6 kk lapsen nukuttaminen

Mitäseuraavaksi

Meidän 6,5 kk lapsi ei nukahda illalla kuin keskimäärin tunnin taistelun jälkeen. Päivärutiiniin kuuluu yleensä kahdet päiväunet (yhteensä noin 3 tuntia) ja viisi ateriaa. Iltapuuro on 19-19:30 välillä. Kello 20-20:30 vaihdetaan yövaatteet ja kuunnellaan iltalaulu. Sen jälkeen vauva saa vanhempien sängyllä tissiä, jonka jälkeen se olisi tarkoitus siirtää omaan sänkyyn, mutta vauva on vielä aivan hereillä ja levoton. Väsynyt toki myös.

Tästä seuraakin se, että pinnasängyssä vauva kääntyy koko ajan vatsalleen ja alkaa itkeä. Vatsallaan punnertaa ja opettelee ryömimistä/konttaamista kovaa itkien. Vauva ei kuitenkaan rauhoitu tai nukahda vatsalleen vaan lopulta aina kyljelleen tai harvemmin selälleen. Siksi kääntelemme itkevää vauvaa vatsalta selinmakuulle tai kyljelle, mutta vauva vääntäytyy aina uudelleen vatsalleen ja itkee koko ajan. Itku kestää niin kauan, että vauva on pakko nostaa syliin tai tissille. Sama toistuu jälleen, eli heti kun vauvan laskee alas sänkyyn niin alkaa aivan kauhea itku ja kääntyily vatsalleen. Tissille vauva nukahtaa joskus kolmannen syöttökerran jälkeen, mutta tästä olisi todellakin tarkoitus päästä eroon ja opettaa lapsi nukahtamaan omaan sänkyyn. Syliin nostettaessa vauva rauhoittuu lähes välittömästi, mutta syliin ei haluta opettaa nukahtamaan, vaan se lasketaan kohta takaisin sänkyyn, ja itku alkaa. Tätä on jatkunut jo yli kahden kuukauden ajan…

Vinkkejä? Miten nukuttamisesta saisi vähemmän vauvaa ja vanhempia stressaavan tilanteen? Tassuttelu toimii toisinaan, tosin silloinkin n. puolen tunnin taistelun ja kääntelyn jälkeen, koska vatsallaan vauva ei vain nukahda. Vauva ei opettele päivällä kovin aktiivisesti ryömimistä tai kääntyilyä, mutta illalla sitäkin enemmän ja itkien. Vauva on saattanut olla todella hyväntuulinen siihen asti, kunnes mennään yläkertaan iltatoimille. Viimeistään itku alkaa kun se lasketaan vanhempien sänkyyn. Sitten se yleensä rauhoittuu tissille, mutta tämän jälkeen ongelmat taas alkavat kuten yllä kuvattu. Unikoulu olisi tarkoitus aloittaa myöhemmin, mutta sen pääpaino taitaa olla yöllä heräämisien estäminen. Tämän hetken suurin ongelma on juuri tuo nukuttaminen. Nukahdettuaan vauva nukkuu kahdesta kolmeen tuntia omassa sängyssään, ja sen jälkeen herää itkien ja rauhoittuu vasta äidin kainaloon tissille, jossa nukkuu loppuyön.

0

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ikävä sinua

        Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
        Ikävä
        27
        3613
      2. Oletko sä oikeesti varattu?

        Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
        Ikävä
        41
        2459
      3. Otavassa tapahtuu!

        Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
        Mikkeli
        36
        2294
      4. Tulemmeko hyvin

        Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
        Ikävä
        7
        2057
      5. Tiedän kuka sinä noista olet

        Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
        Ikävä
        43
        1572
      6. Rakas, kerro mulle

        Miltä se tuntuu?
        Ikävä
        38
        1519
      7. Horoskooppikysely

        Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
        Ikävä
        13
        1309
      8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

        johonkin kaivattusi toimintaan?
        Ikävä
        127
        1302
      9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

        Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
        Maailman menoa
        266
        1275
      10. Kesäseuraa

        Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
        Ikävä
        45
        1265
      Aihe