Olen 27-vuotias nainen E-Pohjanmaalta ja haluaisin tietää enemmän vanhoista tavoista ja niihin kätkeytyvistä viisauksista. Erityisesti shamanismi askarruttaa mieltäni. Voisiko kukaan neuvoa tai kertoa lisää? Kirjastoista löytyneet kirjat on luettu mutta kaipaisin lisää tietoa ja erityisesti ihmisiä joilla on ymmärrystä tai halua keskustella näistä asioista.
mahdollisuus?
5
1398
Vastaukset
Pari ensiksi mieleen tullutta hakusanaa:
_Shamaaniseura_ järjestää alan peruskursseja kerran pari vuodessa. Seuran sivuja kyllä päivitetään hävyttömän harvoin, ja aktiivisimmalla kurssittajalla on vieläkin aika paha hoono-soomi-ongelma, mutta ei se mitään. Kyllä sieltä aina joku löytyy, kun etsit!
Ja sieltä lakeuksilta (missä itse en ole paljonkaan liikkunut) löytyy mm. _Taidekoti Musta Hevonen_. Emäntä voi tietää näistä jutuista aika paljonkin.
Kaustisella on erittäin vahva voimapaikka _Pauanne_ , jonka nykyisestä tilanteesta, edes omistajasta, en tosin ole oikein selvillä, mutta aina siellä voinee käydä ilmaa haistelemassa. Siellä olen saanut erittäin vahvoja oivalluksia, joita joku sohvaperuna voisi pitää hullun horinoina.
Vilppulassa on Katajamäen ekofarmi, missä niinikään on vahvasti tietoo, porukka mukavaa ja hyvä henki päällä... Yrittänyttä ei laiteta!- Thuleia
Kurkkaapa Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n sivuille: http://www.lehto-ry.org
Siellä on vähän shamanismistakin juttua ja yhdistyksen kautta löytää muitakin asiasta kiinnostuneita jos haluaa.
Kannattaa tutustua muun kirjallisuuden lisäksi Juha Pentikäisen teoksiin. Itse pidän niistä kovasti. - Roth Weiler
Missäpäin Pohjanmaata vaikutat? Tunnen pohjalaisen noituuden, sanotaan nyt että paremmin kuin hyvin. Voin opastaa lähimmälle voimapaikalle ja kertoa hieman alueella vaikuttaneista noidista ja heidän työskentelytavoistaan.
Miten on, tunnistatko esim. seuraavia vanhoja voimapaikkoja: Santavuori, Käräjävuori, Spitaalijärvi...- maaria
Seinäjoen seudulla. Kuulisin asioista mielelläni enemmän, oma tietämykseni on (vielä) melko vähäistä.
Paikoista: Ilmajoki, Kurikka...?
Postia voi laittaa myös osoitteeseen [email protected] - Roth Weiler
maaria kirjoitti:
Seinäjoen seudulla. Kuulisin asioista mielelläni enemmän, oma tietämykseni on (vielä) melko vähäistä.
Paikoista: Ilmajoki, Kurikka...?
Postia voi laittaa myös osoitteeseen [email protected]Fossin Sanna on legenda. Siis kuuluisa lapualainen noita, tai paremminkin parantaja, jolla on oma vaikutuksensa vieläkin monien kansanparantajien työskentelytapoihin.
Seinäjoki on ikävä kyllä varsinainen tyhjiö, mitä tulee noitiin - ellei nykypäivän wiccoja oteta lukuun. Sellaisia löytää sieltä vanhan keskussairaalan kupeesta sillalta, kun SeAMKin kulttuuriopiskelijoilla on välitunti... ;-) Tosin muistan lukeneeni, että Törnävän saarella olisi joskus muinoin asunut joku tunnettu noita - nimeä en muista.
Ilmajoki on jo huomattavasti kiinnostavampi pitäjä. Ilkan vanhassa kartanossa kehuttiin kummitellun ja nuijamiesten joukkohauta siellä Kurikan ja Ilmajoen välimaastossa on tunnettua voima-aluetta.
Ilmajoki tunnettiin aikoinaan "ILMOLA" -nimisenä suurpitäjänä, jonka kirkkoherra Castrénilla oli kaksi kappeliseurakuntaa mieliharminaan: pimeä ja taikauskoinen peräkylä nimeltä Alavus ja Korpijoki, jossa sijaitsi ns. Kylmäjyrän kappeli. Korpijoki sai myöhemmin nimen Kurikka saatuaan valtuudet itsenäiseksi kappeliseurakunnaksi. Molemmissa kappeliseurakunnissa asukkaat suhtautuivat äärimmäisen nuivasti kristinuskoon ja noituus ja taikausko hallitsivat molempia kappeliseurakuntia vielä 1700-luvullakin. Niinpä eteläpohjalainen noituus löytyykin pitkälti akselilta Alavus-Ilmajoki-Kurikka.
Yksi tunnetuimpia noitia alueella oli ns. Hunnakka eli Hunnakon Äijä, joka oli syntyjään Ilmajoen ja Kurikan rajalta ns. Nenättömän kylästä, joka nykyään tunnetaan Panttilana. Hunnakon nimi taas viittaa Alavuden takamailla sijaitsevaan Hunnakkojärveen. Hunnakon Äijä toimi 1800-luvulla lähinnä Kurikan ja Ilmajoen alueella ja hänestä löytyy runsaasti juttua paitsi vanhoista vaasalaisista sanomalehdistä, myös Samuli Paulaharjun kirjasta "Rintakyliä ja larvamaita". Paulaharjun kirjassa on luku nimeltä "Ja noirat pahoo", jossa kerrotaan runsaasti myös muista alueella vaikuttaneista noidista.
Kurikan tunnetuimpiin noitiin kuului myös "Tippa-Kaisa", joka oli niin pelätty hahmo, että tämä kuoltuaan sijoitettiin suulleen arkkuun ja jalat sidottiin köydellä yhteen. Tarinan mukaan Tippa-Kaisan kuolema varmistettiin vielä ampumalla ruumiin sydämeen hopeinen luoti.
Jalasjärven kuuluisin noita oli nimeltään Mutilainen. Hän oli erittäin paha tyyppi, jonka luokse mentiin ainoastaan silloin kun haluttiin kirota joku toinen ihminen. Mutilainen saattoi vaatia maksuksi jopa asiakkaansa hengen. Mutilainen oli tunnettu siitä miten kolusi alueen hautausmaita etsiessään ruumiinosia omiin tarkoituksiinsa. Mutilaisella oli myös noitakumppani, jonka nimeä en nyt muista. Paulaharju kertookin tapauksen, jossa Kurikan Hunnakka törmäsi yöllä näihin jalasjärvisiin noitiin ja joutui tappeluun.
Se miksi nimenomaan Kurikka oli noitien suosiossa, johtui Kyrönjoesta, tarkemmin alueesta, joka sijaitsee Kurikan vanhasta kirkonsillasta ylöspäin Jyllinkoskelle ja ns. Mäntylänlammelle saakka. Tällä alueelle kasvoi useita erittäin harvinaisia rohtokasveja, joita mm. venäläiset armeijan lääkärit kävivät sieltä etsimässä Isovihan aikaan.
Etelämpänä Kauhajoella sijaitseva Hyypänjokilaakso oli lähestulkoon yhtä kuuluisa rohtojenkeruualue.
Kauhajoesta tulee mieleen: siellä sijaitsee Spitaalijärvi. Tutustu sen historiaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 224024
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu313457Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543274Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu93265Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222889Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod232641Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162340Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122215MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142155Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281747