Vai siivotaan nopeasti. Tänään ensimmäistä kertaa (ja viimeistä) Hua Hinin rannalla. Hevonen väänsi läjän paskaa noin kello 10 aamulla ja paska siivottiin klo 14.
Ranta todella kapea ja hinnat kalliit vrt Krabin hintoihin, maisemat olemattomat, ärsyttävän tyrkyttäviä kauppiaita ja hieronnan tarjoavia. Tulihan tämä ranta nähtyä. Vähän päälle viikko lomaa jäljellä ja Krabia ikävä.
Ja niitä tyttöbaareja on todella todella paljon enemmän kuin Krabilla ja Samuilla ja Rayongissa.
Säät suosii jos jotain hyvää on pakko löytää. Emme viihdy
Hevosenpaskojen siivous rannalla
53
139
Vastaukset
- eitoisteHuaHiniin
Totta kerrot.
Thaimaan reissullamme päätimme käväistä myös Hua Hinissä, seurueemme viihtyi yhden yön ja toisena aamuna lähdimme muualle. liiankin tuttua tuo, ettei mitään järkevää tekemistä siellä ole. Ranta oli niin liejuinen ja vesi samea, että lapset eivät uineet lainkaan. Kaikki sanoivat että toiste eivät halua Hua Hiniin.- vuonna2012erehtyimme3vk
Monille se yksi kerta Hua Hinissä on riittänyt,mitä olemme ihmisten kanssa keskustelleet.
Nämä jotka ovat erehtyneet ostamaan asunnon Huasta ovat oma ryhmänsä, tosin heistäkin osa myöntää virheen tehneen. - TänneEmmePalaa
Todella paljon on täällä asuntoja myynnissä tai vuokrattuna. Jotkut näiden kiinteistöjen pihat tai ulko alueet todella rehevän kasviston peitossa. Ei kauppa tunnu käyvän, mitä emme kyllä yhtään ihmettele. Nyt nukkumaan huomenna lähdemme muutamaksi päiväksi Bangkokiin. Voi jopa käydä niin että jäämme sinne loppu loman ajaksi.
- BKKonmymind
Fiksu liike mennä Bankkarissa käymään näette aidon Thaimaalaisen kaupungin.
- Vikatikkikö
Harrastaako täällä joku yksinpuhelua vai miten minusta tuntuu siltä kun aiempia viestiä lukee???
Cha am mukava paikka jokatapauksessa- JohtuneePaikallisista
No niinhän Helsinkikin on hyvä mutta Vantaa ei hyvä paikka vaikka naapuri kaupunkeja ovatkin.
- varokaatakapäänvaivoja
Vikatikkikö kirjoitti, että Cha am on mukava paikka, kirjoitushäiriöisenä tuli tuo am pienellä', joka on kyllä tyypillistä Hua Hinissä ja Cha Amissa vieraileville, samoin kuin, että peppu kipeänä palaavat Suomeen.
Pattayalla ei tarvitse sitä pelätä, koska sieltä nuo homppelit ja ladyboyt ovat siirtynee lähes kaikki Hua Hiniin ja Cha Amiin. - kateuttako
varokaatakapäänvaivoja kirjoitti:
Vikatikkikö kirjoitti, että Cha am on mukava paikka, kirjoitushäiriöisenä tuli tuo am pienellä', joka on kyllä tyypillistä Hua Hinissä ja Cha Amissa vieraileville, samoin kuin, että peppu kipeänä palaavat Suomeen.
Pattayalla ei tarvitse sitä pelätä, koska sieltä nuo homppelit ja ladyboyt ovat siirtynee lähes kaikki Hua Hiniin ja Cha Amiin.Onkohan Pattayan turismi romahtanut todella noin kovasti, kun tuo sama trolli työkseen haukkuu Hua Hinia?
Olimme eilen rannalla, eikä niitä teidän hevosenpaskojanne näkynyt missään. Mutta niinhän se on, että jos yläpäässä on pas..aa, niin se näkyy kirjoituksissa.
