Puistattaa

En yleensä seuraa muita keskusteluja kuin tätä lesbojen sananvaihtoa. Nyt katsoin ihan mielenkiinnosta mitä Aasian hyökyaalto-katastrofista jutellaan.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664

Aivan hirveää kielenkäyttöä ja haistattelua. En olisi ihan äkkiä uskonut kuinka sairasta porukkaa tässäkin maassa asuu ja kehtaa vielä suoltaa aivotuotoksiaan toisten silmien eteen ihmeteltäväksi. Puistattaa ja tekee todella surulliseksi.

Mikä ei kosketa omaa lähipiiriä (tai kaikki eivät sitä vielä varmasti edes tiedä), ei merkitse mitään. Ihmiset ovat täysin kykenemättömiä empatiaan ja toisten surun kunnioittamiseen. Tulee aika yksinäinen olo...

En viitsi tätä sinne kirjoittaa, koska kuten sanoin, useimmat ovat täysin tunteettomia ja agressiivisen vihamielisiä. Uskoisin, että täällä löytyy toisista välittämistä, vaikka välillä kättä väännetäänkin mielipiteistä.

Toivon vain rauhaa ja kunnioitusta toinen toistamme kohtaan.
1658068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 165

Vanhimmat

edes lukemaan feministipalstan viestejä. Jotenkin ne "tökkivät" ihan liikaa.

Tuohon tulva-aiheeseen:

Sääliksi käy tulvan uhreja ja omaisia, jotka ovat uhreja hekin. Eihän noille luonnonmullistuksille ole aina mitään tehtävissä, kun ei niitä osaa etukäteen ennustaa. Asia koskettaisi vielä ihan eri tavalla, jos siellä olisi omia tuttuja, mutta onhan tämä kauhea tapahtuma muutenkin. Ehkä joidenkin ihmisten vihamielisyyden takana on surua. Miehet varsinkaan eivät osaa aina itkeä. He syljeskelevät ja kiroilevat, mutta eivät itke ja sure "normaalisti".

Äänestä
  • "Miehet varsinkaan eivät osaa aina itkeä. He syljeskelevät ja kiroilevat, mutta eivät itke ja sure "normaalisti". "

    Niin se varmaan on. Oli vain aika vieras tapa minulle suhtautua tällaiseen katastrofiin noin. Meitä on moneksi.

    Äänestä

Tuntuu että ihmiset eivät ole tajunneet tämän tulvan laajuutta ja ihmisuhrien määrää. Samahan se on sinänsä että onko uhrit mitä kansallisuutta tahansa, koska kaikkien ihmishenki on yhtä tärkeä. Kuitenkin jokainen meistä voi laittaa kortensa kekoon siirtämällä vaikka pienen summan SPR:n tilille rahaa asian hyväksi.
Itse olen SPR:n aktiivinen jäsen ja jonkinverran kansainvälisessä avustustyössäkin mukana eri projektien kautta...
Jätetään turhat kommentit omaan arvoon ja autetan me senverran kuin voidaan..=)

Äänestä
  • Aivan näin. :)

    Katsoin illalla myöhemmin onko sama heitto menossa, mutta huomasin, että tyyli oli siistiytynyt huomattavasti. Tiedä sitten oliko siellä moppi pyyhkäissyt lokaa pois. Eihän noita tietenkään tarvitse seurata, oli vain kovin hämmentävää ensi näkemältä.

    Äänestä

  • Minä päätin jättää tämänvuotiset alemyynnit väliin ja käväisin laittamassa 50 euroa SPR:n nettisivujen kautta katastrofirahastoon.
    Paikanpäällä sekä Thaimaassa että Sri Lankalla olleet tuttavat kertoivat paikallisten ihmisten tarjonneen pyyteettömästi apuaan kaikille loukkaantuneille ja turvaan päässeille turisteille. Moni antoi pyytämättä puhelimen ja pyysi soittamaan kotimaahan omaisille että ovat turvassa ja hengissä.
    Monen näistä kohteista elinkeino on turismi. Matkatoimistot ovat jo nyt peruneet matkoja sinne pitkäksi aikaa. Jälleenrakentamiseen kuluu kamalasti aikaa. Puhumattakaan siitä, että siellä on kodittomana enemmän ihmisiä pienemmällä alueella kuin meillä asuu tyypillisessä lähiössä harvemmassa ihmisiä.....
    Tutut ovat kertoneet olevansa ihmeissään henkiinjäämisestään. Puhuvat suojelusenkeleistä surumielisellä äänellä.

    Äänestä

  • Kaktustytto kirjoitti:

    Minä päätin jättää tämänvuotiset alemyynnit väliin ja käväisin laittamassa 50 euroa SPR:n nettisivujen kautta katastrofirahastoon.
    Paikanpäällä sekä Thaimaassa että Sri Lankalla olleet tuttavat kertoivat paikallisten ihmisten tarjonneen pyyteettömästi apuaan kaikille loukkaantuneille ja turvaan päässeille turisteille. Moni antoi pyytämättä puhelimen ja pyysi soittamaan kotimaahan omaisille että ovat turvassa ja hengissä.
    Monen näistä kohteista elinkeino on turismi. Matkatoimistot ovat jo nyt peruneet matkoja sinne pitkäksi aikaa. Jälleenrakentamiseen kuluu kamalasti aikaa. Puhumattakaan siitä, että siellä on kodittomana enemmän ihmisiä pienemmällä alueella kuin meillä asuu tyypillisessä lähiössä harvemmassa ihmisiä.....
    Tutut ovat kertoneet olevansa ihmeissään henkiinjäämisestään. Puhuvat suojelusenkeleistä surumielisellä äänellä.

    Hienoa että ajattelet noin, kyllä sunkin laittama avustus menee perille ja sillä saa apua moni ihminen...kyllähän niitä kuteita kerkiää ostelemaan sitten joskus taas...=)

    On totta että katastrofin laajuus tulee selviämään vasta joskus tulevaisuudessa. On ihmisiä jotka ovat menettäneet perheensä, lapsensa,omaisensa,ystävänsä. Ihmisten talot ja omaisuus on huuhtoutunut pois. Työpaikat ovat tuhoutuneet ja koko elämän sisältö huuhtoutunut hetkessä pois. Vaikka karulta kuulostaakin, on ihmisiä pakko haudata kiireellä joukkohautoihin jottei pelätyt kulkutaudit ala levitä maailmanlaajuisesti mm. kolera ja lavantauti (itselläni on molempiin suoja) eli lääkitys näihin onneksi on olemassa. Juomavesi on saastunutta ja ruoka lopussa. Voi vain kuvitella mikä paniikki ihmisillä on paikanpäällä etsiessään omaisiaan täyden kaaoksen seasta epätoivon vimmalla, kun traktorit on aloittanut jo raivaustyöt...
    Kyllä sitä jälleen kerran on katsottava peiliin ja mietittävä että saa olla etuoikeutetun onnellinen elämässä ja omat ongelmat ovat vain mitättömiä pisaroita elämän meressä.

    Äänestä

  • Moni arvokas ihminen kuoli, oli sitten suomalainen tai ulkomaalainen. Niinistö tulee sieltä naarmuakaan saamatta, on se niin väärin. Olisi priorisoitu niin että Niinistöä olisi autettu viimeiseksi, olisi saanut kellua siellä hain ruokana.

    Niinistö vielä oli pummannut matkapuhelinta paikallisasukkailta, jotka typeryyttään antoivat hänen käyttää.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Moni arvokas ihminen kuoli, oli sitten suomalainen tai ulkomaalainen. Niinistö tulee sieltä naarmuakaan saamatta, on se niin väärin. Olisi priorisoitu niin että Niinistöä olisi autettu viimeiseksi, olisi saanut kellua siellä hain ruokana.

    Sen sijaan tämä vetää vedet silmiin:

    http://paavokadonnut.blogspot.com/

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Moni arvokas ihminen kuoli, oli sitten suomalainen tai ulkomaalainen. Niinistö tulee sieltä naarmuakaan saamatta, on se niin väärin. Olisi priorisoitu niin että Niinistöä olisi autettu viimeiseksi, olisi saanut kellua siellä hain ruokana.

    Niinistö vielä oli pummannut matkapuhelinta paikallisasukkailta, jotka typeryyttään antoivat hänen käyttää.

    oma mielipide on että jokainen ihmishenki on yhtä tärkeä rotuun ja uskontoon katsomatta. Onneksi ei tarvitse itse päättää kuka selviää ja kuka ei...koskaan ei tiedä kuinka pitkä taival kullekkin on suotu.
    AJattelisin mielummin, että olkaamme onnellisia jokaisesta eloonjääneestä henkilöstä ja olen pahoillani kaikista menetetyistä henkilöistä kuitenkin ketään keskenään vertaamatta...
    Mutta kullakin on omat mielipiteet, joten eihän siinä...

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Moni arvokas ihminen kuoli, oli sitten suomalainen tai ulkomaalainen. Niinistö tulee sieltä naarmuakaan saamatta, on se niin väärin. Olisi priorisoitu niin että Niinistöä olisi autettu viimeiseksi, olisi saanut kellua siellä hain ruokana.

    Niinistö vielä oli pummannut matkapuhelinta paikallisasukkailta, jotka typeryyttään antoivat hänen käyttää.

    ... mua kyllä ihmetyttää sun "lausahdukset". Heitätkö niitä provoina vai oletko tosiaan esim. tuota mieltä?

    Itse en toivo kenellekään huonoa onnea tai ikävää kohtaloa. Jokainen on arvokas, eikä voi kategorioida ihmisiä "ansion" mukaan.

    Äänestä

  • nessu kirjoitti:

    Sä kirjotat asiaa, ja ihanaa että viitsit sen vielä tuoda tänne kaikkien nähtäväks.. Musta on ihmeellistä miten me ihmiset aina silloin tällöin suljetaan silmämme täysin tunteettomasti toistemme suruilta ja pahalta ololta.. Vaikka me nähtäiskiin että lähimmäisellä on paha olla, niin jotenkin kumman tavalla me osataan totaalisesti poistaa nää tunteet.. Ehkä me ite päästään helpommalla ku ei reagoida asoihin empaattisesti, mutta on se siltikin paras keino reagoida, ku jollain ei mee hyvin.. Ja ihmisiä jotka tarvii apuu, löytyy kyllä lähempääkin ku Aasiasta, pitää vaan olla silmät auki!=) Vaikutetaan siihen mihin voidaan, autetaan sitä joka istuu sun vieressä eikä sitä jota me ei nähdäkään.. Konkreettinen apu on kuitenki paljo viisaampaa, oikeesti auttavaa ku teoreettinen apu, eli jostain asiasta keskusteleminen ja spekuloiminen ilman että asialle sit oikeesti tehäöän jotain!!!!

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Moni arvokas ihminen kuoli, oli sitten suomalainen tai ulkomaalainen. Niinistö tulee sieltä naarmuakaan saamatta, on se niin väärin. Olisi priorisoitu niin että Niinistöä olisi autettu viimeiseksi, olisi saanut kellua siellä hain ruokana.

    Niinistö vielä oli pummannut matkapuhelinta paikallisasukkailta, jotka typeryyttään antoivat hänen käyttää.

    ....kuuluu siihen osaan, jossa irrottaudut tunteista. Harkittua vaiko väistämätöntä?

    Huh.
    Ihminen joka sanoo tuollaisia ei ole terve eikä tasapainossa. Taitaa sitten puuttua empatia ja kaikki muukin inhimillinen.
    Jos tätä sun kommenttia miettii ei tarvitse ihmetellä sun ammatinvalintojakaan.
    Sulla on sairas ja ilmeisesti aika laskelmoiva mieli? Toivoa toiselle pahaa on todella julmaa ja inhottavaa.

    Äänestä

  • järkyttynyt pahasti kirjoitti:

    "Ihminen joka sanoo tuollaisia ei ole terve eikä tasapainossa. Taitaa sitten puuttua empatia ja kaikki muukin inhimillinen."

    Käy sairaalassa ja leipäjonossa katsomassa minkälaisia ovat Sauli Niinistön priorisointitsunamin uhrit. Minä säästän empatiani vaikka kadonneille lapsille ja löytyneillekin sekä niille joita Niinistön talouspolitiikka on uhriuttanut kuin ökyilevälle kokoomusporvarille.

    Ja tämän ääneensanominen on moraalista suoraselkäisyyttä.

    Äänestä

  • Jennifer40 kirjoitti:

    ...ajatella asioita sortumatta liialliseen tunteiluun. Tunteilen vaikka kadonneiden lasten puolesta. Mahtaa olla trauma koko loppuelämäksi niille löytyneillekin.

    ....valitsemaan empatian kohdettamme, kadonneet lapset tai Sauli Niinistö.

    Kyllä meillä on varaa antaa lämpimiä ajatuksia molemmille. Ne eivät lopu antamalla, vaan lisääntyvät.

    Tuosta sairaasta ystävästäsi sen verran, että onko hän mahdollisesti huumeiden käyttäjä. Johtuuko hänen sairautensa siitä? Kysyn mielenkiinnosta, koska joskus aikoinaan kerroit jotain hänestä, mutta olen sen jo unohtanut.

    En ymmärrä minkä takia yleensäkkään pitää erotella ihmisiä tällaisissa tilanteissa. Miksi pitää edes miettiä onko joku ihmishenki tärkeämpi kuin toinen, saatika sanoa sitä ääneen?
    En vaan ymmärrä tuollaista ajatusmaailmaa...

    ..on erittäin monta sauli niinistöä tässäkin maassa ja koko maailmassa..:O

    Markkinataloudesta maapallolla ja kolmannen maailman sorrosta ei voi yhtä miestä syyttää. Ei myöskään leipäjonoista, eikä sairaanhoidon puutteellisuudesta.

    Vähän kohtuullisuutta toivoisin.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    "Ihminen joka sanoo tuollaisia ei ole terve eikä tasapainossa. Taitaa sitten puuttua empatia ja kaikki muukin inhimillinen."

    Käy sairaalassa ja leipäjonossa katsomassa minkälaisia ovat Sauli Niinistön priorisointitsunamin uhrit. Minä säästän empatiani vaikka kadonneille lapsille ja löytyneillekin sekä niille joita Niinistön talouspolitiikka on uhriuttanut kuin ökyilevälle kokoomusporvarille.

    Ja tämän ääneensanominen on moraalista suoraselkäisyyttä.

    Sauli Niinistö on yksin vastuussa leipäjonoista ja tämän maan kurjuudesta. Viha ei ole ennenkään rakentanut muuta kuin vihan kierrettä ja kostoa. Ei se auta ketään. Niin tuhotaan vain lisää. Loputonta sotaa.

    On tervettä:

    - olla iloinen jokaisesta pelastuneesta ja toivoa loukkaantuneille pikaista paranemista
    - surra surevien kanssa, joko läsnäollen tai ajatuksissa
    - auttaa hätään joutuneita omien mahdollisuuksiensa mukaan

    On sairasta:

    - ajatella, että "tuo olisi saanut kuolla ja tuo olisi saanut jäädä eloon"

    Äänestä

  • likka80 kirjoitti:

    En ymmärrä minkä takia yleensäkkään pitää erotella ihmisiä tällaisissa tilanteissa. Miksi pitää edes miettiä onko joku ihmishenki tärkeämpi kuin toinen, saatika sanoa sitä ääneen?
    En vaan ymmärrä tuollaista ajatusmaailmaa...

    Suurin osa kuolleista on paikallisia, köyhiä, viattomia ihmisiä. Vielä useammalta on mennyt omaisuus tai sitten he ovat vammautuneet. Samalla länsimaalaiset turistit täyttävät heidän sairaalansa. Jos tuossa tilanteessa soisin jonkun kuolevan jonkun toisen sijasta, olisi se Sauli Niinistö.

    on taas sillä tasolla, etten halua kuulla enää uusia perusteluja. Menee vain hullummaksi.

    Äänestä

  • Jennifer40 kirjoitti:

    ....valitsemaan empatian kohdettamme, kadonneet lapset tai Sauli Niinistö.

    Kyllä meillä on varaa antaa lämpimiä ajatuksia molemmille. Ne eivät lopu antamalla, vaan lisääntyvät.

    Tuosta sairaasta ystävästäsi sen verran, että onko hän mahdollisesti huumeiden käyttäjä. Johtuuko hänen sairautensa siitä? Kysyn mielenkiinnosta, koska joskus aikoinaan kerroit jotain hänestä, mutta olen sen jo unohtanut.

    Lämpimiä ajatuksia voi olla, mutta ne eivät pelasta ketään. Kerrankin olisi ollut tilaisuus että Niinistö olisi saanut ansionsa mukaan mutta ei. Jos Sauli olisi kellunut hain ruokana ei hän olisi aiheuttanut kahden kuukauden palkan kokoista kännykkälaskua kenellekään. Kaikkensa menettäneet thaimaalaiset olivat niin ystävällisiä/naiiveja että tarjosivat puhelimiaan sairaaloitaan täyttäville ökyturisteille, vaikka tuskin saavat vastalahjaksi yhtään mitään koskaan. Jos empatian puutteesta puhutaan niin minä en ainakaan lainailisi puhelintani tuntemattomalle turistille.

    Siksi onkin vähintään kohtuullista että muutamat suomalaiset kaupungit lahjoittavat ilotulitusrahansa sinne Thaimaahan. Tuskin se kuitenkaan tavoittaa niitä ihmisiä jotka näkivät vaivaa länsimaalaisten pelastamiseksi.

    "Tuosta sairaasta ystävästäsi sen verran, että onko hän mahdollisesti huumeiden käyttäjä. Johtuuko hänen sairautensa siitä? Kysyn mielenkiinnosta, koska joskus aikoinaan kerroit jotain hänestä, mutta olen sen jo unohtanut."

    Kyllä.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Suurin osa kuolleista on paikallisia, köyhiä, viattomia ihmisiä. Vielä useammalta on mennyt omaisuus tai sitten he ovat vammautuneet. Samalla länsimaalaiset turistit täyttävät heidän sairaalansa. Jos tuossa tilanteessa soisin jonkun kuolevan jonkun toisen sijasta, olisi se Sauli Niinistö.

    En edelleenkään saa kiinni sun ajatusmaailmastas. Itse ajattelen asian niin että tuleepa sairaalaan kuka tahansa köyhä tai rikas saa hän samanlaista hoitoa ja samanlaiset puitteet hoitoon. Ei mun tartte onneks valita työssäni ketä hoidan ja ketä en...kaikkia hoitoa tarvitsevia pyritään auttamaan.
    En ymmärrä tuota katkeruutta länsimaalaisia turisteja kohtaan...en toivoisi pahimmalle vihamiehellenikään tuollaista kohtaloa...sori mut mä en yksinkertaisesti saa kiinni sun ajatusmaailmasta, mun mielestä siinä ei ole järkeä..

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Lämpimiä ajatuksia voi olla, mutta ne eivät pelasta ketään. Kerrankin olisi ollut tilaisuus että Niinistö olisi saanut ansionsa mukaan mutta ei. Jos Sauli olisi kellunut hain ruokana ei hän olisi aiheuttanut kahden kuukauden palkan kokoista kännykkälaskua kenellekään. Kaikkensa menettäneet thaimaalaiset olivat niin ystävällisiä/naiiveja että tarjosivat puhelimiaan sairaaloitaan täyttäville ökyturisteille, vaikka tuskin saavat vastalahjaksi yhtään mitään koskaan. Jos empatian puutteesta puhutaan niin minä en ainakaan lainailisi puhelintani tuntemattomalle turistille.

