miten saan eka sivun jälkeen toisen sivun, johon jatkaa?
sivujen lisääminen osoitetarratiedostoon
4
172
Vastaukset
Yrititkö tarpeeksi monella enterilla (rivinvaihdolla) tai ctrl enterillä (sivunvaihto)? Pitäisi pompata suoraan seuraavalle sivulle.
- Onnistu.ei
Tämä olisi hyödyllinen tieto minullekin. Olen yrittänyt ratkaista ongelmaa aika kauan. Tattiaivon neuvosta ei ole hyötyä.
Harmi. Ja anteeksi väärä arvuuttelu.
En ole itsekään tehnyt monisivuista kuin yhden ainoan kerran siirtäessäni excelistä monia satoja osoitteita tarroihin, mutta siitä on jo jonkin aikaa. Oli pientä taistoa, mutta lopulta onnistui ihan hyvin.
Muulloin teen yleensä niin, että kullekin tarra-arkin sisällölle on oma tiedosto, niin ei tule vahingossakaan tulostettua tarrattomalle paperille.
Otetaanko uusiksi: Minulla on office 2010. Word
Valikosta Postitukset, Tarrat, Asetukset, valitsen tarrojen valmistajan ja tuotenumeron, ok sitten klikkaan Uusi asiakirja. Näkymään tulee ensimmäinen katkoviivoilla ruudutettu sivu sekä seuraava blanco sivu, maalaan ensimmäisen sivun yläreunasta katkoviivojen yläpuolelta koko rivin eli valituksi tulee kaikki tarrat, kopioin sen ctrl c ja liitän seuraavan sivun alkuun ctrl v, (tekee näköjään viivaruudutuksen, mutta poistan sen maalaamalla ja klikkaamalla Ei ääriviivaa.
Tällä näköjään saa vaikka kuinka monta sivua.
Se excelin satojen osoitetietojen lisääminen tapahtui postitukset aloita yhdistäminen toiminnolla (ohjesivuilta löytyy ohjeet)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.1704054Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,953386SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.1002746Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.2922625Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a392336Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv1592087Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02040Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k71689- 441107
- 951048