Sähkökatkot tulevat kalliiksi

hokgfphk

Sähköyhtiöt voisivat olla hieman tarmokkaampia maakaapeleihin siirtymisessä. Tuleehan se nykyinenkin systeemi kalliiksi. Korjaustöitä joudutaan tekemään monesti yö- ja pyhätyötaksoilla. Helikoptereiden käyttö vasta hintavaa onkin. Lisäksi tulevat katkokorvaukst käyttäjille.

Nyt lainojen korot ovat alhaalla ja työvoimaakin on saatavissa. Niinpä sähköfirmojen kannattaisi käynnistää iso savotta jakeluverkon parantamiseksi kaapeloimalla. Jonkinlainen kompromissi olisi myös linjojen siirtäminen vähitellen teiden varsille. Silloin korjaustyöt olisivat sujuvampia ja tien toisella puolella olevat puut eivät ehkä kaikki kaatuisi johtojen päälle.

Kunnat ja isot maatilat voisivat myös osallitua rahoitukseen. Se voisi kannattaa, koska silloin ei tarvitsisi hankkia niin paljon agregaatteja.

9

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hokgfphk

      Ylen mukaan 80000 asukasta kärsii puhelinhäiriöistä. Teleoperaattoreiden pitäisi myös nyt pistää vähän vauhtia sähkönjakeluyhtiöihin esimerkiksi järjestämällä rahoitusta yllä ehdottamaani isoa savottaa varten. Tehkää jo jotain!!!

    • pusikot.matalaksi

      Moto hakkaamaan linjat auki.

    • näin-sen-pitäis-olla

      Lumen aiheuttamat sähkökatkot johtuu suurelta osin välinpitämättömistä, laiskoista ja ilkeistä maanomistajista jotka eivät ole vaivautuneet huolehtimaan ennakoivasti maillaan kulkevien johtokäytävien reuna-alueista. Niitä ei sähköyhtiöt voi ennakkoon mennä raivaamaan, vasta sitten kun sieltä on puut linjojen päällä! Eli silloin on jo myöhäistä!

      • maanilveilijä

        Ei muuta kun motot laulamaan ja 100m railoa mettään, loppuu puut linjoilta vaikka olis ismpikin myräkkä.


    • hohhoijakaaaa

      Sitä paitsi lapsellisia nämä maakaapelihin siirtymistä toitottajat, ei mitään mahdollisuutta joka metriä kaivaa maahan kustannustenkaan takia!

    • jälkiviisas

      Palautetaanpa mieliin miten nykyinen sähkönjakeluyhtiö syntyi. Taitavat myyntimiehet kiersivät kunnissa ja lupasivat niille meheviä rahoja. Niinpä kunnat luopuivat omista sähkölaitoksistaan. Elenia on sitten tämän syntyneen konsortion jälkeläisiä. Ei tainnut olla sittenkään kauhean kannattava sijoitus, kun se nyt möyrii lumikuormien alla.

    • Äkääpiöt

      Maakaapelointiin ei oteta lainaa , se siirtyy suoraan sähkön siirtomaksuihin ja näin kuluttaja itkee ja maksaa . Firma jolla on laskun lähtettämisen oikeus voittaa aina .

      • rstuvw

        Näin se menee, jo tällä hetkellä nuo siirtohinnat on varsin suolasia verrattuna energian hintaan ja kyllä Elenialla menee hyvin kun voi itse määrätä hinnan (no onhan se joku laki ettei tulos saa ylittää tiettyä prosenttimäärää, mutta kyllä ne osaa pelata)KS-V:n aikaan yli kahen tunnin katkos oli harvinainen, mutta sillon miehet ties missä linjat kulkee, nyt ne täytyy kahtoa älysellasesta jos se sattuu saamaan yhteyden pystyssä olevaan tukiasemaan.


    • frvc3

      Sille metsänomistajalle lasku jonka metsästä puu on kaatunut langoille niin alkaa olemaan sähkölinja kujat leveät.

      Kaikkein enitenhän sähkökatkoja aiheuttaa "tykkylumella" lehtipuut ja etenkin koivut, kuuset kaatuu ainostaan kovalla myrskyllä ja ns. tykkylumi-vuorokausia on huomattavasti enemmän kuin kovia myrskyjä.

      Miksi ei sähkölinja kujien varsilta hakata koivuja pois ja jätetään kuusi ja mänty kasvamaan niin prosentuaalisesti aika iso osa sähkökatkoista häviää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      275
      4699
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2877
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      30
      2855
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1811
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1664
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1429
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1190
    Aihe