    Siksi onkin vähintään kohtuullista että muutamat suomalaiset kaupungit lahjoittavat ilotulitusrahansa sinne Thaimaahan. Tuskin se kuitenkaan tavoittaa niitä ihmisiä jotka näkivät vaivaa länsimaalaisten pelastamiseksi.

    "Tuosta sairaasta ystävästäsi sen verran, että onko hän mahdollisesti huumeiden käyttäjä. Johtuuko hänen sairautensa siitä? Kysyn mielenkiinnosta, koska joskus aikoinaan kerroit jotain hänestä, mutta olen sen jo unohtanut."

    Kyllä.

    Pitäis ehkä lopettaa kommentoiminen mutta ei vielä...=)
    Lämpimät ajatukset ei pelasta ketään, totta. Ihmiset ovat kuitenkin laittaneet paljon rahaa eri järjestöjen kautta uhrien auttamiseen ympäri maailmaa.

    Avustusjärjestöistä sen verran että esim. punaisen ristin kenttäsairaala on paikanpäällä ja se jos mikä tavoittaa osan uhreista. Rahat myös käytetään nyt pelastustoimiin, lääkityksiin ja ruokaan, tilapäisiin asuntoihin. Pienikin apu on tarpeen jo 25 sentillä saadaan yksi antibioottikuuri! Ja 8 eurolla noin 50 kg riisiä.
    Ihmiset jotka ovat nyt paikanpäällä painavat duunia melkein läpi vuorokauden ja yrittävät auttaa parhaansa mukaan ihmisiä (tämän sanon kokemuksesta).

    Äänestä

  • Einari

    Catsy_666 kirjoitti:

  • Einari kirjoitti:

    Olisin halunnut omista rahoistani kustantaa hänelle rantaloman joulunpyhiksi Thaimaahan jos olisin tiennyt....

    Tony Halmekin olisi voinut siellä kohdata itsensä kokoisen vastustajan.

    voinut osallistua matkan rahoitukseen Päivi Räsäsen kohdalla!

    Äänestä

  • Einari kirjoitti:

    On tervettä:

    - olla iloinen jokaisesta pelastuneesta ja toivoa loukkaantuneille pikaista paranemista
    - surra surevien kanssa, joko läsnäollen tai ajatuksissa
    - auttaa hätään joutuneita omien mahdollisuuksiensa mukaan

    On sairasta:

    - ajatella, että "tuo olisi saanut kuolla ja tuo olisi saanut jäädä eloon"

    Olen kanssasi Einari aivan samaa mieltä.

    En tiedä mitä kaikkea tuolle nimimerkille Catsy_666 on tapahtunut elämänsä aikana. Mutta en muista milloin olisin viimeksi lukenut noin katkeria, kateellisia ja vihamielisiä kommentteja.
    Kuinka voi joku katkeroitua noin pahasti? Tämä surettaa minua.
    Sain suoraan sanottuna kylmiä väreitä luettuani tätä viestinvaihtoa.
    Ei kenelläkään meistä rikkaan länsimaan asukeista ole varaa arvostella ketään toista. Sen verran helpolla ollaan päästy ja päästään yhä.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Lämpimiä ajatuksia voi olla, mutta ne eivät pelasta ketään. Kerrankin olisi ollut tilaisuus että Niinistö olisi saanut ansionsa mukaan mutta ei. Jos Sauli olisi kellunut hain ruokana ei hän olisi aiheuttanut kahden kuukauden palkan kokoista kännykkälaskua kenellekään. Kaikkensa menettäneet thaimaalaiset olivat niin ystävällisiä/naiiveja että tarjosivat puhelimiaan sairaaloitaan täyttäville ökyturisteille, vaikka tuskin saavat vastalahjaksi yhtään mitään koskaan. Jos empatian puutteesta puhutaan niin minä en ainakaan lainailisi puhelintani tuntemattomalle turistille.

    Siksi onkin vähintään kohtuullista että muutamat suomalaiset kaupungit lahjoittavat ilotulitusrahansa sinne Thaimaahan. Tuskin se kuitenkaan tavoittaa niitä ihmisiä jotka näkivät vaivaa länsimaalaisten pelastamiseksi.

    "Tuosta sairaasta ystävästäsi sen verran, että onko hän mahdollisesti huumeiden käyttäjä. Johtuuko hänen sairautensa siitä? Kysyn mielenkiinnosta, koska joskus aikoinaan kerroit jotain hänestä, mutta olen sen jo unohtanut."

    Kyllä.

    ..ei kuitenkaan ole toisen elämä.

    Ökyrikkaita turisteja? Juuri turismi antaa leivän monelle paikalliselle.

    KAIKKI ilotulitusrahat olisi kyllä hyvää lähettää Punaiselle Ristille, sillä raketeista ei ole kuin melu ja sotkuhaitta. Ovatpa vielä vaarallisiakin.

    Äänestä

  • likka80 kirjoitti:

    Pitäis ehkä lopettaa kommentoiminen mutta ei vielä...=)
    Lämpimät ajatukset ei pelasta ketään, totta. Ihmiset ovat kuitenkin laittaneet paljon rahaa eri järjestöjen kautta uhrien auttamiseen ympäri maailmaa.

    Avustusjärjestöistä sen verran että esim. punaisen ristin kenttäsairaala on paikanpäällä ja se jos mikä tavoittaa osan uhreista. Rahat myös käytetään nyt pelastustoimiin, lääkityksiin ja ruokaan, tilapäisiin asuntoihin. Pienikin apu on tarpeen jo 25 sentillä saadaan yksi antibioottikuuri! Ja 8 eurolla noin 50 kg riisiä.
    Ihmiset jotka ovat nyt paikanpäällä painavat duunia melkein läpi vuorokauden ja yrittävät auttaa parhaansa mukaan ihmisiä (tämän sanon kokemuksesta).

    ..kun pankkiin laittaa Punaiselle Ristille rahaa, niin ottaako pankki siitäkin maksunsa?

    Äänestä

  • olisin kirjoitti:

    voinut osallistua matkan rahoitukseen Päivi Räsäsen kohdalla!

    ..olla noin hölmöjä. Räsiä on ja tulee aina olemaan, ei niistä tappamalla pääse.

    Äänestä

  • Jennifer40 kirjoitti:

    ..kun pankkiin laittaa Punaiselle Ristille rahaa, niin ottaako pankki siitäkin maksunsa?

    Tietääkseni ei mene maksua jos siirrät rahaa esim. netissä spr:n tilille.
    Yksi vaihtoehto on myös soittaa lahjoituspuhelimeen. Laitan tuohon numerot ja hinnat:

    0600 41 41 41 (20 euroa / puhelu pvm) tai
    0600-12220 (19,95 euroa/puhelu pvm) tai
    0600 412 777 (10 euroa / puhelu pvm) tai
    0600-12210 (9,85 euroa/puhelu pvm) tai
    0600 411 777 (5,05 euroa / puhelu pvm)

    ..tiedoista.

    siulla on ajatusmaailma kohdallaan ja siun kommenteista välittyy aito rakkaus.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Lämpimiä ajatuksia voi olla, mutta ne eivät pelasta ketään. Kerrankin olisi ollut tilaisuus että Niinistö olisi saanut ansionsa mukaan mutta ei. Jos Sauli olisi kellunut hain ruokana ei hän olisi aiheuttanut kahden kuukauden palkan kokoista kännykkälaskua kenellekään. Kaikkensa menettäneet thaimaalaiset olivat niin ystävällisiä/naiiveja että tarjosivat puhelimiaan sairaaloitaan täyttäville ökyturisteille, vaikka tuskin saavat vastalahjaksi yhtään mitään koskaan. Jos empatian puutteesta puhutaan niin minä en ainakaan lainailisi puhelintani tuntemattomalle turistille.

    Siksi onkin vähintään kohtuullista että muutamat suomalaiset kaupungit lahjoittavat ilotulitusrahansa sinne Thaimaahan. Tuskin se kuitenkaan tavoittaa niitä ihmisiä jotka näkivät vaivaa länsimaalaisten pelastamiseksi.

    "Tuosta sairaasta ystävästäsi sen verran, että onko hän mahdollisesti huumeiden käyttäjä. Johtuuko hänen sairautensa siitä? Kysyn mielenkiinnosta, koska joskus aikoinaan kerroit jotain hänestä, mutta olen sen jo unohtanut."

    Kyllä.

    Väärin.
    Ilman empatiaa ja myötäelämisen taitoa meillä ei ole mitään toivoa.
    Jos ei olisi ihmisiä, jotka vielä osaavat toimia inhimillisesti, epäitsekkäästi ja pyyteettömästi, niin tuonkin katastrofin uhrilukemat olisivat aivan toista luettavaa kuin nyt.

    Kukapa muu - elleivät juuri ne empaattiset ja epäitsekkäät kanssaeläjämme tuollakin katastrofialueella - olisi saanut aikaan sen, että niinkin moni pelastui.

    Heillä on niitä lämpimiä ajatuksia. Ja ne johtivat tekoihin. Siellä on useitakymmenïä vapaaehtoisia sukeltelemassa ruumiita, desinfioimassa ruumiita, viemässä loukkaantuneita sairaalaan.

    Eivät ne pahiten loukkaantuneet olisi itsekseen päässeet sairaalaan. Kyllä siinä tarvittiin kanssaihmisten apua!

    Vain äärimmäisen kateellinen ihminen voi käyttää sanaa ökyturisti. Se sinun "ökyturistisikin" on ihminen. Tunteineen, pelkoineen, haaveineen ja suruineen. Lomalla. Töissä. Missä vain.

    Juuri juttelimme porukalla taas eilen tästäkin katastrofista ja mietimme, kuinka pyyteettömästi paikalliset toimivat. Tulimme siihen tulokseen, että vastaavassa tilanteessa kyllä meistä jokainen toimisi samalla tavalla. Tarjoaisi majoitusta, ruokaa ja ensiapua. Antaisi vaatteita ja lainaisi puhelinta/tietokonetta, mitä vaan, että hädässäoleva saisi kerrottua olevansa hengissä. Pitää olla todella kylmä ja julma pystyäkseen moisessa tilanteessa olemaan lainaamatta tai auttamatta. Paikalliset eivät olleet naiveja vaan ihmisiä, jotka pystyivät myötäelämään ihmisen surun ja hädän.

    Anna hyvän kiertää voisi olla hyvä elokuva katsottavaksi. Se kertoo pienistä arkipäivän hyvistä teoista....

    Äänestä

  • likka80 kirjoitti:

    En ymmärrä minkä takia yleensäkkään pitää erotella ihmisiä tällaisissa tilanteissa. Miksi pitää edes miettiä onko joku ihmishenki tärkeämpi kuin toinen, saatika sanoa sitä ääneen?
    En vaan ymmärrä tuollaista ajatusmaailmaa...

    Hitlerinkin muistoa pitäisi kunnioittaa, olihan hän ihminen? Häntä pitäisi ajatella ihan samalla tavalla, kuin esim äiti Teresaa? he ovat samalla tasolla, koska ovat ihmisiä kumpikin? Hohhoijaa.

    Äänestä

  • Einari

    joopa joo kirjoitti:

    Hitlerinkin muistoa pitäisi kunnioittaa, olihan hän ihminen? Häntä pitäisi ajatella ihan samalla tavalla, kuin esim äiti Teresaa? he ovat samalla tasolla, koska ovat ihmisiä kumpikin? Hohhoijaa.

    Äänestä

  • järkyttynyt pahasti kirjoitti:

    Huh.
    Ihminen joka sanoo tuollaisia ei ole terve eikä tasapainossa. Taitaa sitten puuttua empatia ja kaikki muukin inhimillinen.
    Jos tätä sun kommenttia miettii ei tarvitse ihmetellä sun ammatinvalintojakaan.
    Sulla on sairas ja ilmeisesti aika laskelmoiva mieli? Toivoa toiselle pahaa on todella julmaa ja inhottavaa.

    Mitä muuta voi odottaa, kun jo pelkästään nimimerkistä paljastuu paholaisen merkki 666.

    Äänestä

  • Pikkupiru kirjoitti:

    Kommentit puoltavat näkemystä.

    Äänestä

  • järkyttynyt pahasti kirjoitti:

    Huh.
    Ihminen joka sanoo tuollaisia ei ole terve eikä tasapainossa. Taitaa sitten puuttua empatia ja kaikki muukin inhimillinen.
    Jos tätä sun kommenttia miettii ei tarvitse ihmetellä sun ammatinvalintojakaan.
    Sulla on sairas ja ilmeisesti aika laskelmoiva mieli? Toivoa toiselle pahaa on todella julmaa ja inhottavaa.

    Seuratessa erään henkilön, en tarkoita nimimerkkiä järkyttynyt pahasti,ei voi olla tulematta mieleen, että siinä puhuu katkera ja itseänsä täynnä oleva ihminen jolla ei löydy muille ihmisille pienintäkään sympatiaa eikä muitakaan positiivisia tunteita.

    Sauli Niinistö ja Päivi Räsänenkin ovat ihmisiä, joilla on läheisiä, omaisia, ja muita sellaisia joille he ovat tärkeitä.

    Ikävää mielestäni on että sellainen asia unohtuu, omaa erinomaisuutta korostavalta henkilöltä tällä foorumilta.

    Mikäli joskus sattuu käymään niin että Catsy_666 joskus vielä tällä foorumilla tulee valittelemaan, että ei löydä elämäänsä ketään, niin laitan käteni ristiin ja kiitän luojaa siitä. Koska säälin todella sitä ihmistä joka erehtyisi moisen ihmisen mukaan elämäänsä jakamaan ja tuollaisen tunteettomuuden joutuisi läheltä näkemään ja kokemaan.

    Enkä todellakaan tule tuntemaan minkäänlaista muuta tunnetta kuin silkkaa vahingoniloa ja ähäkuttia kun hän tulee itse kokemaan miltä tuntuu menettää läheinen ihminen.

    Äänestä

  • likka80 kirjoitti:

    Hienoa että ajattelet noin, kyllä sunkin laittama avustus menee perille ja sillä saa apua moni ihminen...kyllähän niitä kuteita kerkiää ostelemaan sitten joskus taas...=)

    On totta että katastrofin laajuus tulee selviämään vasta joskus tulevaisuudessa. On ihmisiä jotka ovat menettäneet perheensä, lapsensa,omaisensa,ystävänsä. Ihmisten talot ja omaisuus on huuhtoutunut pois. Työpaikat ovat tuhoutuneet ja koko elämän sisältö huuhtoutunut hetkessä pois. Vaikka karulta kuulostaakin, on ihmisiä pakko haudata kiireellä joukkohautoihin jottei pelätyt kulkutaudit ala levitä maailmanlaajuisesti mm. kolera ja lavantauti (itselläni on molempiin suoja) eli lääkitys näihin onneksi on olemassa. Juomavesi on saastunutta ja ruoka lopussa. Voi vain kuvitella mikä paniikki ihmisillä on paikanpäällä etsiessään omaisiaan täyden kaaoksen seasta epätoivon vimmalla, kun traktorit on aloittanut jo raivaustyöt...
    Kyllä sitä jälleen kerran on katsottava peiliin ja mietittävä että saa olla etuoikeutetun onnellinen elämässä ja omat ongelmat ovat vain mitättömiä pisaroita elämän meressä.

    Jokainen joka ojentaa auttavan kätensä, vaikkakin yhden euron verran voi nukkua rauhallisin mielin, koska osallistuu auttamaan heitä jotka ovat sen avun tarpeessa.

    Apua tarvitaan vielä paljon myöhemminkin, kun kaikki se uudelleen rakennus ja uuden elämän rakentaminen alkaa.

    Autetaan kun meillä kerran on siihen mahdollisuus.

    Äänestä

  • Paholaisen merkki kirjoitti:

    Seuratessa erään henkilön, en tarkoita nimimerkkiä järkyttynyt pahasti,ei voi olla tulematta mieleen, että siinä puhuu katkera ja itseänsä täynnä oleva ihminen jolla ei löydy muille ihmisille pienintäkään sympatiaa eikä muitakaan positiivisia tunteita.

    Sauli Niinistö ja Päivi Räsänenkin ovat ihmisiä, joilla on läheisiä, omaisia, ja muita sellaisia joille he ovat tärkeitä.

    Ikävää mielestäni on että sellainen asia unohtuu, omaa erinomaisuutta korostavalta henkilöltä tällä foorumilta.

    Mikäli joskus sattuu käymään niin että Catsy_666 joskus vielä tällä foorumilla tulee valittelemaan, että ei löydä elämäänsä ketään, niin laitan käteni ristiin ja kiitän luojaa siitä. Koska säälin todella sitä ihmistä joka erehtyisi moisen ihmisen mukaan elämäänsä jakamaan ja tuollaisen tunteettomuuden joutuisi läheltä näkemään ja kokemaan.

    Enkä todellakaan tule tuntemaan minkäänlaista muuta tunnetta kuin silkkaa vahingoniloa ja ähäkuttia kun hän tulee itse kokemaan miltä tuntuu menettää läheinen ihminen.

    oikein ihmisen kirjoituksilta vaikuta.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    "Ihminen joka sanoo tuollaisia ei ole terve eikä tasapainossa. Taitaa sitten puuttua empatia ja kaikki muukin inhimillinen."

    Käy sairaalassa ja leipäjonossa katsomassa minkälaisia ovat Sauli Niinistön priorisointitsunamin uhrit. Minä säästän empatiani vaikka kadonneille lapsille ja löytyneillekin sekä niille joita Niinistön talouspolitiikka on uhriuttanut kuin ökyilevälle kokoomusporvarille.

    Ja tämän ääneensanominen on moraalista suoraselkäisyyttä.

    "Käy sairaalassa ja leipäjonossa katsomassa minkälaisia ovat Sauli Niinistön priorisointitsunamin uhrit. Minä säästän empatiani vaikka kadonneille lapsille ja löytyneillekin sekä niille joita Niinistön talouspolitiikka on uhriuttanut kuin ökyilevälle kokoomusporvarille.

    Ja tämän ääneensanominen on moraalista suoraselkäisyyttä. "

    Ymmärrän kyllä tuon ajatuksen siinä mielessä, että se pohjautuu todellisiin tapahtumiin joita nimenomaan Niinistö on aiheuttanut. Vähänkään jos on silmät auki seurannut politiikkaa ja nähnyt muutakin kuin keskiluokkaista elämää niin tietää mistä Catsy kirjoittaa.

    MUTTA: Silti en ole samaa mieltä, että olisi oikein toivoa kenenkään kuolemaa. Joskus olen toivonut jollekin pysäyttävää kokemusta. Ehkäpä tämä pylväässä roikkuminen sitä Niinistölle saattoi olla.
    Esim. vammaisten ilkkujille, lihavien, työttömien ja vanhojen parjaajille ja naureskelijoille tulee joskus toivottua jotain pysäyttävää omakohtaista kokemusta asiasta. Kuolemaa en silti voi toivoa kenellekään.
    Koita sinäkin Catsy päästä tämän maailman kanssa sopuun johonkin mittaan asti. Liian pahat ajatukset tekee pahan olon loppujen lopuksi vain itselle.

    Kuitenkin elämänkokemus on mulle opettanut, että jossain määrin pitää paikkansa sanonta"Paha saa aina palkkansa".

