Australianpaimenkoira 12 vuotiaalle

Wooh

Olisiko minulle hyvä Australianpaimenkoira olen halunnut sitä jo aika pitkään ja tiedän että se on aktiivinen rotu asun perheeni kanssa rivitalossa eikä perheeseeni kuulu taaperoita minulla ei juurikaan koulussa ole kavereita joten olisin melkein koko loppu päivän koirani kanssa koulusta tullessa

2

209

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vähänvanhempana

      En niin älykästä ja aktiivista koiraa suosittele. Kannattaa aloittaa hieman helpommasta, sillä jos et osaakaan kouluttaa, on käsissäsi aktiivinen ongelmakoira. Miksei muu rotu käy?

    • w6w65

      Australian paimenkoira on myös aktiivisuuden ja energisyyden lisäksi vartiointiin käytetty, eli sillä on vahtiviettiä ja epäluuloisuutta vieraita kohtaan. Ei riitä, että sinä olet sen kanssa vaikka sekin on hyvä, se pitää myös sosiaalistaa hyvin pienestä saakka, tuntea rotu ja sen tarpeet hyvin (australian paimenkoiria on todella aktiivinen, se ei sovi sohvakoiraksi eikä harrastamattomaan kotiin) ja vanhempiesi pitäisi sitten ainakin viedä sinut kouluttamaan ja harrastamaan sen kanssa. Lenkkeily on koirille peruskauraa, tuommoiset työkoirat tarvitsevat aina ihan oikeaa työtä ja tekemistä. Niiden lenkkien lisäksi. Siis tavalliset lenkit vie 3 kertaa päivässä ja noin kolmisen tuntia ulkoilua mutta sitten se kaikki muu... Se on aika paljon!
      Jos paimentaa ei voi, etsintä, agility, toko, rallytoko ja muu vesipelastuksesta vetolajeihin saattaa sopia, mutta se vaatii aikaa, sitoutumista, kuljetuksia, rahaa, varusteitakin joskus. Eli pelkäksi kotikoiraksi se ei sovellu, tietenkään mikään koira ei sovellu pelkästään lapselle. Vastuuntuntoiset vanhemmat tietävät tämän. Riippuu siis miten innostuneita vanhempasi ovat myös auttamaan ja osallistumaan ja onko teillä ylipäätään koirista kokemusta. Jos ei ole, eikä vanhempasi halua niin paljon nähdä vaivaa, on rotu valitettavasti liian vaativa. Lastenkoiria ei ole olemassa ja ikävän paljon näkee näitä vanhempia, jotka näin luulevat eli kohtelevat koiraa leluna... Koira on vähän kuin lapsen ottaisi: etkä sinä siitäkään pysty vastaamaan. Mutta on kuitenkin paremmin soveltuvia koiria ihan lenkkikaveriksi ja pienemmälläkin koulutuksella meneviksi.

      Aussi on toki oikein kasvatettuna ja koulutettuna ihana koira ja nättihän se on, mutta älä koiraa halutessasi ainakaan pelkkään ulkonäköön tuijota, se voi kostautua pitkässä juoksussa. Totta kai me katsomme miellyttävää koiraa aina, mutta hyvin, hyvin tärkeää olisi ensin miettiä millaiset mahdollisuudet itsellä on todenmukaisesti koiraa pitää, ja sitten kun on listannut ne ominaisuudet (paljonko voi ulkoilla päivittäin, paljonko voi aktiiviharrastaa, miten koko perhe osallistu, paljonko laitetaan jo pentuun rahaa, entäs harrastuksiin ja muuhun, halutaanko näyttelykoira, suuri/pieni, miten haastava luonne saa olla koska kaikissa on haasteensa mutta joissain suurempia kuin toisissa, turkin hoito ja miten sitä jaksaa jne. ) sitten sen perusteella etsii kaikki ne koirat, jotka voisivat sopia ja niistä sitten valitsee sopivimmat. On erittäin tärkeää oikeastikin miettiä käykö joku rotu itselle ja erittäin tärkeää olla riittävän kypsä pohtimaan sitä, jos joku ei käykään ja hyväksyä se. Se on haastavaa aikuisillekin, huomaten siitä, miten moni koira päätyy vääriin käsiin, ja kiertoon!

      Muutakin pitää ottaa huomioon, sinun ikäsi, koiran elinaika jne...Joten vaikka koira tulisi ns. sinulle, se elää 15 vuottakin ja sitten oletkin jo muuttanut kotoa, opiskellut, ammatissa ehkä tulee muuttoja ja perhettä. Sinä et niin pitkälle voi ajatella, mutta vanhempasi voivat. Olet 27-vuotias kun koirasi on 15-vuotias. Opintojen ja teini-iän, muuttojen ja muutosten melskeessä koiraa ei saa laittaa kiertoon, joten siksikään se ei varmaankaan voi yksin sinulle tulla. Joten mieti myös millainen koira koko perheelle sopisi. Se todennäköisesti kuitenkin jää vanhemmillesi. Et välttämättä edes saa sitä opiskelukämppään - ja se saattaa olla edessä jo 4-6 vuodessa! Koira elää senkin jälkeen vielä 7-10 vuotta.

      Ehkä olisi mahdollista käydä koirakouluilla tms. katsomassa eri rotuja ja juttelemassa omistajille? Sieltähän saisit paljon tietoa varmaan. Jos oikeassa elämässä näkisit millainen koira on, se olisi varmaan kivempaakin kuin vain netistä katsella. Lisäksi saisit vähän hands on-kokemusta, ehkä sitä kautta tuttaviakin ja sitten kun koiran saat, apuja, tukea, ja neuvoja tarvittaessa? Jos tunnet ketään aussien (tai muiden rotujen) kasvattajaa siinä lähellä, voisit niitäkin katsoa ja jutella ihan kasvattajan kanssa: kasvattajan kanssa pitää kuitenkin aina jutella. Voisit vähän yrittää etsiä sieltä ns. live-elämästä semmoisia ihmisiä, jotka antavat tutustua koiraan ja osaavat kertoa sinulle enemmän?
      Mutta jos perheesi on aktiivisia ihmisiä ja kaikki haluavat koiraharrastuksen, teillä on jo kokemusta koirista ja osaatte puhua kaikista näistä asioista, vastuusta ja sopia yhteiset pelisäännöt, niin miksi ei aussikin. Australian paimenkoira on ihana ja kaunis, ja kaikista koirista saa hyvän tai huonon, ihan omistajasta riippuen.

      Toivottavasti saat muutenkin harrastuksia ja kavereita, jos et sitten saakaan koiraa tai semmoista koiraa, voit silti vaikka käydä harrastekentillä ja tutustua koiriin muiden koiraihmisten kautta: saada ystäviäkin sitä kautta :) Tiedän koirankouluttajiakin, joilla ei enää ole omaa koiraa, mutta koiraharrastus jatkuu muiden koirien kautta. Joten muitakin mahdollisuuksia sitten on kun vain oma koira. Etsivä löytää, onnea matkaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      58
      1432
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1053
    3. 80
      925
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      778
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      764
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      690
    8. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      685
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      11
      662
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      636
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      108
      601
    13. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      600
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      581
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      572
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      502
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      37
      487
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      38
      481
    Aihe