Lahtelainen nuorempi konstaapeli tuomittiin raastuvanoikeudessa jatketusta pahoinpitelyrikoksesta 40 päiväsakkoon torstaina. Hän kävi vapaa-aikanaan kadulla varusmiesten kimppuun, kun nämä eivät olleet pukeutuneet määräysten mukaisesti. Syytteet toista poliisia vastaan hylättiin.
Yhteenotto tapahtui Lahden keskustassa lähes kaksi vuotta sitten. Poliisiryhmä oli palaamassa talkoista ja varusmiesryhmä autolleen. Osa poliiseista piti varusmiesten metelöintiä normaalina eikä mitenkään puuttunut tilanteeseen.
Poliisiryhmän jälkipäässä kulkenutta nuorempaa konstaapelia ärsytti varusmiesten esiintyminen vapaa-aikanaan ilman lakkia ja puseronnapit auki. Hän esitti poliisin virkamerkin ja mainitsi olevansa reservin vänrikki. Kun sana ei tehonnut, poliisi kaatoi yhden varusmiehistä maahan, löi häntä nyrkillä päähän. Toista varusmiestä hän löi kasvoihin.
Lievemmät vammat saanut varusmies lähti vuorostaan poliisien perään. Nujakka jatkui seuraavassa kadunkulmauksessa, missä nuorempi konstaapeli löi toisen varusmiehen päätä katuun.
Oikeus katsoi vuonna 1962 syntyneen konstaapelin syyllistyneen kahteen pahoinpitelyyn ja lievään pahoinpitelyyn.
Jälkimmäiseen tilanteeseen puuttui myös toinen poliisi, joka piti varusmiestä jaloista kiinni. Oikeus hylkäsi hänen osaltaan syytteet, koska hänen katsottiin vain rauhoittaneen varusmiestä ilman, että olisi voinut kontrolloida poliisitoverinsa tekoja.
Poliisit olivat vaatineet varusmiehille rangaistusta virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Syyttäjä ja oikeus eivät yhtyneet tähän näkemykseen.
Helsingin Sanomat – Kotimaa – 4.5.1990
Poliisi pahoinpiteli varusmiehiä
15
128
Vastaukset
- poliisionkyrpä
Vittu mitä kusipää narsisteja noi poliisit. Olisin itse lopettanut tuollaisen apainapoliisin!
- EiMullaMuuta
Poliisi suojelee kovanluokan rikollisia rikollisia ja taksikuskit suomalaisia naisia:
http://mvlehti.net/2015/11/19/lukija-poliisi-suojelee-rikollisia-ja-taksikuskit-suojelevat-naisia/ sia ja taksikuskit suomalaisia naisia:
- tgrfvb
Onko niin, että tällä "missiollasi kertoa meille kuinka paska poliisi meillä on", et ole onnistunut löytämään juuri kahtakymmentä vuotta tuoreempia tapauksia? Vai onko niin, että etenet kronologisesti? Jos on niin miksi päätit aloittaa 90-luvulta etkä kauempaa?
Vai miksi ihmeessä me luemme 90-luvulla tapahtuneista poliisien tekemistä rikoksista?- 17-7
Se on sama hullu, joka kymmenkunta vuotta kirjoitti jatkuvasti poliisin pikkujouluista Pasilan poliisitalossa ja siellä jonkun kameran särkymisestä.
Miksipä ei luettaisi? En ainakaan minä ole vuoden 1990 helsingin sanomia lukenut.
1962 syntynyt poliisi voi olla virassaan yhä, eikä raivotauti välttämättä parane vanhemmiten....- tgrfvb
M1978 kirjoitti:
Miksipä ei luettaisi? En ainakaan minä ole vuoden 1990 helsingin sanomia lukenut.
1962 syntynyt poliisi voi olla virassaan yhä, eikä raivotauti välttämättä parane vanhemmiten....En minäkään ole lukenut Helsingin Sanomia 90-luvulla. En lue roskalehtiä tänäkään päivänä. Ja eipä ihan hirveästi kiinnostakaan mikään siihen aikaan tapahtunut poliisin väkivallanteko. Jos haluat poliisin nykytilasta jotain esittää, niin hae tueksesi viimeaikaisia tapahtumia, suhteuta ne poliisien määrään ja vertaile sitten koko kansakunnan tekomääriin. Sitten rupeaisi missiossasi olemaan jotain järkeä. Nyt siinä ei ole järjen hiventä.
- HulluHullumpiPoliisi
17-7 kirjoitti:
Se on sama hullu, joka kymmenkunta vuotta kirjoitti jatkuvasti poliisin pikkujouluista Pasilan poliisitalossa ja siellä jonkun kameran särkymisestä.
Hulluudessa pahoinpitelyyn syyllistynyt pikkunilkki poliisi on moninverroin hullumpi, ainakin minun mielestä. Eikä poliisi taida olla edes yksittäistapaus?
HulluHullumpiPoliisi kirjoitti:
Hulluudessa pahoinpitelyyn syyllistynyt pikkunilkki poliisi on moninverroin hullumpi, ainakin minun mielestä. Eikä poliisi taida olla edes yksittäistapaus?
Avauksessa mainittu tapaus, vaikka vanha onkin, osoittaa että viranomaisissa on henkilöitä, joille joku yhteiskunnallinen arvoasema, esimerkiksi heidän oma sotilasarvonsa saattaa olla sellainen pakkomielle, jonka perusteella ollaan valmiita käymään toisten kimppuun kun halutaan määräillä muita.
Osa voimassaolevista lakipykälistä on myös kelvottomia mutta poliisin ja muiden viranomaisten tehtävä on silti robottimaisesti valvoa niiden noudattamista, ja tällöin viranomaisen rooli muuttuu omilla aivoillaan ajattelevien kansalaisten terrorisoinniksi. Kun mitään poliitikkojen keksimiä lakejahan ei saa kyseenalaistaa vaikka ne älyttömiä olisivatkin.
- anuSaukonSerkkuRane
Kauheeta minkälaisia poliiseja maassamme on.
- uihuihuiihhu
Inttipojat ovat näköjään poliisin mieleen.
- oijijoiji
ioijooj
- tulen.voittamaan
Poliisi kokeilee näinä aikoina pinnani pituutta. Tiedän kyllä, että henkeni lähtee, mutta pidän itseäni voittajana kun saan yhdenkin narsistipoliisin hengiltä, lisäruumiit poliiseissa on vain plussaa.
- Oioioioio
Rohkeita miehiä nuo poliisit!
- Ioioioioioioio
Virkamerkit voisi poistaa yhdeltä jos toiselta poliisilta.
- iiooioioioioioi
Miksi poliisi aina pahoinpitelee asiakkaita? Monessa muussa yrityksessä tulee fudut tuollaisesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931402
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52781- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253657Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä321616Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7605Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55599- 53594