Ollaanko me 50-vuotiaat vähän säälittäviä? Mitä me oikein yritetään? Myönnetään pois vain, että aika on ajanut ohitsemme. Epätoivoisesti yritetään pysyä elämän sykkeessä mukana. Miksi pitäisi olla nuorekas, pystyvä, seksikäs, nokkela ja näppärä. Tehdään vaan reilusti tilaa nuoremmille esim. 40 -ikäisille, vaikka totta puhuen nekin vaikuttaa aika säälittäviltä.
Ei kai sitä enää tarvii pysyä mukana elämän riennoissa, jos ei halua. Naamani on ryppyinen kuin silkkipaperi, jäseniä on alkanut kolotella, aivot eivät toimi kuten ennen ja ihraa alkaa keräytyä kehoon. Miksi minun pitäisi taistella aikaa vastaan? Ei itseni eikä ainakaan toisten takia. Jos en kelpaa tällaisena kuin olen, ei voi mitään. Olen kehäraakki ja tyytyväinen sellainen.
Ainoa, jonka haluaisin vielä kehittyvän on erilaisuuden sietokyky ja tyytyväisyys elämään. Katkeroitunut vanhus on aika ikävä ilmestys. Surulliseksihan tämä ikääntyminen minut välillä saa, myönnetään. Ja taaksepäin kun elämää katselee, tulee tunne, että moni asia olisi pitänyt tehdä toisin. Mutta ehkä se kaikki piti kokea. Jospa siitä jotain on oppinutkin. Seuraavaa elämää varten?
Ei kai sitä enää tarvii pysyä mukana elämän riennoissa, jos ei halua. Naamani on ryppyinen kuin silkkipaperi, jäseniä on alkanut kolotella, aivot eivät toimi kuten ennen ja ihraa alkaa keräytyä kehoon. Miksi minun pitäisi taistella aikaa vastaan? Ei itseni eikä ainakaan toisten takia. Jos en kelpaa tällaisena kuin olen, ei voi mitään. Olen kehäraakki ja tyytyväinen sellainen.
Ainoa, jonka haluaisin vielä kehittyvän on erilaisuuden sietokyky ja tyytyväisyys elämään. Katkeroitunut vanhus on aika ikävä ilmestys. Surulliseksihan tämä ikääntyminen minut välillä saa, myönnetään. Ja taaksepäin kun elämää katselee, tulee tunne, että moni asia olisi pitänyt tehdä toisin. Mutta ehkä se kaikki piti kokea. Jospa siitä jotain on oppinutkin. Seuraavaa elämää varten?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tommosia rutisijoita tulee kyllä onneks aika vähän vastaan oikeessa elämässä. Kaada itelles vaan.
Seuraavassa elämässä....missä hel-tin seuraavassa?!
Nää samat surkeet nössöt löytyy jo kakskymppisten parista missä ne naukuu elämän kurjuutta. Ja istuu perseellään kotona ja ihmettelee ja valittaa. Sillä ei oo mitään tekemistä iän kanssa. Hohhoijaa ku nousi adrenaliinit moisesta provosta heti aamusta =)
Just noin, täytät 50 ja jäät odottaman eläkettä, joka alkaa juosta kuusvitosena!! Hei herää pahvi...15 vuotta elämää elettävänä ennen sitä!!! No joo, jos kolottaa niin kolottaa, mutta ei se kolotus tosiaan aina iästä ole kiinni!
Ei viiskymmpinen ole fyysisesti niin huonossa kunnossa tosiaankaan et pitää lopettaa eläminen!
Mä puhun nyt siis tyypeistä joilla on terveys suurinpiirtein kunnossa mutta ihan laiskuuttaan ovat päästäneet fysiikkansa laskemaan!
Älkää ainakaan narisko aina niille, jotka vielä jaksaa pitää itestään huolta, eivätkä voivottele sohvalla kun ei mikään kiinnosta eikä jaksa enää mitään harrastaa!
