Kissanpennun yksin jättäminen/hoitoon vieminen

tiikerikakkua

Laitan tämän myös kissanpennut-osioon että saan mahdollisimman paljon vastauksia :-)

Minulla on siis elämäni ensimmäinen kissanpentu joka tuli meille eilen (12-viikkoinen). Nyt jo hurjan reipas tyttö joka ei pelkää vieraita ja nuoleskelee nenääni. Käyn suurin piirtein joka toinen viikonloppu vanhempieni luona parin tunnin matkan päässä, jolloin pennulla on hoitaja. Mukaan en voi ottaa vanhempien allergian vuoksi.

Tässä on kaksi vaihtoehtoa miten toimin pennun kanssa, johon tarvitsisin kissaihmisten apua;

1. Pentu jää kotiin yksin, mutta hoitaja kävisi ruokkimassa, siivoamassa ja leikittämässä normaalisti noin kolme kertaa päivässä. Yöt luultavasti sitten itsekseen.

2. Vien kissan hoitoon viikonlopuksi tutun luokse, uuteen ympäristöön ja raahaan tavarat sinne mukana. Siellä plussana seura melkein koko ajan ja mahdollisesti myös toinen kissakaveri.

Pentu joutuu opettelemaan muutenkin koulupäivien ajan yksin olemista, joten olisiko tuo kotiin hoitajan kanssa jättäminen vähemmän stressaavampi vaihtoehto?

20

2658

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kakskisuanyt

      Meillä oli kissanpentu yksin työpäivän ajan eli 8h. Hyvin pärjäsi,sillä kissat nukkuvat paljon.

    • kissa.vanhus

      vaihtoehto 3. otat sille toisen kissan kaveriksi ja hoitaja käy kerran päivässä. Muutoi toi 2. vaihtoehto, kissan ei ole hyvä olla yksin kotona, toki se ei kuole , mutta kärsii, seuraksi kelpaa myös toinen kisuli

      • kustafvonpölhö

        Millä todistat väitteesi?

        Kyllä kissa voi ihan hyvin olla yksin kotona!!


      • kissa.vanhus

        Mulle riittää että John Bradshaw on todistanut, sun paska pullikoinilla ei ole vaikutusta mun eikä kenenkään järkevän kissaihmisen mielipiteisiin


    • kisunkaa

      Joillekin kissoille on vaikeaa olla yksin toisille taas hankalaa olla vieraassa paikassa. Ota sille kaveri, kun on noin nuorikin vielä, eli sopeutuvat helpommin. Seuraa pitää olla pienellä pennulla, ahdistuvat yksinään. Kyllä työ- ja koulupäivien ajaksi voi jättää, mutta se, että joku käy vähän katsomassa ei riitä.

      Kahden kissan kulut eivät ole niin suuret kuin luulisi. Ruokaa voi tilata ja rokotuksiakaan ei usein tarvitse tehdä. Säästyy monelta vaivalta ja harmilta kun ottaa toisen eli kyllä ne hyödyt voittavat haitat.

      • kustafvonpölhö

        Millä toditat väittesi?

        Kyllä kulut aina kasvaa, mitä enemmän on elukoita. Ellei osaa ruokkia niitä katteja yksinkertaisella ruo alla.


      • kisunkaa
        kustafvonpölhö kirjoitti:

        Millä toditat väittesi?

        Kyllä kulut aina kasvaa, mitä enemmän on elukoita. Ellei osaa ruokkia niitä katteja yksinkertaisella ruo alla.

        Ihan kokemuksiin ja tuoreisiin kissaa koskeviin tutkimuksiin ja tutkielmiin pohjaan tämänkin kommentin, enpä tiedä kiinnostaako minua lähteä "todistamaan" mitään, voin kyllä kertoa joitain perusteita. Mutta siis... Omista kissoistani ne, jotka ovat kasvaneet kanssani ilman kissakaveria, ovat olleet herkempiä muutoksille ja olleet enemmän riippuvaisia minusta. Täten yksinolo on ollut todella stressaavaa niille yksilöille joilla ei kaveria ole ollut, toisin kuin niille, jotka ovat kasvaneet yhdessä. Ne pärjäsivät hyvin keskenään kaksikin päivää.