Tulipa käytyä Cha Amissakin, joka on erittäin viehättävä lomapaikka. - nnMMnn
Mistä johtuu luulo, he jotka eivät viihdy Hua Hinissä ovat kaikki Pattayassa viihtyviä? Se on väärä luulo.
- Huankävijöidennäkö
kateuttako kirjoitti:
Onkohan Pattayan turismi romahtanut todella noin kovasti, kun tuo sama trolli työkseen haukkuu Hua Hinia?
Olimme eilen rannalla, eikä niitä teidän hevosenpaskojanne näkynyt missään. Mutta niinhän se on, että jos yläpäässä on pas..aa, niin se näkyy kirjoituksissa.
Tulipa käytyä Cha Amissakin, joka on erittäin viehättävä lomapaikka.Pattayalla pyyhkii todella hyvin, nuo viheliäiset hintitkin ovat häipyneet Hua Hiniin, yli-ikäisten oppaiden kera. Sitä ikälopuilla ihmisillä tuo näkökin alkaa olla jo sellainen, että hevosenpaskatkin rannalla näyttävät kukkakimpuilta, se alkaa olla jo ongelma Hua Hinissä vierailevilla.
- NeverReturnToHuaHin
kateuttako kirjoitti:
Onkohan Pattayan turismi romahtanut todella noin kovasti, kun tuo sama trolli työkseen haukkuu Hua Hinia?
Olimme eilen rannalla, eikä niitä teidän hevosenpaskojanne näkynyt missään. Mutta niinhän se on, että jos yläpäässä on pas..aa, niin se näkyy kirjoituksissa.
Tulipa käytyä Cha Amissakin, joka on erittäin viehättävä lomapaikka.Hua Hinin turismi on pudonnut. Epätoivoiset talojensa vuokraajat yrittävät sinnikkäästi valheellisin kirjoituksin kehua Hua Hiniä jotta saisivat tyhjiä asuntojaan vuokratuksi ja edes vähän rahaa itselleen. Missään muussa Thaimaan kohteessa emme ole niin paljoa tyhjiä taloja nähneet. Hotellitkin ammottavat tyhjinä. Lentoliikenne se ennestäänkin vähäinen loppunut kokonaan. Kalliit ravintolat tyhjinä ei ihmisillä ole varaa syödä siellä. Kaljabaareissa Happy hour aikaan asiakkaita hieman ja näitä huorat sitten yrittävät saada houkuteltua. Rappio mieliala täyttänyt koko kaupungin.
Ja kaikki konstit lahkolaisilla käytössä jotta saisivat huijattavia turisteja Hua Hiniin valehtelua liioittelua ja muiden Thaimaan kohteiden haukkuminen ovat heidän aseensa. Muuttoliike Hua Hinistä vain kiihtyy vain kiukkuiset eläkeläiset ovat jäljellä Hua Hinissä.ppp
Täällä Samuilla näkee vain onnellisia ihmisiä jotkut ovat helpottuneita päästyään sivistyksen pariin pois Hua Hinistä eikä he todellakaan hyvällä muistele aikojaan Hua Hinin kuolleesta zombien täyttämässä kylässä. - OtaHanuriinPoju
Kumikuula, sinä kirjoittelit että ei Hua Hinistä löydy yhtään huonetta alle 24 euron hintaan, löytyi 30 kpl, yhdellä haulla, sitten kerrot että ne on kaikki varattuja, eikä siellä ole tilaa, nyt kommentoit että hotellit ammottavat tyhjillään, puju kirjoituksesi on täyttä paskaa, sitä saa mitä kertomasi mukaan näet Huan rannoilla, reppana.
Noin kuukausi sitten Thaimaan poliisi teki ratsian pattayalla , muutamassa päivässä otettiin kiinni liki 10.000 kansainvälisen etsintäkuulutuksen tai laittoman maassaolon takia, että sellaista. - Hharjunhanuristi
OtaHanuriinPoju kirjoitti:
Kumikuula, sinä kirjoittelit että ei Hua Hinistä löydy yhtään huonetta alle 24 euron hintaan, löytyi 30 kpl, yhdellä haulla, sitten kerrot että ne on kaikki varattuja, eikä siellä ole tilaa, nyt kommentoit että hotellit ammottavat tyhjillään, puju kirjoituksesi on täyttä paskaa, sitä saa mitä kertomasi mukaan näet Huan rannoilla, reppana.
