Tietoa rajatiedosta

paratietoa

Määritelmässä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että "ilmiöön liittyy jonkinlaisia tietoisuuden piirteitä", kuten merkitys, tarkoitus ja logiikka. Kuka tai mikä antaa tuolle ilmiölle tietoisuuden ja millä perusteella? Kyseessä ei ole mikään kovin pieni kokonaisuus.

"Paranormaalien ilmiöiden osajoukoksi Braude määrittelee parapsykologiset ilmiöt. Ne ovat hänen mukaansa ilmiöitä, jotka ovat paranormaaleja ja joissa ilmenee jonkinlaisia tietoisuuden piirteitä. Braude määrittelee myös ihmeen tai vahvasti paranormaalin ilmiön: se on ilmiö, joka on paranormaali, mutta joka ei ole periaatteessakaan selitettävissä.

Brauden määritelmässä paranormaalilta ilmiöltä siis vaaditaan, että se on vallitsevan tieteen puitteissa selittämätön ja toisaalta ristiriidassa arkiajattelun odotusten kanssa. Jälkimmäinen tunnusmerkki sulkee pois tieteen (esimerkiksi fysiikan) poikkeusilmiöt, joita koskevia arkiajattelun odotuksia meillä ei ole.

Paranormaalien ilmiöiden jaottelua S. Albert Kivisen mukaan

Suomessa Skepsis ry:n puheenjohtajana toiminut filosofi S. Albert Kivinen on tehnyt seuraavan tunnetun jaottelun oletetuista paranormaaleista ilmiöistä.[3] Luettelo perustuu parapsykologisessa kirjallisuudessa yleisesti käytettyyn jaotteluun. Ryhmittely esitetään alla Risto Selinin sanaston (2001) pohjalta tarkennettuna.

A ESP

(Aistien ulkopuolinen havaitseminen, engl. extra sensory perception eli yliaistillinen havainnointi, lyhenne ESP, joskus: psi-gamma)

Ajatuksensiirto kahden henkilön välillä (telepatia, kreikan tele, kaukana, pathos, tunteminen).
Selväaistiminen eli tapahtuman havaitseminen ilman tunnettuja aisteja (ransk. clairvoyance, selvänäkeminen).
Kryptestesia eli piilossa olevan esineen havaitseminen.
Dermo-optinen havaitseminen eli näkeminen ilman silmiä.
Telestesia eli etäällä näkymättömissä olevan kohteen havaitseminen ilman tunnettuja aisteja (engl. remote viewing).
Psykoskopia eli kyky kertoa esineen ja siihen liittyvien henkilöiden menneisyydestä ilman tunnetuin aistein saatua tietoa (psykometria).
Tunnonsiirto eli kyky siirtää oma tuntoaisti johonkin esineeseen.
Ajallinen selväaistiminen (ajallinen ESP).
Ennaltatietäminen, tulevien tapahtumien kertominen johtamatta niitä olemassa olevasta tiedosta (prekognitio).
Retrokognitio eli menneisyyttä koskeva paranormaali tietäminen.

B Psykokinesia eli esineisiin, eliöihin ja tapahtumiin vaikuttaminen ilman tunnettuja keinoja

(PK, psykokineesi, kreikan psykhe, henki, ja kinesis, liike; joskus: psi-kappa).

Muutokset esineiden muodossa tai rakenteessa.
Esineiden liikuttaminen ajatusten voimalla sekä liikkeen tai tapahtumien ohjaaminen pelkkien ajatusten voimalla.
Levitaatio eli ilmaankohoaminen, leijunta, kohteiden nostaminen ajatusten voimalla.
Kaukosiirto eli esineiden kaukosiirtäminen ajatusten voimalla (teleportaatio).
Apportit eli esineiden ilmestyminen tyhjiin tiloihin tai kulkeminen kiinteän aineen lävitse.
Räyhähenget (poltergeistit).
Suora mentaalinen yhteys eläviin järjestelmiin eli vaikuttaminen biologisiin järjestelmiin pelkkien ajatusten voimalla (Bio-PK).
Ajatusvalokuvaus.

C Etäältä esineisiin, eliöihin ja tapahtumiin vaikuttaminen ilman tunnettuja keinoja.

D Muut

Henki-ilmestykset eli apparitiot.
Kummittelut (esimerkiksi ääni-, lämpö- ja näkövaikutukset).
Yhteyden ottaminen kuolleiden henkiin (kanavointi ja muut mediumistiset ilmiöt).
Rajakokemukset.
Ruumiistapoistumiskokemukset (engl. OBE).
Unet (esimerkiksi enne- ja selväunet).
Hypnoosi.
Aurat eli sädekehät.

Yllä lueteltujen ilmiöiden ulkopuolella on vielä joukko muita paranormaalin tutkimuksen kohteita, kuten jälleensyntyminen ja epätavalliset parantamismenetelmät. Laajempi jaottelu alla.lähde?
Muita väitettyjä paranormaali-ilmiöitä

Parapsyykkiset ilmiöt
Motoriset ilmiöt
Apportti-ilmiöt
Teleportaatio
Teletemportaatio
Materialisaatio
Dematerialisaatio
Psykokinesia
Makro-PK
Mikro-PK
Monadistiset ilmiöt
Kummittelut
EVP/ITC (transkommunikaatio)
Suoraäänet
Henkikirjoitus
Poltergeist
Levitaatio
Energopsykokinesia
Pyrokinesia
Magnetokinesia
Orgaaninen "magnetismi"
Etiäiset
Kognitiiviset ilmiöt
ESP
Prekognitio
Ennustukset
Enneunet
Ennenäyt
Telepaattiset ilmiöt
Telepatia
Selväaistiminen (esimerkiksi selvänäkö)
Apparatiot
Kaukonäkö
Kryptestesia
Telestesia
Retrokognitio
Psykoskopia
Jälleensyntymämuistot
Mediaaliset il

13

386

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • linkkiunohtui
    • tieteellinenperusta

      Paranormaalin idea on juuri tuossa tietoisuudessa. Siinä, että ilmiöllä on merkitys ja tarkoitus.

      Tieteellisesti paranormaali ilmiö on täysin mahdollinen atominytimien toiminnan kautta. Jokaisessa atominytimessä tapahtuu jatkuvasti reaktio, joka valitsee itse seurauksen eli lopputuloksen.

      Jo 30-luvulla Einstein ryhmineen totesi, että ei ole olemassa mitään faktoiksi luulemiamme luonnonlakeja, vaan ainostaan tilastollisia todennäköisyyksiä. On siis todennäköisempää, että se omena tippuu puusta alaspäin kuin että se lentäisi ylöspäin. Mutta kumpikaan vaihtoehto ei ole tieteen valossa mahdoton - toinen vaihtoehto on vain epätodennäköisempi.

      Tieteen osalta tässä asiassa ei ole tapahtunut mitään muutosta, edistymistä, joka selittäisi tämän pelkän tilastollisuuden sitten 30-luvulla todetun jälkeen. Aina 90-luvulle asti tiedemaailmassa kuviteltiin, että tämä pystyttäisiin jotenkin selittämään, mutta edelleen tämä on ainoa selitys, että ei tiedetä miksi jotakin tapahtumaa seuraa jokin ennalta arvaamaton lopputulos.

      Tiedemiehet jakautuivat kahteen leiriin: toiset olivat sitä mieltä, että kyseessä on vain pelkkä sattuma - seuraus on täysin satunnainen ja mielivaltainen. Toinen puoli oli sitä mieltä, että jos jokaisessa atominytimessä tapahtuisi tällainen täysin sattumanvarainen reaktio ilman järkeä (tietoisuutta), me eläisimme täydellisessä kaaoksessa.

      Jälkimmäiseen ryhmään kuului myös Einstein. Hänen kuuluisa mielipiteensä tästä kinasta "en usko, että Jumala heittää Universumilla noppaa" on saanut itse idean pohtimisen sijaan sijaisväännön siitä, että oliko Einstein uskovainen vai eikö.

      K.V. Laurikainen, Suomen ensimmäinen ydinfysiikan professori otti asiaan tiukasti kantaa, ja vaati, että tämä tilanne on otettava huomioon filosofisesti koko meidän todelisuuden hahmottamisessa, koska se muuttaa kaiken. Hän oletti jo tuolloin, että koska laajemminkin ihmiset ovat tulleet tietoisiksi tästä koko meidän todellisuutta koskevasta ongelmasta. Hän sanoi, että se joka ei järkyty kuullessaan tästä asiasta, ei ole edes ymmärtänyt sen merkitystä. Näin jo 90-luvulla.

      Edelleen ja jatkuvasti luen väitteitä, että paranormaalit ilmiöt olisivat jotenkin tieteen näkökannasta mahdottomia. Nämä väitteet ovat mitääntietämättömien maallikkojen suusta, eivät tiedemaailmata - mutta sitä minä edelleen ihmettelen, että miksi tavalliset ihmiset halutaankin pitää tietämättöminä koko meidän maailman peruslogiikasta ja todellisuudestamme?!

      Vai oletko sinä kuullut yleisesti puhuttavan tästä asiasta?

    • peruspohdintaa

      Meillä on tieteenpuitteissa mahdollisuus yliluonnollisille ilmiöille, mutta puuttuu teoria, joka selittäisi miten ne ilmenevät ja miksi ja koska ja kenelle, ja mikä vaikuttaa siihen, että milloin tulee tuo kyseinen tilastollinen poikkeama - vaikkapa ihmeparantuminen. Miksi toiselle ja toiselle ei? Tämä oli juuri se filosofia, jota edellä mainitsemani fyysikko Laurikainen vaati pohtimaan. Laurikaisen wikilinkistä:

      "Laurikainen tuli tunnetuksi myös nykyisen luonnontieteiden ja uskonnon välistä suhdetta koskevista pohdiskeluistaan,[5] joista hän julkaisi useita kirjoja. Hänen mukaansa käsitys, että tiede ja uskonto olisivat sovittamattomassa ristiriidassa keskenään, perustui ennen kaikkea klassisen mekaniikan mukaiseen maailmankuvaan, kun sen sijaan kvanttimekaniikka ja erityisesti siihen liittyvä determinististen lakien korvautuminen tilastollisilla laeilla oli hänen mukaansa pitkälti kumonnut vastaväitteet, joita uskontoa vastaan oli tieteen näkökulmasta esitetty."

      Laurikainen itse käänsi katseensa - joka viittaus on myös Albert Einsteinillä - uskontoon ja mitä ilmeisemmin uskontoon nimenomaan sen sisältämän moraalin ja etiikan vuoksi, eikä ainoastaan uskomisen vuoksi uskontoon, joka takaisi sen ikioman taivaspaikan.

      Tämä on mielenkiintoinen sen vuoksi - jossain jo viittasinkin asiaan - koska nimenomaan Jeesuksen kerrotaan hallineen yliluonnolliset kyvyt - listasta nyt voi tarkistaa, että mitkä kaikki kyvyt kerrotaan liittyneen kyseiseen henkilöön levitoinnista alkaen.

      Ja olkoonkin nyt ihan omaa uskontotulkintaani ohitse kirkon, niin on myös mielenkiintoista, että väitetään hänen olevan pelastaja - ennustettu jo VT:ssa. Tästä huolimatta uskonto ei näe - tai ei halua meidän näkevän - yliluonnollisilla kyvyillä olevan yhteyttä ajatukseen pelastumisesta ja ikuisesta elämästä - päinvastoin suoritti vielä noitavainoja vesikokeella (levitointi), ettei vain ilmene kenelläkään toisella samoja kykyjä.

      Ja mielenkiintoista tietysti on, että niin rahamaailman kuin pankkimaailman juuret löytyvät pyhiinvaeltajien rahojen tallettamisesta kirkollisten henkilöiden toimesta. Ja näin ollen samalta suunnalta - siis kirkon - löytyy koko markkinatalouden hulvaton alkumeno vaikkapa taivaispaikkojen myynnillä aneita vastaan tai vaikkapa kirkollisveron muodossa.

      Miten tämän menon kävisi, jos moraalisesti ja eettisesti toimimalla kaikki ihmiset saisivatkin haltuunsa samat yliluonnolliset kyvyt kuin Jeesuksella oli. Nyt väitetään, että omaan taivaspaikkaan riittää, kun pyytää syntejään anteeksi ja uskoo, että juuri omien pahojen tekojen takia Jeesus kuoli ristillä.

      Minä en tiedä, että lukeeko Raamatussa Jeesuksen sanomana todella niin, että sitten kun hänet on ristiinnaulittu, niin muistakaa sen nimiin pyytää minulta syntejä anteeksi niin saatte?

      Onko joku löytänyt tällaisen kohdan Raamatusta?

    • mitäminäihmettelen

      Kyllä, olen tältä kannalta lukenut myös Raamattua, katsonut, että mitä siellä kerrotaan Jeesuksen yliluonnollisista kyvyistä ja muusta vastaavasta. Tietysti on otettava huomioon, että miten kirkko itse on mukannut tekstejä - ihan sama löytyy Raamatun eri vuosien suomennoksista; ainoastaan tapa sanoa ei ole muuttunut, vaan ihan tarkoitukset ja merkityksetkin.

      Oikeastaan ryhdyin lukemaan tuota Isoa Kirjaa, kun havaitsin keskustelupalstoilla, että ne ihmiset, jotka sanoivat olevansa uskovaisia, olivatkin kaikista pahimpia muiden tuomitsijoita ja kivittäjiä. Kysyin, että eikö teidän Raamatussanne ole lause, että kuka on kyllin synnitön heittämään sen ensimmäisen kiven? Sain kuulla, että sillä ei ole mitään merkitystä, koska Jeesus on kuollut heidän syntien puolesta, ja he voivat tehdä ihan mitä vaan. Olin pöyristynyt tästä moraalin ja etiikan tulkinnasta. Se, että uskovaiset ovat muita tuomitsevampia, niin siitä löytyy myös hiljattain tehty tieteellinen tutkimus.

      Huomasin myös lukiessani, että sieltä ei löydy kirkon opetusta, vaan kyseinen oppi on tehty hyvin yksinkertaisesti ja materialistisesti johtopäätöksinä esimerkiksi Jeesuksen puheista. Kuka tekee tulkinnan ja kuka päättää mitä mikäkin - välillä hyvinkin moniselitteinen - lause tarkoittaa ja minkälaisella aivotoiminnalla ja kyvyillä johtopäätökset tehdään? On selvää, että hyvin yksinkertaistettu uskontotulkinta saattaa tämän päivän järki-ihmistä tökkiä, joka on ollut voimassa jo 2000 vuotta perustuen alunperin tiedemaailmaan - Jeesushan oli opettaja, koska hänellä oli opetuslapsia. Tuolloin nykyinen psykologia - nimeltään sielutiede - uskonto ja filosofia olivat yksi ja sama tieteenala.

      2000 vuodessa on tiede tippunut pois, ja ihmisille on jätetty jäljelle vain sokea usko. Ja kaiken lisäksi sokea uskoa vielä siinä mielessä, että omalla moraalisella ja eettisellä toiminnalla ei ole mitään merkitystä.

      Kenen etu tällainen on? Minä näen siinä vain hallinnan ja politiikan edun, ja sellaistahan kansalaisille uskonto on tuon 2000 vuotta juuri merkinnyt, mutta onko se Jeesuksen vika?

    • omavastuu

      Nyt kun muutaman vuoden on pengottu tuota kirkon - tässä lähinnä katolisenkirkon - syntitaakkaa, niin pikkuhiljaa alkaa tuntumaan siltä, että se ylettyy jo aneilla ostettuihin taivaspaikkoihinkin asti.

      Italian mafian, järjestäytyneenrikollisuuden ja rahanpesun kandaalit alkoivat Vatikaanista ja heidän kirkostaan - siellä olikin ollut varsinaisen iloiset ja rikollis rahamarkkinat jo iätajat virkavallan tavoittamattomissa.

      Selvisi myös, että Vatiikanissa oli järjestetty poliitikoille ja poliiseille seksiorgioita, joihin oli siepattu nuoria/lapsia, jotka olivat kadonneita.

      Erään mafiooson haudasta Vatikaanista väitettiin löytyneen kadonneen tytön luut, jonka isä liittyi juuri edellä mainittuun pankkiskandaaliin ja Vatikaanin virkamieskuntaan.

      Kymmeniätuhansia skandaaleita on ollut lasten hyväksikäytöistä eri puolilla maailmaa katolisenkirkon, mutta myös muidenkin uskontokuntien piiristä.

      Meno on ollut saatanallista - lainatakseni kirkon oppeja - tosin saatana piti voitaa, eikä sen alamaiseksi ryhtyä.

      Niinpä eräs Vatikaanin tiedottajista jo vuosia sitten ilmoitti, että saatana oli saapunut Vatikaaniin, mutta sivusta seurattuani tilannetta, vaikuttaa ihan siltä kuin se olisi asettunut asumaan Vatikaaniin jo silloin, kun väärennettiin maanomistuskirjat kyseiselle Rooman valtakunnan hengelliselle pesäpaikalle, ja omittiin nuo tärkeät Jeesuksen sanat ja opit.

      Nyt ollaan jo niin pitkällä, että Ilmestyskirjan porttokin on paavi itse, joka istuu pedon selässä.

      Jos nyt uskonnon mukana haudataan Jeesuksen tuoma tieto ja pelastus, niin tehdään etiikalle ja moraalille ja koko maailmalle peruuttamaton karuhunpalvelus. Myös parapsykologialle, jotka ihmeet ja ihmeelliset sattumat tulevat sieltä jostakin ja jonkun päättämänä ja jollakin logiikalla - tietoisuudella - jota emme vielä tiedä.

      Kauan sitten Fatimassa kerrotaan Neitsyt Marian ilmestyneen lapsille (Fatiman kolme salaisuutta), ja jättäneen meille viestin: kun se kaikki kauheus alkaa, niin älköön ihminen tulko syyttämään Jumalaa siitä, minkä on itse tehnyt vapaalla tahdollaan.

      Ja näinhän se kuuluu olla: jokainen kantakoon vastuun teoistaan. Ja kuuluisi olla uskonnossakin, eletään sen mukaan, ettei sitä syntitaakkaa tarvitse sysätä jo 2000 vuotta sitten eläneen henkilön vastuulle.

    • hänentulkintaa

      Vielä lisäys tähän edelle kirjoittamaani kohtaan:

      "Kuka tekee tulkinnan ja kuka päättää mitä mikäkin - välillä hyvinkin moniselitteinen - lause tarkoittaa ja minkälaisella aivotoiminnalla ja kyvyillä johtopäätökset tehdään?"

      Todellisuudessa kirkon Raamatun tulkinta perustuu erään alkemistin tekemiin tulkintoihin, jonka alkemian kirkko itse on tuominnut saatananpalvonnaksi.

    • hopolaine

      Edelleen pitää olla tarkkana ryssän rajalla ja tiedostaa tapahtumat!

      • tervetuloakaikki

        Niinpä, niinpä, mutta kun se presidentti Niinistö käski seuraavaksi tiedostaa sieltä idästä päin alkava muuttoliike (huom. ei pakolaistulva). Suomen sisäministeriössähän on jo kaikki valmiina itäliikkuvuuden nimissä ja virkamiehetkin on opetettu puhumaan venäjää. On käsketty myös tähän organisointiin liittyen käyttämään tarkkaan hyväksi myös "ulkopuolinen rahoitus", joten ehkä kuitenkin pitäisi ensin tiedostaa, että mitä tässä maassa tapahtuu sisällä?!


    • mielenkiintoistaon
    • joo.blaablaa
    • skepmuukkonen

      Parapsykologia on yhtä kuin "tunnistamattomien ilmiöiden, joita luullaan normien yläpuolella oleviksi ilmiöiksi, tutkimista". Ts. kun jossain välähtää valo, tai kuuluu kopsahdus, tai jostain lentää kappale, jonka lähtötapaa ei tunne, tai kuulee äänen, jonka lähettäjää ei näy jne. ilmiö luokitellaan paranormaaliksi ilmiöksi. Paranormaalius syntyy mielessä, jossa halutaan ymmärtää kunkin tapahtuman olevan jotain yliluonnollista. Eli ihminen haluaa vaistomaisesti kieltää mielessään paranormaaliksi ilmiöksi kokemansa normaaliksi, luonnolliseksi. Paranormaalien asioiden tutkintatuloksista käy ilmi, että kaikki tapahtumat, joista kohistaan, luonnollinen tekijä tai aiheuttaja siirretään syrjään ja sen sijaan teorisoidaan esim. aaveista, poltergeisteista, demoneista jne. Esim. jos olet ikkunalla, kello lyö juuri 12 yöllä ja samalla ikkunaan kopsahtaa kivenmuru, eikä heittäjää näy, niin alat tähyilemään sälekaihtimien raosta aaveita ja saatat kastella housusi. Mielesi kieltää kivenmurun lähtöpaikaksi esim. linnun jalan, pyörremyrskyn, lentokoneen jne. ja samalla alkaa muodostumaan ajatus paranormaalista ilmiöstä.

      Olen avomielinen skeptikko, joka haluaa löytää todisteita yliluonnollisesta. Olen käynyt kotimaamme tunnetuilla kummittelupaikoilla, ollut siellä yksin hiljaisuudessa, mutta koskaan ei minua ole aaveet säikytelleet, ei ole kuulunut raskasta hengitystä, ei kettinkien kilinää, ei laahaavia askeleita, ei itkua tms. Muutaman kerran olen kuullut rapinaa. Niiden aiheuttajaksi paljastui mm. pienet nappisilmäiset luontokappaleet. Olen myös tehnyt tieteellistä tutkimusta ouija-laudan kanssa. Teimme esim. sopimuksen, että kun lasi lähtee liikkeelle, kaikki nostaa sormet siten, että ne juuri ja juuri hipaisee sitä. Joka kerralla näin tehdessämme lasin liike pysähtyi. Kun kysyimme kysymyksiä, joihin emme tienneet minkään sortin vastauksia ja ajattelimme mielessämme siansaksaksi kaikenlaista, myös alitajuisesti liikuteltava lasikin antoi randomeja kirjaimia. Ouija-lauta debunkattu.

      Yli 25 vuotta olen tutkinut paranormaaleja ilmiöitä, niitä koskaan näkemättä tai kuulematta. Tämä on kiistaton todiste siitä, miten vahva on taikauskoisen ihmisen mielikuvitus.

    • qwertylän.ville

      Rajatieto ja arjen mystiikka kiehtoo jatkuvasti. Hesarin jutussa kerrotaan jonkun tanskalaisen tehneen asian ympäriltä elokuvan, vaikuttaa kiinnostavalta:


      https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005569217.html?ref=rss

      Saadankohan tuo joskus tänne esitettäväksi, käännöstekstein mieluimmin?

    • karmavapa

      ku ymmärtää ettei henkimaailma ollu mikää hyvä juttu ja ett manipulointi tapahtu jo DNA tasolla jonk pääl viel monimutkaine kokonaisuus kenoi nii alkaa ymmärtää,

      fyysine ulottuvuus o kokonaa fyysine juttu, ainoo huono juttu o jos ei oo omaa kehoo fyysises ulottuvuudessa jollo kokemus o liia nopee ollakseen kokemus alkuunkaa, fyysine keho o mikä o kokemus eikä koettelemus oo kui vaihtoehto jos ei ymmärrä,

      tuo raaka nettikäännös voipi toimii jollai tavoi
      https://translate.google.com/translate?hl=en&sl=en&tl=fi&u=https://twitter.com/mikatnuotio4

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1944
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      998
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe