Saako huuhteluaineita haistella kaupassa?

a.si.a.kas

Saako huuhteluainepullon tai vaikka suihkusaippuapullon korkin avata ja haistaa nopeasti mille tuote tuoksuu?
Olen nähnyt joidenkin näin tekevän.
Kerran oli erään merkin huuhteluaineiden kampanjapakkauksissa kehoitus avaamaan korkki ja tuoksuttamaan merkin uusia tuoksuja. Mutta onko yleensä ok?
Jos sen tekee siististi, kai se hygieenistä.. mietin vaan lähinnä lyheneekö kys. tuotteen säilyvyys siinä, kun saa ilmaa..riippuen vähän tuotteesta.
Haluaisin itse henk.koht tietää ennen ostamista vähän enemmän etenkin hajusteellisten huuhteluaineiden tuoksuista, joista osa niin kammottavia omasta mielestä, etten niitä haluaisi käyttää, mutta vaikea aina saada oikeaa kuvaa pelkästä tuotepakkauksesta.

8

2713

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoit_su

      Myönnän joskus tehneeni noin, luulen kyllä että vaikuttaa säilyvyyteen. Pesupulverit on onneksi sellaisia, että tuoksu leviää jo kun pakettikasan ohi kulkee. On kyllä hankalaa löytää pesuainetta, jota ei ole hajustettu, joutuu tekemään melkoista salapoliistyötä sen eteen .

    • dfhruhgh

      En ole koskaan nähnyt kenenkään olevan niin kiinnostuneita ruokakaupoista... Ja varmaan elämme eri maailmassa aloituksen laatineen trollin kanssa, kun minun käsitykseni mukaan ruokakaupoista ihmiset haluavat ostoksensa maksettuaan mahdollisimman nopeasti pois, enkä ole nähnyt koskaan kenenkään menevän ruokakauppoihin ainakaan haistelemaan erilaisia pesuainemerkkejä... Näkyyhän se jo putelien tuotekuvauksista, että jos haluaa hajusteetonta vaatteiden pesuainetta: se lukee siellä purkin kyljessä. Kalliimpia tuotteita tietysti pesuaineista ovat hajusteettomat: ne oikeasti tuoksuu aika vahvasti ne halvimmat vaatteiden pesuaineet, usein mutta ei aina. Minulle ainakin on tärkeämpää että on puhtaat vaatteet, kuin että millä pesuainemerkillä ne on pesty. Etenkin kun maan köyhimmät ihmiset joutuu monet joskus valitsemaan jopa päivittäisten ruokiensa ja vaatteidenkin kai pesemisen välillä, koska päivittäistavaroista kallista on erityisesti hygieniatuotteet ja kodin siivousvälineet ja lisäksi joku perseenpyyhkimispaperi.

    • yliherkkä

      Tuoksuyliherkkänä mun on pakko tietää, mille joku aine haisee. Ihan tuoksuton ei pesuaineen tarvitse olla, koska on tuoksuja, jotka eivät tee mulle huonoa oloa, esim. yrttiset tai miedon sitruunaiset tuoksut tai sellaiset, jotka tuoksuu vain raikkaalle, en osaa selvemmin selittää. Tykkään siis joistakin tuoksuista kyllä ja siitä, että pyykki tuoksuu miedosti jollekin raikkaalle ja hyvälle.

      Mutta kun aika monet pesu- ja huuhteluaineet tuoksuu aivan tyrmäävälle, vaikka etiketissä lukisi mitä, niin pakko mun on raottaa korkkia ja nuuhkaista. Teen näin kaikkien pesu- ja hygieniatuotteitten kanssa, myös siivousaineiden. En osta ihovoidettakaan, ellen ensin haista, mille se tuoksuu. Onneksi monissa niissä on näytepakkaus, minkä saa avata. Sama juttu meikkiaineissa. Joku huulipuna tai huulikiiltokin voi haista liian vahvalle. Mutta onneksi on ne näytteet.

      Minä siis taidan olla niitä "nuuskijoita," joita joku on nähnyt siellä hyllyn välissä, mutta näin se vaan nyt on. En usko, että jonkun siivousaineen tai huuhteluaineen teho siitä kärsii, jos sen putelin avaa sekunnin parin ajaksi, tai shampoon. Avataanhan ne purkit ja putelit silloinkin, kun niitä käytetään. No, jos sieltä vaikka myyjä tai vartija syöksyy muistuttamaan mua siitä, että "avattu tuote on ostopäätös," niin siitä vaan, ostan sitten sen, tuoksukoon miltä hyvänsä. Kyllä se aina jollekin porukasta kelpaa....

    • Anonyymi

      Jossain kaupoissa lukee,että saa haistella.

    • Anonyymi

      Ei myytäviä huuhtelupulloja saa availla.Niissä on yleensä merkattu aika minkä kuluessa tuote on parasta ennen.

      • Anonyymi

        Eihän niissä kierrekorkeissa ole mitään lukitusta. Ja parasta ennen tarkoitaa valmistuksesta eteen päin. Ei sitä että se happanee jos korkin avaa.


    • Anonyymi

      Sori nyt vaan kaikille. Minä aukaisen korkin haistan. inhoan erästä tuoksua missä on mäntyä ja sitruunaa...sellaista vessanpesuaineen hajua. Varmistan aina kaikista ettei haise siltä. Ei se pullo siitä pilalle mene vaikka nopsaa nuuhkaisee.
      teen sitä myös suihkusaippuoille.
      En ole koskaan ajatellut että se on kiellettyä.

    • Anonyymi

      Tokkopa sillä on mitään merkitystä "hygienisuuden" kanssa. Et kai sitä ainetta suuhusi tunge.
      Itse haistelen aina tuotteen tuoksun, enkä halua kotiini tai tekstiileihini mitään ällöttävää hajua. Pyykinpesuaineet ovat sieltä karmeimmasta päästä ja joskus tosiaan hirvittää miten ihmiset niitä aineita käyttävät. Lasteni ystävillä on toisinaan niin pyykinpesuaineelle tuoksuvia vaatteita, että onkohan niitä edes huuhdeltu kunnolla tai on käytetty liikaa pesuainetta. Saan pahimmillaan tuoksuista pahoinvointikohtauksen.
      Haistelen jatkossakin tuotteista tuoksut, jollei satu olemaan tuttu tuote entuudestaan.
      Comfortilla on aikoinaan tuoksu, joka oli meidän perheessä vakkarikäytössä. Vaaleanvihreä Aloevera. Jostain syystä sitä ei enää ole saatavilla ja kaikki nykyiset tuoksuu ihan kamalalta. "Tuoksuton" taas tuoksuu ihan pahalta muuten vaan. Siitä ei ole onnistuttu peittämään kemikaalien hajua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      127
      3158
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      61
      2805
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2192
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      103
      2108
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      130
      1978
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1951
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      10
      1192
    8. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      984
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      12
      955
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      890
    Aihe