Noin kuukausi sitten Thaimaan poliisi teki ratsian pattayalla , muutamassa päivässä otettiin kiinni liki 10.000 kansainvälisen etsintäkuulutuksen tai laittoman maassaolon takia, että sellaista.Retonkimekkohanuristikin vapautunut putkan lämmöstä, nyt onkin aika tehdä tirkistelyreissu kirjastonkulmille! Onnaiskohan tänään? Sitten kaverin luo kauneuskilpailun suunnitteluun, on sitä ohjelmaa päiväksi. Jotekin täytyy taas lämpimään putkaan päästä ensi yöksi, on niin vilakkaa ja kosteaa.
- 99989
Huankävijöidennäkö kirjoitti:
Pattayalla pyyhkii todella hyvin, nuo viheliäiset hintitkin ovat häipyneet Hua Hiniin, yli-ikäisten oppaiden kera. Sitä ikälopuilla ihmisillä tuo näkökin alkaa olla jo sellainen, että hevosenpaskatkin rannalla näyttävät kukkakimpuilta, se alkaa olla jo ongelma Hua Hinissä vierailevilla.
mutta perverssit jäi ja se on pahempi kuin hintit ja ladyboyt.
- 787878
NeverReturnToHuaHin kirjoitti:
Hua Hinin turismi on pudonnut. Epätoivoiset talojensa vuokraajat yrittävät sinnikkäästi valheellisin kirjoituksin kehua Hua Hiniä jotta saisivat tyhjiä asuntojaan vuokratuksi ja edes vähän rahaa itselleen. Missään muussa Thaimaan kohteessa emme ole niin paljoa tyhjiä taloja nähneet. Hotellitkin ammottavat tyhjinä. Lentoliikenne se ennestäänkin vähäinen loppunut kokonaan. Kalliit ravintolat tyhjinä ei ihmisillä ole varaa syödä siellä. Kaljabaareissa Happy hour aikaan asiakkaita hieman ja näitä huorat sitten yrittävät saada houkuteltua. Rappio mieliala täyttänyt koko kaupungin.
Ja kaikki konstit lahkolaisilla käytössä jotta saisivat huijattavia turisteja Hua Hiniin valehtelua liioittelua ja muiden Thaimaan kohteiden haukkuminen ovat heidän aseensa. Muuttoliike Hua Hinistä vain kiihtyy vain kiukkuiset eläkeläiset ovat jäljellä Hua Hinissä.ppp
Täällä Samuilla näkee vain onnellisia ihmisiä jotkut ovat helpottuneita päästyään sivistyksen pariin pois Hua Hinistä eikä he todellakaan hyvällä muistele aikojaan Hua Hinin kuolleesta zombien täyttämässä kylässä.Faltaa kehiin tuohon väittämään....ai niin se olikin hevosmiesten juttuja.
- OtaHanuriinPoju
Reppanat täällä ruikuttaa, vai oikein neljätuntia ihailet hevosen jätköisiä, teitä siitä hiekkalinnaasi tornin, ja nyt harmittaa suunnattomasti kun rikkoivat hienon lumi, vai oliko se hiekkalinnasi, poika reppana.
Kävitkö jo, tarkastamassa paikan pedarit ja leidarit, kuten täällä olet niitä kertonut joukoittain olevan, vai onko nekin kadonneet kuten siivottu paska rannalta, syö poju lääkkeesi.- pysyköönlestissään
Hanuristi ihan ite, kokeneena nettimatkailijana, avasi sanaisan arkkunsa jälleen, toki mitään sanottavaa ei ollut tyhjäpäällä.
