Itse olen alunperin kaupunkilainen. Nyt asunut maalla aika monta vuotta. Sivutien varressa, lähin naapuri 3km, palvelut parinkymmenen kilsan päässä. Kiinnostaisi tutustua maallemuuttajiin ja kuulla kokemuksia...
Onko maalla mukavaa?
zoozan
12585
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kerro sinä meille sivutien varteen halajaville, joiden mielestä on cool, että peruspalvelut ovat 20 km:n päässä.....
aikoinaan eräs olevinaan ns, yläluokan eläjä kertoi oman mielipiteensä, että minne ei raitiovaunulla pääse on takapajulaa ????.
Tieto tuli eiran kaupunginosasta.
Voi siellä heinäkuussa ollakin pari-kolme viik-
koa, jos ei sada eivätkä hyttyset kiusaa.
Itse en kyllä asuisi vakituisesti päivääkään.
Sekä maalla että kaupungissa asumisella, kummallakin on hyvät ja huonot puolensa.
Jokainen valitsee sen asumismuodon, mikä tuntuu itselle sopivan parhaiten.
Arvostaako omaa ja luonnon rauhaa, vai haluaako peruspalvelut mahdollisimman lähelle.
Itse asun taajamassa, maalla, alle 10 km kaupungista.
Nykyiseen elämäntilanteeseeni tämä sopii minulle erinomaisesti.
Hurautan omalla autolla kaupunkiin töihin ja muuna aikana vetäydyn maalle viettämään laatuaikaa.
Täysiveriseksi erakkomökin korpieläjäksi minusta ei kuitenkaan olisi.
Tuntuu jotenkin turvallisemmalta kun on naapureita jotakuinkin lähellä.
Olen syntynyt ja kasvanut kaupungissa, mutta en ihan hevillä muuttaisi takaisin
Olen asunut Eirassa ja viihtynyt mainiosti. Taidan olla joko tai tyyppi, sillä kun jouduin muuttamaan lähiöön, en enää viihtynyt. Täällä meillä on esim. tähän vuodenaikaan mukavaa se, kun voi hakea kuusen omasta metsästä ja muutenkin kaikenlaista pikku puuhaa riittää. Tilaa piisaa, meillä on kahden hengen huushollissa 5h k. Hesassa tuskin saisimme talomme hinnalla kuin yksiön...Ajoin kortin, sillä ratikoita täällä ei tosiaankaan kolise, bussikin kulkee vain kerran päivässä talvella - kesällä ei ollenkaan. Multasormena tykkään, kun on tilaa ja vapaus kokeilla kaikenlaista, toki Hesassakin mulla oli viljelypalsta. Nyt odotan innolla hankikelejä. Viime keväänä oli mahtavat, oli hienoa kierrellä tutkimassa paikkoja minne muuten ei pääse. Ehkä lumikengät ois kivat?
Vaelsin maailmaa, työ veti. Kumppanikin oli. Halusin asettua aloilleni, tilaisuuskin tuli.
Maalta löytyi unelmien paikka, kaikki kohdallaan, pientä hienosäätöä vailla. Tietysti oli oltava mm. järvenranta saunoineen, tupa ja takka ja puutarha.
Tunsin, että olen onnenpekka, kun sukkuloin töihin sieltä maalta, joskin kaupungissakin oli oma yösija.
Toista vuotta sitä onnea kesti. Sitten kumppani sanoi sen irti.
Siitä alkaen unelmapaikka maalla on kiviriippa. Kulku sinne ja takaisin on taakka. Kaipaisin, että ulko-oveni ulkopuolella olisi kaupungin katu ja teatterit ja leffat, ei vaihtelevia määriä talvista lunta, kesän hyttysiä tai sinänsä kauniita auringonnousua ja -laskuja.
Tuntuu vain niin raskaalta luopua tästä unelmasta. Mutta osoittaahan tämä, ettei se ole ulkoisesta kiinni, vaan seurasta, kumppanuudesta, yhteishengestä.