        Kulut tietysti kasvavat, mutta ei yhtä paljon kuin yhden kissan hinta lisättynä toiseen. Ruoka tulee ostettua isommissa pakkauksissa ja usein tilattua netistä. Rokotukset voi hoitaa samalla reissulla, lelut tehdä itse, tarvikkeet ostaa käytettynä jne. Jos kissakaveri tarkoittaa vähemmän stressiä ja mukavamman elämän kissalle, niin on ehdottomasti sen arvoista. Minäkin pahimmassa tilanteessa elätin itseni ja kaksi kissaani alle 500:lla kuukaudessa, hyvin pärjättiin kun karsin omista menoista. Kissa on sosiaalisempi eläin kuin usein luullaan, eikä yksin jättäminen ole hyvä ratkaisu.


      • kisulisi

        Kiitos, sinulle olet ihana kisuemäntä


    • hyvinpärjää

      Kissa saa tietysti olla omassa kodissaa vaikka isäntäväki reissaakin,ja joku käy sitä sitten katsomassa,tarkistaa hiekkalatikon,ja antaa vettä ruokaa.
      Kissa stressaa turhista muutoksista,joten on parasta että saa olla kotona rauhassa.

      Kissat ovat yksineläjiä,eivät laumaeläimiä.Joten yksi kissa pärjää ihan hienosti ,kaveria sille ei kannata ottaa vaan seuran takia, vaikka lajia tuntemattomat niin sanoisivatkin.
      Jos kissa olisi laumaeläin, niitä annettaisiin löytölästakin parettain, mutta eipä se ole suositus sielläkään.
      Meillä kissa on ollut kaikki lomamme ihan kotona vaan,sukulaisista joku on käynyt päivittäin kissaa katsomassa, ja viettänyt sen kanssa aikaa.Kerran oli sukulainen koko reissumme ajan meillä, niin kissan ei tarvinnut olla yksin.KIssalle voi jättää leluja,jotta saa tarvittaessa niillä leikkiä,herkkujakin voi piilotella,että menee aika niitä etsien kivemmin.

      • ssjhjuuh

        Höpö höpö, vanhentunutta tietoa, että kissa olisi yksineläjä. Esimerkiksi villiintyneet kissat metsästävät yksin, mutta viettävät myös paljon aikaa omassa, muutaman kissan, yhteisöissä. Laumaeläjä kissa ei ole, mutta muutama kissa menee helposti samassa tilassa, kun kilpailua ruuasta ei ole.
        Rotukissoissa sosiaaliset piirteet ovat korostuneempia, niistä sosiaalisuuden näkee. Monia rotukissoja ei haluta antaa ainoiksi kissoiksi, sillä kissalle ei riitä työssäkäyvän ihmisen seura.

        Sitten on yksilöitä, jotka pärjäävät itsekseen paremmin, eivätkä halua esimerkiksi leikkiä lajitoverin kanssa. Useimmat talon ainoat kissat, joita olen tavannut, ovat olleet stressaantuneemman oloisia ja neuroottisempia käytökseltään kuin ne, joille on turvaa lajitoverista. Aina tämäkään ei ole niin yksinkertainen juttu, mutta ehdottomasti suosin kahta kissaa kerralla.


      • kissa.vanhus

        Aikapaljon mahtuu sävyjä laumaeläimen ja erakon väliin. Jopa kissapanda joka on 'yksineläjä' rohkaistuu ja voi paremmin kun saa olla lajitoverin seurassa. Näin ainakin väittävät Ähtärin eläinhoitajat, nuo epäluotettavat ja valhetta levittävät paskiaiset?