Pysyhän siellä omissa ympyröissäsi ja kirjoittele Hiekkaharjupalstalle retonkimekkoon pukeutumisvihjeitä ja pikkupoikien tirkistelyasioita! - OtaHanuriinPoju
pysyköönlestissään kirjoitti:
Hanuristi ihan ite, kokeneena nettimatkailijana, avasi sanaisan arkkunsa jälleen, toki mitään sanottavaa ei ollut tyhjäpäällä.
Pysyhän siellä omissa ympyröissäsi ja kirjoittele Hiekkaharjupalstalle retonkimekkoon pukeutumisvihjeitä ja pikkupoikien tirkistelyasioita!Alat pikku hiljaa ottamaan päähäni tuolla pentumaisella räksytyksellä, voisimme vaikka tavata , ja keskustella hieman tilanteestasi, suhteestasi vanhempiisi, varsinkin äitiisi, miten kunniotetaan vanhempiasi, naisia ja noista harhoistasi, retonkimekoista, putkareisuistasi, onko miehestä sekä vaikkapa sika - amaliasta, tuollainen keksittyjen juttujen kirjoittelu ei osoita muuta kuin sairautesi syvyyden, jos et halua minua tavata niin mene keskustelemaan ongelmistasi ammattiauttajalle, ja jos olet jo hoidossa pyydä lääkäriä käymään läpi lääkityksestä, harhoihin löytyy hyvät lääkkeet, kunhan vaan käytät niitä.
EN halua riidellä kanssasi, enkä ikinä alistuisi tuollaiseen paskanjauhamiseen, jonkun Pattayan tai Hua Hinin takia. - hanuristi4seinänsisään
OtaHanuriinPoju kirjoitti:
Alat pikku hiljaa ottamaan päähäni tuolla pentumaisella räksytyksellä, voisimme vaikka tavata , ja keskustella hieman tilanteestasi, suhteestasi vanhempiisi, varsinkin äitiisi, miten kunniotetaan vanhempiasi, naisia ja noista harhoistasi, retonkimekoista, putkareisuistasi, onko miehestä sekä vaikkapa sika - amaliasta, tuollainen keksittyjen juttujen kirjoittelu ei osoita muuta kuin sairautesi syvyyden, jos et halua minua tavata niin mene keskustelemaan ongelmistasi ammattiauttajalle, ja jos olet jo hoidossa pyydä lääkäriä käymään läpi lääkityksestä, harhoihin löytyy hyvät lääkkeet, kunhan vaan käytät niitä.
EN halua riidellä kanssasi, enkä ikinä alistuisi tuollaiseen paskanjauhamiseen, jonkun Pattayan tai Hua Hinin takia.Kyllä tämä Hiekkaharjun hanuristi on todellinen viherpiipertäjäsivarihomo, samaa sakkia taitaa siellä Hiekkaharjussa olla suurin osa, toivottavasti pikkupojat saavat pidettyä erossa hänen ja kaltaistensa näpeistä!
Miten tuollainen hylkiö voi vielä päästä kirjoittelemaan yleisille palstoille.
Hänen paikkansahan on jo pitkään ollut neljän seinän sisällä, lukittuna ja tiukasti vartioituna, vahvan lääkityksen saattelemana ja päivittäistä terapiaa saavana yhteiskunnan torjumana rikollisena. - EmmePalaaHuaan
Kyllä siinä ihailu oli kaukana. Emme ihailleet hevosenpaskaa emmekä koko rantaa. Mitään hyvää emme sieltä Hua Hinin rannalta löytäneet. Ihmiset makasivat kuin sillit purkissa aurinko varjojen alla, kulkukoiria, tyrkyttäviä kauppiaita ranta kapea ja vesi samea. Uiminen ei kiinnostanut. Ja todella ei sitä hevosen paskaa nopeasti todellakaan pois kerätty mitä palsoilla on useaan otteeseen väitetty.
Kävisit palstan trollaaja niin toteaisit saman.
- OtaHanuriinPoju
Poju menikö mopo metsään, on kyllä elämäsi vaikeaa... Joka paikassa harhoja, kirjoituksesi kertovat siitä mielikuvitusmaailmasta jossa elät, voi sinua sääliksi käy moinen, alan ammattilaisena tuon kaavan huomaa heti, hoida itsesi kuntoon, ennenkuin jatkat tänne kirjoittelua..
