Auttakaapi vielä

Teen Flash esitystä, jossa scenejen pitäisi vaihtua itsestään. Ekassa scenessä mulla on ääniefekti ja kuva. Esitya vaihtaa kakkossceneen itsellään ilman root-koodia. mutta kakkosscene ei vaihdu mihinkään, vaikka olen laittanut siihen root-koodin. Johtuneeko siitä että ääniefekti on lyhyt ka ykkösscene "kuluu" loppuun?? Kakkosscenessä alkaa soimaan mp3-biisi, jonka pitäisi soida koko esityksen ajan. Kolmosscene on muuten sama kuin kakkonen, mutta siihen on lisätty pari uutta movie-clippiä. Kerran tosin onnistuin tekemään niin, että scenejen musat alkoivat soimaan päällekkäin, vaikka muuten eivät vaihtuneetkaan.
Loppuesityksen ajan eri scenejen pitäisi vaihdella tietyn ajan välein.

Vaikuttaako se, jos root aikajana on tekemällä tehty (eli tehty muita aikajanoja ensin esim. symboleille ja taustalle ja sitten raahattu yksi layer ylimmäiseksi? Mistä johtuu, että keyframet ja framet ovat joskus tummia, joskus valkoisia?

Jos oli epäselvä selostus, pyytäkää tarkennusta!
0124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


nöpö kirjoitti:

Teen Flash esitystä, jossa scenejen pitäisi vaihtua itsestään. Ekassa scenessä mulla on ääniefekti ja kuva. Esitya vaihtaa kakkossceneen itsellään ilman root-koodia. mutta kakkosscene ei vaihdu mihinkään, vaikka olen laittanut siihen root-koodin. Johtuneeko siitä että ääniefekti on lyhyt ka ykkösscene "kuluu" loppuun?? Kakkosscenessä alkaa soimaan mp3-biisi, jonka pitäisi soida koko esityksen ajan. Kolmosscene on muuten sama kuin kakkonen, mutta siihen on lisätty pari uutta movie-clippiä. Kerran tosin onnistuin tekemään niin, että scenejen musat alkoivat soimaan päällekkäin, vaikka muuten eivät vaihtuneetkaan.
Loppuesityksen ajan eri scenejen pitäisi vaihdella tietyn ajan välein.

Vaikuttaako se, jos root aikajana on tekemällä tehty (eli tehty muita aikajanoja ensin esim. symboleille ja taustalle ja sitten raahattu yksi layer ylimmäiseksi? Mistä johtuu, että keyframet ja framet ovat joskus tummia, joskus valkoisia?

Jos oli epäselvä selostus, pyytäkää tarkennusta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu