Paikallis sanomissa ei ole töissä kuin naisia vaan, voiko sisältökin olla sen mukaista kun pelkät tunteet ovat pelissä eikä järki? Tommoseen vaan kiinnititin huomion ilman poliittista sanomaa mitä noi suoltaa vihreiltä niityiltä. ;)
Sanomalehti?
SamottaSelvää
49243
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Viikosta toiseen mielipidekirjoitukset suorastaan rääkyy tietynlaista punavihreää propagandaa.
Kylläpä oli sovinistinen aloitus. Ei tarvinnut olla poliittista sanomaa, sanomasi tuli kyllä ihan selväksi. Taidat olla niitä ihmisiä, jotka eivät elä naisen kanssa, kun et tiedä, että myös naisilla on päätöksissään järkikin mukana aivan kuten miehilläkin.
Niin olen kuullut naisten väittävän. Siis että olisi päätöksissä järki mukana kirjoituksista puhumattakaan.
Sovinisti tai ei, lehti ei saisi olla nais voittoinen, lehden sisällön kannalta, tulis kiinnostavampi mitä se nykyään on. Samoin pitäisi olla eri ikäisiä, niinkuin ennen oli nuoria ja eläkkeelle siirtyviä, lehti olis paljon monipuolisempi kuin tällä hetkellä, Kuvia kun katsoo kaikki siinä neljänkympin pakkeilla. Suoraan sanottuna tylsää luettavaa näin nuorelle.
Yleisönosastolla ei tule asiallinenkaan kommentointi läpi jos ei vaan valvojaa miellytä. Itse laitoin ihan asiallista kommenttia mamujen työnteosta yleisellä tasolla ja yllätys yllätys, katosi "bittiavaruuteen". Eikä ollut ensimmäinen kerta.
Toinen aihe missä katoaa asiallisetkin viestit liittyvät metsästykseen. Mielestäni koko läpyskän saa lopettaa.
Luepa päätoimittajan kannanotto tämän päivän lehdestä. Siinä sanotaan, että esimerkiksi pakolaisasiassa kriittisiä yleisönosastokirjoituksia ei ole juurikaan lehteen lähetetty. Julkaisematta jää, jos ei ilmoita lehdelle nimeään, kirjoitus on liian pitkä tai se loukkaa hyviä tapoja tai lakia.
Yleensä ihmisillä ja varsinkin naisilla on tapana selitellä asioita.
Höpön höpön mielivaltaista bannausta, nimeä kirjoittamiseen ei ole aikaisemminkaan vaadittu. Ei laita "suvakitkaan" nimeään!
Asiallisesti kriittisetkin kirjoitukset bannataan niin eihän sinne enää kukaan muuta laita kuin sitä "haluttua" tekstiä, mikä menee läpi.
Kyllä kaikki lehdet vaativat kirjoittajan nimen toimituksen tietoon, vaikka kirjoitus julkaistaisiin nimimerkillä. Näin se on aina ollut ja varmaan on jatkossakin.
Taitaa aika yleinen hylkäyksen syy olla liika pituus. Monta liuskaa on ihan turha kirjoitella. Puoli liuskaakin alkaa usein olla jo siinä ja siinä.
Ei ne viitsi niiden pitkien kirjoitusten kanssa alkaa vehtaamaan ja vaatimaan lyhentämistä. Pistäkää kirjoitushaluiset tämäkin asia mieleenne.
Kukahan kirjoittaa :D ?
En kerro, mutta ei kukaan lehden väestä.
Varmaan jämsäläinen, joka tuntee Jämsän seudun ja Vekkarin.
Lueppa viimeVekkarin yleisönosasto, kyllä siellä nimet on.
Tuon kyllä totta, että naisten lehtihän siitä on tullut.
Ja kaupungin sylikoira, vaikka pitäisi olla vahti.
Mattilan valintaa kommentoin ihan pikkuisen negatiivisesti, mutta asiallisesti, en mennyt henkilökohtaisuuksiin enkä suhteisiinsa, lähinnä kommentoin sitä, että tässä suojatyöpaikassa pysyy eläkeikään asti eikä ole enää tarve hakea muualle, kun tässähän ei ihan oikeasti tarvitse tehdä mitään paitsi ilmestyä oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, jos kohta aikaisemmassa elämässään on ollut väärässä paikassa oikeaan aikaan tai oikeassa paikassa väärään aikaan, riippuu näkökulmasta, työnantajan mielestä väärässä paikassa, kun olisi pitänyt olla kokouksessa ja omasta mielestä oikeassa paikassa, koska oli kivaa....
Ei mennyt läpi.
Jos näin on, kommenttipalstan voisi lopettaa kokonaan.
Oliko mielestäsi asiallista kommentointia? Ei mennyt henkilökohtaisuuksiin ja piti paikkansa?
Kyllä,. hyvin asiallista, kohdistui tulevaan työtehtävään (turha) ja siihen, että kun suojatyöpaikka nyt on, ei tarvitse enää haeskella kauheasti muualle.
Ja paperilehteen nimesi ilmoittaen kirjoitit? Eihän se ole mahdollista?
Voi olla myös, että moderointi ei toimi kovin hyvin näin perjantai-iltana? Tai sitten ylimoderoija kaupungin viestinnästä ei halua, että negaa julkaistaan kultapojasta?
Ei, netin keskustelupalstalle, nimeä ei kysytty.
Tuskin siellä kukaan viikonloppuna yötä päivää päivystää.
