Asianomistajana haluat vastapuolelle rangaistusta ja korvausvaatimukset kunnianloukkauksesta. Kuitenkaan valtio ei maksa tämäntyyppisistä henkisistä kärsimyksistä korvauksia. Vastaajalla on ulosotossa paljon velkoja, joten senkään kautta et saisi korvauksia. Antaisitko vain asian olla ja luopuisit vaatimuksista, tietäen ettei oikeudenkäynti johtaisi mihinkään, ainakaan korvausten saamiseen mitään kautta. Ja tietäisit että vastaaja voisi saada ainostaan vain jonkun pienen sakon.
Mitä tekisit tilanteessa?
2
462
Vastaukset
- shkohen
Riippuu tapauksesta. Periaatteessa en kunnianloukkauksesta tekisi rikosilmoitusta. Kunniallisen ihmisen kunniaa ei voi loukata. Jos taas kunnianloukkaukseen syyllistynyt on krooninen vainoaja, sitten en luopuisi vaatimuksista. Tai ainakin tyypille on hyvä saada virallinen merkintä tietoihin. Kun hän taas alkaa vainota sinua tai jotain toista, tiedetään jo, millainen henkilö on kyseessä. Jos kunnianloukkaamisesta on sinulle seurauksia, voit viitata siihen, että p-puheet ovat tuomitun henkilön potaskaa.
- hubbabubbapop
En mitään. Seksuaalirikos tms olisi eri juttu mutta hullua lähteä edes möhkimään tuota. Paska homma mutta edes nimellinen tuomio...jotain jo sekin, tuossa. Se kaikki muu mitä mietit ehkä on todellakin ihan eri maailma eikä sinne mennä ilman palan jäämistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1361260
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34801Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14570
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä25531Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad25528Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott29516- 23476
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14471Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .14462