Emme ole säälittäviä, vaan elämme parasta aikaamme.
Olemmehan vasta keski-iässä.
Aika ei ole ajanut ohitsemme, kuljemme reippaina ajan mukana.
Elämän sykkeessä pysymme, mutta emme epätoivoisesti, vaan tasapainoisesti.
Olemme nuorekkaita, pystyviä, seksikkäitä, nokkelia ja näppäriä.
Kaikille tilaa riittää, myös meille viiskymppisille.
Kaikkiin elämän rientoihin meidän ei tarvitse osallistua, osaammehan jo valita kokemuksen kautta parhaat päältä.
Naamalleen ei kukaan mahda mitään, hyväksyttävää.
Kunnostamme voimme pitää huolta siinä missä muunkin ikäiset.
Aikaa vastaan ei pitäisikään taistella, se olisi luonnotonta.
Erilaisuuden sietokyky ja tyytyväisyys lähtee itsestä, sitä ei tarvitse kehittää, se meillä on kaikilla, se vain täytyy kaivaa esiin, jos ei sitä vielä ole älynnyt aikaisemmin tehdä.
Paljon olemme kokeneet, toivottavasti ottaneet myös opiksi.
Ehtoota emme vielä elä, varhaista iltapäivää vasta.
Nauttikaamme tästä ainoasta elämästämme, seuraavaa ei tule.
Itse olin ammatissa, mistä pääsin täysin palvel-
leena alta kuusikymppisenä eläkkeelle. Päätin
taas ryhtyä kuntoilemaan ja aloin hiihtämään.
Viime talvena eräällä hiihtolenkilläni tapasin
vanhan työkaverini. Mies oli hyväkuntoinen ja
vauhtia oli vähintäin saman verran, kuin minulla-
kin. Sitten kysäisin häneltä, että miten monta
vuotta siitä on kulunut, kun jäit eläkkeelle.
Kaverini mietti hetken ja vastasi: taitaa tulla
31 vuotta. Että tällainen tapaus.
Kyllä sen rappeutumisen huomaa monessa asiassa, hyväksyttävä se vain on, mutta oppimisen hidastuminen jurnuttaa. Ja se unohtelu. Yksinpuhuminen on ihan mukavaa, eikä enää häiritse sekään, jos joku kuuleekin. Itsensä tunteminen on laji, jossa me viisikymppiset voinemme kilpailla nuorten kanssa, jos kilpailla vielä pitää?
Ihan oikein!...Tässä iässä sitä tosiaan tietää, mitä tahtoo ja huomaa miten nuoremmat on ihan hakusessa välillä! Sen minkä ulkoisessa kuoressa häviää nuoremmille, sen meiän ikäsillä elämänkokemus korvaa moninkertasesti!
ei ole huomannut, että elämänkokemus korvaisi mitään. Oppimisen hidastumisen ja unohtamisen vaivat ovat kaikkien tiedossa, jo 40 on tässä nuorille hävinnyt ja kokemus on siitä vanhasta maailmasta jota ei enää ole, historiasta joka uudelleen kirjoitetaan ja järjestelmistä, organisaatioista, jotka on korvattu paremmilla kuin mitä 10 vuotta sitten kukaan osasi kuvitella. Työelämässä ei elämänkokemuksesta ole mitään hyötyä, kokemusvuosista on vain haittaa!
Tollainen asenne oli työmarkkinoilla 10-15 vuotta sitten. Nykyään esim. viiskymppistä naista pidetään haluttuna työtekijänä, EDELLYTTÄEN, että on pitänyt itsensä kiinni ajassa, eli opetellut ja opiskellut esim. tietotekniikan perusasiat ja pärjää niillä.
Viiskymppiset naiset on tunnollisia, täsmällisiä ja ne ei paukahda yleensä enää paksuks.
