Maailmassa on käyty sotia aikojen alusta saakka eikä niillä ole koskaan saavutettu tavoiteltua rauhaa kuin aivan vähäksi aikaa.
Nykyiisin sodat ovat muuttuneet "terrorismin vastaisiksi sodiksi"
kun on haluttu saada kansalta oikeutus toimintaansa.
Minusta tuntuu, että vallanpitäjät tarvitsevat TERRORISMIA
voidakseen saada kansan hyväksynnän taisteluissa "vihollista"
eli terroristeja vastaan hyökkäämällä itsenäisten valtioiden alueelle kysymättä edes maitten lupaa...
Nykyiisin sodat ovat muuttuneet "terrorismin vastaisiksi sodiksi"
kun on haluttu saada kansalta oikeutus toimintaansa.
Minusta tuntuu, että vallanpitäjät tarvitsevat TERRORISMIA
voidakseen saada kansan hyväksynnän taisteluissa "vihollista"
eli terroristeja vastaan hyökkäämällä itsenäisten valtioiden alueelle kysymättä edes maitten lupaa...
Vastaukset 21
Vanhimmat
Vallanpitäjät
tarvitsevat häiriköitä niin maailmanpolitiikassa kuin täällä rauhalliseksi mainitulla 2003 avatulla forumillakin.
Kas kun "sumppikuppilassakin" näkyy vierailevan pari tunnettua ex-sefua, jotka eivät malta olla tuomasta suuraakkosen AJOMIES-nikkiä jonka piilimies houkutteli sinne kyläilemään.
Ei tunnu olevan pirttiläisten voivan hillitä olla viittaamatta nikkiin, joka jo yli vuosikymmen sitten toivoi, ettei häntä vedettäisi mukaan
edes sivulauseessa jolloin he sisivat olla myös rauhassa.
Älä sano väärää todistusta lähimmäsestäsi
pitäisi kaikkien hyvään kkeskusteluun pyrkivien sisäistävän omissa
keskustelupuheenvuoroissaan. Täällä ylläpidon tulisi vaatia kunnioittamaan tätä kuten esim. kirjastoissakin virkailijoihin sovelletaan
ehdottomasti noudatettavaksi.
Luottamuksen menetys ei palaudu vaikenemalla rikkomuksista ne hiljaisesti hyväksyen.
"Meidän keskustelumme"
alkoi tuossa eikä siinä ollut hyviä puheenvuoroja kuten hyvään keskustelutapaan kuuluisi.
Kanerva, Tuomioja ja Hautala keskustelussa paraikaa
mukana kun heillä vuosikymmenten kokemus aitiopaikallakin
sentään asiallista mielipiteineen.
HELLA WUOLIJOKI
taisi olla Erkin mummi, joka särki jonkun suositun levynkin.
Kenenkähän pyynnöstä kun Sakari-poikakaan ei tunnusta.
LUTHER
oli myös melkoinen terroristi likaamatta omia kännyjään.
Suomen kirkon arkkipiispa Gustav Johansson oli kunnioitettu paksukainen, joka kirjoitti mm. Herättäjä-lehteen 1,, 3/1925 Lutherin käsityksiin yhtyen.
SANKARIVAINAJAT
ovat meillä edelleen kunnioitettuja ja kaikki saivat asianmukaiset muistomerkit haudoilleen.
Oletteko kuulleet tai lukeneet miten USA muistaa omia sodissa kaatuneita?
USAn sankarihaudat - missä niitä on?
Oletko kiinnostunut
VALLANPITÄJÄT
Suomessakin kaipaavat terrorismia, joka meillä on nyt tuossa POSTILAKOSSA näyttänyt, että pienestä kipinästä saattaa syntyä tuhoisa palo. Sää pn nyt näyttänyt voimansa sekin-
PAPILLA ENSIYÖN OIKEUS
on ollut Pohjoissessa yleinen tapa pitkään avioarin vihittyään enkä ole kuullut asiaa koskaan moititun. Maahan muuttajat tulevat toisista kulttuureista ja nyt Juha Sipiläkin tuntuu paheksuvan tapaa, joka oli yleinen aikanaan
jopa kuningas Daavidin perheessä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1448338254510.html
Ääliömäistä ja SEKOPÄISTÄ on ihailla pappien mulkun ylivaltaa aviomiehen edelle, epäinhimillistä MITÄ ITSEVALTIUTTA, etkä moitteita ääliö ole kuullut?