      • yksinkuljeksii
        ssjhjuuh kirjoitti:

        Höpö höpö, vanhentunutta tietoa, että kissa olisi yksineläjä. Esimerkiksi villiintyneet kissat metsästävät yksin, mutta viettävät myös paljon aikaa omassa, muutaman kissan, yhteisöissä. Laumaeläjä kissa ei ole, mutta muutama kissa menee helposti samassa tilassa, kun kilpailua ruuasta ei ole.
        Rotukissoissa sosiaaliset piirteet ovat korostuneempia, niistä sosiaalisuuden näkee. Monia rotukissoja ei haluta antaa ainoiksi kissoiksi, sillä kissalle ei riitä työssäkäyvän ihmisen seura.

        Sitten on yksilöitä, jotka pärjäävät itsekseen paremmin, eivätkä halua esimerkiksi leikkiä lajitoverin kanssa. Useimmat talon ainoat kissat, joita olen tavannut, ovat olleet stressaantuneemman oloisia ja neuroottisempia käytökseltään kuin ne, joille on turvaa lajitoverista. Aina tämäkään ei ole niin yksinkertainen juttu, mutta ehdottomasti suosin kahta kissaa kerralla.

        On varmaan aika yksilökohtaista tuokin.Mutta ei ole järkeä ottaa kahta kissaa, jos yhden haluaa.Jos ette usko, niin kysyä voi eläinlääkäriltä,tai löytöeläintarhalta.Heillä kokemusta asioista.
        Tiedän ulkokissan, joka aina toisen kissan nähdessään menee sen kimppuun,alkaa mahdoton tappelu.Ei taida tykätä seurasta sitten, sillä on kyllä kotonaan rotukissa kaverina.Mutta sitä pidetään paljon ulkona, ja tappeluissa sitä usein näkee.Sosiaalisuus ei ainakaan näy siinä yksilössä,tappelee sekä leikattujen narttujen että urosten kanssa.Narttu käsittääkseni kyseessä.


    • kissssaihminen

      Kissa on laumaeläin ei se muuten eläisi laumassa.

      Itse ehdottomasti veisin kissan hoitoon, siellä saa tekemistä, seuraa ja uusia ympäristöjä tutkittavakseen. Kissa sopeutuu erittäin hyvin uusiin ympäristöihin ja tilanteisiin, varsinkin pentu. Jos oppii jo pienenä reissaamaan niin isona on sitten rohkea ja avoin =) Aikuisen kissan kanssa pitää tietysti ottaa huomioon kissan luonne, mutta kyllä aikuinen kissa oppii ihan yhtä lailla kuin pentukin. En suosittele toisen kissan ottamista jos syy on se että tarvitsee seuraa. Kaksi kissaa on hyvä, jos on aikaa molemmille, tilaa ja resursseja.

      Kissa voi stressata uusia tilanteita jos se ei ole tottunut kohtaamaan niitä. Ehdottomasti sekä kissalle että sen ihmiselle on paljon mukavampaa jos kissa jo pentuna totutetaan uusiin tilanteisiin, kyläilyyn ja matkustamiseen. Kokemuksesta voin sanoa että kannattaa. Meidän kissa nauttii suuresti esim. junalla matkustamisesta kun näkee ihmisiä, koiria ja kissoja. Kehrää ja haluaa tervehtiä kanssamatkustajia ja selkeästi nauttii saamastaan huomiosta. Kissan elämä on paljon leppoisempaa kun sen ei tarvitse stressata kaikista elämän muutoksista. Joten kannustaisinkin ihmisiä ottamaan kissojaan mukaan matkoille, ystävien luo, kouluun tai töihin ja ulos (valjaissa). Antakaa kissoillenne mahdollisuus näyttää miten hienoja eläimiä he ovat ja osaavat nauttia elämästä.

      • Mojfg

        Ei kissa voi nauttia elämästään, jos sitä pitää kuvailemallasi tavalla. Todellisuudessa elämästään voivat nauttia vain sellaiset kissat, joilla on mahdollisuus olla vapaana suotuisissa olosuhtessa.