Jos taas kaikki uus ja outo pelottaa ja tuottaa "niin kauheesti vaivaa", niin hyvää yötä vaan, on sitte kyseessä mies tai nainen
pidetään käyttökelpoisena vielä 5-kymppisenä,
jollakin alalla. Tietotekniikan parissa ei kokemusta arvosteta, ei naisen ei miehen.
Minua uusi ei koskaan ole pelottanut, uutta rakentaen olen saanut leivän ja vanhojen järjestelmien paikkauksesta leivän päälliset. Uuden tekeminen vaatii tavattomasti vaivaa, se innostaa, mutta syrjään vanhat tekijät silti heitetään.
nyhveröiksi, ei niiden tarvitse sitä viisikymppisiksi odotella. Toiset taas jatkavat täysillä yli kahdeksankymppisiksikin.
Äitini on yli kahdeksankymmentä ja sanoisin et vetreenpi kuin moni kuusikymppinen...asennetta pitää olla, eikä rypemistä itsesäälissä. On paljon kivempi katsella iloisia naamoja, vaikka ne sitten olis jo vähän ryppyisempiäkin! ;)
Kyllä tässä itse kullekin välillä tulee tuommosia tuntoja.Mut itselle on tullut vielä lisäksi semmonen että pitäisikö vielä kerran panna elämä mullin mallin.kun kaikki vanha ärsyttää ja ukkokin tuntuu vaa koirineen olevan tiellä.Lapsen lapsia on kaksi ne ovat aika paljon mummolassa,ja joskus ovat lähteneet niin ah sitä ihanaa hiljasuutta.Tosin heitä en vaihtasi mihinkään.Mut kun kaikki oman ukon kanssa ärsyttää.,varsinkin kun hän aikalailla kaljoittelee itse olen raitis.Siittä tulee aika usein sanasotaa muutenkin tuntuu et kaikki pyörii samaa ympyrää.Et olisiko jollain antaa hyviä neuvoja .Itse tietysti olen myös aika laiska päättämän .Mut jos joku neuvo tulisi niin olisin iloinen.
Aloittajahan on kaukana rutisijasta. Hän on oivaltanut ikänsä aivan oikein: iltapuolen ihmisiä ollaan.
Sitäkö pitäisi ihailla, että ryppyiseen naaman pannaan paksummin pakkelia, pukeutumisessa matkitaan teinejä, hiihdetään ja sauvakävellään kuin Mika Myllylä. Miehet kampaavat vähät värjätyt hiuksensa päälaelle, ripustavat kultaketjut kaulaansa, kuntoilevat ja ostavat Harley Davidsonin tai urheiluauton. Ja seuraa haetaan omien lasten ikäisistä.
Mummi ja ukki ovat nuorekkaita.
Ai sekö mielestäsi on vaihtoehto sinun ja aloittajan rutinalle mitä tossa viestissäs kerroit?
Ei oo paljon näköjään ikä viisautta sullekaan tuonut jos et tajua, että jokainen muuttuu hylyksi just sillä kohtaa kun itse hukkaa kipinän elämään. Just sillä hetkellä ei ole käyttöä enää työmarkkinoilla, ei mahdu harrastusporukoihin, ja ystävät ja tutut alkaa haukotteleen seurassa.
Viiskymppinen on noin elämänsä puolivälissä, tai ainakin kolmannes on vielä todennäköisesti jäljellä. Joka sen haluaa tuhlata itsesäälissä ja vanhojen muisteluissa niin siitä vaan.
Mutta aloittajan sääli heitä kohtaan, jotka elämälleen vielä tuntuvat keksivän muutakin käyttöä kuin valitus ja rutina, on turhaa. He eivät sääliä tarvi eikä kaipaa.
Toivottavasti sullakin tyyny on hyvin ja saat hyvän asennon ennenkuin multa tippuu silmille..
Eikä niinkään sääliksi käy, pelkästään huvittaa tosiasioiden tunnustamisen vaikeus. Nuoruus ja hulluus - vanhuus ja pöllöys.