Kirjoitin taannoin tästä samasta. En toivoakseni koskaan enää joudu työn perässä muuttamaan maaseudulle. Ei siinä, kyllä ihmiset oli ihan yhtä mukavia siellä kuin kaupungeissakin, en nähnyt siinä juurikaan eroa.
Mutta se pimeys, yksitoikkoisuus, tapahtumattomuus, pitkät etäisyydet, harva asutus....rakastan korkeita kivitaloja, ruuhkia, suurten kaupunkien anonymiteettiä, jolloin kukaan ei kiinnitä turhaan huomiota kanssaihmisiin.
Joo, taisi olla divareistakin löytyvä kulttuurihistorioitsija Egon Friedell, joka kirjoitti: "Stadtluft macht frei", "Kaupunki-ilma tekee vapaaksi". Kasvoin kirkonkylässä, ja olisihan se pitänyt tietää, ettei Suomessa ole kuin yksi kaupunki, H:lla alkava, ja se ei ole Hyvinkää. Olin unohtanut, millaisia helvettejä nämä maaseutupaikat ovat.
Asuinkin tuossa H:ssa, siis H:forsissa, kymmenkunta vuotta. Muutin nimensä osalta T:llä alkavaan tuppukylään, jossa juorut alkoivat heti, kun erehdyin edes oluen ottamaan baaritiskillä, ja tuossa Tuppulassa on sentään nyt 200 K asukasta. Ei ole varaa snobbailla, Pariisiin en pääse enkä NYC:iin enkä Lontooseen uskalla, kun ovat riidoissa Osaman kanssa, mutta oikeassa olet.
Lopulta tein elämäni virheen toivoen, että pääsen täältä vielä hengissä muuttamaan. Oli aluksi kiva, kun juoruilivat toisistaan, mutta arvattavasti sitä itsekin on juorujen kohde, kunnan kymmenenneksi suurimpana veronmaksajana ja vain siksi, että sattuu olemaan akateeminen tutkinto ja jonkinmoinen uraduuni! H:forsissa olisi ehkä 20 000:ksi suurituloisin, heh.
Missä leffat, oopperoista ei tietoakaan, ADSL ei korvaa ihmisiä, ja jos sairastaa, on s-na otettava taksi ellei jaksa ajaa. H:forsissa oli ratikka, johon olisi mennyt vaikka kepin kanssa.
Ja jos haluaa parisuhteensa turmella, niin maalle vaan. Jo sattumaltakin täällä alkaa hieroutua toisiaan vasten, että Henrik Tikkas/Märta Tikkas -kaltaiset jutut ovat suorastaan selviö, tai mitkä tahansa Strindberg-kärsimykset. Niin että se tästä unelmasta.
Jos nimittäin parisuhde kariutuu siihen, että joutuu tässä elämässä eli todellisuudessa kohtaamaan toisensa silmästä silmään, eikä ympärillä mitään hälyääniä, ei edes oopperaa, ajatella... Eikö yhtään tule mieleen, että elääkö tämä nimetön henkilö lainkaan oikeata elämää, vai jossain saippua-oopperassako tahtoo asustaa? Surullista, niin surullista elämän haaskausta....
mutta pitää tykätä itestään...
Maalla syntyneenä ja koko ikänsä eläneenä sitä tuntee olevansa aivan eri rotua kaupunkilaisten kanssa,puhun tavallaan "eri ieltä" heidän kanssaan,jos yleensä mitään keksin puhua,kaupungissa on mukava viivähtää 1-2 päiväämutta sitten alkaa kaivata taas maalle,kaupungissa on tavattomasti erilaisia ärsykkeitä joihin maalainen ei ole tottunut,melu .liikenne,mainosvalot,ihmispaljous aiheuttaa henkistä ja myös fyysistä väsymystä,kaupunkilaiselle taasen se maaseudun tapahtumattomuus,ärsykkeiden vähäinen määrä,saattaa olla rasittavaa,mieli on niin sopeutunut ärsykkeiden paljouteen.
puhut Heinäkenkä...