Puhumattakaan suurta valtaa ja haaremia pitävän Daavidin julmasta tavasta tapattaa himoitsemansa naisen aviomies?
Pääministerin rehtiyttä kotinurkillaan tapahtuneeseen lapsen raiskaukseen kehtaat kyseenalaistaa !!!
RAISKAUKSET SUOMESSA
olisin kiitollinen kun vaikkapa pääministeri kertoisi ilmi tulleet raiskaukset ja väkisinmakuut vaikkapa eriteltyinä tekijäin mukaan
muistaen maahanmuuttajien erilainen kulttuuritausta.
Monissa kulttuureissa avioliitotkin ovat suvun tms. järjestämiä.
Vanhat saarnamiehet siellä pohjanmaan pimeydessä saarnatessaan hihhuloivat naisten kanssa, eikä mitkään papit!
Valehtelee minkä ehtii tuo palstarienaaja.
TERRORISMI
on tullut yhä laajemmin tavanomaisen sodankäynnin sijaan
Yllättävin oli tuo 11,9,2001 jonka tutkimuksiakaan ei juuri tehty
Kummallisinta öienee, että näillä terroristeilla ei ollut aikaisempaa kokemusta tällaisten koneiden ohjaamisessakaan ja kurvailivat tornien kähellä silmukkojakin tehden kuin mestarit konsanaan.
Tornien rauniot rahdattiin nopeasti...niin minne?
USAn teinit ovat yhä yleisimmin huumekuriideina Mexikosta ja muualtakin.
Rikkaitten perheitten nuoria harvoin epäillään ja siksiköhän napalmi-pommeja ei heihin koskaan osuteta eikä tulli ratsaa.
Terrorismista "keskustellaan" joukolla jossa terrorismintutkija "suuna ja päänä" kriminaisoi joittenkin lähdön "taistelemaan"
kertomatta mistä on kysymys kun USA saa mellastaa hävittäjineen
monissa itsenäisissä maissa"natoineen" jopa lähes miljoonan sotilaan kera vuosikausia raiskaten jopa kolmen uskonnon PYHIÄ
alueita siviilien ollessa suurimpi kärsijöitä jaTOTUUS on ollut ensimmänen uhri-
Vierastaistelijaksi lähtö kriminalisoitava? Vieraina terrorismin tutkija Juha Saarinen, Sadek Elwan sekä kansanedustajat Li Andersson (vas) ja Laura Huhtasaari (ps).
Ruunat ei juhli kuninkuusraveissa eivätkä terroristit parlamenteissa.
Millaisia kanoja ruuneprilla on Arkadianmäen tipulassaan?
Kehumiseen, kuten sinä paskiainen alennut, tuo kadehtimasi R on aivan liian hyvä !
Ruuneperi&co eivät ole milloinkaan esdes rivien välissä kertoneet ainoatakaan positiivista asiaa "kukonretaleesta", joka ei ole tiettävästi nimitellyt keskustelijoia ellei vastannut kuin
- "metsästä huudetaan" ja ylen harvoin ellei ole tunnistettavasti kerrottu väärää tietoa, jota ei koskaan oikaistu edes ylläpidon taholta
saati sherffintähti rinnuksissaan "kukkoilevat".
Kanojen lisäksi pyydän aidoilta KUKOILTA loukkaavat vertaukseni.
Luulo ei ole tiedon väärtti jos meinaat haukkua olettamuksen perusteella, sietäs miettä mitä suustas päästät.
SIIRTOLAISUUS
tuhoaa Euroopan kertoi eräs amerikkalainen tutkija vuosia sitten
jolloin ei aavistettukaan millaisiin määriin nykyinen pakolaisvirta
tuli menemään emmekä tiedä mihin se johtaa.