Tajusit Juniperus oikein pointtini. Ei kenenkään tarvitse epätoivoisesti yrittää vaikuttaa nuoremmalta kuin on. Miksi ikääntyminen olisi kirous? Ollaan vaan reilusti ikäisiämme - rutisematta!
56 on hyvä ikä. Vielkä jaksaa monenlaista ja kuntoakin voi vaikka kohentaa, jos huvittaa.
Rakastelukin sujuu, mutta ilmankin voi olla. Sekin on suuri helpotus.
ikänsä ja itsensä ja tiedostetava ne realiteetit, mitä ikääntyminen tuo tullessaan.
Joku sanoi jotain siihen suuntaan, että näyttää surkuhupaisalta kun ihminen yrittää näyttää kymmeniä vuosia ikäistään nuoremmalta. Niin minunkin mielestäni.Nimittäin tyylikyyden yleisvaikutelma saa aikamoisen särön, kun vaikkapa juuri 56- vuotias pukeutuu ja meikkaa samalla tavoin kuin kymmeniä vuosia nuoremmat.Vaikka olisi kuinka vilpitön halu näyttää pirteältä, nuorekkaalta ja trendikkäältä, niin kyllä ulkonäkökysymykseen vaikuttaa tuo vanha sanonta, että joissakin asioissa tyyli merkitsee enemmän kuin vilpittömyys.
Mitä jaksamiseen ja seksihalukkuuteen tulee, niin luulen, että nekin kulkevat yleensä samaa matkaa ikäänymisen kanssa.
Olen keskustellut monien ihmisten kanssa ja useat myöntävät, että määrätyssä ikääntymisvaiheessa joutuu "viidenkymmenenvillityksen" valtaan.
Se villitys saattaa tulla missä vanhenemisen vaiheessa tahansa..nuorempana, tai vanhempana, mutta monet kokevat tuollaisen joutsenlento vaiheen, mikä huvittaa sivusta seuraavia.
Mies rakastuu kultaketjut kaulassaan itseään kymmeniä vuosia nuorempaan ja vaimo hankkii nuoren rakastajan, koska se oma ukko on niin epäromanttinen ja intohimosta ei enää tietoakaan.
(niinkuin ei usein olekaan)
Kuinka monelta avioerolta vältyttäisiinkään jos vanhenemiseen kuuluvana tosiasiana hyväksyttäisiin se, että vaikka kauneus ja seksuaalisuus vähenevätkin, niin ne eivät jätä tyhjää tilaa, vaan korvautuvat monilla yhtä arvokkailla asioilla.
Sanotaanhan, että aika..aikaa kutakin.
ihmettelenpä ihan vaan ylipäätänsä ihmisten kärttyisyyttä näillä palstoilla. Itse viihdyn 50 na ja soisin samaa hyvää muillekin, jokaiselle tyylillään. Tässä nyky-yhteiskunnassa on kumma mentaliteetti puristaa ihmisiä kovin ahtaisiin raameihin. Mutta ainutkertaisuudessammehan se juju on? Toki ne joita huvittaa voi ruumistansa kurittaa ankarin dieetein ja rankoin kuntoiluin. Saavat ehkä ajan hammasta ja viikatemiestä petkutettua? Työelämäkään ei mielestäni ole ainoa autuaaksi tekevä asia elämässä, eikä sen ehdoilla ja mittareilla ihmisen arvoa ja osaamista mitata. On kiva osata monia asioita, arjessa pärjää ja asiat sujuu jouheasti. Nuoremmille voi välillä vinkata konsteja jos tahtovat, ei väkisin. Kauneus ja terveys ovat lahjoja, niitä voi yrittää ylläpitää. Siitä huolimatta ne voidaan ottaa koska tahansa pois, kuten itse elämäkin. Pari vuotta sitten kävin koulua. Noin kolmekymppiset hoki mulle, hyvähän sun on kun opit niin helposti. Eivät kysyneet konsteja, niinpä en kertonut...