Tottakai pitäisi, jos tuohon systeemiin on menty.
Vaikutat olevan aika katkera ihmisparka. Ja todella tyhmä. Kyllä maakuntajohtaja joutuu varmasti töitä tekemään. Mutta se on jotain muuta kuin ojankaivuu tai pienenä konttorihiirulaisena oleminen ja sehän sinua vituttaa.
Jämsässä on näköjään erittäin tyhmää porukkaa. Oletteko oikeasti noin tyhmiä että ette tiedä moderointien olevan erillisten firmojen hommia. Niiltä lehtitalot ostaa palvelun. Idiootteja olette.
Kyllä näin olemme!
Aika pumpulia ovat kai se johtuu oloista kun ukin kuolema on kovin elämässä koettu vaikeus ja tosi.
Toista se on sinulla. Otan osaa, taitaa elämäsi olla silkkaa tuskaa.
Matti ja Teppo laulaa kappalessaan "Mä joka päivä töitä teen" joteskin näin, (nainen)olit vielä nuori pikku kullan nuppu, (mies) minä kaikenlaista nähnyt!!
Yritäppäs nyt matkia.
Kiva lukea näitä kommentteja, näitä jämsän seudun toimittaja suvakkeja ei kohtaa kun potku perseeseen kun rikas käskee. Kilometri kamaa, aatteineen.
Kuinkahan moni teistä ikinatkuttajista uskaltaisi mennä toimittajien kanssa kasvottain keskustelemaan ja kuinka moni siinä keskustelussa pärjäisi. Taitaa teillä tietomäärä olla aika vähäinen, vaikka viisaita yritätte esittää. Olette pelkkiä surkeita puskista natkuttajia. Myöntäkää se itsellenne.
Keitäs nää suvakit siellä sit on?
Huonosti toimii ennakkomoderointi, kun kestää puoli vuorokautta viestien tulo näkyviin.
Taas kerran jäi julkaisematta kommenttini siitä, että miksi kaupunkin juoihtohahmot eivät ole patsastelemassa Jämsänkosken uuden VOK:sen kaupasta, ei julkiastu.
reksti oli asiallista, ei loukkauksi isosta pääsät tai muustakaan.
Jos siinä oli niin paljon kirjoitusvirheitä, ettei mode saanut siitä selvää. :-)
Voi olla...
Olin sen verran kiihtynyt, että en malttanut tarkistella.
jämsänseutu on paskalehti. oikein mamujen hyysääjä.
Montako mamua siellä hyysätään?
lopetiin jo .vapaala kansalla on sananvapaus.
Vapaa kansa osaa myös suomen kieltä.
Kun suvakilta loppuu sanottava, niin silloin aletaan kiinnittämään huomiota oikeinkirjoitukseen.
Kommunismin tavoite on hallita mediaa ja sitä kautta aivopestä kansa kommunismiin. Samoilla keinoilla kommunistit hallitsevat myös kansanedustajia. Kritiikki kohdistuu vain ei-kommunistisiin puolueisiin. Kommunisteja ja viherkommunisteja ei kritisoida.
Ei tarvitse ihmetellä, että suomi on lamassa kun kommarit on ruorissa median kautta ja muut puolueet eivät paskat housuissa uskalla tehdä päätöksiä. Pelätään vaan paskat housuissa kommunistimedian paskanheitto kampanjaa.
Ei pitäisi välittää paskaakaan tästä kommonistimediasta vaan tehdä tarpeelliset päätökset kommunistimediasta huolimatta.
Kyllä kansa sitten huomaa kun työpaikkoja alkaa syntymään ja elintaso nousee. Komujen avulla se vain laskee kuten kävi ryssillekin ja sitten koko paska romahti.
Kommunismi on mätä systeemi jossa on todella paha vika. Se ei toimi.
Suomen pahin kommunistinen puolue on KESKUSTA, kokoomus hyvä kakkonen ja perussuomalaiset on alistettu täysin menoon mukaan. Touhuhan on suoraan kuin ennen kommunisti valtioissa: Pidetään kansa pimennossa ja kuihdutetaan pikkuhiljaa henkihieveriin, ja ELIITTI jyllää....
Kyllä tämä on kaikesta katkerille tyypeille hienoa aikaa. Aiheita katkeriin kirjoituksiin riittää, eikä tarvitse pelkästään naapurin kanssa riidellä.
Kyllä minä nauran kaikelle vaikka negatiivisesti kirjoittelen asioista koska ei se ole katkeruutta eikä positiivisuutta jos jaksaa myös irvistää eikä aina ulospäin hymyillä.
En ole koskaan vaihtanut kadulla puolta ihonvärin tai uskon takia niin kuin moni suvakki tekee kantaväestön kohdalla.
Itse tykkään kun nykyisillä sanomalehdillä menee helveti huonosti, niistä ei ole enään mielipidettä muodostaan. kun on sosiaalinen media ja internet. nykyään sanomalehdet eivät tee kuin juttujaan toisille toimittajille, järki-ihmisethän lukee uutisensa sieltä mistä haluaa. mutta on tuossa myös pikkasen sitä politikkaakin sisällä. puna vihreä vasemmisto ei näköjään "totuuksillaan" enään kiinosta yleisöä. Ja pikku vinkki sinne toimitukseen vaikka ette omistajan sanelemana pysty siihen vaikuttaan, alkakaa kertoon uutiset uutisina elkääkä yrittäkö sitä omaa mielipidettä tunkee joka helvetin rakoon!