      • karvatpöllyypumpum

        Jos kissa olisi laumaeläin.Niin eikö kaikki lähiön kissat sitten hakeutuis laumaksi,ja kulkisi ja saalistaisi yhdessä?
        Niin tekevät irtokoirat,laumautuvat.
        Kissat taasen tappelevat, jos kohtaavat toisensa, vieraiden kissojen yhtenäistä laumaa en ole koskaan nähnyt,kissat eivät laumaudu,koska eivät ole laumaeläimiä.
        Kissapopulaatioita on, ne ovat samonen kissojen pennuista koostuvia.Se on ihan eri kun että kissat eläisivät laumassa ja laumautuisivat keskenään vieraiden yksilöiden kanssa, niin kuin koirat.Jos kissa eläisi laumassa, silloin voisi aina kissankin viedä vaikka puistoon ulkoilemaan muiden kissojen kanssa, ei vaan taitaisi onnistua.


      • karvatimuriiniimuri
        karvatpöllyypumpum kirjoitti:

        Jos kissa olisi laumaeläin.Niin eikö kaikki lähiön kissat sitten hakeutuis laumaksi,ja kulkisi ja saalistaisi yhdessä?
        Niin tekevät irtokoirat,laumautuvat.
        Kissat taasen tappelevat, jos kohtaavat toisensa, vieraiden kissojen yhtenäistä laumaa en ole koskaan nähnyt,kissat eivät laumaudu,koska eivät ole laumaeläimiä.
        Kissapopulaatioita on, ne ovat samonen kissojen pennuista koostuvia.Se on ihan eri kun että kissat eläisivät laumassa ja laumautuisivat keskenään vieraiden yksilöiden kanssa, niin kuin koirat.Jos kissa eläisi laumassa, silloin voisi aina kissankin viedä vaikka puistoon ulkoilemaan muiden kissojen kanssa, ei vaan taitaisi onnistua.

        Nyt ei ole paikkaansapitävä väite. Kissat elävät yhteisöissä mutta saalistavat yksin ja palaavat viettämään aikaa keskenään pidemmänkin ajan päästä. Kyse ei ole sisarusten perheryhmistä, vaan yhteisön kissat voivat olla peräisin mistä vaan.
        Lisäksi on todisteita siitä, että suurikin määrä kissoja kokoontuu lepäämään suurissakin ryhmissä täysin sulassa sovussa. Kissa ei ole yksineläjä eikä laumaeläin, vaan jotain siltä väliltä.


      • Eipä_kyl_ole

        "Kissa on laumaeläin ei se muuten eläisi laumassa."

        Kissat elävät harvoin laumassa. Ne suostuvat sietämään toisiaan, jos perheellä on monta kissaa. Mm. äskettäin telkkarista tulleessa BBC dokumentissa oli tutkittu asiaa.
        Parhaiten keskenään toimeen tulevat naaraat, joilla saattaa olla yhtä aikaa pentuja. Silloin ne jopa saattavat imettää toisenkin naaraan pentuetta. Samasta pentueesta peräisin olevat kissat sietävät parhaiten toisiaan. Ja varmasti nsaattavat leikkiä keskenään ja viihtyäkin. Laumaeläintä se ei kuitenkaan kissasta tee.


    • yksiriittäähyvin

      Äläkää missään tapauksessa yllyttäkö ihmistä, joka haluaa yhden kissan,ottamaan niitä useampia.
      Nyt jo näkyy kissojen myyntiilmoissa, ja lahjoitusilmoissa, että kissasta luovutaan liiallisten kulujen vuoksi.Monissa ilmoituksissa lukee se perinteinen allergia ja ajanpuutekkin, mutta niissäkin luultavasti syynä raha, joka kissoihin menee.
      Siis ihmiset on ottaneet useampia kissoja, ja niiden hoito,ruoka,hiekka kulut, ovat sitten olleet lopulta niin isoja, että kissoja annetaan sitten jo pois.
      Jos menee ottamaan useamman kissan, niiden ruoka, hiekka, rokotus kulut ovat jo melkoiset.Ja sitten jos viellä joku kissoista sairastuu, tai itse sairastuu, niin voikin olla jo hankala tilanne.Ja niinhän lopulta aina käy.
      Siksi, on ihan hyvä, että ottaa vain sen yhden kissan.Kissa pärjää aivan mainiostai yksinkin, ja kiintyy omistajaansa joka sille pitää seuraa ja sitä leikittää.
      Sen yhden kissan kulut ovat helpommin hallittavissa, ja laskettavissa.Parisataa ylimääräistä on hyvä olla aina el kulujen varalle.
      Jos pitää kissa laumaa, niin silloin on hyvä olla jo 600egeä , kissojen el kulujen varalle säästössä.
      Ja oikeasti, mitä enemmän asunnossa on kissoja, siellä enemmän siellä haisee pissoja.Eli on hyvä huomioida naapuritkin jos niitä on.Monet väittää ettei kissataloudessa tuoksu, mutta siihenhän omistajat itse tottuu.Ja jos omistaja kysyy vieraalta, ei kukaan kehtaa sanoa, että kylläpä on vahvat kissan pissan tuoksut.Niin se vaan käytännössä on.

      • 77487

        Toki, jos tahtoo väkisin pitää kissaa yksin kun itse ei aina pysty olemaan paikalla. Ei kissa nauti jatkuvasta yksinäisyydestä.
        Esim. Opiskelija, koulussa 4-6 tuntia päivässä, matkat yhteensä tunti päivässä, kavereiden kanssa muutamana päivänä viikossa vaikka kaksi tuntia kerrallaan, viikonloppuna ulos viiden aikaan ja kotona ennen puoltayötä. Sunnuntai olisi ainoa päivä kokonaan kotona, ehkä krapulassa. Joka päivälle unta 7 tuntia. Tähän vielä vaikka osa-aikatyö vaikka pari kertaa viikossa, niin kyllä se kissa aika paljon on itsekseen.
        Tämä oli nyt kärjistetty esimerkki, ei siinä jos ei näe kavereita tai juo alkoholia kodin ulkopuolella ja menee koulusta suoraan kotiin, silloin kissa saa tarpeeksi seuraa.
        Kyllä meillä on kissat aina ovella vastassa kun tulen ja siitä alkaa leikki ja hellyydenosoitukset. Niillä on seuraa toisistaankin mutta ihminen on vielä korvaamattomampi ainoalle kissalle, kuin mitä niille, joilla on kaveri.

        Tietysti jos pystyy tarjoamaan kissalle kaiken sen tarvitseman huomion, niin hyvä sitten. Harvoin vain pystyy ja silloin masentunut kissa tuhoaa huonekaluja ja purkaa energiansa riehumalla. Kissa yleensä nukkuu kun omistaja on poissa, mutta loputtomiin ei kissakaan nuku ja silloin se keksii tekemistä väkisin.


      • 77487

        Pari juttua unohtui tässä laittaa.
        Elikkäs pentuna kissa on vielä avoin ja suhtautuu lajitoveriin yleensä hyvin. Usein pentuina tutustutetut kissat ovat parhaita kavereita keskenään ja nauttivat toistensa seurasta. Sitten taas aikuisena kissa ei enää kaipaa seuraa kun on tottunut olemaan yksin. Siinä kohtaa uusi kissa tuottaa vanhalle useimmiten vain mielipahaa.
        Yksi kissa on tosissaan ihan ok jos aika riittää mutta niin harvemmin on, varsinkin jos omistaa rotukissan, jonka sosiaaliset tarpeet suuremnat kuin maatiaisella.

        Lisäyksenä vielä, että ei meillä haise kissanpissa kun on hyvät ja puhtaat hiekat. Haiseehan ne jos harvoin siivoaa. Kyllä minä haistan, jos kissankusi haisee - niin meillä kuin muillakin. En tiedä millaisia ihmisiä muiden lähipiirissä on, mutta minun tuttavani uskaltavat kyllä sanoa suoraan jos haisee ilman, että pelkäävät minun loukkaantuvan.

        Köyhälläkin on varaa pitää kahta kissaa kun elää tulojensa mukaisesti. Jos tosin stressaa rahaa hirveästi, ei ehkä kannattaisi ottaa eläintä siinä elämäntilanteessa vaan sitten, kun ei pari ruokapakettia tunnu isolta ostokselta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1557
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe