Fanfiction

~Siriuksen lähtö~
"SIRIUS!!" Ääni kajahti alakerrasta. Vaivautumatta edes nousemasta sängystään hän huusi vastauksensa takaisin. "ORION!!" Poika ei ollut moneen vuoteen enää sanonut tuota henkilöä isäkseen. Se ei vain olisi tuntunut oikealta enää. "Noin et minua puhuttele! ALAKERTAAN, SAASTA!" Orion Musta huusi takaisin, entistä kovemmalla äänellä. Sirius tuhahti, laski moottoripyörälehden käsistään ja hyppeli portaat alas. Orion puhutteli häntä tiukasti, löikin pari kertaa ja käski poikansa painua helvettiin, ei mitään epätavallista siis, Sirius ajatteli poistuessaan huoneeseensa hieman ontuen, hammasta purren mutta itkemättä. "Rohkelikot eivät itke!" Hän oli selkä suorassa sanonut isälleen ensimmäisen lukuvuoden jälkeen, mies oli ensimmäisen kerran piessyt tätä. Viha kiehui pojan sisällä, kun hän vihdoin pääsi yläkertaan. "Painu helvettiin..." Äkkinäisestä päähänpistosta johtuen Sirius pakkasi tavaransa suureen matka-arkkuunsa, jättäen kuitenkin rohkelikon värein koristellut päiväpeiton ja lakanat paikoilleen sekä bikiniasuisten jästityttöjen kuvat seinälle ihan vain ärsyttääkseen vanhempiaan. Poika otti arkkunsa, taikasauvansa ja luudanvartensa. Hän potkaisi huoneensa oven auki ja alkoi raahata tavaroitaan alakertaan. "Sirius, mitä sinä aijot?" Käytävään ilmestynyt pikkuveli Regulus Musta kysyi hämillään. "Reg, minä lähden Pois täältä. Älä kysele minne menen, en kuitenkaan kerro" vanhempi poika vasrasi. "Miksi?" Nuorempi kysyi yhä hämillään. "En sovi tänne" Sirius vastasi"Mutta sen voin vakuuttaa, että vika ei oke sinussa". Sirius oli jo kääntymässä mennäkseen, kun huomasi Reguluksen anovan katseen. "Äh, Reg, olen maininnut tästä aikaisemminkin sinulle. Mutta tule nyt sitten tänne".
Regulus meni Siriuksen luo ja halasi tätä oikein kunnolla. Ei hän Siriusta muuten ajatellut kuin veljenään, mutta silti tältä saadut halaukset olivat lähes parasta, mitä hän tiesi. Harvinaisia ne olivat aina olleet, mutta silti. Ne olivat lämmittäviä, turvallisia ja jotenkin lohduttavia. Ja nyt Sirius olisi lähdössä. Vanhempi poika irrottautui, kenties hieman vastahakoisesti, kääntyi ja kantoi tavaransa alas. "Nähdään Tylypahkassa" hän huikkasi vielä pikkuveljelleen. "Pidä huolta itsestäsi!" Regulus sanoi hiljaa ja Sirius lupasi yrittää parhaansa mukaan. Hän sanoi vielä muutaman, tarkkaan valitun muttei niinkään kauniin sanan vanhemmilleen ja lähti sitten ovet paukkuen sateiseen yöilmaan.
"Regulus", Walburga Musta sanoi pojalleen. "Niin, rouva äiti?" Siriusta kaksi vuotta nuorempi ja vanhempiaan enemmän kunnioittava poika kysyi. "Polta Siriuksen kuva tahrimasta sukupuutamme" nainen käski. Regulus tuijotti eteensä lasittuneesti. "Mitä toljotat? Et kai väittänyt että pidit siitä verenpetturista?", rouva musta kysyi ankarasti. "En", poika vastasi tietäen samalla valehdelleensa. Hän otti kynttilän käteensä ja poltti veljensä kuvan kolkon olohuoneen seinällä sijaitsevasta sukupuustaan. Sitä tehdessään hänen silmästään putosi huomaamattomasti lattialle kyynel.
Eka ficci, mitäs piditte