SAIRAUSPÄIVÄRAHA HEIKKENEE

LEIKKAUKSIA

Vuorotteluvapaan ehtoja kiristetään
Hallitus ehdottaa vuorotteluvapaalakia muutettavaksi siten että vuorotteluvapaan työhistoriaedellytys korotettaisiin 20 vuoteen vapaan enimmäiskesto lyhennettäisiin 180 kalenteripäivään ja pitkän työuran tehneiden korkeampi vuorottelukorvaus poistettaisiin siten että vuorottelukorvauksen taso olisi 70 prosenttia työttömyyspäivärahasta kaikilla vuorottelijoilla (HE 51/2015).
Esitys perustuu Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan jonka mukaan hallitus arvioi kriittisesti kaikkia sellaisia tukijärjestelmiä jotka ohjaavat työkykyisiä ihmisiä pitkäaikaisiin poissaoloihin työmarkkinoilta. Hallitus-ohjelman mukaan vuorotteluvapaajärjestelmän ehtoja tiukennetaan muuttamalla se syyperusteiseksi ja/tai muuttamalla työhistoriaehtoa. Saamisehtojen tiukennuksella tavoitellaan 50 miljoonan euron säästöä. Hallitusohjelman mukaan edelleen vuorotteluvapaajärjestelmästä on mahdollista myöhemmin luopua kokonaan.
Esitys liittyy vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Suomen Yrittäjät toi lausunnossaan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle esiin ettei vuorotteluvapaajärjestelmä ole täyttänyt kaikkia sille asetettuja tavoitteita. Järjestelmän tarkoituksena on ollut edistää lyhytkestoisen työstä poissaolon avulla työntekijän työssä jaksamista ja parantaa samalla työttömänä työnhakijana olevan henkilön työllistymisedellytyksiä määrä-aikaisen työkokemuksen avulla. Tutkimusten mukaan objektiivista näyttöä ei ole siitä että pidetyt vuorotteluvapaat pidentäisivät työuria. SY:n näkemys on jo pitkään ollut että vuorotteluvapaa-järjestelmästä olisikin syytä luopua kokonaan.
Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016.

Sairausvakuutuksen päivärahojen tasoa lasketaan
Hallitus esittää sairausvakuutuslakia muutettavaksi siten että sairauspäivärahan määräytymisessä käytettävän 70 prosentin korvaustasoon oikeuttavan vuosityötulon yläraja alennettaisiin nykyisestä 36 419 eurosta 30 000 euroon. Tulorajan ylittävältä osalta sairauspäivärahaa karttuisi nykyisen 40 prosentin sijasta 35 prosenttia 56 032 euroon saakka ja sen ylittävältä osalta 25 prosenttia. Edelleen vanhempainpäivärahakaudelta maksettava 30 päivän korotettu 75 prosentin korvausaste ehdotetaan alennettavaksi 70 prosenttiin.
Sairauspäivärahaan ehdotettujen muutosten säästövaikutukseksi on arvioitu 29 miljoonaa euroa ja vanhempainpäivärahaan ehdotettujen muutosten 13 miljoonaa euroa vuodessa. Säästövaikutus kohdistuu sairausvakuutuksen työtulovakuutuksen josta valtaosa rahoitetaan työnantajilta ja vakuutetuilta (työntekijät/yrittäjät) kerättävillä vakuutusmaksuilla. Vakuutusmaksuilla rahoitettavasta osuudesta työnantajien osuus on yli kaksi kolmasosaa.
Ehdotetut muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016.

1

110

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sesiitä

      Hallitus leikkaa samalla itse yhteiskunnasta. Äkkiseltään vaikuttaisi olevan hölmöläisten hommaa, jossa ei nähdä kokonaisuutta, vaan osia siitä.
      Kotimaan markkinat on nyt avainasemassa, kun vienti takkuaa. Nyt pitäisi huolehtia työllisyydestä ostovoiman kautta. Kauppa ja palvelut tarvitsevat kuluttajia ja ostovoima olisi paras vakuus siihen.
      Tulee mieleen lasten laulu, että makkaras on kaksi päätä ja se toinen pää on tää ja sitä on vaikea ymmärtää kun toisesta päästä haukkaa niin toinen pää jää ; )) : ))

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      114
      1361
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      499
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      490
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    13. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      463
    14. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      96
      459
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      458
    16. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    20. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    Aihe