Duunarit ja AY-liike on syynä suomen ahdinkoon. Vaativat liikaa palkkaa.
5€ minimi palkka riittäisi, kyllä sillä jo perheellinen eläisi ja makselisi lainoja. Ja sitten vielä lakkoillaan. Työnantajan pitäisi saada päättää, mitä palkkaa pystyy maksamaan. Ja lakkoilusta vankilaan.
5€ minimi palkka riittäisi, kyllä sillä jo perheellinen eläisi ja makselisi lainoja. Ja sitten vielä lakkoillaan. Työnantajan pitäisi saada päättää, mitä palkkaa pystyy maksamaan. Ja lakkoilusta vankilaan.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kunhan SSS:n pakkolait astuvat voimaan, niin tämäkin asia on hoidettu.
Jep. Toivottavasti pistävät lähes 400 000 "vapaaehtoista" työtöntä ruotuun. No "pakolaiset ensin" tyyliin siihen menee aikaa.
Ihan totta muuten, paitsi että palkan pitäisi olla 10 tunnilta. Aivan hullua maksaa niinkin älyvapaasta hommasta kuin paperin tunkeminen postiluukuista, ehkäpä jopa 13 tunnilta.
10€ tunnilta ihan liikaa. Ahneet duunarit.
Eikö siellä Matkun katuvalojen suunnalla tehty töitä maatilalla 9 euron kulukorvauksella päivä.
Kuka teidän elämisen sitten maksaa jos ei ole niitä "pahoja" duunareita?
Tähän mennessä Suomen Valtio on pitänyt huolen omistaan...ei tarvitse sorron ikeeseen tarttua..
Työn orrjat sorrrron yöstä nouskaa! - Eikun nehän ovat nousseet jo aikoja sitten...
Postia osaa jakaa jo 8-9 vuotiaat, silti saavat kai parempaa tuntipalkkaa kuin sairaanhoitajat.
Postilaiset saavat 1,6 kertaista palkkaa, jos joutuvat jakamaan jonkun sairauslomalla olevan henkilön alueella, yms.
Samoin nykyinen romubisnes. 9 eurolla aikuisia miehiä lekan varteen, kun ne osaisi purkaa 4-vuotiaskin ja paljon enemmän tarmoa. Minua ainakin suurenmoisesti vitutti kyseinen orjatyö.
Kansallisia maataloustukia lisää ei maksa paljon mitään veronmaksajille.
Suomessa syödään "maailman puhtainta ruokaa". Kas kun ne muut ei ole vielä kuolleet.
Tuet johtuvat lyhyestä kasvukaudesta tai viljelytaidon puutteesta. Ainakin virallisen tiedon mukaan...
...vaan fakta on se, että tämä kaikki johtuu byrokratiasta. Hyvää työaikaa menee kaiken maailman lippulappujen täyttelyyn, ja vesiputken haljetessa voitkin ripustaa sen metrin pinon A4:sia pyykkinarulle kuivumaan. Siinä oli vasta tämän kuukauden ennakkoselvitys tulevista tapahtumista.
Tottakai se ryhmä on syyllinen joka ainoana Suomessa tekee vieläkin tuottavaa työtä!
15 euroo tunti jokaiselle suomalaiselle työntekijälle läpi koko suomen,sillä pitäisi tulla toimeen.itse rakensi ok talon ja koulutin siinä samassa kuusi lasta 1500 euron kuukausipalkalla joskus tienasin ylitöinä 200 tonnia,en käynnyt etelänlomilla,enkä hommannut viimeistä tv teknologiaa,en myös käynnyt levillä,muuta kuin kerran kesällä,en ymmärrä laskettelusta,kun sitä voi tehdä kotikulmilla.
200 000 ylitöinä on kova saavutus.
15 euron tuntipalkka on 2400 kuussa. Bruttona. 200 tonnia ylitöistä taitaa olla mahdottomuus.
Tottakai tuottavasta työstä kuuluu palkkaakin saada, maksaahan valtio maanviljelijöillekin palkan vaikkei ne mitään tuotakkaan.
Vai ovat duunarit syyllisiä suomen ahdinkoon? Tuppaisko porvarit sittenkin olemaan niitä syyllisiä? Mene ja tiedä. Äänestäkää kaikki vain kokoomusta, PS ja keskustaa niin pääsemme kreikan kaveriksi ja tiedä vaikka ilmastokin muuttuu yhtä lämpimäksi.
Meillä on aina äänestetty niitä kansallisia maataloustukia.
Tämä 200tuhatta on vuoden brutto,vain yhtenä vuotena.sory jos ilmoitin epäselvästi
Suomalaiset yritykset eivät pärjää edes palkattomalla orjatyövoimalla. Vastahan ne yritykset saivat yhteisöveron alennuksenkin ja sillä piti olla niin työllistävä vaikutus?
Kyllä kaikki on kiinni yritysjohdon osaamattomuudesta. Miksi toiset yritykset menestyy ja toiset eivät? Molemmilla on samat työehtosopimukset työvoiman kanssa !
Osaaamaton yritysjohto ei vaan osaa motivoida henkilöstöään.
Televisiossa näytetään ohjelmaa "Pomo piilossa". Siinä jenkkijohtajat palkitsee osaavaa työväkeään jopa tuhansilla dollareilla.
Mitä tekee suomalainen yritysjohtaja: jakaa tuotannollis-taloudellisia irtisanomisia.
Kulttuuri ei ole sama koska täällä ei motivoida henkilöstöä, täällä Suomessa työväkeä hallitaan irtisanomispelolla.
Enää ei minua ainakaan hallita irtisanomispelolla. Pomo meinaan anto kenkää perseelle jo pari kuukautta sitten.
Onneks kohta loppuu irtisanomisaika niin saa jäädä kotiin makoilemaan.
"""""Miksi toiset yritykset menestyy ja toiset eivät? Molemmilla on samat työehtosopimukset työvoiman kanssa ! """
10 hyvin argumentoitu.
Kyä niitä kansallisiamaataloustukia tarvitaan, eihän tuo maksa paljon mittään.
Vorssan seutukunta on "kateudesta vihreä" brändätty kuppikunta . Jos joku yrittää(yrittäjä) eikä kuulu näihin ihmeellisiin kaupungin/kunna hallitus porukoiden tuttuihin tai vähintään puoluekanta sama , niin kaikkensa tekevät että tälläiset työllistävätkin yritykset saadaan kypsymään ja siirtämään toimintansa muualle . MTK-laiset "maatalousyrittäjät" ovat vielä alitaksoilla tekemässä urakat muilta pois sekä SKP ,Vasemmisto, Demarit Kadehtivat sitten kaikkia mikä vielä liikkuu omin voimin .
Olen ollut lakossa viimeiset 2kk.
Tätä ennen toki ehdin olla töissä 2014-2015 välisenä aikana mielestäni 12kk (työnantajan mukaan vain 11kk). 2009 menin töihin ja 2011 marraskuussa otin loparit. Eli onhan tässä tullut lakkoiltua. Entinen työnantaja on vankilassa veronkierrosta. Oikeus voitti kerrankin.
Älkää peljätkö duunarit sillä putin tulee, valtaa suomen ja pelastaa porvarit vararikosta valtavalla venäläisellä halpatyöarmeijalla. Kunnes aletaan omistajia ja varakkaita ykskaks syyttää veronkierrosta ja hups firmat suhahtikin venäläisiin käsiin.
Odotellaan sitä