SRAL toiminta

Onko SRAL jäänyt viimevuosituhannelle ajatusmaailmansa / tiedon jakamisen, sekä innovaatioisuudensa suhteen?

Maailma muuttuu, muutu sinäkin SRAL
18468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mistä kyse, mihin viittaat? Etkö osaa ollenkaan perustella asiaasi?
Taidat olla pelkkä puskista huutelija vailla mielipidettä.

Äänestä

Sama se mistä huutelen, puskista, pihalta, shackista tms. Radioamatöörien alamäki todennäköisesti tulee jatkumaan, kun sral ei uudistu. Ei nuoria kiinnosta lukea OM:ien kiukuttelua vaikkapa sral:in keskustelualueella, tai kuulla tuolla yhdellä surullisen kuuluisalla pistetaajuudella.

Onneksi on olemassa vaihtoehtoja, esim. krh tekee hyvää työtä koko radioharrastajien puolesta, ei tuijoteta liikaa siihen omaan napaan(hami, laa-mies, pemari boy jne...), koska ei meitä tuijottajia enää niin kamalasti ole ja keski-ikäkin rupeaa huitelemaan tuolla 60vuodessa.

Äänestä

No onhan tuo ollut jo monta vuotta paikallaan. Nettisivuilla ei ole maintaa kuin vuoden papu aikaisista tapahtumista ja mitään nuorille/uusille jäsenille suunnattua tietoa ole saatavilla.

Ei siis ihme, että ei harrastusta kohtaan ole kiinnostusta, kun nettisivut ovat kuin parhaimmankin sisäpiirin/salaseuran sivut.

Äänestä

http://www.sral.fi/keskustelu/ SRAL:n hallituksen kokouksen 10/2015 (19.10.2015) päätöksellä keskustelupalstat ovat jatkossa vain Liiton jäsenille.

Äänestä
  • Suomen DX-liiton postilista on avoin. Hyvä dx-kansa!!!!!!

    Äänestä

  • Olli-Pekka -2op tukkii koko srallin keskustelupalstan höpinöillään, aivan sekaisin!

    Äänestä

  • offfoofffff kirjoitti:

    Olli-Pekka -2op tukkii koko srallin keskustelupalstan höpinöillään, aivan sekaisin!

    Vihdoinkin puututtiin edes -2op viestitulvaan, tästä on hyvä jatkaa, jos häiriökäyttäytymistä jatkuu niin liitosta erotettava ja seuraava askel RA-lupien peruuttaminen.

    Äänestä

  • hyvä.sral kirjoitti:

    Vihdoinkin puututtiin edes -2op viestitulvaan, tästä on hyvä jatkaa, jos häiriökäyttäytymistä jatkuu niin liitosta erotettava ja seuraava askel RA-lupien peruuttaminen.

    Nyt ko. tapaus voi mennä toteuttamaan sananvapautta takaisin sinne Lahden kerhon ja Radiomäen Neron ylläpitämille "keskustelufoorumeille"...

    Äänestä

  • offfoofffff kirjoitti:

    Olli-Pekka -2op tukkii koko srallin keskustelupalstan höpinöillään, aivan sekaisin!

    Tuntuu jotenkin siltä, että Monni, Pilli ja Pulla ovat alkaneet pelätä oranssivallankumousta ja jo ennakkoon aletaan estää mielipiteiden esittämistä. Tässäkin keskusteluketjussa on runsas vuosi väliä.

    " tyjmäthamsit

    1.2.2016 12:49
    Suomen DX-liiton postilista on avoin. Hyvä dx-kansa!!!!!!
    Kommentoi
    Ilmianna
    Jaa

    offfoofffff

    14.11.2017 16:36
    Olli-Pekka -2op tukkii koko srallin keskustelupalstan höpinöillään, aivan sekaisin! "

    Mutta heti kun vaalikokous lähestyy niin järjestetään lokakampanja, jotteivat pelätyt Srallin jäsenet tulisi Tampereelle kertomaan mielipidettään SRAL:n toimista.

    Äänestä

  • OPari ja pro-SRAL!

    Äänestä

Saako taskuradiota kuunnella?

Äänestä

OJ:lta taitaa olla lääkkeet lopussa ja siksi on sekaisin, tosin siltä on vissiin ollut aina. Taattua laatua OH3AC:lta

Äänestä

SRAL:issahan on kaikki asiat ihan mallillaan kiitos nykyisen asiansa osaavan johdon, jossa on nuoriakin mukana!

Äänestä
  • Kiva että joku kertoo täällä vitsejäkin ja keventää tunnelmaa.

    Äänestä

  • unohdit_totuuden kirjoitti:

    Kiva että joku kertoo täällä vitsejäkin ja keventää tunnelmaa.

    Mikähän se "totuus" sitten on?

    Asia on kuten totesin!

    Olkaamme onnellisia ainakin siitä että toiminnassa on mukana fiksuja nuoria.

    Äänestä

  • SRALn nuoriso on vetreöö 60:stä ja vasta 80-vuotiaat tietävät jotain rintamamieheninä.

    Äänestä

En kyl ymmärrä mikä joidenkin mielestä srallin toiminnassa pielessä, mun mielestä toiminta aivan ok, eikös pääpaino pidä olla itse radioharrasteen ydinalueilla, eli esim. rakentelu, workkiminen jne.

Äänestä

Ohraradio kuuluu kokomaassa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


oh1 kirjoitti:

Onko SRAL jäänyt viimevuosituhannelle ajatusmaailmansa / tiedon jakamisen, sekä innovaatioisuudensa suhteen?

Maailma muuttuu, muutu sinäkin SRAL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu