Tuli tuossa ostettua iPod, joka heti alkajaisiksi kysyi 6-numeroista pääsykoodia (vai lieneekö käynnistyskoodi tai mikä lie). Tarjosin siihen yhtä ikivanhaa puhelinnumeroani, joka ei ole ollut enää vuosiin käytössä. Annoin numeron tavan mukaan kaksi kertaa, ja etenin sitten sim-kortin pin-koodiin jne.
Saakohan tuon pääsykoodin mitenkään poistettua käytöstä? Ei siis pois koko vehkeestä vaan siten, että konetta käynnistettäessä tai lepotilasta herättäessä sen voisi ohittaa.
Saakohan tuon pääsykoodin mitenkään poistettua käytöstä? Ei siis pois koko vehkeestä vaan siten, että konetta käynnistettäessä tai lepotilasta herättäessä sen voisi ohittaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Asetuksista kyllä mutta turvallisuussyistä jokin muu koodi täytyy olla näytössä pin-koodin lisäksi.
Ajattelin turvallisuuden sijaan lähinnä mukavuutta. Kun masiina menee lepotilaan varttitunnin välein, on joka kerta syötettävä 6 numeroa, että sen saa taas auki. Yksi vaihtoehto tietenkin olisi virittää se sellaiseksi, ettei se menisi koskaan lepotilaan. Ajattelin ottaa sen riskin, että jos turvakoodin poistaminen aiheuttaa katastrofin, niin sitten aiheuttaa.
Otat sen pois käytöstä asetuksista.
Miten? En ole löytänyt asetuksista sellaista nappulaa, josta se tapahtuu. Siksi kysynkin.