- OleHiljaaHanuriHomoPoju
Itse kirjoitit -Noin kuukausi sitten Pattayalla tehtiin ratsia noin 10000 otettiin kiinni- Täyttä paskaa sairaan mielen omaavan kirjoittelua.
Olet sairas! - OtaHanuriinPoju
oletko pahalla päällä, onko täällä jotain tapaa keskustella online, yritän auttaa sinua... en viitsi enää kiusata sinua, olet niin huonossa kunnossa, anteeksi.
- Onni70
Jos palstoilla on joku sairas se olet sinä hanuri panoista haaveileva zaphidbxx
- 7878778
onko joku hevosenpaskaan kuollut kun siitä niin kovasti puhutaan? Meillä Suomessa on koiranpaska se ongelma eikä siihenkään ole kukaan kuollut. Kyllä meri velloo niin kovin lu
- voiHuaHiniä
Kyllä sinne Hua Hinin rannoilla meri tosiaan velloo ja kerää rannoilta kaiken saasteen veteen, on siinä mukavaa uiskennella turistien ,mutta paikallisethan eivät ui, joten asialla ei ole mitään merkitystä kaupungille, koska turistithan eivät tiedä saasteiden määrästä mitään ja öljykään ei enää rannoilla esiinny, kuin piilevänä, kuten meressäkin.
- TeroHki73
Hevosen paskaan ei voi kuolla, se on varsin puhdasta, hevoset syövät pääosin kasvikunnan tuotteita, joten jätökset hajoavat veteen, tosin on Pattayan rannalla vellova ihmispaska, joka on huomattavasti myrkyllisempää, samoin kuin lasin sirpaleet ja huumeruiskut, pattaya beach valittiin maailman toiseksi huonoimmaksi rannaksi heti Lontoon blackpoolin jälkeen, tämä voihuahiniä on vain yksi elämäänsä kyllästynyt 15v poika, jolla ei ole kaikki Legot oikealla paikalla.
- TeroHiekkaharjusta
TeroHki73 kirjoitti:

OtaHanuriinPoju esiintyy uudella nimimerkillään valehtelemassa asioista.
Tiedämme kyllä, että olet Tero ja retonkimekkomies, todellinen viherpiipertäjäsivarihomo, jota Hiekkaharjun pikkupojat pelkäävät ylikaiken, ja poliisitkin kyllästyneet jokailtaiseen putkaan kuskaamiseen.
Hiekkaharjun homo Tero itte omassa persoonassaan! - OtaHanuriinPoju
Vituttaako
- imemunaasipoju
TeroHki73 kirjoitti:
Hevosen paskaan ei voi kuolla, se on varsin puhdasta, hevoset syövät pääosin kasvikunnan tuotteita, joten jätökset hajoavat veteen, tosin on Pattayan rannalla vellova ihmispaska, joka on huomattavasti myrkyllisempää, samoin kuin lasin sirpaleet ja huumeruiskut, pattaya beach valittiin maailman toiseksi huonoimmaksi rannaksi heti Lontoon blackpoolin jälkeen, tämä voihuahiniä on vain yksi elämäänsä kyllästynyt 15v poika, jolla ei ole kaikki Legot oikealla paikalla.
Kun sinä maksat ahtaassa limaisen ja samea verisen Hua Hinin rannalla olet suurin paska silloin koko beachillä. Kaikki paska sisältää bakteereja myös hevosen sinulla ne bakteerit pilannut aivot.
Pattayalla on muitakin rantoja kuin Beach roadin ranta. - OtaHanuriinPoju
Maksat ahtaassa, hermostuttaako poju, vai oikein vituttaako... Toki paska sisältää bakteereja, mutta eipä niistä juurikaan ole ihmiselle ongelmia, toista on ihmispaskan bakteerit, Huassa kun on useita uimarantoja, reppana, kaikki Pattayan rannat on paskaisempia kuin yksikään Huan ranta, reppana sinne vaan pattayalle uimaan kikkareiden ja bakteerien sekaan, reppana ota mielikuvitus lapsesi kanssa mukaan.
- TeroHki73
Uskomatonta kirjoitusta jopa pattayaboyseilta, maksat ahtaassa, samea verisen Hua Hinin rannalla, samaa paskavettä sitä on pattaylla... ne on saman lahden kummakin puolella, Hua Hinissä vdest on vaan puhtaampia johtuen siitä että se on pienempi turistikohde
- töhertäjähanuristinhupi
OtaHanuriinPoju kirjoitti:
Maksat ahtaassa, hermostuttaako poju, vai oikein vituttaako... Toki paska sisältää bakteereja, mutta eipä niistä juurikaan ole ihmiselle ongelmia, toista on ihmispaskan bakteerit, Huassa kun on useita uimarantoja, reppana, kaikki Pattayan rannat on paskaisempia kuin yksikään Huan ranta, reppana sinne vaan pattayalle uimaan kikkareiden ja bakteerien sekaan, reppana ota mielikuvitus lapsesi kanssa mukaan.
Retonkimekkolerppahanuristikin jälleen palstoilla, suurenmoista Thaimaan tietämystään tarjoamassa ja niin ystävällisesti osaa toisia kirjoittajia kohdella sepustuksillaan.
Onneksi kukaan täysjärkinen ei hänen töherryksistään, palstoille, piittaa.
Hupinsa kullakin. - OtaHanuriinPoju
Räkänokalla herätyskello kahdeksan, aamulääkkeet naamaan, sitten kanki kovana katsomaan, mitä sika-amalia, onko- ja numeromies ovat taas saaneet aikaiseksi, ja jos vaikka zaphodbbx on sanan tai pari kirjoittanut, ja sinä ilmeisesti kuvittelet olevasi täyspäinen. Ei helvetti, nyt mä halkeen.
- onseaitolerppa
Lerppakin herännyt retonkimekossaan, olikos viihtyisä yö putkassa? Taisit eka reissun jo kirjaston kulmille tehdäkkin, pikkupoikia vahtaamaan?
Hyvinkös sujuu kauneuskilpailujen järjestely?
Mitäpä muuta äidin pikku(160 kg) Terolle kuuluu?- OtaHanuriinPoju
syö lääkkeesi reppana...
- SamuiFani
Hanuri homo. Yksinäinen tumputtaja aloittaa provoilun klo 3 yöllä ja yrittää vittuilla palstoilla. Kyllä pojalla on tylsää. Ei ystäviä ei naista, korjaan poikia seurakseen saa. Ylistää Thaimaan suurinta ladyboy kohdetta mutta ei ole rahaa matkustaa heitä katsomaan. Kuka niitä lääkkeitä tarvitsee? Sinä hanuri panoista haaveileva 13 vuotiaan tasolla oleva skitsofreeninen infantiili.
- ansiomerkinhakijat
OtaHanuriinPoju kirjoitti:
syö lääkkeesi reppana...
Terve lerppa, OtaHanuriinPoju, sinulla on aina niin hyvät jutut ja tuo nimimerkkisi on oikein onnistunut, kuvaa hyvin ainoaa harrastustasi!
Me sinua ahkerasti tukevat ja lukevat, samanhenkiset ystäväsi olemme ehdottaneet Sateenkaariyhteisöt ry:lle, että myöntäisivät ansioistasi kultaisen ansiomerkin, timanttisin anuskoristein.
Uskomme vakaasti, että tämä tullaan sinulle ansioistasi homouden puolestapuhujana myöntämään!
Onnittelemme sinua jo etukäteen!!! - OtaHanuriinPoju
SamuiFani kirjoitti:
Hanuri homo. Yksinäinen tumputtaja aloittaa provoilun klo 3 yöllä ja yrittää vittuilla palstoilla. Kyllä pojalla on tylsää. Ei ystäviä ei naista, korjaan poikia seurakseen saa. Ylistää Thaimaan suurinta ladyboy kohdetta mutta ei ole rahaa matkustaa heitä katsomaan. Kuka niitä lääkkeitä tarvitsee? Sinä hanuri panoista haaveileva 13 vuotiaan tasolla oleva skitsofreeninen infantiili.
Ota poju sormi pois perseestä, niin elämä helpottaa reppana, ja syö lääkkeesi, en ole koskaan ylistänyt yhtään mitään korjannut vain paskanpuhumista joita täältä tulee kun viemäristä, reppana.. Poju syö lääkkeesi
- OtaHanuriinPoju
ansiomerkinhakijat kirjoitti:
Terve lerppa, OtaHanuriinPoju, sinulla on aina niin hyvät jutut ja tuo nimimerkkisi on oikein onnistunut, kuvaa hyvin ainoaa harrastustasi!
Me sinua ahkerasti tukevat ja lukevat, samanhenkiset ystäväsi olemme ehdottaneet Sateenkaariyhteisöt ry:lle, että myöntäisivät ansioistasi kultaisen ansiomerkin, timanttisin anuskoristein.
Uskomme vakaasti, että tämä tullaan sinulle ansioistasi homouden puolestapuhujana myöntämään!
Onnittelemme sinua jo etukäteen!!!Jos et ole varma omasta seksuaalisuuntautumisestasi, ota yhteys Setaa, ja ehdottaa heille tuota mitalia, samalla voit etsiä sieltä lääkitystä sairauteesi, ja minun puolesta voit tunkea tuon mitalin minne haluat, tarkasta mitä homofobia tarkoittaa, niin jonakin päivänä uskallat poika ottaa tiedät minne...
- EmmeToisteMene
OtaHanuriinPoju kirjoitti:
Ota poju sormi pois perseestä, niin elämä helpottaa reppana, ja syö lääkkeesi, en ole koskaan ylistänyt yhtään mitään korjannut vain paskanpuhumista joita täältä tulee kun viemäristä, reppana.. Poju syö lääkkeesi
Vai olet korjannut paskan puhumista? Suurin paskanjauhaja palstoilla olet itse. Ethän ole edes kakara Thaimaassa käynyt kuinka siis voit tietää yhtään mitään Thaimaan ylivoimaisesti surkeimmasta turistirysästä Hua Hinistä? Ei se oikea tieto löydy googlea käyttämällä vaan omakohtaisista kokemuksista.Ei aktiiviset ihmiset Hua Hinissä viihdy jossa on jopa kahdeksi viikoksi aivan liian vähän tekemistä. Eihän siellä ole edes lähi saaria, toimivaa lentokenttää, hyvää rantaa pienet ostos mahdollisuudet. Rantahinnat korkeat, kalliit Phuketin tasolla olevat taksihinnat. Todella paljon iäkkäitä turisteja, hyvät musiikki baarit vähissä samoin kuin kansainväliset ravintolat.
- OtaHanuriinPoju
Taasko olet pahalla päällä poju, en ole käynyt kuussakaan ja osaan siitä kirjoittaa varsin paljon, etkä sinä ole niillä kerroilla mitä olet kertomasi mukaan Thaimaassa käynyt, tehneet sinusta mitään Thaimaa asiantuntijaa, asian tuntemus vaatii muutakin kuin tuijottaa hevosenpaskaa rannalla neljä tuntia.
Kun yrität esittää viisasta katsotaan, oletko aivan pelle...
1. Miksi maahan näkyy aina kuusta samapuoli,
2. Minkä takia aurinko ja kuu ovat hyvin samankokoisia taivalla.
3. Miksi Thaimaan entinen pääministeri Thaksin Sinawadra on niin vihattu /rakastettu Thaimaassa.
Google on erittäin laadukas tiedonhakuväline kunhan sitä osaa käyttää, ja osaa arvioida tiedon paikkansa pitävyyttä, jopa niin hyvin että nature lehti teki tutkimuksen jossa vertailtiin encyclopedia Britannicaa ja Wikipediaa, jossa todettiin että wikipedia on huomattavasti laadukkaampi tietosisällöltään, vaikka sinne voi kukatahansa kirjoittaa mitä tahansa. - hanuristiaonnitellen
OtaHanuriinPoju kirjoitti:
Taasko olet pahalla päällä poju, en ole käynyt kuussakaan ja osaan siitä kirjoittaa varsin paljon, etkä sinä ole niillä kerroilla mitä olet kertomasi mukaan Thaimaassa käynyt, tehneet sinusta mitään Thaimaa asiantuntijaa, asian tuntemus vaatii muutakin kuin tuijottaa hevosenpaskaa rannalla neljä tuntia.
Kun yrität esittää viisasta katsotaan, oletko aivan pelle...
1. Miksi maahan näkyy aina kuusta samapuoli,
2. Minkä takia aurinko ja kuu ovat hyvin samankokoisia taivalla.
3. Miksi Thaimaan entinen pääministeri Thaksin Sinawadra on niin vihattu /rakastettu Thaimaassa.
Google on erittäin laadukas tiedonhakuväline kunhan sitä osaa käyttää, ja osaa arvioida tiedon paikkansa pitävyyttä, jopa niin hyvin että nature lehti teki tutkimuksen jossa vertailtiin encyclopedia Britannicaa ja Wikipediaa, jossa todettiin että wikipedia on huomattavasti laadukkaampi tietosisällöltään, vaikka sinne voi kukatahansa kirjoittaa mitä tahansa.Kyllä hanuristin pitää mitalinsa saada, hän on elintavoillaan ja kirjoituksillaan totisesti sen ansainnut, jopa timanttien lisäksi kultaisilla tammenlehvillä.
Olemme saaneet todellisen kirjoittajamestarin joukkoomme, joten iloitkaamme hänen menestyksestään. - OtaHanuriinPoju
Reppana tiesin ettet osaa noihin vastata, etkä edes googlea käyttää. Sinulle pitäisi antaa mitali äärettömästä tyhmyydestä, jossa olet oikea mestari, reppana. Lehvät voit työntää paikkaan mihin ei ikinä aurinkopaista...
- awadra
Ota oma lapio mukaan seuraavalle reissulle.
- Typeryydessäkösyy
Joku hanuristipedo täällä tyrkyttää mulkkuaan kaikille, mutta jostain syystä ei kelpaa kellekään
- SiniSalminen97
Täällä todellakin idioottimaisuudesta tehty taidetta, avauksesta lähtien kaikki perseestä, idiootti kertoo istuvansa lomalla neljä tuntia ja tuijottavan hevosenpaskaa, taitaa olla hieman tyhmänsorttinen eikä yksikään vastaus juurikaan älyllä loista, vittu mitä tahvoja.
- LaajempiNäkö
Kuules SiniSalminen. Ei kaikki ole niin yksinkertaisia pissiksiä kuin sinä jotka kykenevät keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan. Aloittaja ei kirjoittanut sanaakaan tuijottamisesta.
- SiniSalminen97
Jep jep aloittaja tosiaan kirjoitti että paska ei hävinnyt rannalta neljässä tunnissa, ja tyttöbaarejakin oli kerennyt katsoa, voi mitä pellejä, onkohan Hua Hinissä liikkeellä joku pelle pukuisten armada... jessus mitä hörhöjä...
- Muotitietoinen
Pelle pukeisia en ole Hua Hinissä nähnyt. Mutta naurettavasti pukeutuneita suomalaisia paljon
- SiniSalminen97
Niinkö siis paita, shortsit ja sandaalit... en ole pahemmin muuta nähnyt... miten joku lomalainen on pukeutunut naurettavasti, muutenkin pellepukuun...
- meitinSinniipoeka
SiniSalminen97 kirjoitti:
Niinkö siis paita, shortsit ja sandaalit... en ole pahemmin muuta nähnyt... miten joku lomalainen on pukeutunut naurettavasti, muutenkin pellepukuun...
Tuaskoos se meitin Sinni kirjuittelee tiällä, sillähän on munat jalkovälissä, essiintyy vaen ladypoekan. Ehtekkös jo Sinnii tierä?
- kutenzaphodbbx
Vyölaukku ja sukat sandaalien kanssa :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä181016Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071010Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk299908- 42899
- 72875