Poliisi tappoi työkaverinsa pikkujouluissa

Uudenmaan apulaispoliisitarkastaja Lasse Aapio on nostanut syytteen kuolemantuottamuksesta karjaalaista poliisia vastaan. Viime joulukuussa pikkujoulujen jälkeen karjaalainen poliisi piteli kiinni ja rauhoitti virkatoveriaan niin kovakouraisesti että tämä kuoli.


Karjaan poliisin rikostutkijoiden pikkujoulun jälkeiset tapahtumat sattuivat paluumatkalla taksissa 12. joulukuuta.


Rikostutkijoiden välille syntyi riitaa. Jostain syystä 46-vuotias vanhempi konstaapeli riehaantui liikaa ja toinen tutkija yritti pidellä miestä paikallaan kuristusotteessa. Kiinnipidelty kuoli pian kuljetuksen päätyttyä.

2.3.1991
16311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Karjaalainen vanhempi konstaapeli tuomittiin maksamaan 80 päiväsakkoa, yhteensä noin 5500 markkaa, työtoverinsa kuolemantuottamuksesta. Tammisaaren kihlakunnanoikeus määräsi hänet myös korvaamaan noin 55000 markkaa oikeudenkäynti-, hautaus- ja ruumiinavauskuluja, todistajanpalkkioita ja uhrin lapsen koulutusavustusta.

Kuolemantapaus sattui viime joulukuussa, kun poliisit olivat palaamassa pikkujoulujuhlistaan. Yksi poliiseista ryhtyi riehumaan kotiinkuljetuksen aikana paikalle tilatussa poliisiautossa, ja syytetty konstaapeli piteli tätä aloillaan painamalla toveriaan leuasta ja kaulasta. Kuljetuksen päätyttyä poliisin havaittiin kuolleen.

Päätöksen perustelujen mukaan toveriaan aloillaan pitäneen poliisin olisi pitänyt tietää, että leuan ja kaulan alueen puristaminen saattaa aiheuttaa kuoleman.

Nyt tuomittua konstaapelia syytettiin myös pahoinpitelystä. Uhrin omaiset vaativat myös toiselle samoissa juhlissa ja samassa autossa olleelle poliisille rangaistusta avunannosta pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen. Kihlakunnanoikeus hylkäsi syytteet ja velvoitti omaiset korvaamaan konstaapelille oikeudenkäyntikuluja 20000 markkaa.

Toistaiseksi on ratkaisematta, vaikuttaako päätös tuomitun konstaapelin virka-asemaan. Esitutkinta-aikaa lukuunottamatta konstaapeli on ollut työssä.

Helsingin Sanomat 17.10.1991

Äänestä

Ei varmaan missään muissa työpaikoissa aleta ihan tappamaan työ toveria kuin poliisissa näköjään tehdään ja ainakaan ei sakoilla selvitä. tämä osoittaa ettei laki ole kaikille sama ja koska näin on niin todistetuksi tulee oikeusjärjestelmän mädännäisyys ja ihmeelisintä tuomion perusteluissa mainitaan.( olisi pitänyt tietää puristus otteen hengenvaarallisuus..) eli tappohan on kyseessä. ammattilaisen tekemänä.

Äänestä

Pikkujouluaika lähestyy. Sama hullu, joka vuosikausia kirjoitti, kuinka Pasilassa poliisien pikkujouluissa särkyi kamera, on lopettanut sen teeman ja ryhtynyt kertaamaan senaikaisille lapsille poliisiin liittyviä historian tapahtumia.

Äänestä
  • hullut kirjoittaa lähihistoriaa ja viisaat kuristaa kuoliaaksi!

    Äänestä

Alkoholi ei vaan sovi kaikille, usein ei ainakaan poliiseille. Onhan noita kerran jos toisen nähnyt kylillä riehuvan vapaa-ajalla kännipäissään. Nollatoleranssi pitäisi noille laittaa kun ei viina sovi mätämunille.

Äänestä
  • Niin tietysti, alkoholi ei sovi mätämunille ammatista riippumatta. Kyllä se riehuu pappi kännissä, siinä missä poliisikin.

    Äänestä

Poliisin rikoksista ja muista huluuksista ei saa kirjoittaa ei tuoda esille eikä pohtia mistä niin yleinen tapa tehdä rikoksia lain valvojijen keskuudessa johtuu. jos teet niin sua aletaan mustamaalta haukkua idiootiksi jne. eli on sairasta jenggiä nuo rikoksen tekijät ja kehtaavat vieläpä vähätellä ja syyylistää muista tekemisistään.eli luonteen laatu on sitä kaliperia ettei sovi poliisin ammatiin.saas nähdä moniki pääsee hengestään omiensa kautta?

Äänestä
  • Meneeköhän ilmiannot perille, jos käyttää nettivinkkiä?

    Äänestä

tip-tap-tip-tap-tipetipetip-tap

Äänestä

oijojoijoij

Äänestä

Noh, luultavasti yksi mätämuna-poliisi vähemmän?

Äänestä

Hyviä työtovereita tällä alalla.

Äänestä

Tule poliisivoimiin töihin. Tarjoamme paskan palkan ja mahdollisuuden tulla tapetuksi työtoverin toimesta.

Äänestä

Toverit poliisin militantien kunikaat riehuu ja räyhää ja omiansakin tappaa ja pikku tyttöjä raiskaa tappaa ja kaltoin kohtelee vaimojaa. sepittäen tarinoita niin työkseen, kuin sumutaakseekin..mistä noita kyrpiä sikiää . ei mistään vastaa mummo vainaa ne sikiää ihan itsekseen.

Äänestä

Minä luulin, kun luin otsikon, että oli kyse siitä KRP:n tutkinnanjohtajasta, siitä poliitikon - oliko ministeri? - miehestä, joka kuoli poliisien pikkujoulussa.

Äänestä

Vakiohäirikkö unohti tästä n . 25 vuotta vanhasta tapahtumasta oikeuden päätöksen.

*****Nyt tuomittua konstaapelia syytettiin myös pahoinpitelystä. Uhrin omaiset vaativat myös toiselle samoissa juhlissa ja samassa autossa olleelle poliisille rangaistusta avunannosta pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen. Kihlakunnanoikeus hylkäsi syytteet ja velvoitti omaiset korvaamaan konstaapelille oikeudenkäyntikuluja 20000 markkaa.****

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yjjkku kirjoitti:

Uudenmaan apulaispoliisitarkastaja Lasse Aapio on nostanut syytteen kuolemantuottamuksesta karjaalaista poliisia vastaan. Viime joulukuussa pikkujoulujen jälkeen karjaalainen poliisi piteli kiinni ja rauhoitti virkatoveriaan niin kovakouraisesti että tämä kuoli.


Karjaan poliisin rikostutkijoiden pikkujoulun jälkeiset tapahtumat sattuivat paluumatkalla taksissa 12. joulukuuta.


Rikostutkijoiden välille syntyi riitaa. Jostain syystä 46-vuotias vanhempi konstaapeli riehaantui liikaa ja toinen tutkija yritti pidellä miestä paikallaan kuristusotteessa. Kiinnipidelty kuoli pian kuljetuksen päätyttyä.

2.3.1991

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu