Tyttö, 8 v haluaa hiihtää kilpaa. Into on kova, mutta miten olisi järkevää hiihtää/harjoitella? Miten usein, miten pitkästi/vko, miten lujaa? Kannattaako hiihtää kisoja edeltävänä päivänä ollenkaan? Älkääkä vastatko, että niin usein kuin lapsi haluaa, sillä silloin hän olisi suksilla jatkuvasti! Entä lämmittely ennen kisoja? Mitä se on? Hiljaista hiihtoa vai mitä? Itse olen tutustunut hiihtoon vasta lapsen innostuksen myötä, joten asia on uusi.
junnu kisaa
huoltojoukko
5433
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No jos lapsesi hiihtää jossain seurassa niin voit kysellä valmentajalta tai seuralta. Jos taas ei niin soita paikalliseen hiihtoseuraan tai vaikka hiihtoliitolle ja kysy, saat varmasti ammattilaisten neuvoa. Ja jos innostusta ladulle on, niin mikä onkaan parempi tapa viettää vapaa-aikaa, kun perhe yhdessä hiihtämässä. Ei kannata ainakaan liian vakavaa asiasta tehdä, ei mitään rutiininomaisia alkulämmittelyjä vaan jonkun mukavan leikin tai pelin kautta. Eikä missään vaiheessa pakotaa hiihtämään tai kisaamaan, eikä myöskään liikaa toppuuttelemaan, sekin vie innostusta. Ei ole kivaa aina kinuta pitkään, että pääsenkö nyt hiihtämään ja saanko nyt kisata jne. Onnea ja menestystä ja pitäkää hauskaa koko perhe yhdessä tyttärenne harrastuksen parissa.
lähistöltä löytyy varmasti jokin hiihtoseura jonka jäseneksi kannattaa lapsi liittää. Ja huoltojoukkojenkin kannattaa liittyä, sillä hiihtoseurojen jäsenet saavat yleensä hiihtovälineitä alennuksella ja pysyy muutenkin kärryillä lähialueen kilpailuista, lumitilanteesta, yms asiaan liittyvistä seikoista. Tietenkin seurasta saa valmennusohjeita, tietoja kilpailuista ja kilpailuihin valmistautumisesta yms kaikesta tärkeästä. Ja lapsi saa hiihtää ja harjoitella ikäistensä seurassa. Jäsenmaksut hiihtoseuroihin on todella pieniä verrattuna muihin harrastuksiin. Ehdottomasti hiihtoseuraan!
Olen ollut samassa tilanteessa kuin "Huoltojoukko".Lapsi oli innokas hiihtäjä, mutta ala oli vieras. Liityimme seuraan ja kysyin apua, mutta turhaan. Kaikki muut seuran hiihtäjät olivat "vanhoja konkareita" jotka osasivat itse opastaa jälkikasvuaan eikä resursseja muuhun ollut. Pari vuotta kokeilimme omin avuin, mutta lopulta innostus petti, kun kukaan ei auttanut hiomaan tekniikkaa ym. Teimme virheitä, mm. annoin lapsen hiihtää kisaa edeltävänä päivänä pitkää lenkkiä enkä ymmärtänyt sen vaikuttavan seuraavaan päivään.
Vinkiksi seuroille ja vastaaville: pelkät "yleiset hiihtokoulut" eivät riitä kaikille, sillä niissä on liikaa lapsia ja yksilöopetukseen ei ole aikaa. Ikätasoaan lahjakkaammat kyllästyvät äkkiä odottelemaan joukossa vuoroaan.
Sinulle "Huoltojoukko": jos seura ei auta, kysy joltakin ex-hiihtelijältä yksityistunteja. Rahalla saa ja miksei sitä voisi satsata muuhunkin kuin kalliisiin kisavarustuksiin. Itse tajusin tämän liian myöhään ja syntyneitä tekniikkavirheitä oli enää vaikea korjata. Lapsi kiinnostui muusta urheilusta, sellaisesta missä sai ajoissa opastusta.
Etenkin pienten seurojen ongelmana on juuri resurssien (henkilö ja rahallisten) vähäisyys ja se, että hiihto tuntuu periytyvän isältä pojalle. Itse aloitin 10-vuotiaana tyhjästä. Vanhemmat avittivat rahallisesti, että sain pelit ja vehkeet ostettua, mutta tietoa ei saanut mistään. Lopulta, kun menestystä alkoi tulla, huomasi seurakin ja jonkunlainen harjoitusohjelma väsättiin. Mutta kauan saivat vanhemmat turhaan pyydellä harjoituksia ym. Vastauksia kyllä sai, jos tiesi oikeat kysymykset, mutta niitähän ei kokematon aina tiennyt.
Nyt olen itse auttanut 8-12 -vuotiaita alkuun, juurikin seuran välinpitämättömyyden vuoksi. Tärkeämpää seuralle tuntuu olevan omiin kisoihin hieno palkintopöytä, kuin juniorityö!
Älkää hyvät ihmiset viekö lapsianne liian aikaisin isompiin kisoihin! Jouduin joku aika sitten pitkästä aikaa talkoisiin piirikunnallisiin ja kamalaa oli meno!
Äidit ja varsinkin isät huusivat lapsilleen (6-12 -vuotiaille) naama punaisena ladun varrella, että "kovempaa, pystyt kyllä!" Ja palkintojen jaossa tuntui, että mikään ei merkannut sen eka sijan jälkeen mitään. Kehuskeltiin miten monta sataa kilometriä oli jälkikasvu harjoitellut ja miten kovilla tehoilla.
Sairasta! Lapsiahan ne vasta olivat joita rääkättiin kuin kilpahevosia! Varmaan kyse oli vain osasta hiihtokansaa, mutta silmiin otti.