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    ...ajatella asioita sortumatta liialliseen tunteiluun. Tunteilen vaikka kadonneiden lasten puolesta. Mahtaa olla trauma koko loppuelämäksi niille löytyneillekin.

    Kuvitteletko todella, että Niinistö päättää yksin valtion rahavirroista. Jos niin kaikentietävä olet, kun monessa kirjoituksessasi olet väittänyt, niin luulisi sinun sitten tuntevan eduskunnan ja hallituksen työskentelytavat ja siihen kuuluvan päätösvallan.

    Miksi muuten olet Niinistölle niin katkera ja vihamielinen. Eräässä aiemmassa ketjussa mainitsit toimineesi joskus prostituoituna. Väkisin tulee mieleen, että onko hän ollut asiakkaasi ja yrittänyt jättää maksamatta tai vastaavaa.

    Kerrot tunteilevasi vaikka kadonneiden lasten puolesta, eikö löytyneiden ja orvoiksi jääneiden lasten puolesta kannata tunteilla. Töissäsikin kun kerta aivoina toimit ja kaiken tiedät, vaikka ammattiisi ei tämmöiset asiat kuulukkaan, niin luulisin noin suuressa viisaudessa tajunneen, että lapset tarvitsevat aikuisia. Lasten takia aikuisia on oltava, nytkin aasiassa vanhempansa menettäneet lapset ovat sukulaisten huostassa, jos heillä vielä sellaisia on. Siellä kun ei lapsia laiteta orpokoteihin muuta kuin pakosta. Aikuiset rakentavat maata uudelleen, aikuiset auttavat lapsia jatkamaan elämää, aikuiset saavat lapsista voimaa jatkaa eteenpäin. Suurimmaksi osaksi naiset ovat se voimavara millä nyt mennään eteenpäin, miesten osuutta väheksymättä.
    Jopa minä tuon tajuan, vaikka aivoni ovat kauempana kuin perseeni tällä hetkellä.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Olisin halunnut omista rahoistani kustantaa hänelle rantaloman joulunpyhiksi Thaimaahan jos olisin tiennyt....

    Tony Halmekin olisi voinut siellä kohdata itsensä kokoisen vastustajan.

    Vaikka kaikista ihmisistä ei pidäkään ja omat mielipiteet eroavat..tai itse on katkera, ei kannattaisi alentua alatyylin ilmauksiin kuitenkaan. Nämä asiat eivät ole leikkimistä tai solvauksia varten. Mautonta puhua / kirjoittaa tuollaisia.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Moni arvokas ihminen kuoli, oli sitten suomalainen tai ulkomaalainen. Niinistö tulee sieltä naarmuakaan saamatta, on se niin väärin. Olisi priorisoitu niin että Niinistöä olisi autettu viimeiseksi, olisi saanut kellua siellä hain ruokana.

    Niinistö vielä oli pummannut matkapuhelinta paikallisasukkailta, jotka typeryyttään antoivat hänen käyttää.

    Järkytyin ensin minäkin Catsyn lausunnosta. Ja tavallaan vieläkin, missään nimessä en toivo kuolemaa kellekään. Mutta.

    Eilen keskiviikkoiltana haastateltiin Niinistöä uudelleen, ja mies kehtasi TEHDÄ POLITIIKKAA tv-lähetyksessä. Hän kohdisti kärttyisän paheksuntansa Tuomiojalle, Suomi ei ollut lähettänyt 6 tunnin kuluessa edustajiaan paikalle informoimaan ja pelastamaan suomalaisia HÄNEN lomailualueeltaan, kuten Niinistö oli luvannut sikäläisille suomalaisille. Aloin hitaasti raivostua. HÄN oli luvannut, Suomi ei ollut toiminut.

    Pieni hämmentynyt maa, maapallon toisella laidalla, alkoi toimia eleettömän nopeasti ja järkevästi heti, kun katastrofin laajuus rupesi valkenemaan, tai jo vähän ennen, jo ennen, kuin tapahtuma-alueilla osattiin informoida tai pyytää juuri paljon mitään. Tuhoalue on niin mahdottoman laaja, ettei suomalaisia viranomaisia riitä joka paikkaan, ja eiväthän suurlähettiläät tai lähetystöjen henkilökunta osaa pelastaa ihmisiä, on keskityttävä olennaiseen, pelastustoimien organisointiyhteyksien järjestämiseen, tietoyhteyksiin ja sellaiseen. Ei näyttäviin ulkoministerivierailuihin tms, jotka sitovat aikaa seremoniaalisiin ritualeihin pelastustoimilta.

    Häpesin Niinistön puheita. Suomessa tehdään parhaan mukaan se, mikä osataan, eikä se ole vähän.

    Äänestä

  • Pir kirjoitti:

    "Hän kohdisti kärttyisän paheksuntansa Tuomiojalle, Suomi ei ollut lähettänyt 6 tunnin kuluessa edustajiaan paikalle informoimaan ja pelastamaan suomalaisia HÄNEN lomailualueeltaan, kuten Niinistö oli luvannut sikäläisille suomalaisille."

    oli Khao Lakissa kahden aikuisen poikansa kanssa lomamatkalla, kun hyökyaallot iskivät. He asuivat tietääkseni siinä hotellissa, jossa asui paljon suomalaisia ja joka tuhoutui pahoin. Khao Lak oli Thaimaan pahimmin tuhoutuneita alueita.

    Sauli Niinistö oli mainitussa TV-ohjelmassa hyvin järkyttyneen oloinen. Minä en kuullut hänen sanovan mitään "lupauksista suomalaisille, että Suomi lähettää 6 tunnin sisällä edustajia paikalle".

    On täysin ymmärrettävää, että Sauli Niinistö oli huolestunut erityisesti suomalaisista siinä tilanteessa. Sinä korostat "HÄNEN lomailualuettaan". Minä en millään tavalla havainnut Niinistön TV-esiintymisessä oman itsensä korostamista.

    Sauli Niinistön elämänkokemuksen omaava henkilö toimi kyseisessä tilanteessa varmasti varsin rationaalisesti ja harkitusti. Jotkut ovat moittineet sitä, että miksi S.N. ei jäänyt sinne auttamaan vaan palasi nopeasti Suomeen. Mitäpä polvihousuissa ja ilman mitään tavaroita sekä yhteydenpitovälineitä oleva korkeassakin asemassa oleva henkilö siellä pystyi toisia auttamaan. Täältä Suomesta käsin hänen muiden auttamismahdollisuutensa olivat paljon suuremmat.

    Toisaalta kyseinen katastrofi oli kaikille maille ja kaikille ihmisille niin ennen kokematon ja valtava tapahtuma, että on hyvin helppoa arvostella sivusta, että miksi ei tehty tätä ja tätä. Arvostelijan rooli on aina helppo. Itse myrskynsilmässä eri tavoin olevien asema on aina huomattavasti vaikeampi.

    "Häpesin Niinistön puheita."

    Minä en hävennyt.

    Näin saman lähetyksen ja Niinistö oli todellakin tapahtumasta järkyttynyt. Hän on niin kovissa liemissä keitetty ja arvostelun alla ollut, että uskon hänellä olevan kompetenssia kyllä arvostella tilanteen hoitoa.

    Tietenkään kukaan ei halua toimia huonosti tällaisessa tilanteessa, mutta enemmin se oli Tuomioja, jonka puheita sai hävetä. Hän asioita vähätteli, kun Niinistö silmäluomet väristen kertoi tilanteesta.

    Äänestä

  • teija kirjoitti:

    Niinistö oli todella haudanvakava ja pystyi silti kertomaan asioista asiallisesti ja kiihkoilematta.

    Niinistö kertoi, mitä oli _olettanut_ tapahtuvan.
    Hän _oletti_ että Suomessa oli tajuttu tilanteen vakavuus, ja että hallitus oli jo ryhtynyt toimiin ja lähettänyt ihmisiä paikanpäälle.
    Niin varmasti itsekin olettaisin, koska sinisilmäisenä kuvittelisin, että tällaisiin katastrofeihin olisi jollain asteella varauduttu edes alkeellisesti.

    Niinistö sanoi, että häntä harmitti, kun oli tullut sanoneeksi, että varmasti täältä joku tulee nopeasti paikalle.

    Minusta hän toimi hyvin ja oli erittäin inhimillinen. Sauli Niinistö on myös ihminen. Hän on menettänyt vaimonsa. Roikkuessaan pylväässä poikiensa kanssa, on varmasti tullut ajatuksia poikien menettämisestä tai siitä, että mitä jos omat voimat loppuvat ja pojat jäävät orvoksi.

    Ei Niinistökään mikään kone ole. Ei hän ole millään voinut ehtiä prosessoida kaikkia tuntemuksia vieläkään, ja silti on joutunut median myllytykseen. Pientä inhimillisyyttä.
    Kritiikki toimia kohtaan on asioita prosessoivan ihmisen antamaa! Siis paikalla olleen ihmisen suusta. Kukaan siellä olleista ei ole voinut vielä toipua!

    Juttelin itse puhelimessa ystäväni kanssa, joka palasi toissapäivänä Thaimaasta. Oli vieläkin järkytyksestä ihan sekaisin.

    Äänestä

  • Nandel kirjoitti:

    Vaikka kaikista ihmisistä ei pidäkään ja omat mielipiteet eroavat..tai itse on katkera, ei kannattaisi alentua alatyylin ilmauksiin kuitenkaan. Nämä asiat eivät ole leikkimistä tai solvauksia varten. Mautonta puhua / kirjoittaa tuollaisia.

    Toivottavasti ensi vuonna edes osa näistä ihmisistä, jotka toivovat toisille pahaa, joutuvat katsomaan peiliin ja miettimään mistä katkeruus saa alkunsa. Miksi toivoo toiselle pahaa? Ovatko omat asiat niin solmussa että haluaa kostaa tuntemattomille tai sellaisille, joilla menee paremmin? Miksi? Paha saa aikaan pahaa. Hyvä ei ainakaan lisää pahaa. Tuollaiset jutut saavat minut pahoinvoivaksi. Toivon, etten joudu tekemisiin tuollaisten ihmisten kanssa.

    Äänestä

  • Pir kirjoitti:

    Järkytyin ensin minäkin Catsyn lausunnosta. Ja tavallaan vieläkin, missään nimessä en toivo kuolemaa kellekään. Mutta.

    Eilen keskiviikkoiltana haastateltiin Niinistöä uudelleen, ja mies kehtasi TEHDÄ POLITIIKKAA tv-lähetyksessä. Hän kohdisti kärttyisän paheksuntansa Tuomiojalle, Suomi ei ollut lähettänyt 6 tunnin kuluessa edustajiaan paikalle informoimaan ja pelastamaan suomalaisia HÄNEN lomailualueeltaan, kuten Niinistö oli luvannut sikäläisille suomalaisille. Aloin hitaasti raivostua. HÄN oli luvannut, Suomi ei ollut toiminut.

    Pieni hämmentynyt maa, maapallon toisella laidalla, alkoi toimia eleettömän nopeasti ja järkevästi heti, kun katastrofin laajuus rupesi valkenemaan, tai jo vähän ennen, jo ennen, kuin tapahtuma-alueilla osattiin informoida tai pyytää juuri paljon mitään. Tuhoalue on niin mahdottoman laaja, ettei suomalaisia viranomaisia riitä joka paikkaan, ja eiväthän suurlähettiläät tai lähetystöjen henkilökunta osaa pelastaa ihmisiä, on keskityttävä olennaiseen, pelastustoimien organisointiyhteyksien järjestämiseen, tietoyhteyksiin ja sellaiseen. Ei näyttäviin ulkoministerivierailuihin tms, jotka sitovat aikaa seremoniaalisiin ritualeihin pelastustoimilta.

    Häpesin Niinistön puheita. Suomessa tehdään parhaan mukaan se, mikä osataan, eikä se ole vähän.

    ....sydämesi eräälle kirjoittajalle kokonaan. En puutu enää aiheeseen, mutta suuresti minua ihmetyttää. Syvästi huolestuttaa, sillä olet yksi palstan järkevimmistä tyypeistä. Nyt jotenkin sinun empaattisuutesi on mennyt liian siirappiseksi. Vakaumukseni vaatii vihdoin kommentoimaan sinulle tästä aiheesta.

    Äänestä

  • Lähimmäinen kirjoitti:

    Toivottavasti ensi vuonna edes osa näistä ihmisistä, jotka toivovat toisille pahaa, joutuvat katsomaan peiliin ja miettimään mistä katkeruus saa alkunsa. Miksi toivoo toiselle pahaa? Ovatko omat asiat niin solmussa että haluaa kostaa tuntemattomille tai sellaisille, joilla menee paremmin? Miksi? Paha saa aikaan pahaa. Hyvä ei ainakaan lisää pahaa. Tuollaiset jutut saavat minut pahoinvoivaksi. Toivon, etten joudu tekemisiin tuollaisten ihmisten kanssa.

    ... monessakin suhteessa. Ökyturistit saivat/saavat A-luokan kohtelun kehitysmaiden sairaaloissa, tavalliset paikalliset pulliaiset kärsivät ja kuolevat kun resursseja ei riitä kaikille. Miltä tuntuu palata kotiin kun sinun takiasi on kuollut muita?

    Lopulta sitten järki voitti ja suomalaisia loukkaantuneita alettiin rahdata kotimaahan lentokoneilla. Voisimme oikeastaan ottaa osan thaimaalaisistakin tai vaikka ruotsalaisista mukaan saman tien lievittääksemme resurssipulaa siellä.

    On elämän realiteetti että jos kaikki eivät selviä niin haluaa että kivat ihmiset selviää. Ensinnä tietysti haluaa että itse selviää. Kenties thailapsiakin on kuollut sen takia ettei saa ajoissa hoitoa kun turisti on hoidettavana leikkaussalissa. Se on minusta väärin.

    Äänestä

  • Paholaisen merkki kirjoitti:

    Seuratessa erään henkilön, en tarkoita nimimerkkiä järkyttynyt pahasti,ei voi olla tulematta mieleen, että siinä puhuu katkera ja itseänsä täynnä oleva ihminen jolla ei löydy muille ihmisille pienintäkään sympatiaa eikä muitakaan positiivisia tunteita.

    Sauli Niinistö ja Päivi Räsänenkin ovat ihmisiä, joilla on läheisiä, omaisia, ja muita sellaisia joille he ovat tärkeitä.

    Ikävää mielestäni on että sellainen asia unohtuu, omaa erinomaisuutta korostavalta henkilöltä tällä foorumilta.

    Mikäli joskus sattuu käymään niin että Catsy_666 joskus vielä tällä foorumilla tulee valittelemaan, että ei löydä elämäänsä ketään, niin laitan käteni ristiin ja kiitän luojaa siitä. Koska säälin todella sitä ihmistä joka erehtyisi moisen ihmisen mukaan elämäänsä jakamaan ja tuollaisen tunteettomuuden joutuisi läheltä näkemään ja kokemaan.

    Enkä todellakaan tule tuntemaan minkäänlaista muuta tunnetta kuin silkkaa vahingoniloa ja ähäkuttia kun hän tulee itse kokemaan miltä tuntuu menettää läheinen ihminen.

    1) 666 = ihmisen luku, ei paholaisen. Se on yleissivistystä.
    2) Olen menettänyt itselleni monta läheistä ihmistä, joista kaksi lyhyen ajan sisällä onnettomuuksissa, joten ala tuntea sitä vahingoniloa jo nyt. Molemmat olivat ns. pieniä ihmisiä joista ei paljon melua olisi pidetty ellei toisen tapauksessa hänen alkkis-isänsä olisi tehnyt siitä lehtijuttua iltikseen.

    Äänestä

  • Einari kirjoitti:

    Niin on sama tilanne: oliko Hitlerin itsemurha yhtä traaginen kuin isoisäni kaatuminen?

    Äänestä

  • Jennifer40 kirjoitti:

    ....sydämesi eräälle kirjoittajalle kokonaan. En puutu enää aiheeseen, mutta suuresti minua ihmetyttää. Syvästi huolestuttaa, sillä olet yksi palstan järkevimmistä tyypeistä. Nyt jotenkin sinun empaattisuutesi on mennyt liian siirappiseksi. Vakaumukseni vaatii vihdoin kommentoimaan sinulle tästä aiheesta.

    Jos luulet, että olen "menettänyt sydämeni" Catsylle, erehdyt. Olen muutaman kerran puolustanut hänen näkökantojaan silloin, kun koko joukko näyttää hyökkäävän kimppuun. Mutta vain asioissa, joista toivoisin nähtävän toisenkin puolen.

    Tässä puhuin vain ja ainoastaan Niinistöstä.

    Äänestä

  • Einari kirjoitti:

    "Hän kohdisti kärttyisän paheksuntansa Tuomiojalle, Suomi ei ollut lähettänyt 6 tunnin kuluessa edustajiaan paikalle informoimaan ja pelastamaan suomalaisia HÄNEN lomailualueeltaan, kuten Niinistö oli luvannut sikäläisille suomalaisille."

    oli Khao Lakissa kahden aikuisen poikansa kanssa lomamatkalla, kun hyökyaallot iskivät. He asuivat tietääkseni siinä hotellissa, jossa asui paljon suomalaisia ja joka tuhoutui pahoin. Khao Lak oli Thaimaan pahimmin tuhoutuneita alueita.

    Sauli Niinistö oli mainitussa TV-ohjelmassa hyvin järkyttyneen oloinen. Minä en kuullut hänen sanovan mitään "lupauksista suomalaisille, että Suomi lähettää 6 tunnin sisällä edustajia paikalle".

    On täysin ymmärrettävää, että Sauli Niinistö oli huolestunut erityisesti suomalaisista siinä tilanteessa. Sinä korostat "HÄNEN lomailualuettaan". Minä en millään tavalla havainnut Niinistön TV-esiintymisessä oman itsensä korostamista.

    Sauli Niinistön elämänkokemuksen omaava henkilö toimi kyseisessä tilanteessa varmasti varsin rationaalisesti ja harkitusti. Jotkut ovat moittineet sitä, että miksi S.N. ei jäänyt sinne auttamaan vaan palasi nopeasti Suomeen. Mitäpä polvihousuissa ja ilman mitään tavaroita sekä yhteydenpitovälineitä oleva korkeassakin asemassa oleva henkilö siellä pystyi toisia auttamaan. Täältä Suomesta käsin hänen muiden auttamismahdollisuutensa olivat paljon suuremmat.

    Toisaalta kyseinen katastrofi oli kaikille maille ja kaikille ihmisille niin ennen kokematon ja valtava tapahtuma, että on hyvin helppoa arvostella sivusta, että miksi ei tehty tätä ja tätä. Arvostelijan rooli on aina helppo. Itse myrskynsilmässä eri tavoin olevien asema on aina huomattavasti vaikeampi.

    "Häpesin Niinistön puheita."

    Minä en hävennyt.

    Tiedän, mitä Niinistö poikineen joutui kokemaan ja ymmärrän hänen järkytyksensä, samoinkuin muiden tapahtuman kokeneiden shokit. Missään nimessä en näe pienintäkään kritiikin aihetta siinä, että hän palasi poikineen heti Suomeen, erittäin järkevä päätös. Kun välittömästi apua tarvitsevia on autettu puista, pylväistä ym, on pelastuneiden uhrien syytä poistua tai evakuoida heidät mahdollisimman nopeasti pelastustoimien alta.

    Kritisoin pelkästään Niinistön Suomen hallitukseen ja ulkoministeriöön kohdistamaa arvostelua. Niinistön tasoisen henkilön pitäisi mielestäni ymmärtää, mitkä ovat esim. Thaimaan lähetystön resurssit, miten sieltä riittäisi edustajia valtaisaan määrään lomakohteita ja hotelleja informoimaan ja koordinoimaan, ja miten ne edes osaisivat auttaa jättikatastrofin uhreja? Kyllä matkatoimistoilla, paikallisilla viranomaisilla ja sairaaloilla oli ainoat järkevät mahdollisuudet toimia. Ajatelkaa itse, jos kaikkien turisteja edustaneiden maiden lähetystöhenkilökunnat olisivat ryntäilleet pitkin rannikkoa tapahtumapaikoille pelastustoimien jalkoihin etsiskelemään informoitavia. Varsinkaan, jos ei vielä ollut tiedossa, mitä informoida, apua vasta kuumeisesti alettiin järjestää.

    Suomen viranomaiset ovat toimineet kiitettävästi ja yllättävän joustavasti - ulkoministeriön puhelinpalvelun heikkoutta ja nettipalvelun puutetta lukuunottamatta. Niitäkin tavallaan ymmärtää onnettomuuden jättimäisen laajuuden luoman ennen kokemattoman tilanteen takia. Niinistö ei entisenä ministerinä ymmärtänyt, arvelisin ymmärryksen olleen suurempi, jos kokoomus olisi ollut hallituksessa. Siltä se minusta näytti eli politikoinnilta traagisessa tilanteessa. Jos vaikutelmani oli väärä, niin hyvä sitten. Ja kyllä, Niinistö puhui 6 tunnista. Hänen samoinkuin kaikkien muiden eloon jääneiden pelastumisesta olen iloinen ja toivon heille voimaa toipua henkisesti järkyttävästä tapahtumasta.

    Äänestä

  • Jennifer40 kirjoitti:

    ....sydämesi eräälle kirjoittajalle kokonaan. En puutu enää aiheeseen, mutta suuresti minua ihmetyttää. Syvästi huolestuttaa, sillä olet yksi palstan järkevimmistä tyypeistä. Nyt jotenkin sinun empaattisuutesi on mennyt liian siirappiseksi. Vakaumukseni vaatii vihdoin kommentoimaan sinulle tästä aiheesta.

    "Vakaumukseni vaatii vihdoin kommentoimaan sinulle tästä aiheesta."

    Ja minä olen huolissani meistä kaikista! Täällä tapellaan ja riidellään pikkuasioista kun toisilla on iso hätä! Minua masentaa, mutta tuskin sekään ketään auttaa. Ikävää sekin.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Niin on sama tilanne: oliko Hitlerin itsemurha yhtä traaginen kuin isoisäni kaatuminen?

    tässä ketjussa puhutaan Aasian suuronnettomuudesta. Vai?

    Äänestä

  • Pir kirjoitti:

    Jos luulet, että olen "menettänyt sydämeni" Catsylle, erehdyt. Olen muutaman kerran puolustanut hänen näkökantojaan silloin, kun koko joukko näyttää hyökkäävän kimppuun. Mutta vain asioissa, joista toivoisin nähtävän toisenkin puolen.

    Tässä puhuin vain ja ainoastaan Niinistöstä.

    ....koskaan huomannut, että Catsyn kimppuun olisi hyökätty.

    Äänestä

  • Klaudia kirjoitti:

    "Vakaumukseni vaatii vihdoin kommentoimaan sinulle tästä aiheesta."

    Ja minä olen huolissani meistä kaikista! Täällä tapellaan ja riidellään pikkuasioista kun toisilla on iso hätä! Minua masentaa, mutta tuskin sekään ketään auttaa. Ikävää sekin.

    ..sillä joskus on vaan sanottava ääneen sellaisiakin asioita, jotka toisista tuntuvat pikkuasioilta.

    Enkä halua tänne riitaa ja olen erittäin tietoinen maailman tilanteesta tällä hetkellä. Juuri sehän sai minut kirjoittamaan viestini Pir:lle. Toivottavasti näet asiayhteyden.

    Hyvää uutta vuotta sinulle ja myös Pir:lle, vaikka en muistanut tätä tuohon ed. kirjoitukseeni laittaa.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    ... monessakin suhteessa. Ökyturistit saivat/saavat A-luokan kohtelun kehitysmaiden sairaaloissa, tavalliset paikalliset pulliaiset kärsivät ja kuolevat kun resursseja ei riitä kaikille. Miltä tuntuu palata kotiin kun sinun takiasi on kuollut muita?

    Lopulta sitten järki voitti ja suomalaisia loukkaantuneita alettiin rahdata kotimaahan lentokoneilla. Voisimme oikeastaan ottaa osan thaimaalaisistakin tai vaikka ruotsalaisista mukaan saman tien lievittääksemme resurssipulaa siellä.

    On elämän realiteetti että jos kaikki eivät selviä niin haluaa että kivat ihmiset selviää. Ensinnä tietysti haluaa että itse selviää. Kenties thailapsiakin on kuollut sen takia ettei saa ajoissa hoitoa kun turisti on hoidettavana leikkaussalissa. Se on minusta väärin.

    Thaimaan pääelinkeino on maanviljelys, hyvin merkittäviä tulonlähteitä on turismi ja teollisuus. Jos noilla tuhoalueilla ei kävisi niin paljon matkailijoita, niin ei heillä olisi niitä sairaaloita sun muita siinä mittakaavassa missä on nyt. Länsimaalaiset "ökyturistit" kantavat sinne valtavia määriä rahaa joka vuosi. Turistit antavat heille töitä ja samalla nostavat elintasoa. Nostavat jopa sitä lääketieteellistä tietämystä ja taitoa, tuovat varoja hoitaa paikallisia ihmisiä.
    Aasian alueella on todella paljon myös seksiturismia. Sinun sikäläiset "virkasiskosi" saavat palkan turisteilta. Mitäpä jos turismi sinne alueelle lopetettaisiin, tulisi huorillekkin lamakausi.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    1) 666 = ihmisen luku, ei paholaisen. Se on yleissivistystä.
    2) Olen menettänyt itselleni monta läheistä ihmistä, joista kaksi lyhyen ajan sisällä onnettomuuksissa, joten ala tuntea sitä vahingoniloa jo nyt. Molemmat olivat ns. pieniä ihmisiä joista ei paljon melua olisi pidetty ellei toisen tapauksessa hänen alkkis-isänsä olisi tehnyt siitä lehtijuttua iltikseen.

    kautta linja kommennttisi ovat mielenkiintoa herättäviä

    Äänestä

  • Jennifer40 kirjoitti:

    ..sillä joskus on vaan sanottava ääneen sellaisiakin asioita, jotka toisista tuntuvat pikkuasioilta.

    Enkä halua tänne riitaa ja olen erittäin tietoinen maailman tilanteesta tällä hetkellä. Juuri sehän sai minut kirjoittamaan viestini Pir:lle. Toivottavasti näet asiayhteyden.

    Hyvää uutta vuotta sinulle ja myös Pir:lle, vaikka en muistanut tätä tuohon ed. kirjoitukseeni laittaa.

    että tänään ihmiset pitäisivät uuden vuoden bileissään hiljaisen hetken.

    Täällä paukkuu raketit. Äsken itketti, ei enää. Elämä jatkuu ja niin sen pitääkin. Hyvä, että meillä vielä juttua piisaa.

    Hyvää uutta vuotta sinullekin Jennifer!

    Äänestä

  • Jennifer40 kirjoitti:

    ....sydämesi eräälle kirjoittajalle kokonaan. En puutu enää aiheeseen, mutta suuresti minua ihmetyttää. Syvästi huolestuttaa, sillä olet yksi palstan järkevimmistä tyypeistä. Nyt jotenkin sinun empaattisuutesi on mennyt liian siirappiseksi. Vakaumukseni vaatii vihdoin kommentoimaan sinulle tästä aiheesta.

    Nyt kyllä alitit (sinä juuri niin!) tähänastiset.
    Oletko joku teinityttö?

    Äänestä

  • rimanalitus kirjoitti:

    Nyt kyllä alitit (sinä juuri niin!) tähänastiset.
    Oletko joku teinityttö?

    Nimittäin mielestäni jokainen alittaa riman, joka puuttuu tähän aiheeseen enää yhtään enempää. Viesti on annettu ja se on mennyt perille. Muilta pulinat pois..:D

    Äänestä

  • likka80 kirjoitti:

    En ymmärrä minkä takia yleensäkkään pitää erotella ihmisiä tällaisissa tilanteissa. Miksi pitää edes miettiä onko joku ihmishenki tärkeämpi kuin toinen, saatika sanoa sitä ääneen?
    En vaan ymmärrä tuollaista ajatusmaailmaa...

    Catsy on 666 eikö se selitä jo kaiken???

    Äänestä

  • Pikkupiru kirjoitti:

    Thaimaan pääelinkeino on maanviljelys, hyvin merkittäviä tulonlähteitä on turismi ja teollisuus. Jos noilla tuhoalueilla ei kävisi niin paljon matkailijoita, niin ei heillä olisi niitä sairaaloita sun muita siinä mittakaavassa missä on nyt. Länsimaalaiset "ökyturistit" kantavat sinne valtavia määriä rahaa joka vuosi. Turistit antavat heille töitä ja samalla nostavat elintasoa. Nostavat jopa sitä lääketieteellistä tietämystä ja taitoa, tuovat varoja hoitaa paikallisia ihmisiä.
    Aasian alueella on todella paljon myös seksiturismia. Sinun sikäläiset "virkasiskosi" saavat palkan turisteilta. Mitäpä jos turismi sinne alueelle lopetettaisiin, tulisi huorillekkin lamakausi.

    "Jos noilla tuhoalueilla ei kävisi niin paljon matkailijoita, niin ei heillä olisi niitä sairaaloita sun muita siinä mittakaavassa missä on nyt."

    Spekulaatiota. Siellä voisi vaikuttaa sama Kiina-ilmiö kuin muuallakin Kaakkois-Aasiassa. Se voisi olla vaikka toinen Singapore.

    "Länsimaalaiset "ökyturistit" kantavat sinne valtavia määriä rahaa joka vuosi. Turistit antavat heille töitä ja samalla nostavat elintasoa."

    Massaturismin haitoista on kirjoitettu paljon. Rahat menevät jonnekin Bangkokiin tai kansainvälisille hotelliketjuille, paikalliset köyhät saavat vain saasteet.

    "Aasian alueella on todella paljon myös seksiturismia. Sinun sikäläiset "virkasiskosi" saavat palkan turisteilta. Mitäpä jos turismi sinne alueelle lopetettaisiin, tulisi huorillekkin lamakausi."

    Enpä usko. Kuten sanottua, Kiina-ilmiö jyllää siellä ja heillä koko ajan syntyy uusia työpaikkoja, niitä jotka Niinistön TalousTsunami on vienyt meiltä.

    Äänestä

  • Einari kirjoitti:

    tässä ketjussa puhutaan Aasian suuronnettomuudesta. Vai?

    Miten Aasian suuronnettomuus eroaa periaatteessa siitä suuronnettomuudesta johon sekä Hitler että minun isoisäni olivat osallisia? Miksi siihen pitäisi soveltaa eri moraalimittapuita?

    Äänestä

  • Mietiskeleväinen kirjoitti:

    Niinistö oli todella haudanvakava ja pystyi silti kertomaan asioista asiallisesti ja kiihkoilematta.

    Niinistö kertoi, mitä oli _olettanut_ tapahtuvan.
    Hän _oletti_ että Suomessa oli tajuttu tilanteen vakavuus, ja että hallitus oli jo ryhtynyt toimiin ja lähettänyt ihmisiä paikanpäälle.
    Niin varmasti itsekin olettaisin, koska sinisilmäisenä kuvittelisin, että tällaisiin katastrofeihin olisi jollain asteella varauduttu edes alkeellisesti.

    Niinistö sanoi, että häntä harmitti, kun oli tullut sanoneeksi, että varmasti täältä joku tulee nopeasti paikalle.

    Minusta hän toimi hyvin ja oli erittäin inhimillinen. Sauli Niinistö on myös ihminen. Hän on menettänyt vaimonsa. Roikkuessaan pylväässä poikiensa kanssa, on varmasti tullut ajatuksia poikien menettämisestä tai siitä, että mitä jos omat voimat loppuvat ja pojat jäävät orvoksi.

    Ei Niinistökään mikään kone ole. Ei hän ole millään voinut ehtiä prosessoida kaikkia tuntemuksia vieläkään, ja silti on joutunut median myllytykseen. Pientä inhimillisyyttä.
    Kritiikki toimia kohtaan on asioita prosessoivan ihmisen antamaa! Siis paikalla olleen ihmisen suusta. Kukaan siellä olleista ei ole voinut vielä toipua!

    Juttelin itse puhelimessa ystäväni kanssa, joka palasi toissapäivänä Thaimaasta. Oli vieläkin järkytyksestä ihan sekaisin.

    Kaikille on sama kohtelu ja sekös Niinistöä harmittaa. Ikänsä leikannut julkista sektoria ja nyt saa itse konkreettisesti kokea miltä se tuntuu.

    Olin itse eräässä toisessa luonnonkatastrofissa katastrofialueelle sattumalta joutunut. Minulla ei ollut minkäänlaista hengenvaaraa, mutta Suomeen välitetyissä uutiskuvissa tilanne näytti dramaattisemmalta kuin se olikaan. Ulkoministriö oli tälläkin kertaa sormi suussa vaikka heillä paperilla luki missä alueella olevat suomalaiset olivat ja keitä siellä oli.

    Puhelin soi sitten vimmatusti ja minä ihmettelin että miten Suomessa ylipäätään oli uutisoitu kyseinen tapahtuma kun kenelläkään ei ollut välitöntä hengenvaaraa ja vain muutama talo oli joutunut evakuoiduksi.

    "Hän _oletti_ että Suomessa oli tajuttu tilanteen vakavuus, ja että hallitus oli jo ryhtynyt toimiin ja lähettänyt ihmisiä paikanpäälle.
    Niin varmasti itsekin olettaisin, koska sinisilmäisenä kuvittelisin, että tällaisiin katastrofeihin olisi jollain asteella varauduttu edes alkeellisesti. "

    Ei olla, kaikki sellaiset palvelut on leikattu pois jos niitä on joskus ollutkaan.

    "Sauli Niinistö on myös ihminen. Hän on menettänyt vaimonsa. Roikkuessaan pylväässä poikiensa kanssa, on varmasti tullut ajatuksia poikien menettämisestä tai siitä, että mitä jos omat voimat loppuvat ja pojat jäävät orvoksi. "

    Niin, olettaen että Niinistö roikkui pylväässä ja että hänen tarinansa muutenkin ovat tosia. Todellisuudessa tuollaisissa tilanteissa ei kerkiä ajatella tuollaisia asioita.

    oikea otsikko tämä.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Miten Aasian suuronnettomuus eroaa periaatteessa siitä suuronnettomuudesta johon sekä Hitler että minun isoisäni olivat osallisia? Miksi siihen pitäisi soveltaa eri moraalimittapuita?

    tämän avauksen alla otetaan käsittelyyn 1. ja 2. Maailmansota, Vietnamin sota, monet viimeisen 100 vuoden aikaiset ikävät tapahtumat ihmiskunnan historiassa, niin max. 200 kommenttia loppuvat pian ja ketjusta tulee liian monenkirjava.

    "tämän avauksen alla otetaan käsittelyyn 1. ja 2. Maailmansota, Vietnamin sota, monet viimeisen 100 vuoden aikaiset ikävät tapahtumat ihmiskunnan historiassa, niin max. 200 kommenttia loppuvat pian ja ketjusta tulee liian monenkirjava."

    Aivan niin ja yleensä natsikortin käyttöönotto tarkoittaa keskustelun tyrehdyttämistä/tyrehtymistä.

    Sattuipa kuitenkin olemaan Suomen sodissakin kuolema perin valikoiva. Köyhä ei ole tasa-arvoinen rikkaan kanssa edes kuoleman edessä, sehän tämän keskustelun teema minun puoleltani on.

    Äänestä

  • Einari kirjoitti:

    Huomattavasti parempi otsikko, kiitos!

    Minulla ei ole mitään syytä luottaa Niinistön tai kenenkään muun kertomuksen todenperäisyyteen. Tilanne oli sen verran sekava että Niinistö on hyvin voinut kaunistella hieman tarinaansa.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    "tämän avauksen alla otetaan käsittelyyn 1. ja 2. Maailmansota, Vietnamin sota, monet viimeisen 100 vuoden aikaiset ikävät tapahtumat ihmiskunnan historiassa, niin max. 200 kommenttia loppuvat pian ja ketjusta tulee liian monenkirjava."

    Aivan niin ja yleensä natsikortin käyttöönotto tarkoittaa keskustelun tyrehdyttämistä/tyrehtymistä.

    Sattuipa kuitenkin olemaan Suomen sodissakin kuolema perin valikoiva. Köyhä ei ole tasa-arvoinen rikkaan kanssa edes kuoleman edessä, sehän tämän keskustelun teema minun puoleltani on.

    Alkaa oikeasti kypsyttää tämä Sinun kalvamasi katkeruuden siemen. On se nyt jo nähty ja ymmärretty.
    Inhoat rikkaita, kokoomusta, hyvintoimeentulevia, menestyviä ja ylipäänsä kaikkia, joilla menee paremmin kuin sulla.

    SE on tullut ketjussa tosi selväksi.
    Olet lisäksi kateellinen ja katkera kaikille poliitikoille. Varsinkin kokoomuspoliitikoille.

    Catsy_666 olisi nyt aika mennä itseensä. Etkö osaa luovuttaa? Pitääkä jankuttaa kokoajan? Olet jo hävinnyt väittelyn Einarin kanssa. Etkö voisi jo luovuttaa?

    Äänestä

  • lesbian woman kirjoitti:

    "Inhoat rikkaita, kokoomusta, hyvintoimeentulevia, menestyviä ja ylipäänsä kaikkia, joilla menee paremmin kuin sulla."

    En inhoa. Inhoan sitä että heidän hoitamisensa Thaimaassa menee omien kansalaisten hoidon edelle eli suomeksi sanottuna thaimaalaisia köyhiä kuolee että rikkaat eurooppalaiset saataisiin hoidettua. Ja niihin ökyihin olisin kuulunut myös minä jos olisin ollut samassa tilanteessa.

    Ja jos tai kun valittavana on köyhän ja viattoman kuolema verrattuna tärkeilevään ökypoliitikkoon, niin kyllä minä soisin tämän ykköskyykyttäjän kuolevan ennemmin kuin ne 150000 muuta.

    Sanottakoon ettei Sauli ole ainoa syyllinen köyhyyteen Suomessa, mutta ne muut ovat jo kärsineet rangaistuksensa. Moni laman aiheuttajista on kuollut, Viinanen on hyvin sairas ja Holkeri on kovasti katumapäällä.

    "SE on tullut ketjussa tosi selväksi. "

    Ilmeisesti ei tarpeeksi, kun se ei ole sinulle vielä valjennut.

    "Olet lisäksi kateellinen ja katkera kaikille poliitikoille. Varsinkin kokoomuspoliitikoille."

    En ole kateellinen! Jos minä olisin eduskunnassa, niin en kestäisi päivääkään selvin päin. Niin paljon omien perusarvojen myyminen sattuu.

    "Catsy_666 olisi nyt aika mennä itseensä. Etkö osaa luovuttaa? Pitääkä jankuttaa kokoajan?"

    Ilmeisesti pitää kun viesti ei ole mennyt perille!

    "Olet jo hävinnyt väittelyn Einarin kanssa. Etkö voisi jo luovuttaa?"

    En ole Einarin kanssa vielä päässyt alkuunkaan!

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Niin on sama tilanne: oliko Hitlerin itsemurha yhtä traaginen kuin isoisäni kaatuminen?

    Ja otetaanko huomioon, että Hitlerin aiheuttamat kauheudet, sekä sodat olivat ja ovat ihmisen itsensä aiheuttamia.
    Sen sijaan Aasian suuronnettomuus on luonnon itsensä aiheuttama katastrofi.
    Miksi siis pitää sekoittaa kaksi aivan eri asiaa ja nivoa ne yhteen?
    Tämä ketju on kuten Einarikin mainitsee, Aasian onnettomuuteen liittyvä ketju,jos haluat puhua Hitleristä ja sodista aloita uusi ketju.

    Hemmoteltu pikku prinsessa jonka pitää saada aina olla oikeassa ja pitää oma päänsä.Mielipiteeni Catsy666.sta

    Äänestä

  • Ihmisyys kirjoitti:

    Ja otetaanko huomioon, että Hitlerin aiheuttamat kauheudet, sekä sodat olivat ja ovat ihmisen itsensä aiheuttamia.
    Sen sijaan Aasian suuronnettomuus on luonnon itsensä aiheuttama katastrofi.
    Miksi siis pitää sekoittaa kaksi aivan eri asiaa ja nivoa ne yhteen?
    Tämä ketju on kuten Einarikin mainitsee, Aasian onnettomuuteen liittyvä ketju,jos haluat puhua Hitleristä ja sodista aloita uusi ketju.

    Mitä tulee maailmansotaan, niin on vähän puhuttu tosiasia se, että Hitler pelkäsi Stalinin hyökkäävän Saksaan ja hyökkäsi siksi ensin = sotaa ei voitu välttää = sotaa voidaan verrata näin luonnonkatastrofiin.

    Aasian katastrofi ei ole puhtaasti luonnonkatastrofi, vaan suuri osa uhreista olisi selvinnyt jos ihminen olisi toiminut toisin. Ahneus oli se motiivi joka johti tähän tulokseen.

    Ahneus sikäli ettei haluttu säikytellä lomarannoilla olevia turisteja etukäteen mahdollisesta tsunamista ja ahneus sikäli että länsimaiset potilaat täyttävät sairaalat siinä missä thait kuolevat hoidon puutteeseen.

    PS. Kuka muuten haluaa lomailla kummitusrannoilla?

    Jos mannerlaatta liikkuu maan sisäisen paineen vuoksi, eikö silloin ole kyse puhtaasti luonnon aiheuttamasta ilmiöstä ja sen aiheuttamasta katastrofista?

    Kyseisen maansisäisen paineen takia syntyi ja on ennenkin syntynyt järistyksiä.

    Näitä on aina ollut ja tulee aina olemaan, tehtiin me ihmiset mitä tahansa, meidän alla kytee suuri rähähdys koko ajan, on vain ajan kysymys milloin ollaan kaikki taivaan tuulissa, jos näitä "pinempiä" ei tulisi.

    ....tapahtuu vastaavaa, joten on turhaa spekulaatiota väittää, että ihmisiä ei varoitettu, koska ei haluttu säikytelllä turisteja.

    Rahanahneudella en näe tapahtumiin mitään yhteyttä!

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    "Inhoat rikkaita, kokoomusta, hyvintoimeentulevia, menestyviä ja ylipäänsä kaikkia, joilla menee paremmin kuin sulla."

    En inhoa. Inhoan sitä että heidän hoitamisensa Thaimaassa menee omien kansalaisten hoidon edelle eli suomeksi sanottuna thaimaalaisia köyhiä kuolee että rikkaat eurooppalaiset saataisiin hoidettua. Ja niihin ökyihin olisin kuulunut myös minä jos olisin ollut samassa tilanteessa.

    Ja jos tai kun valittavana on köyhän ja viattoman kuolema verrattuna tärkeilevään ökypoliitikkoon, niin kyllä minä soisin tämän ykköskyykyttäjän kuolevan ennemmin kuin ne 150000 muuta.

    Sanottakoon ettei Sauli ole ainoa syyllinen köyhyyteen Suomessa, mutta ne muut ovat jo kärsineet rangaistuksensa. Moni laman aiheuttajista on kuollut, Viinanen on hyvin sairas ja Holkeri on kovasti katumapäällä.

    "SE on tullut ketjussa tosi selväksi. "

    Ilmeisesti ei tarpeeksi, kun se ei ole sinulle vielä valjennut.

    "Olet lisäksi kateellinen ja katkera kaikille poliitikoille. Varsinkin kokoomuspoliitikoille."

    En ole kateellinen! Jos minä olisin eduskunnassa, niin en kestäisi päivääkään selvin päin. Niin paljon omien perusarvojen myyminen sattuu.

    "Catsy_666 olisi nyt aika mennä itseensä. Etkö osaa luovuttaa? Pitääkä jankuttaa kokoajan?"

    Ilmeisesti pitää kun viesti ei ole mennyt perille!

    "Olet jo hävinnyt väittelyn Einarin kanssa. Etkö voisi jo luovuttaa?"

    En ole Einarin kanssa vielä päässyt alkuunkaan!

    ..onpa mielenkiintoinen yhteensattuma, että tuo olkikukko ja olkinukke ovat usein komeilleet minuakin solvaavien viestien yhteydessä.

    Äänestä

  • nessu kirjoitti:

    Sauli Niinistö on yksin vastuussa leipäjonoista ja tämän maan kurjuudesta. Viha ei ole ennenkään rakentanut muuta kuin vihan kierrettä ja kostoa. Ei se auta ketään. Niin tuhotaan vain lisää. Loputonta sotaa.

    ne on syyllisiä jotka äänesti kokoomusta silloin kun kokoomus voitti. Sen jälkeen alkoi alamäki ja meinasi mennä koko hyvinvointivaltio. Onneksi korjattiin asia.

    Äänestä

  • lesbian woman kirjoitti:

    Alkaa oikeasti kypsyttää tämä Sinun kalvamasi katkeruuden siemen. On se nyt jo nähty ja ymmärretty.
    Inhoat rikkaita, kokoomusta, hyvintoimeentulevia, menestyviä ja ylipäänsä kaikkia, joilla menee paremmin kuin sulla.

    SE on tullut ketjussa tosi selväksi.
    Olet lisäksi kateellinen ja katkera kaikille poliitikoille. Varsinkin kokoomuspoliitikoille.

    Catsy_666 olisi nyt aika mennä itseensä. Etkö osaa luovuttaa? Pitääkä jankuttaa kokoajan? Olet jo hävinnyt väittelyn Einarin kanssa. Etkö voisi jo luovuttaa?

    Catsyllä ole oikeus omiin mielipiteisiinsä, kuten meillä kaikilla muillakin. Vaikkakin on totta, että Catsyn mielipiteet ovat kovin erilaiset kuin useimmilla muilla.

    Olen minäkin punavihreä, vaikkakaan en sitä koe tarpeelliseksi sen kummemmin tuoda esille. Mutta jokainen on ihminen kuitenkin, ja itse ainakin toivoisin sopua tällekin palstalle..

    Kahta samanlaista ei meistä ihmisistä löydy, vaikka kuinka etsisi, ja vaikka toisen mielipiteet tuntuisivat oudoilta, niin eiköhän niitä kuitenkin voisi yrittää kunnioittaa. Tämä ei koske pelkästään sinua vaan myös monia muita, viimeaikaisten kirjoitustenkin perusteella.

    Hyvää alkanutta vuotta sinulle ja kaikille muillekin! =)

    Äänestä

  • Lumienkeli22 kirjoitti:

    Kommunismillakin.

    Äänestä

  • Jennifer40 kirjoitti:

    ..onpa mielenkiintoinen yhteensattuma, että tuo olkikukko ja olkinukke ovat usein komeilleet minuakin solvaavien viestien yhteydessä.

    Olen seurannut sinun solvaamistasi vierestä sanomatta mitään. Se on minun vikani.

    Mutta nyt kun olet käynyt yhtä kiihkeästi minun kimppuuni kuin solvaajat sinun kimppuun, niin näen että sinun solvaamisellesi on ollut hyvä peruste!

    Äänestä

  • Ihmisyys kirjoitti:

    Aasian katastrofi ei ole puhtaasti luonnonkatastrofi, vaan suuri osa uhreista olisi selvinnyt jos ihminen olisi toiminut toisin. Ahneus oli se motiivi joka johti tähän tulokseen.

    Jos mannerlaatta liikkuu maan sisäisen paineen vuoksi, eikö silloin ole kyse puhtaasti luonnon aiheuttamasta ilmiöstä ja sen aiheuttamasta katastrofista?

    Kyseisen maansisäisen paineen takia syntyi ja on ennenkin syntynyt järistyksiä.

    Näitä on aina ollut ja tulee aina olemaan, tehtiin me ihmiset mitä tahansa, meidän alla kytee suuri rähähdys koko ajan, on vain ajan kysymys milloin ollaan kaikki taivaan tuulissa, jos näitä "pinempiä" ei tulisi.

    "Jos mannerlaatta liikkuu maan sisäisen paineen vuoksi, eikö silloin ole kyse puhtaasti luonnon aiheuttamasta ilmiöstä ja sen aiheuttamasta katastrofista?"

    Kyllä on luonnon aiheuttama. Minäkin olen ollut monessa maanjäristyksessä. Asuin noin kahden kilometrin päässä siirroslinjasta. Kovin järistys oli noin 5 richterin asteikolla. Aasian järistys oli 9 ja asteikko on logaritminen.

    Järistys ei itsessään tapa ketään, vaan sen tekevät sortuvat rakennukset ja kaatuvat puut. Puiden kaatumista ei voi estää, mutta rakennusten sortumisen voi tiettyyn pisteeseen asti estää. Siinä vaiheessa luonnonkatastrofi muuttuu ihmisen aiheuttamaksi.

    Mitä todellisuudessa tapahtui Khao Lakissa ja Phuketissa, sitä me emme saa tietää. Ihmiset vain pelastuivat ja sitten sattumalta kaikkialla on ruumiita eikä kukaan tiedä miten ne ruumiit tulivat, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

    Mitä halutaan unohtaa? Se, että Saulin puhelintolppaan oli muitakin pyrkijöitä kuin Saulin pojat, mutta että ne hätistettiin pois? Suljettujen ovien taakse jääneet ihmiset kun yläkerrassa olijat olivat päättäneet ettei sinne mahdu enää lisää ihmisiä? Täytyy olla jokin selitys jokaiselle löytyvälle ruumiille.

    Nyt olet jo sitä mieltä että meidän pitää syyllistää kaikki selvinneet ja pitää heitä murhaajina. Voi kiesus.

    Äänestä

  • järkyttynyt vakkarilukija kirjoitti:

    Nyt olet jo sitä mieltä että meidän pitää syyllistää kaikki selvinneet ja pitää heitä murhaajina. Voi kiesus.

    "Nyt olet jo sitä mieltä että meidän pitää syyllistää kaikki selvinneet ja pitää heitä murhaajina. Voi kiesus."

    Yleensä jos on ruumiita ja eläviä, niin poliisi selvittää miten ne ruumiit ovat syntyneet ja mikä yhteys elävillä on niiden ruumiiden syntyyn.

    "Murha" on liian voimakas sana. Pikemminkin kyse voi olla kuolemantuottamuksesta tai pelastustoimien laiminlyömisestä.

    Äänestä

  • Einari kirjoitti:

    "150.000 - 200.000 ihmistä kuoli. Joku jäi rakennuksen alle, jonkun aallot veivät mennessään... Jokainen kuollut joutui jollakin tavalla hyökyaallon valtavaan syleilyyn ja menetti henkensä."

    Niin, "joku" jäi rakennuksen alle ja "jonkun" veivät aallot mennessään hain ruoaksi, mutta myös "jotkut" kuolivat ihmisten laiminlyöntien seurauksena. Se, että ruumishuoneelta löytyi tyttö elävänä oli jonkun laiminlyönti joka onneksi havaittiin ajoissa. Kuinka monta muuta laiminlyöntiä ja kuolemantuottamusta tapahtui?
    Kuinka monen ihmisen henki jäi pelastamatta sen takia että ihmisille oli tärkeämpää pelastaa oma pelkurimainen nahkansa ensin? Kuinka moni kuoli vammoihin vaikka nopeampi etsintä ja teho-hoito olisi pelastanut hengen? Kuinka moni kuolee nyt kun lääkeapua ei saada perille ajoissa?

    Jo Estonian tapauksessa kävi ilmi ettei henki ole paskankaan arvoinen. Ihmisiä saattoi jäädä laivaan henkiin laivaan sen upottua. Kukaan ei ole koskaan tarkistanut sitä asiaa. Sitä ei viitsitty tehdä.

    sontaa.

    Sinä olisit ollut ilmeisesti paljon parempi toimija paikan päällä kuin kaikki muut yhteensä.

    Olen vihainen itselleni, että viitsin vastata tuollaiseen potaskaan, jota väännät palstalle.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Olen seurannut sinun solvaamistasi vierestä sanomatta mitään. Se on minun vikani.

    Mutta nyt kun olet käynyt yhtä kiihkeästi minun kimppuuni kuin solvaajat sinun kimppuun, niin näen että sinun solvaamisellesi on ollut hyvä peruste!

    ..täytyy sanoa, ettet tiedä solvauksen kohteena olemisesta ainakaan tällä palstalla yhtään mitään!

    Mutta tuo "olkinukke/kukko" esiintyivät liiankin usein itseeni kohdistuvissa solvausviesteissä..:O

    Tämä keskustelu saa jäädä kuitenkin hyödyttömänä tähän kohtaan. Olet ymmärtänyt asian, muuta en ole halunnutkaan.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    "Nyt olet jo sitä mieltä että meidän pitää syyllistää kaikki selvinneet ja pitää heitä murhaajina. Voi kiesus."

    Yleensä jos on ruumiita ja eläviä, niin poliisi selvittää miten ne ruumiit ovat syntyneet ja mikä yhteys elävillä on niiden ruumiiden syntyyn.

    "Murha" on liian voimakas sana. Pikemminkin kyse voi olla kuolemantuottamuksesta tai pelastustoimien laiminlyömisestä.

    Ajatusmaailmasi on välillä suorastaan pelottava.
    Siis olet sitä mieltä, että Niinistö olisi aktiivisesti estänyt muiden pääsyn pylvääseen?

    Paikalla olleelta kuulin, että kukaan ei voinut auttaa ketään --- aallot veivät kaikki hujan hajan liian kauas toisistaan. Vesikään ei ollut virtausten takia sellaista, että siinä olisi voinut mitenkään edes uida hukkumatta itse. Ihmiset joutuivat tosi tosi kauaksi toisistaan -- ei siinä voinut toisia pelastaa kun pahimmoilleen saattoi olla yksin jossain.

    Miettisit edes hiukan mitä päästät suustasi ennenkuin naputtelet näppäimistöä.

    Äänestä

  • Einari kirjoitti:

    ..että olen tainnut noissa palstarytinöissä saada sinusta ihan väärän kuvan ja luulla ihan toiseksi. Taidat sittenkin olla ihminen, jolla on sydän ja järki kohdallaan.

    On vain niin vaikea uskoa välillä näitä anonyymikirjoittajia ja on vaara sotkea heidät. Ja koska aina vaan olet lesbopalstalla miehenä, niin helposti luulee sinusta mitä vain. Omia ennakkoluulojani..:( Olen ilmeisesti ollut väärässä, jotan pyydän anteeksi, jos on tapahtunut väärinkäsitys.

    Minähän en tätäkään asiaa tiedä. Sinä tiedät. Hyvää uutta vuotta sinulle!

    Äänestä

  • Einari

    Jennifer40 kirjoitti:

    ..että olen tainnut noissa palstarytinöissä saada sinusta ihan väärän kuvan ja luulla ihan toiseksi. Taidat sittenkin olla ihminen, jolla on sydän ja järki kohdallaan.

    On vain niin vaikea uskoa välillä näitä anonyymikirjoittajia ja on vaara sotkea heidät. Ja koska aina vaan olet lesbopalstalla miehenä, niin helposti luulee sinusta mitä vain. Omia ennakkoluulojani..:( Olen ilmeisesti ollut väärässä, jotan pyydän anteeksi, jos on tapahtunut väärinkäsitys.

    Minähän en tätäkään asiaa tiedä. Sinä tiedät. Hyvää uutta vuotta sinulle!

    Äänestä

  • Lumienkeli22 kirjoitti:

    Catsyllä ole oikeus omiin mielipiteisiinsä, kuten meillä kaikilla muillakin. Vaikkakin on totta, että Catsyn mielipiteet ovat kovin erilaiset kuin useimmilla muilla.

    Olen minäkin punavihreä, vaikkakaan en sitä koe tarpeelliseksi sen kummemmin tuoda esille. Mutta jokainen on ihminen kuitenkin, ja itse ainakin toivoisin sopua tällekin palstalle..

    Kahta samanlaista ei meistä ihmisistä löydy, vaikka kuinka etsisi, ja vaikka toisen mielipiteet tuntuisivat oudoilta, niin eiköhän niitä kuitenkin voisi yrittää kunnioittaa. Tämä ei koske pelkästään sinua vaan myös monia muita, viimeaikaisten kirjoitustenkin perusteella.

    Hyvää alkanutta vuotta sinulle ja kaikille muillekin! =)

    ..ei kai sittenkään tarvitse kunnioittaa sellaisia mielipiteitä, joissa toivotaan jonkun kuolemaa...?

    Tämä on mielestäni se raja suoranaisten ja toistuvien solvausviestien lisäksi.

    Äänestä

  • Jennifer40 kirjoitti:

    ..ei kai sittenkään tarvitse kunnioittaa sellaisia mielipiteitä, joissa toivotaan jonkun kuolemaa...?

    Tämä on mielestäni se raja suoranaisten ja toistuvien solvausviestien lisäksi.

    ajattelen niin, että useilla on inhoa/vihaa jotakuta kohtaan, jota toisilla voi olla vaikeaa ymmärtää.

    Minulle tämän palstan tekstien lukemisessa tulee suurin "ilo" siitä, että saa lukea ja pohtia erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia asioista. Hämmästyä aina uudelleen ja uudelleen siitä, millainen ihmismieli voi olla. Minä koen sen hyvin avartavana.

    Kuolemasta kun oli kyse, niin itsekin voisin toivoa kuolemaa sarjamurhaajille, lasten tappajille ja lasten raiskaajille.

    En toki itse toivoisi kuolemaa Sauli Niinistölle, mutta en voi tietää kaikkia asioita joista Catsy_666 on hänelle katkeroitunut. Eikös sitä niinkin sanota, että viha ja katkeruus voivat ottaa ihmisestä hyvinkin suuren otteen.

    Luulenpa, että Catsy_666:lla on takanaan sellainen menneisyys, jota välttämättä kukaan meistä ei todella pysty ymmärtämään. Vaikkakin hänellä on hyvin radikaaleja mielipiteitä, en koe itse tarpeelliseksi hänen kimppuunsa "hyökätä", mieluummin haluan yrittää ymmärtää. Mutta toki jokainen reagoi eri tavalla.

    Solvaamisesta olen kanssasi aivan samaa mieltä, mielestäni se on aivan tarpeetonta eikä johda mihinkään.

    kirjoitin äsken vastauksen, mutta se ei näköjään tullutkaan tänne, vaan hävisi bittitaivaan tuuliin =(. Täytyypä yrittää kirjoittaa samanlainen kirjoitus uudestaan.

    Äänestä

  • Lumienkeli22 kirjoitti:

    kirjoitin äsken vastauksen, mutta se ei näköjään tullutkaan tänne, vaan hävisi bittitaivaan tuuliin =(. Täytyypä yrittää kirjoittaa samanlainen kirjoitus uudestaan.

    se tulikin. Taitaa tämä mun koneeni olla hieman tiltissä =). Sorry!

    Äänestä

  • Jennifer40 kirjoitti:

    Nimittäin mielestäni jokainen alittaa riman, joka puuttuu tähän aiheeseen enää yhtään enempää. Viesti on annettu ja se on mennyt perille. Muilta pulinat pois..:D

    "Muilta pulinat pois."

    ?????????????????????????

    Äänestä

  • Jennifer40 kirjoitti:

    ....sydämesi eräälle kirjoittajalle kokonaan. En puutu enää aiheeseen, mutta suuresti minua ihmetyttää. Syvästi huolestuttaa, sillä olet yksi palstan järkevimmistä tyypeistä. Nyt jotenkin sinun empaattisuutesi on mennyt liian siirappiseksi. Vakaumukseni vaatii vihdoin kommentoimaan sinulle tästä aiheesta.

    En jaksa juuri nyt muistaa pitkältä ajalta juuri tällaisessa suhtautumistapa-asiassa. Oletko muuttunut kovin, Jennifer ? Erikoista.

    Äänestä

  • tavallinen ihminen kirjoitti:

    Ajatusmaailmasi on välillä suorastaan pelottava.
    Siis olet sitä mieltä, että Niinistö olisi aktiivisesti estänyt muiden pääsyn pylvääseen?

    Paikalla olleelta kuulin, että kukaan ei voinut auttaa ketään --- aallot veivät kaikki hujan hajan liian kauas toisistaan. Vesikään ei ollut virtausten takia sellaista, että siinä olisi voinut mitenkään edes uida hukkumatta itse. Ihmiset joutuivat tosi tosi kauaksi toisistaan -- ei siinä voinut toisia pelastaa kun pahimmoilleen saattoi olla yksin jossain.

    Miettisit edes hiukan mitä päästät suustasi ennenkuin naputtelet näppäimistöä.

    "Siis olet sitä mieltä, että Niinistö olisi aktiivisesti estänyt muiden pääsyn pylvääseen?"

    En väitä niin, mutta kyllä se on mielessä käynyt.

    "Paikalla olleelta kuulin, että kukaan ei voinut auttaa ketään"

    Hänen tekosyynsä sille ettei hän itse tehnyt mitään kenenkään auttamiseksi.

    "ei siinä voinut toisia pelastaa kun pahimmoilleen saattoi olla yksin jossain."

    Taas kuulostaa siltä että minun itseni olisi pitänyt olla siellä.

    Äänestä

  • Lumienkeli22 kirjoitti:

    ajattelen niin, että useilla on inhoa/vihaa jotakuta kohtaan, jota toisilla voi olla vaikeaa ymmärtää.

    Minulle tämän palstan tekstien lukemisessa tulee suurin "ilo" siitä, että saa lukea ja pohtia erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia asioista. Hämmästyä aina uudelleen ja uudelleen siitä, millainen ihmismieli voi olla. Minä koen sen hyvin avartavana.

    Kuolemasta kun oli kyse, niin itsekin voisin toivoa kuolemaa sarjamurhaajille, lasten tappajille ja lasten raiskaajille.

    En toki itse toivoisi kuolemaa Sauli Niinistölle, mutta en voi tietää kaikkia asioita joista Catsy_666 on hänelle katkeroitunut. Eikös sitä niinkin sanota, että viha ja katkeruus voivat ottaa ihmisestä hyvinkin suuren otteen.

    Luulenpa, että Catsy_666:lla on takanaan sellainen menneisyys, jota välttämättä kukaan meistä ei todella pysty ymmärtämään. Vaikkakin hänellä on hyvin radikaaleja mielipiteitä, en koe itse tarpeelliseksi hänen kimppuunsa "hyökätä", mieluummin haluan yrittää ymmärtää. Mutta toki jokainen reagoi eri tavalla.

    Solvaamisesta olen kanssasi aivan samaa mieltä, mielestäni se on aivan tarpeetonta eikä johda mihinkään.

    "En toki itse toivoisi kuolemaa Sauli Niinistölle, mutta en voi tietää kaikkia asioita joista Catsy_666 on hänelle katkeroitunut."

    No kaikki tämä säästö ja leikkauspolitiikka, joka on johtanut sinällään jo aika monen ihmisen kuolemiseen ja kitumiseen leikkausjonoissa. Se on toki totta ettei Sauli ole yksin tästä vastuussa, mutta hänen edeltäjänsä elivät aikaa jolloin Suomi oli laman kourissa ja he yrittivät säästöillään saada Suomen kuntoon. Sauli taas jatkoi samaa kurjistamis -ja leikkauspolitiikkaa talouden kasvaessa. Kyllä minä pidän Saulia suoraan vastuussa monen sairaan ihmisen turhaan kuolemaan.
    Työttömistä hän taas on sanonut että työttömien määrä on pidettävä korkealla että palkkavaatimukset pysyisivät maltillisina, eli saitpa sitten palkkanauhan tai Kelan korvauksen, muista aina että Sauli on sen loppusumman takana!

    Viinanen oli aikoinaan yhtä puistattava tyranni kuin Sauli, ehkä enemmänkin, mutta hän kärsii Parkinsonin taudista. Hänelle kuolema toisi vapautuksen. Minä haluan että hän elää ja kärsii pitkään.

    Sitten on Holkeri joka käski ihmisten syödä silakkaa, kun ruoan hinta taas oli kohtuuton palkkaan verrattuna. Mutta Holkeri häpeää sanojaan ja tekojaan. Se on tarpeeksi suuri rangaistus hänelle itselleen.

    Sitten on tämä Raimo Sailas. On muistettava että hän sanoo mitä poliitikot eivät uskalla sanoa, mutta että hänen lausumiensa takana ovat poliitikot. Ketkä, sitä en tiedä. Näille poliitikoille olisin myös toivonut Phuketin matkaa.

    "Luulenpa, että Catsy_666:lla on takanaan sellainen menneisyys, jota välttämättä kukaan meistä ei todella pysty ymmärtämään."

    Kukaan ei ole tähän mennessä pystynyt ymmärtämään. Lapsesta asti olen itse ollut vastuussa kaikesta ja ottanut vastaan elämän iskut itse ja yksin. Siksi minä olen niin mielettömän vahva ihminen että halveksun sitä heikkoutta ja vätystelyä joka johti tuhansien täysin viattomien ihmisten kuolemaan vain siksi että ihmiset hutiloivat tai pelkäsivät mennä veteen kiskomaan lapsia ylös. Kun katselee noita ruumisarkkukuvia lapsista niin salaa (joskaan en enää salaa) toivon että siinä arkussa makaisin minä itse ja että lapsi olisi pelastettu, sillä paljon en näe arvoa omalla tai vaikkapa Saulin elämällä, mutta lapselle sen mielelläni antaisin. Sodassakin sinkut pistettiin etulinjaan ja partioon ja perheellisiä pidettiin vähän suojassa. Nyt perheelliset joutuivat kärsimään.

    Mikä onkaan jalompi tarkoitus elämällä kuin päättää päivänsä auttamalla muita!

    "Vaikkakin hänellä on hyvin radikaaleja mielipiteitä, en koe itse tarpeelliseksi hänen kimppuunsa "hyökätä", mieluummin haluan yrittää ymmärtää."

    Kiitos siitä sinulle! Minulla on radikaaleja mielipiteitä koska en jaksa pitää enää edes "sivistyneisyyden" kulissia. Koskaan en saa kiitosta siitä että minä tunnen ihmisiä kohtaan välittämisen ja myötätunnon tunteita, mutta aina vain haluttaisiin minulta pää lautaselle. Mä en haluais elämässä kuin sitä mitä muutkin mutta sitä minä en saa.

    Voimattomuus kiukuttaa. Virran vietävinä tässä ollaan kaikki vaikkei Aasiassa olisi käytykään.

    eikö oma voimattomuutesi selitä sitä, että ihmiset katastrofialueella olivat myös voimattomia. sinä et saa haluamaasi edes silloin, kun mitään luonnonmullistusta ei ole olemassa. tekopyhä veto, että olisitpa itse arkussa, ei kuulostanut enää uskottavalta.

    "Haluaisin elämässä sitä mitä muutkin, mutta sitä minä en saa." Miksi ihmeessä ajattelet noin? Miksi et saisi?

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    "Siis olet sitä mieltä, että Niinistö olisi aktiivisesti estänyt muiden pääsyn pylvääseen?"

    En väitä niin, mutta kyllä se on mielessä käynyt.

    "Paikalla olleelta kuulin, että kukaan ei voinut auttaa ketään"

    Hänen tekosyynsä sille ettei hän itse tehnyt mitään kenenkään auttamiseksi.

    "ei siinä voinut toisia pelastaa kun pahimmoilleen saattoi olla yksin jossain."

    Taas kuulostaa siltä että minun itseni olisi pitänyt olla siellä.

    Ei hyvänen aika sentään tuota sinun ajatusmaailmaasi!

    Siellä oli paikalla vanhuksia, heikkokuntoisia ihmisiä ja lapsia.

    Näillä ihmisillä mahtoi olla ihan tarpeeksi tekemistä oman eloonjäämiskamppailunsa kanssa!

    Onko mitään järkeä lähteä yrittämään toisen pelastamista jos ei esimerkiksi osaa uida???
    Ihan oikeasti, sinä olet kyllä nyt alittanut inhimillisyyden riman.

    Ajatusmaailmasi tässä ketjussa on niin kieroutunut ja sanoisinpa että sairas, että onneksi en todennäköisesti törmää sinuun oikeassa elämässä.

    Äänestä

  • Sivusta seuraaja kirjoitti:

    ..täysin inhimillistä, että kaoottisessa hädässä ihminen yrittää pelastautua, jokainen ryntää etunenään, ei siinä sanota toisille, että olkaa hyvä ja menkää te ensin!

    Toisaalta tuo kaikki hätä on ollut niin sanoinkuvaamatonta, että on suorastaan rikollista syyttää eloonjääneitä..:(

    Ymmärrän täysin, miltä ihmisestä tuntuu, kun rakkaan menettää kamppailussa luonnonvoimia vastaa, eikä itse voi tehdä mitään. Siitä jää elinikäiset vammat.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    1) 666 = ihmisen luku, ei paholaisen. Se on yleissivistystä.
    2) Olen menettänyt itselleni monta läheistä ihmistä, joista kaksi lyhyen ajan sisällä onnettomuuksissa, joten ala tuntea sitä vahingoniloa jo nyt. Molemmat olivat ns. pieniä ihmisiä joista ei paljon melua olisi pidetty ellei toisen tapauksessa hänen alkkis-isänsä olisi tehnyt siitä lehtijuttua iltikseen.

    ”Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.” (Ilm.13:18)

    Tässä ei kuitenkaan ole tilanne, että lukee kuin piru raamattua, vaan suora lainaus raamatusta. Tämän voi jokainen tarkistaa. 666 on pedon luku, petomaisen ihmisen. Jos ei kyseistä kirjaa satu itse omistamaan, niin ko. tieto löytyy myös netistä.

    Ymmärtääkseni ymmärrys ei ole sillä, kuka lukua käyttää, kenellä luku on, vaan sillä kuka luvun tunnistaa. "Erään ihmisen luku", paholaismaisen ihmisen.
    Vaikka itse pikkupiru nimimerkkiä käytänkin, niin uskon silti Jumalaan. Meissä jokaisessa asuu pikkupiru, mutta harvemmassa itse paholainen. Sinussa se tuntuu olevan.

    Äänestä

  • Suora lainaus kirjoitti:

    edes minä ole täydellinen, meni otsikko ja nimimerkki väärinpäin, hups, soriiiiii :P

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    "Jos noilla tuhoalueilla ei kävisi niin paljon matkailijoita, niin ei heillä olisi niitä sairaaloita sun muita siinä mittakaavassa missä on nyt."

    Spekulaatiota. Siellä voisi vaikuttaa sama Kiina-ilmiö kuin muuallakin Kaakkois-Aasiassa. Se voisi olla vaikka toinen Singapore.

    "Länsimaalaiset "ökyturistit" kantavat sinne valtavia määriä rahaa joka vuosi. Turistit antavat heille töitä ja samalla nostavat elintasoa."

    Massaturismin haitoista on kirjoitettu paljon. Rahat menevät jonnekin Bangkokiin tai kansainvälisille hotelliketjuille, paikalliset köyhät saavat vain saasteet.

    "Aasian alueella on todella paljon myös seksiturismia. Sinun sikäläiset "virkasiskosi" saavat palkan turisteilta. Mitäpä jos turismi sinne alueelle lopetettaisiin, tulisi huorillekkin lamakausi."

    Enpä usko. Kuten sanottua, Kiina-ilmiö jyllää siellä ja heillä koko ajan syntyy uusia työpaikkoja, niitä jotka Niinistön TalousTsunami on vienyt meiltä.

    Spekulaatiota... tehdään sitä sitten. Mitä jos ei kyseinen kaakkois-aasian alue olisi suurta turisti aluetta. Turistit olisivat muualla aasiassa kuin thaimaan alueella, halvan "viihteen" maassa. Khao-lakin yms. alueet ei olisi turistien kansoittamia. Heillä ei olisi turismin tuomaa rahaa eikä turismin tuomaa tunnettavuutta.
    Kyseinen katastrofi olisi tapahtunut kuitenkin, kuka siitä olisi välittänyt. Nyt kun siellä oli länsimaalaisia turisteja niinkin paljon kuin oli, niin tapahtuma sai suurta huomiota. Heidän alueensa sai paljon apua tunnettavuutensa avulla. Entä jos tätä tunnettavuutta ei olisi ollut, kuinka paljon heitä olisi autettu. Olisi ehkä, mutta ei näin paljon kuin nyt.
    Tällä hetkellä thaimaan hallitus on toivonut että turismi jatkuisi, että he saisivat rahaa jälleenrakennukseen. Että heillä olisi mahdollisuus jatkaa elämää. Aika hassua ja outoa, että moisen maan päättäjät toivovat lisää turisteja kaikesta huolimatta. Miksi ihmeessä he voivat moista odottaa ja toivoa kun kaikki ongemat meistä johtuvat. Me onnettomat tyhmät kun emme ymmärrä, että viemme heiltä elinmahdollisuudet.

    Nyt en todellakaan ymmärtänyt mitä tarkoitit kiina-ilmiöllä tässä tapauksessa. Ymmärtääkseni kiina-ilmiö tarkoittaa teollisuuden ja tuotannon viemistä maihin joissa työvoima on halpaa. Pitäisikö siis paikallisten huorien viedä palvelunsa paikkoihin missä he voisivat myydä itseään vieä halvemmalla. Pitäisikö paikallisten pikkukylien asukkaiden lähettää yhä nuorempia ja nuorempia lapsia suuriin kaupunkeihin myymään itseään, että saataisi vanhemmille elanto. Nyt jo thaimaassa ja muissa vastaavissa paikoissa n. 10 vuotiaat tytöt ja pojat myyvät itseään, huoraavat. Monet heistä tulevat pikkukylistä turistialueiden liepeiltä. Jos niitä turisteja ei olisi, niin.... jos ne turistialueet olisi vaikka siellä halpatuotanto maassa ja lapset olisi matkustaneet sinne tienaamaan, niin...
    Jos lehmällä olisi pyörät niin se olisi maitoauto. Tällä jossittelulla ei päästä mihinkään, sitä voi jatkaa vaikka tuomiopäivään asti. Oli mitä ilmiöitä hyvänsä. Monet miettii, miksi Jumala antoi kaiken tapahtua, miksi, miksi miksi... sitä ei tiedä kukaan. Olkaamme kukin onnellisia siitä, että olemme vielä tässä ja nyt.

    Äänestä

  • heta kirjoitti:

    En jaksa juuri nyt muistaa pitkältä ajalta juuri tällaisessa suhtautumistapa-asiassa. Oletko muuttunut kovin, Jennifer ? Erikoista.

    ..asian vierestä, että minen ymmärtää yhtikäs mitään..:)

    Äänestä

Itseäni koskettaa aina kovasti tällaiset suuronnettomuudet. Nytkin on monta kertaa meinannut tulla itku katsoessa uutisia.

En viitsi edes mennä esim. juuri tuonne kertomaan tästä tunteestani, koska minua ärsyttää sellainen hirveä aggressiivisuus ja haukkuminen. Onneksi esim. netissä on vielä paikkojakin, joissa voi rauhassa purkaa tunteitaan.

Itseäni masentaa Aasian katastrofi hirveästi. minusta on aivan luonnollista tuntea järkytystä tuollaisen tapahtuman jälkeen, vaikka ei edes tuntisi sieltä ketään. Jos joku ei tunne järkytystä, se on ihan OK ja hänellä on oikeus siihen tunteeseensa, mutta en käsitä, miksi aina alkaa hirveät tappelut, että onko oikein vai väärin, miten saa ilmaista pahaa mieltään ja kuka on yliempaattinen, tekopyhä ja muka-empaattinen, kuka "kylmä ja tunteeton paska" jne.
Tämä toistuu AINA, kaikissa, suuronnettomuuksissa.: hirveät tappelut ja väittelyt. Siksi itse en tietyille foorumeille edes viitsi tästä avautua.

Ja kun laittaa rahaa hyväntekeväisyyskeräykseen, niin sitten sitä onkin yhtäkkiä muka tekopyhä paska, joka ei välitä maailman muista taphtumista. Voi hyvänen aika. Olen laittanut rahaa muihinkin keräyksiin. En tajua, miski yhden onnettomuuden sattuessa vedetään esiin kaikki maailman kamaluudet. Tietenkin nyt on puheenaiheena Aasian katastrofi ja Aasian uhrien auttaminen, mutta ei se sitä pois sulje, ettei kukaan välittäisi mistään muusta maailman tapahtumasta. Jos he eivät ole sattuneet huomaamaan, niin onhan sitä vaikka mitä keräyksiä sun muita muidenkin maiden auttamiseen!

Äänestä

On se ihmeellistä, miten hyvä onni meillä on ollut, kun olemme syntyneet Suomessa ja saamme asua täällä. Suomi on turvallinen maa. Meillä ei tapahdu kauheita ympäristökatastrofeja, jotka vaatisivat ihmishenkiä. Minä en uskalla enää koskaan matkustaa ulkomaille, koska siellä sattuu niin paljon ikäviä asioita.

Äänestä
  • Koska meinaan saatat jäädä vaikka huomenna auton alle kun lähdet käymään lähikaupassa:D

    Äänestä

  • Matkailu avartaa kirjoitti:

    Koska meinaan saatat jäädä vaikka huomenna auton alle kun lähdet käymään lähikaupassa:D

    koko ajan tosi tarkkaan.

    Minä kärsin myös lentopelosta. Oma avuttomuus on siinä pahinta. Jos koneeseen tulee joku vika, sille ei itse voi mitään. En voi kasvattaa siipiä selkääni. Siinä on niin täysin jonkun muun varassa, koneen armoilla, ja konetta huoltaa ja kuljettaa inhimilliset ihmiset. Kaiken lisäksi lentomatkailu saastuttaa ilmakehää. Se ei ole pieni juttu minun mielestäni.

    Pelkään myös lentokonekaappauksia, pommi-iskuja, mellakoita ja sotia, joita tapahtuu ulkomailla, ei onneksi täällä Suomessa. Täällä ei tarvitse pelätä, että tulisi ryöstetyksi kadulla, koska kaupungillakin on poliisikameravalvonta.

    Luonnonmullistukset ovat sellaisia, että niiden edessä ihminen on voimaton.

    Ulkomailla talot on rakennettu huonosti. Ravintoloissa ei ole pakoreittejä tulipalojen varalta. Voi saada ruokamyrkytyksen. Tarttuvat taudit leviävät maanosasta toiseen, kun ihmiset matkustelevat niin paljon.

    Aina kun minä harkitsen matkalle lähtöä, tulee uutinen jostakin lentoturmasta, jossa on kuollut sadoittain ihmisiä. On maanjäristyksiä, tulvia ja tulivuorenpurkauksia... Minä en uskalla lähteä edes Helsinkiin. Juna suistuisi kiskoilta kuitenkin ja se olisi menoa se.

    Onhan se totta, että suurin osa kuolemaan johtavista tapaturmista tapahtuu kotona. Eikä minulla ole minkäänlaisia vakuutuksiakaan. Minä pelaan varman päälle. Minulle ei saa sattua mitään. Minulla ei ole varaa kuolla.

    Mahtaa olla raskasta, mutta ei kai noille neurooseille oikein mitään mahda. Tai ainakin on kovan työn takana yrittää päästä jossain määrin niiden hallintaan.

    neuroosi, sillä tilanteeni ei aiheuta minulle minkäänlaisia henkilökohtaisia kärsimyksiä. Ehkä matkustuspelko on minulle vain hyvä tekosyy olla matkustamatta. Minä olen tällainen Suomi-neito, kiltti kotityttö, peräkamarin kasvatti... Homma on silti hallinnassa! Hauskaa uutta vuotta sinullekin!

    En tunne kovin hyvin noita asioita. Eräs työkaveri vain kärsi kovasti lentopelosta ja meni Finnairin koulutukseen, että voittaisi pelkonsa.

    Hyvää uutta vuotta sinulle!

    ...

    Äänestä

...

Äänestä

Ehkä Catsy kaikki tietävässä viisaudessaan kertoo meille muille missä tapahtuu seuraava yhtä suuri luonnonkatastrofi, että ihmiset osaavat varautua.
Mitä jos keräisimme kolehdin yhdessä, että saamme lähetettyä hänet paikan päälle, hieman ennen tapahtumaa. Catsy kun ihan varmasti viisautensa ja neuvokkuutensa avulla selviytyy hengissä, niin siellähän hän olisi valmiina pelastamaan kaikki muutkin ihmiset. Takasin tultua juhlimme sankarina, jos siinä onnistuu. Jos taas sattuu niin "ikävästi" käymään, että ei pelastu, niin juhlimme siitä huolimatta.

Äänestä
  • "Ehkä Catsy kaikki tietävässä viisaudessaan kertoo meille muille missä tapahtuu seuraava yhtä suuri luonnonkatastrofi, että ihmiset osaavat varautua."

    Miten olisi siirroslinjojen välittömässä läheisyydessä? Veikkaisin jotain maata Meksikon ja Perun väliltä. Jos ei tule maanjäristystä, tulee mutavyöry tai ainakin tornado. Yhtä suurta en siitä osaa luvata.

    "Mitä jos keräisimme kolehdin yhdessä, että saamme lähetettyä hänet paikan päälle, hieman ennen tapahtumaa. Catsy kun ihan varmasti viisautensa ja neuvokkuutensa avulla selviytyy hengissä, niin siellähän hän olisi valmiina pelastamaan kaikki muutkin ihmiset. Takasin tultua juhlimme sankarina, jos siinä onnistuu. Jos taas sattuu niin "ikävästi" käymään, että ei pelastu, niin juhlimme siitä huolimatta."

    Olen aina valmis!

    Äänestä

että en ainakaan henk koht jaksa kuin vain ajatella että oli kauhea juttu. En mä perunu Uudenvuoden juhlintaa jne.
Jotenkin media mässäili koko aiheella aivan estotta ja ei vain napsahtanut joukkoitku muhun.
Ihmisiä kuolee joka päivä, mutta nyt kun siinä porukassa sattui olemaan länsimaalaisia niin johan soppa kiehui ihan yli.
En mä vähättele ihmisten surua mutta kaikkea sattuu, johan se on todistettu että maailma ei ole aina niin turvallinen paikka.
Mua hiukan jopa ärsytti kun ensin mennään kehitysmaahan lomailemaan kun siellä on niiiiin ihanan halpaa ja sitten kun tapahtuu jotain pitäisi olla sekunnissa täydellinen pelastusoperaatio käynnissä.
Ja kuinkahan pitkälle paikallisten auttaminen siirtyi sen hötäkän takia että saadaan ensin turistit turvaan.
Ja mitä ihmettä Halonen puheessaan sanoo " Suomi on silti turvallinen maa elää" niinkuin puolet Suomesta olisi pyyhkäissyt aalto.
Minusta tässä suru asiassakin saa olla erimieltä.
Ja ei se tee kestään huonompaa ihmistä jos ei ole shokissa asian takia.
Jos puolet Somaliasta lentäisi taivaan tuuliin siitä mainittaisiin ehkä kymppi uutisten loppukevennyksessä mutta annas olla kun 200 suomalaista kuolee luonnonkatastrofiassa, silloin ei saa edes hymyillä enään tai on tunteeton.

Äänestä

"eikö oma voimattomuutesi selitä sitä, että ihmiset katastrofialueella olivat myös voimattomia."

Ehkä.

"sinä et saa haluamaasi edes silloin, kun mitään luonnonmullistusta ei ole olemassa."

Ehkä.

"tekopyhä veto, että olisitpa itse arkussa, ei kuulostanut enää uskottavalta."

Ei ollut tekopyhä, vaan se oli totta. Olen itse ollut useammassa pienemmässä katastrofissa osallisena. Niissä tosin vältyttiin ihmishenkien menetykseltä, mutta oli miten oli, toimin päättäväisesti ja sankarillisesti ja sanotaanko kylmäpäisesti. Olen siitä saanut jonkinlaisen sädekehän pääni päälle niiden ihmisten keskuudessa jotka minut tuntevat.

Mutta loputtomiin minä en voi sillä tiellä jatkaa. Minä vanhenen, sädekehä vanhenee. Täytyy keksiä jotain uutta ja vielä raflaavampaa. Niinpä olen ajatellut että jos tekisin Dominic Arduinit ja kuolisin sankarina? Se olisi niin kuin onnellinen loppuhuipentuma mun elämälleni.

Mutta tämäkin tilaisuus meni sitten sivu suun.

Äänestä
  • "Miksi ihmeessä ajattelet noin? Miksi et saisi?"

    Kokemuksesta tiedän.
    Haluan turvaa, rakkautta, hellyyttä, yhdessäoloa, vakautta, tyyneyttä, sielunrauhaa. Sitä samaa mitä muutkin.

    Mutta minut on isketty sielultani sälölle heti lapsuudesta lähtien. Siksi minun on pakko ollut pelata viisaasti etten menettäisi loppujakaan itsestäni. Mutta nyt tunnen olevani rikkinäinen, yksinäinen, itkuinen, pelokas, arka enkä todellakaan kovin suosittu. Siksi ajattelen että minut, minun henkeni voitaisiin haaskata jonkun paljon arvokkaamman pelastamiseksi.

    On toki totta että pystyn toimimaan rohkeasti ja päättäväisesti katastrofitilanteissa yms., mutta jokaisen tuollaisen kokemuksen jälkeen olen ollut enemmän rikki kuin ennen.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    "Miksi ihmeessä ajattelet noin? Miksi et saisi?"

    se auttaa sinua itseäsi, että toivot muille kuolemaa ja kärsimystä?

    Äänestä

  • tuhannen taalan kysymys kirjoitti:

    se auttaa sinua itseäsi, että toivot muille kuolemaa ja kärsimystä?

    Ja paljonko auttaa se, että ruikutat omaa surkeuttasi lapsuudestasi lähtien.
    Luuletko olevasi ainoa joka on lapsena jäänyt paitsi siitä mitä lapsen kuuluisi saada tuntea?

    Miksi et itse tee sen asian eteen mitään?

    Jokainen on oman onnensa seppä, jos haluaa saada itselleen elämisen arvoisen elämän.
    Tietenkin jos se entisessä rypeminen saa tuntemaan itsensä jotenkin eräällä tavalla paremmaksi kuin muut, niin mikäs siinä sitten.

    Jokaisen ihmisen elämä loppujen lopuksi muotoutuu siitä, miten sen elämänsä itse tekee.

    Lapsena siihen ei pysty vaikuttamaan, mutta pitääkö sitä pientä lasta kuljettaa marttyyrinä mukana loppu elämänsä ajan, paljon helpompaa on ottaa elämä omiin käsiinsä ja tahdon mukaisesti pyrkiä unohtamaan se lapsi joka on saanut kärsiä ja tuntea tuskaa.

    Jos siinä on onnistuneet sellaisetkin joille sen ei koskaan olisi uskonut olevan mahdollista, niin miksi siihen et pystyisi sinäkin.

    Siksikö, että sinulta puuttuu siihen tahto vai siksi että sinulla on henkinen sairaus joka sen estää?

    kauheen moni jaksaa ihan aikuisenakin itkeä kuinka silloin ja voi jos ei olisi niin ja näin,
    kuitenkin asiahan on muuttunut niin että nyt ollessaan aikuinen asioille todella voi tehdä jotain.
    Mä en kyllä jaksa tuollaista itkemistä itsekkään koska jos ottaa sen linjan että voi kun on satanut paskaa niin ihan varma on että sitä jaksaa tulla vastakin.
    Joten hiukan otetetta niskasta ja ei kukaan ole ainoa maailmassa kipuineen ja muistoineen yms mutta jos koitettas ihan mennä elämässä eteenpäin eikä vaan vedota kun joskus on vaan ollu paha paikka.

    Äänestä

  • Einari

    totta kirjoitti:

  • totta kirjoitti:

    Tähän on pakko laittaa kommentti.

    Minut tunnetaan hyväntuulisena, aurinkoisena ja hyvänä kuuntelijana. En kovin herkästi lähden ihmisille kertomaan elämäntarinaani. Ihan siksi, että ne harvat, jotka ovat tutustuneet minuun tarpeeksi hyvin ja joille olen ehtinyt lähes kaiken kertoa, ovat ihmetelleet, kuinka voin kaiken kokemani jälkeen olla a)niin tasapainoinen b)aina auttamassa muita c)niin järkevä d)niin tavallinen:-)

    Se johtuu siitä, että olen opetellut käsittelemään ihan kaiken:-) Siis niin positiivisen kuin negatiivisen.
    Elämä opettaa, eikä yleensä anna enempää kuin mitä jaksaa kantaa --- siis ideaalitapauksessa.

    Kyllä minäkin joskus olen monet itkut itkenyt. Mutta aina olen nukkunut yöni, herännyt toiveikkaana seuraavaan päivään.

    Rahapulassa olen etsinyt toisen, tai kolmannen osa-aikaisen työn.

    Mielestäni elämän ei ole tarkoituskaan olla helppoa. Vastoinkäymiset ovat ainakin minua vahvistaneet ja opettaneet olemaan kiitollinen juuri niistä pienistä asioista, jotka ovat hyvin.

    Tällä hetkellä olen onnellinen, kun olen terve, saan tehdä töitä, asun omassa asunnossani, minulla on ihana kumppani ja mukavia ystäviä. Enempää ei ihminen tarvitse.

    Jos alkaisin elää muistojeni hautausmaalla, voisi olla vaikea uskoa huomiseen tai löytää toivoa. En vain käsitä miksi pitäisi, kun se elämä ei siitä pitene eikä valaistu. Sen valon ja sisäisen rauhan löytää itsestään, kun antaa itselleen luvan olla onnellinen!

    Äänestä

  • Kuunteleva sydän kirjoitti:

    että pystyt siihen.
    Kaikki eivät pysty, mutta eivät ole silti ihmisinä arvottomampia kuin sinä.

    Äänestä

  • ole onnellinen kirjoitti:

    että pystyt siihen.
    Kaikki eivät pysty, mutta eivät ole silti ihmisinä arvottomampia kuin sinä.

    Kerroinkin omaa tarinaa vain esimerkkinä siitä, että asioista voi selvitä, kun vain tahdonvoimaa on. Negatiiviseen kierteeseen on helppo jäädä.
    Kaikki ihmiset elävät vain kerran.
    On sattuman kauppaa, kuka minnekin sattuu syntymään. En tiedä miksi olen saanut etuoikeutetun osan saada elää Pohjoismaissa. Yhtä hyvin olisin voinut syntyä minne tahansa muualle maailmaan hyvin toisenlaisiin olosuhteisiin.
    Kenenkään elämä ei ole toisen elämää arvokkaampi.

    Silti minusta on todella väärin alkaa toivoa toisen ihmisen kuolemaa tai arvottaa, kuka saa pelastua ja kuka ei. Se ei ole järkevää eikä oikeudenmukaista ajattelemista. Ja jos taustalla on kostonhimo tai omien patoumien purkaminen ajatuksin (onneksi ei teoin, mutta sanominen on jo epäilyttävää:).

    Minulla on ollut ja on ystäväpiirissä ihmisiä, joita autan pääsemään katkeruuden kierteestä. Puhuminen, ymmärävä korva ja olkapää auttavat kummasti.

    Minua surettaa, että ammattiauttajien kultakautena on ihmisiä, jotka elävät elämänsä loppuun asti masentuneina ja elämälle vihaisina. Siinä menee ihmiselämä hukkaan kokonaan, jos ei yksikään päivä tuota iloa lainkaan, ja ajatukset keskittyvät vain negatiivisten asioiden puimiseen.

    On vaikea oppia näkemään lasi puoliksi täynnä, jos on aina ollut sitä mieltä, että se on puoliksi tyhjä. Mutta niin kauan kuin on elämää, on toivoa.

    Voimia niille, jotka kamppailevat sisäisten ristiriitojensa kanssa!

    Äänestä

  • Einari kirjoitti:

    Te olette kyllä kaksi hurskastelijaa. Te toivotte minulle sitä sama mitä minä listaamilleni poliitikoille, nimittelette psykopaatiksi ja ties miksi.

    Eurooppa on matkalla kohti sisällissotaa. Silloin viimeistään Niinistö kaltaisineen teloitetaan. Nyt hänestä oltaisi päästy eroon kivuttomammin.

    Kaikkein kammottavinta on se, että itsensä pikkupiruksi nimittänyt uskovainen arvostelee sitä että minun nikissäni esiintyy ihmisen luku, 666!!

    Äänestä

  • Kuunteleva korva kirjoitti:

    "Kerroinkin omaa tarinaa vain esimerkkinä siitä, että asioista voi selvitä, kun vain tahdonvoimaa on."

    Minusta kysymys ei ole tahdonvoimasta, vaan pikemminkin taidosta avata solmuilla olevaa elämää.

    Minun elämäni on umpisolmu ja se on vaatinut sen tajuamista että solmut pitää aukaista oikeassa järjestyksessä. Nyt olenkin päässyt sitten alimmaiseen solmuun.

    "On sattuman kauppaa, kuka minnekin sattuu syntymään. En tiedä miksi olen saanut etuoikeutetun osan saada elää Pohjoismaissa. Yhtä hyvin olisin voinut syntyä minne tahansa muualle maailmaan hyvin toisenlaisiin olosuhteisiin."

    Elämä Pohjoismaissa ei ole kovin etuoikeutettua. Kuten eräs tuttavan tuttava sanoi, ihmisistä on tullut neuroottisia sylikoiria. Kehitysmaissa ihmisten yhteisöllisyys on auttanut ihmisiä hyvinkin helvetillisissä tilanteissa. Kun ihminen joutuu yksin, hän tuhoutuu. Ehkä minun suurin sankaruuteni on siinä että minä olen joutunut erilleen muista ihmisistä ja silti pysynyt kasassa. Mutta se on sankaruutta jolla ei saada aikaiseksi mitään.

    "Kenenkään elämä ei ole toisen elämää arvokkaampi.

    Silti minusta on todella väärin alkaa toivoa toisen ihmisen kuolemaa tai arvottaa, kuka saa pelastua ja kuka ei. Se ei ole järkevää eikä oikeudenmukaista ajattelemista."

    Kyllä se minusta on.

    "Minua surettaa, että ammattiauttajien kultakautena on ihmisiä, jotka elävät elämänsä loppuun asti masentuneina ja elämälle vihaisina."

    Ammattiauttajat eivät todellakaan osaa hommaansa. On ylipäätään ihme että joku paranee. Minä olen parantunut masennuksesta sattumanvaraisten kokeiluiden ansiosta. Joka haluaa tietää miten, niin mielelläni autan ihmisiä masennustsunamista pois. Asia nimittäin liityy tryptofaaniin, joka on serotoniinin "äiti". Jos serotoniinia on liikaa, tulee masennus. Jos sitä on liian vähän, tulee masennus. Tryptofaania on ruoassa runsaasti, mutta lihan aminohapot blokkaavat sen imeytymistä. Painottamalla ruokavalio lihan ja kasvisten välillä oikein masennus häviää. (Ennen syömiseni olivat liian kasvispainotteisia). Katri Manniselle kiitokset tässä yhteydessä, sillä vaikka huomasin tämän itse, hän kertoi minulle sen teorian tuon havainnon takana.
    Ns. "ammattiauttaja" ei kuuna kullan valkeana kerro sinulle tuota! Sen sijaan saat masennuslääkkeitä jotka ESTÄVÄT masennuksesta toipumisen!

    "Siinä menee ihmiselämä hukkaan kokonaan, jos ei yksikään päivä tuota iloa lainkaan, ja ajatukset keskittyvät vain negatiivisten asioiden puimiseen."

    Niin meneekin hukkaan. Parempi uhrata oma elämänsä ja antaa elämä jollekin joka osaa käyttää sitä paremmin kuin itse.

    Mutta kun narsistina negatiiviset asiat ovat totuus. Jos narsisti ajattelee positiivisesti, niin silloin tapahtuu kauheita (=rakennellaan pilvilinnoja, jotka tuhoutuvat rymisten aikanaan). Negatiivisuus on tapa hillitä narsismia. Pistetään jarrut vietille joka on tuhoisa.
    Minulla esimerkiksi positiivisuus tarkoittaa uhkarohkeutta.

    "Voimia niille, jotka kamppailevat sisäisten ristiriitojensa kanssa!"

    Kiitos!

    "Jakeessa 18 mainitaan pedon luvuksi 666. Luku on herättänyt suurta kiinnostusta ja sen sanoma on vuosisatojen aikana yritetty ratkaista monin tavoin. Ainakin kahdella tavalla luku on mahdollista selittää: Monet raamatunselittäjät lähtevät siitä ajatuksesta, että luvun takana on jokin nimi. Heprean ja kreikan kirjaimilla on nimittäin kullakin tietty numeroarvo. Jokaiselle sanalle, myös nimelle, voidaan siis laskea lukuarvo laskemalla sanan kirjainten numeroarvot yhteen. Laskutoimituksia on suoritettu paljon ja luku 666 on saatu sopimaan moniin historiassa eläneisiin henkilöihin. On mahdollista, että pedon luku on ymmärrettävä näin. Se kertoo peitetysti pedon nimen - ehkä Antikristuksen nimen, joka aikojen lopulla ilmestyy. Toinen selitys on myös mahdollinen: Tiedämme, että Jumalan luku Raamatussa on seitsemän. Perkele on vallaltaan ja voimaltaan lähellä Jumalaa - melkein Jumala - mutta kuitenkin Jumalaa vähempi. Häneen sopii siis luku 6. Se, että Johannes ilmoittaa pedon luvuksi kolme kertaa kuusi, on muistutus Jumalan omille, ketä peto pelvelee ja kenen työrukkanen hän on. Peto on yhteistyössä Perkeleen kanssa ja siksi Jumalan seurakunnan ei pidä veljeillä pedon kanssa - hänen palveleminen on Paholaisen palvelemista ja siihen Jumalan omat eivät voi ryhtyä."

    http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Ilm/13-14JR.htm

    Äänestä

  • Einari kirjoitti:

    Mitä itse toivot psykopaatille? Psykopaattia ei voi parantaa, psykopaatin voi vain pistää lukkojen taakse ja mieluiten hautausmaalle. Sellaiseen ihmiseen olet sinä minut rinnastanut!

  • Infoa kirjoitti:

    "Jakeessa 18 mainitaan pedon luvuksi 666. Luku on herättänyt suurta kiinnostusta ja sen sanoma on vuosisatojen aikana yritetty ratkaista monin tavoin. Ainakin kahdella tavalla luku on mahdollista selittää: Monet raamatunselittäjät lähtevät siitä ajatuksesta, että luvun takana on jokin nimi. Heprean ja kreikan kirjaimilla on nimittäin kullakin tietty numeroarvo. Jokaiselle sanalle, myös nimelle, voidaan siis laskea lukuarvo laskemalla sanan kirjainten numeroarvot yhteen. Laskutoimituksia on suoritettu paljon ja luku 666 on saatu sopimaan moniin historiassa eläneisiin henkilöihin. On mahdollista, että pedon luku on ymmärrettävä näin. Se kertoo peitetysti pedon nimen - ehkä Antikristuksen nimen, joka aikojen lopulla ilmestyy. Toinen selitys on myös mahdollinen: Tiedämme, että Jumalan luku Raamatussa on seitsemän. Perkele on vallaltaan ja voimaltaan lähellä Jumalaa - melkein Jumala - mutta kuitenkin Jumalaa vähempi. Häneen sopii siis luku 6. Se, että Johannes ilmoittaa pedon luvuksi kolme kertaa kuusi, on muistutus Jumalan omille, ketä peto pelvelee ja kenen työrukkanen hän on. Peto on yhteistyössä Perkeleen kanssa ja siksi Jumalan seurakunnan ei pidä veljeillä pedon kanssa - hänen palveleminen on Paholaisen palvelemista ja siihen Jumalan omat eivät voi ryhtyä."

    http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Ilm/13-14JR.htm

    "Se kertoo peitetysti pedon nimen - ehkä Antikristuksen nimen, joka aikojen lopulla ilmestyy."

    Antikristus oli olemassa jo Paavalin aikana.

    "Toinen selitys on myös mahdollinen: Tiedämme, että Jumalan luku Raamatussa on seitsemän. Perkele on vallaltaan ja voimaltaan lähellä Jumalaa - melkein Jumala - mutta kuitenkin Jumalaa vähempi. Häneen sopii siis luku 6. Se, että Johannes ilmoittaa pedon luvuksi kolme kertaa kuusi"

    Se ei ole kolme kertaa kuusi, vaan kuusisataakuusikymmentä kuusi. Kuuden olemassaolo oli varsin epäselvä koko luvussa koska se oli DCLXVI.
    Sen sijaan kuusikymmentä on babylonialaisen lukujärjestelmän kantaluku. Babylonialaisuuteen viittaa myös Ilmestyskirjan lohikäärme. Luvun selitystä pitää siis hakea babylonialaisista teksteistä.

    Äänestä

  • Einari kirjoitti:

    "Terveen ihmisen tekstiä lainaamani osio ei ole."

    Riippuu siitä kuka sen terveyden ja sairauden määrittää. Vallan väärinkäyttäjien mielestä on aina sairasta että ihminen haluaa kostaa vallan väärinkäyttäjille. Oikeus seuraa voittajan miekkaa. Minusta taas on sairasta mitä nämä em. ihmiset ovat tehneet Suomen kansalle.

    "Se ei ole kolme kertaa kuusi, vaan kuusisataakuusikymmentä kuusi."

    Kerran 6, toisen kerran 6, kolmannen kerran 6 = kolme kertaa 6 = 666.

    MOT.

    3x6=18

    Äänestä

  • Infoa kirjoitti:

    "Se ei ole kolme kertaa kuusi, vaan kuusisataakuusikymmentä kuusi."

    Kerran 6, toisen kerran 6, kolmannen kerran 6 = kolme kertaa 6 = 666.

    MOT.

    3x6=18

    Ei arabialaisia numeroita oltu keksitty vielä tuolloin!

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    "Terveen ihmisen tekstiä lainaamani osio ei ole."

    Riippuu siitä kuka sen terveyden ja sairauden määrittää. Vallan väärinkäyttäjien mielestä on aina sairasta että ihminen haluaa kostaa vallan väärinkäyttäjille. Oikeus seuraa voittajan miekkaa. Minusta taas on sairasta mitä nämä em. ihmiset ovat tehneet Suomen kansalle.

    Jotkut päätöksentekijät ovat mielestäsi tehneet vääriä päätöksiä, jotka eivät miellytä sinua. Tämän vuoksi toivot heille kuolemaa ja kärsimystä.

    ------->Sairasta!

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    "Se kertoo peitetysti pedon nimen - ehkä Antikristuksen nimen, joka aikojen lopulla ilmestyy."

    Antikristus oli olemassa jo Paavalin aikana.

    "Toinen selitys on myös mahdollinen: Tiedämme, että Jumalan luku Raamatussa on seitsemän. Perkele on vallaltaan ja voimaltaan lähellä Jumalaa - melkein Jumala - mutta kuitenkin Jumalaa vähempi. Häneen sopii siis luku 6. Se, että Johannes ilmoittaa pedon luvuksi kolme kertaa kuusi"

    Se ei ole kolme kertaa kuusi, vaan kuusisataakuusikymmentä kuusi. Kuuden olemassaolo oli varsin epäselvä koko luvussa koska se oli DCLXVI.
    Sen sijaan kuusikymmentä on babylonialaisen lukujärjestelmän kantaluku. Babylonialaisuuteen viittaa myös Ilmestyskirjan lohikäärme. Luvun selitystä pitää siis hakea babylonialaisista teksteistä.

    Mitä sie sit hait tuolla 666'lla? Miks laittaa tuollanen nickin perrään, kun varsi hyvin tietää, että hämmennysthä tuo tuollanen tuo. Mie en ymmärrä.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Te olette kyllä kaksi hurskastelijaa. Te toivotte minulle sitä sama mitä minä listaamilleni poliitikoille, nimittelette psykopaatiksi ja ties miksi.

    Eurooppa on matkalla kohti sisällissotaa. Silloin viimeistään Niinistö kaltaisineen teloitetaan. Nyt hänestä oltaisi päästy eroon kivuttomammin.

    Kaikkein kammottavinta on se, että itsensä pikkupiruksi nimittänyt uskovainen arvostelee sitä että minun nikissäni esiintyy ihmisen luku, 666!!

    Missähän ihmeen välissä olen maininnut toivovani sinulle samaa mitä itse toivot monille. En mielestäni ole psykopaatiksikaan nimitellyt. Kävin jopa läpi kaikki kirjoitukseni, mutta en moista löytänyt. Taitaa olla dementiaa kun en muista kirjoittaneeni ja lukutaidottomuutta kun en sitä löytänyt.

    Edelleen mielestäni luku 666 on pedon luku ja ko. peto on paholainen. Jokaisessa meissä on kaksi puolta, joillakin harvoilla vaan se paha on hallitsevampana. Itse en yritäkkään kieltää, ettei minussakin olisi sitä negatiivista puolta, se vaan esiintyy pienenä putkahtaessaan esiin. Siksi vain Pikkupiru, ei suuri paholainen.

    Tämä "keskustelu" ei tunnu johtavan mihinkään, eli ei ole edes keskustelua, vaan turhaa vänkäämistä. Katson viisaimmaksi lopettaa tästä aiheesta vääntämisen. En koe jääneeni alakynteen tai olevani heikommilla, vaan yksinkertaisesti kyllästynyt.

    Voimia ja onnea alkaneelle vuodelle vain Catsyllekin :)

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    "Kerroinkin omaa tarinaa vain esimerkkinä siitä, että asioista voi selvitä, kun vain tahdonvoimaa on."

    Minusta kysymys ei ole tahdonvoimasta, vaan pikemminkin taidosta avata solmuilla olevaa elämää.

    Minun elämäni on umpisolmu ja se on vaatinut sen tajuamista että solmut pitää aukaista oikeassa järjestyksessä. Nyt olenkin päässyt sitten alimmaiseen solmuun.

    "On sattuman kauppaa, kuka minnekin sattuu syntymään. En tiedä miksi olen saanut etuoikeutetun osan saada elää Pohjoismaissa. Yhtä hyvin olisin voinut syntyä minne tahansa muualle maailmaan hyvin toisenlaisiin olosuhteisiin."

    Elämä Pohjoismaissa ei ole kovin etuoikeutettua. Kuten eräs tuttavan tuttava sanoi, ihmisistä on tullut neuroottisia sylikoiria. Kehitysmaissa ihmisten yhteisöllisyys on auttanut ihmisiä hyvinkin helvetillisissä tilanteissa. Kun ihminen joutuu yksin, hän tuhoutuu. Ehkä minun suurin sankaruuteni on siinä että minä olen joutunut erilleen muista ihmisistä ja silti pysynyt kasassa. Mutta se on sankaruutta jolla ei saada aikaiseksi mitään.

    "Kenenkään elämä ei ole toisen elämää arvokkaampi.

    Silti minusta on todella väärin alkaa toivoa toisen ihmisen kuolemaa tai arvottaa, kuka saa pelastua ja kuka ei. Se ei ole järkevää eikä oikeudenmukaista ajattelemista."

    Kyllä se minusta on.

    "Minua surettaa, että ammattiauttajien kultakautena on ihmisiä, jotka elävät elämänsä loppuun asti masentuneina ja elämälle vihaisina."

    Ammattiauttajat eivät todellakaan osaa hommaansa. On ylipäätään ihme että joku paranee. Minä olen parantunut masennuksesta sattumanvaraisten kokeiluiden ansiosta. Joka haluaa tietää miten, niin mielelläni autan ihmisiä masennustsunamista pois. Asia nimittäin liityy tryptofaaniin, joka on serotoniinin "äiti". Jos serotoniinia on liikaa, tulee masennus. Jos sitä on liian vähän, tulee masennus. Tryptofaania on ruoassa runsaasti, mutta lihan aminohapot blokkaavat sen imeytymistä. Painottamalla ruokavalio lihan ja kasvisten välillä oikein masennus häviää. (Ennen syömiseni olivat liian kasvispainotteisia). Katri Manniselle kiitokset tässä yhteydessä, sillä vaikka huomasin tämän itse, hän kertoi minulle sen teorian tuon havainnon takana.
    Ns. "ammattiauttaja" ei kuuna kullan valkeana kerro sinulle tuota! Sen sijaan saat masennuslääkkeitä jotka ESTÄVÄT masennuksesta toipumisen!

    "Siinä menee ihmiselämä hukkaan kokonaan, jos ei yksikään päivä tuota iloa lainkaan, ja ajatukset keskittyvät vain negatiivisten asioiden puimiseen."

    Niin meneekin hukkaan. Parempi uhrata oma elämänsä ja antaa elämä jollekin joka osaa käyttää sitä paremmin kuin itse.

    Mutta kun narsistina negatiiviset asiat ovat totuus. Jos narsisti ajattelee positiivisesti, niin silloin tapahtuu kauheita (=rakennellaan pilvilinnoja, jotka tuhoutuvat rymisten aikanaan). Negatiivisuus on tapa hillitä narsismia. Pistetään jarrut vietille joka on tuhoisa.
    Minulla esimerkiksi positiivisuus tarkoittaa uhkarohkeutta.

    "Voimia niille, jotka kamppailevat sisäisten ristiriitojensa kanssa!"

    Kiitos!

    toivon, että kaikista haukkumisista huolimatta pysyt kanssamme tällä palstalla jatkossakin. Sinun kaltaisia ihmisiä tarvitaan, usko tai älä!

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    toivon, että kaikista haukkumisista huolimatta pysyt kanssamme tällä palstalla jatkossakin. Sinun kaltaisia ihmisiä tarvitaan, usko tai älä!

    Jollainhan mun narsismini on ruokittava, valitettavasti.

    Äänestä

  • taas mie kysyn kirjoitti:

    Mitä sie sit hait tuolla 666'lla? Miks laittaa tuollanen nickin perrään, kun varsi hyvin tietää, että hämmennysthä tuo tuollanen tuo. Mie en ymmärrä.

    Nimimerkki "Catsy" oli varattu, enkä minä halunnut kokeilla onko Catsy 1, Catsy 2 ym. varattuja vaan otin heti Catsy_666:n. Hämmennystä en ajatellut sen aiheuttavan muualla kuin paatuneiden kristittyjen keskuudessa joiden ryhmissä kyllä en hengaile.

    Äänestä

  • Pikkupiru kirjoitti:

    Missähän ihmeen välissä olen maininnut toivovani sinulle samaa mitä itse toivot monille. En mielestäni ole psykopaatiksikaan nimitellyt. Kävin jopa läpi kaikki kirjoitukseni, mutta en moista löytänyt. Taitaa olla dementiaa kun en muista kirjoittaneeni ja lukutaidottomuutta kun en sitä löytänyt.

    Edelleen mielestäni luku 666 on pedon luku ja ko. peto on paholainen. Jokaisessa meissä on kaksi puolta, joillakin harvoilla vaan se paha on hallitsevampana. Itse en yritäkkään kieltää, ettei minussakin olisi sitä negatiivista puolta, se vaan esiintyy pienenä putkahtaessaan esiin. Siksi vain Pikkupiru, ei suuri paholainen.

    "Missähän ihmeen välissä olen maininnut toivovani sinulle samaa mitä itse toivot monille. En mielestäni ole psykopaatiksikaan nimitellyt."

    Et sinä, mutta Einari on.

    "Edelleen mielestäni luku 666 on pedon luku ja ko. peto on paholainen. Jokaisessa meissä on kaksi puolta, joillakin harvoilla vaan se paha on hallitsevampana. Itse en yritäkkään kieltää, ettei minussakin olisi sitä negatiivista puolta, se vaan esiintyy pienenä putkahtaessaan esiin. Siksi vain Pikkupiru, ei suuri paholainen."

    Psykopaatteja lukuunottamatta ihmiset eivät ole hyviä tai pahoja, on vain erilaisia elämäntilanteita jotka pakottavat ihmiset tekemään erilaisia valintoja.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Nimimerkki "Catsy" oli varattu, enkä minä halunnut kokeilla onko Catsy 1, Catsy 2 ym. varattuja vaan otin heti Catsy_666:n. Hämmennystä en ajatellut sen aiheuttavan muualla kuin paatuneiden kristittyjen keskuudessa joiden ryhmissä kyllä en hengaile.

    juuri tuo 666 tuli mieleen? Ei esim. 395, 428, 963, 214, 573...

    Äänestä

  • Hmmm kirjoitti:

    juuri tuo 666 tuli mieleen? Ei esim. 395, 428, 963, 214, 573...

    On sitä Raamattua sen verran tullut luettua että "666" on ensimmäinen mieleen tuleva luku. Toiset mieleentulevat luvut ovat piin ja euron markkakurssin likiarvot, mutta 666 on helppo kun se on kokonaisluku.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    On sitä Raamattua sen verran tullut luettua että "666" on ensimmäinen mieleen tuleva luku. Toiset mieleentulevat luvut ovat piin ja euron markkakurssin likiarvot, mutta 666 on helppo kun se on kokonaisluku.

    Minkäslainen uskontokunta teidän kodissa oikein oli, kun ilmestyskirjaa luitte niin urakalla, että luku 666 syöpyi lähtemättömästi mieleen?

    Äänestä

  • kovasti ihmeissään kirjoitti:

    Minkäslainen uskontokunta teidän kodissa oikein oli, kun ilmestyskirjaa luitte niin urakalla, että luku 666 syöpyi lähtemättömästi mieleen?

    Ja kyllä lukevat Ilmestyskirjaa antaumuksella!

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Ja kyllä lukevat Ilmestyskirjaa antaumuksella!

    paljon.

    No tuohan selittää monta asiaa.

    Äänestä

tässä suunsoettelussa? Ku ottaa huomijoon tuon nessun alotuksen, nii taespa tulla ihtesä teeloova ilimijö mukamas kaeken hyvän tahon nimissä. Etten sanos, pyh!

Äänestä
  • aaa

    Äänestä

  • bbb

    Äänestä

...

Äänestä
  • Minua tsunami kiinnosti ensin vain luonnonilmiönä. Valtava juttu! Yritin ymmärtää mitä oikeastaan oli tapahtunut. Vasta viikon kuluttua aloin tuntea myötätuntoa onnettomuudessa kuolleita ja vahingoittuneita kohtaan.

    Mietin, että näinkö toimin aina. Siis koen asian jälkiaaltona vasta.. Niin kai sitten..

    Uskon kyllä, että länsimaailma saattoi jopa herätä auttamaan. Luulen, että suomalaiset tuntevat (taas, aina) itsensä huonoiksi tällä kertaa siitä, että olisivatko antaneet loukkaantuneille apua jos tällaista olisi täällä tapahtunut?? Kun hehän antoivat siellä, viimeisestäänkin..

    Tuli vain mieleen

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

nessu kirjoitti:

En yleensä seuraa muita keskusteluja kuin tätä lesbojen sananvaihtoa. Nyt katsoin ihan mielenkiinnosta mitä Aasian hyökyaalto-katastrofista jutellaan.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664

Aivan hirveää kielenkäyttöä ja haistattelua. En olisi ihan äkkiä uskonut kuinka sairasta porukkaa tässäkin maassa asuu ja kehtaa vielä suoltaa aivotuotoksiaan toisten silmien eteen ihmeteltäväksi. Puistattaa ja tekee todella surulliseksi.

Mikä ei kosketa omaa lähipiiriä (tai kaikki eivät sitä vielä varmasti edes tiedä), ei merkitse mitään. Ihmiset ovat täysin kykenemättömiä empatiaan ja toisten surun kunnioittamiseen. Tulee aika yksinäinen olo...

En viitsi tätä sinne kirjoittaa, koska kuten sanoin, useimmat ovat täysin tunteettomia ja agressiivisen vihamielisiä. Uskoisin, että täällä löytyy toisista välittämistä, vaikka välillä kättä väännetäänkin mielipiteistä.

Toivon vain rauhaa ja kunnioitusta toinen toistamme kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu