Hajonnut itsetunto.

siivetönkana

Kaikki alkoi ala-asteella. En missään kohtaa tuntenut olevani osa ryhmää, osa jotain suurempaa kokonaisuutta. Olin aina yksin. Vain minä. Opettaja yritti auttaa minua sopeutumaan jonkin aikaa kunnes luovutti. Istuin yksin pihalla ja seurasin kaukaata muita. Yritin hirveästi tulla toimeen muitten tyttöjen kanssa mutta se oli aina kauhean vaikeaa. Itselläni ei ollut mitään yhteistä heidän kanssaa. Pidin aivan eri asioista kuin luokkani tytöt. Yritin pukeutua pinkkiin, hymyillä ja puhua vaatteista mutta se ei koskaan ollut minua varten. Muut tytöt huomasivat ettei minulla ollut mitään tietoa muodista ja käyttivät sitä minua vastaan. Nauroivat minulle jos en tiennyt, haukkuivat jos yritin. Hauskinta heistä oli kinastella mikä ylläni olevista vaatteista oli rumin. Kun he kävivät läpi jokaista vaatetta ja korua tunsin itseni alastomaksi.

Puhuin koulupsykologille ja tämä kehotti minua olemaan oma itseni. Sehän se helvetin ongelma oli! Olin oma itseni ja se ei riittänyt heille. Minua ei oltu tehty samaan muottiin kuin heitä.
Olin valmis tekemään mitä vain jotta olisin voinut olla kuten muut tytöt. Aloin valehdella itselleni. Pakotin itseäni pitämään samoista asioista, nauramaan ja hymyilemään asioille joita en tahtonut ymmärtää ja se todella tappoi jotain sisälläni. Jokainen pakkohymy- ja nauru tuntui veitsen iskulta vatsaan. Se oli kuitenkin parempi vaihtoehto kuin olla kiusattu. Piillotin oman itseni jopa itseltäni.

Olen nyt aivan eri paikassa kuin silloin. Voin hyvin. Ihmiset todella muuttivat kun siirrytään peruskoulusta lukioon. Ihmiset alkavat paljastamaan itsestään uusia asioita eikö tunne enää itseään niin yksinäiseksi. Kiusatuksi tuleminen peruskoulussa jätti kuitenkin arvet. Uskallan olla omaitseni, osittain. En kuitenkin usko, että tulen koskaan olemaan täysin omaitseni. En koskaan tule tuntemaan itseäni täysin. Minulla on täysin palasiksi hajonnut itsetunto.

3

140

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lukiolaineeen

      Täällä toinen samanlainen. Mua ei vaan ole koskaan kiinnostanut mikään ryhmään sopiminen -joko löydän kaltaisiani "erilaisia" ihmisiä tai sitten olen vain yksin, kunnes löydän niitä.
      En koskaan jaksanut pohtia näitä juttuja kummemmin. Ainahan oli niitä ärsyttäviä perus lissupissiksiä jotka esimerkiks kovasti teki naurunalaseks. Kaipa minä jo nuorena ymmärsin, että me ollaan yksilöitä. Eikö me vähemmistöt kuitenkin aina saada sitä kuraa niskaan.. :D

      Älä välitä. Niin se vaan on. Kyllä sie jossain vaiheessa tapaat niitä järkeviäkin ihmisiä.

    • jooeijuu

      Oliks täs ny mikä ongelma? Et oo muotitietoinen? No se nyt on pieni ongelma.

    • Hei

      Kuvasit erinomaisesti tuntojasi ja kehitystäsi. On ihan selvää, että kiusatuksi tulemisen muistot eivät häviä mielestä. Onneksi ne kuitenkin lievittyvät eikä sen, mitä olet kokenut, tarvitse määrittää sinua koko loppuelämääsi.
      En tiedä voiko kukaan täysin tuntea edes omaa itseään saati muita ihmisiä. Me muutumme koko ajan, elämä ja ihmissuhteet asettavat meidät aina uudelleen kasvokkain myös itsemme kanssa.
      Samoin on itsetunnon laita. Harvalla se on täydellinen, mutta onneksi sitä voi kasvattaa läpi elämän.
      Yksilöllisyys on rikkautta. Vaatii hyvää itsetuntoa uskaltaa olla nuorena sellainen mitä pohjimmiltaan on, ei vain osa massaa. Onneksi iän myötä se helpottuu, sillä aikuistuessa tulee sallivammaksi.

      Ollaan ihania itsejämme! Meitä jokaista tarvitaan tässä maailmassa juuri tällaisina.

      Lämmöllä,
      Pappi Elisabet

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      141
      949
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      848
    3. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      108
      832
    4. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      60
      745
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      55
      611
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      593
    7. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      45
      521
    8. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      510
    9. 42
      489
    10. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      47
      462
    Aihe