Kumppanin kaksoiselämä

Tosi vaikea tilanne. Kukin tietysti itse päättää, tuleeko kaapista vai ei, eikä siihen voi ketään pakottaa.

Kullakin on oikeus päättää, miten elämäänsä elää, mutta itse en kyllä pystyisi suhteeseen ihmisen kanssa, joka olisi kaapissa. Ei se ole mitään ihmeellistä, ihan oikeutettu mielipide. Mutta kullakin oma tilanteensa.

Tsemppiä.

Mieti kumpi on tärkeämpää se, että on tai ei ole kaapissa vai itse kumppani? Jos kaapissa oleminen ja sieltä poistuminen on huomattavasti tärkeämpää kuin itse kumppani niin etpä kauheasti taida olla kiinnostunut koko kumppanista.

"Muut seurustelukumppanit eivät kuulema ole olleet tästä asiasta tehneet numeroa, hän ihmettelee miksi tämä on minulle niin vaikeaa."

Mieti, miksi muut eivät ole siitä tehneet numeroa. Ehkä kenties he ovat tykänneet siitä kumppanista sen verran enemmän, että kumppani, hänestä tykkääminen ja hänen kunnioittaminen ja hänen kanssaan seurustelu menee sen kaapista tulemisen edelle. Kaapista ulos tuleminen ja hyväksynnän hakeminen jopa epätoivoisesti ei ole kaikille se ykkösjuttu elämässä. Ei kaikilta tarvitse edes hakea hyväksyntää. Eikö riitä, että sinulla on se kumppani ja välität siitä ja hän välittää sinusta? Mieti, kaikilla ei ole edes sitä kumppania, sinulla on.

Mietit, että et ole olemassa kumppanisi läheisillesi. Jeps. Olet kuitenkin olemassa sinun kumppanillesi. Eikö se ole kuitenkin tärkeämpää, että olet olemassa kumppanillesi? Kumpi on sinulle tärkeämpää, se kumppani vaiko hänen sukulaiset? Minusta sinä keskityt vääriin asioihin. Hyväksynnän hakemiseen vääriltä ihmisiltä. Sinähän seurustelet sen kumppanin kanssa etkä suinkaan hänen sukulaistensa kanssa.

Itse voisin ihan hyvin olla ihmisen kanssa, joka on kaapissa. Mielummin jopa niin kuin sellainen, joka huomionhakuisesti kailottaa omat ja toisten asiat koko kansalle=)

Minua ei huvittaisi olla tekemisissä toisen osapuolen perheen kanssa. Tollanen tilanne sopisi minulle. Olisin se "erityinen ystävä". Enkä halua sen koommin näyttää häntä porukoilleni. Saataisiin olla ihan rauhassa liioista kissanristiäisistä.
Tämä siis sopisi itselleni ja vastakkainen tilanne toisille. Ainut vain, että se toinen vaihtoehto nähdään paljon normaalimpana sosiaalisena asiana. Ei sellainen jaksa aina olla.

Tilanne on vaikea teille molemmille.
Sinä kärsit ja tunnet ettei sinusta välitetä tarpeeksi, kelpaat vain osittain. Hänen pitäisi käsittää se miten sinä koet tilanteen ja tulla vastaan. Toinen vaihtoehto on se että sinä etsit ystävän itsellesi. Sellaisen joka viettää sinun kanssasi ne juhlat ja hetket joihin kumppanisi ei ota sinua mukaan. Voi olla hyvinkin että kelpasit sen jälkeen kumppanisi seuraksi sukulaisiin.

Okei, vuosi ei ole vielä mikään kovin pitkä aika. Onko teillä mitään pitkäntähtäimen suunnitelmia tehtynä? Jos yhteinen tulevaisuus on suunnitelmissa niin kyllä hänen täytyy sinut ottaa täysillä mukaan. Tollainen ulosputoaminen olisi todella omituista pidemmän päälle, jos ollaan vakavasti yhdessä pysymässäkin. Hänen perheensä kyllä varmaan jotain aavisteleekin, naurettavaa "salailla".

Minusta on ookoo olla puhumatta henkilökohtaisista asioista kuten seurustelusuhteista tietyille ihmisille elämässään, mutta varsinainen salailu ja kaksoiselämä lähimpiensä kanssa on todella hämärää. Itse en esimerkiksi uudessa työpaikassa ole tyttökaveristani kertoillut ensimmäiseen vuoteen pariin, mutta kun työsuhde vakiintui niin musta oli tärkeää ottaa esim avecina kyllä tyttis mukaan. Perheelle asia oli avoin hyvin alusta alkaen vaikka äiti puolestaan yritti pitkään osaltaan pitää asiaa muulta suvulta jotenkin salassa. Mutta kyllä tyttistä silloinkin mukaan otin sukujuttuihinkin, vaikka ei mitään julkista hempeilyä harrastettukaan.

Kirjoitat,että olet yksinäinen ihminen. Vietkö siis itse kumppanisi tapaamaan omaa äitiäsi ja isääsi? Entäs jouluisin? Kutsutko kylään sinun vanhempiesi luokse myös kumppanisi? Onhan sinullakin omat vanhemmat ja muut sukulaiset, onhan? Etkö vietä heidän luona itse aikaa? Jokaisella on vain yksi biologinen äiti, olkoon se sitten suvaitsevainen tai ei, mutta äiti kuin äiti. Biologisia vanhempia ei voi oikein vaihtaa, kumppania ja ystäviä kyllä voi. Sitten kun ne omat vanhemmat ovat kuolleet niin on turhaa enää siinä vaiheessa jossitella, että olisipa pitänyt viettää heidän kanssaan enemmän aikaa. Tosin en tiedä onko kyseessä biologinen vanhempi vai, mutta silti... Sama kyllä koskee sijaisvanhempiakin, ei niitä noin vaan vaihdeta tai hylätä jonkun kumppanin oikukkaiden mielialojen tai itsekeskeisten minäminäminä-ajatusten takia saati sitten että kumppani kärsii yksinäisyydestä tai ei itse omista vanhempia syystä tai toisesta (tai itse haluaisi jotenkin sijaisvanhemmat itselleen). Minusta ongelma on sinulla itselläsi, ikään kuinsinulla olisi huono itsetunto eikä egosi kestäisi olla yksin esim. joulua. On myös ihmisiä, jotka eivät vietä esim. jouluaattoa vanhempiensa parissa syystä tai toisesta. On ihmisiä, jotka eivät vietä joulua ollenkaan tai lähtevät pakoon joulua esim. etelän lämpimiin maisemiin. Näethän varmasti kumppaniasi muina päivinä, eikö se riitä tai kelpaa sinulle?

Kuten nimimerkki tännevaann myös kirjoitti, minullekin sopisi vallan mainiosti tuollainen tilanne, enkä näkisi siinä mitään ongelmaa.

Jos ei sinulle oma kumppanisi kelpaa ja nirsoilet, ole sitten ilman. Turhaan olet hänen kanssaan jos ei kelpaa. Olet valinnut itse kumppanisi. Jokaisella on hyvät ja huonot puolet, jos koko pakkaus ei kelpaa sinulle, ole ilman.

Kyllä ottajia varmasti löytyy kumppanillesi=)

Ihmettelen kommentteja itsekkyydestä. Ketään ei voi pakottaa ulos kaapista, mutta ymmärrän aloittajan tilanteen. Olin pitkässä suhteessa ensin ulostulleen tytön kanssa ja myöhemmin kaappilesbon kanssa. Vaatii todella paljon joustoa ja ymmärrystä olla ihmisen kanssa, jonka kanssa "et ole kukaan" tietyssä seurassa. Vuoden tärkeimmissä juhlissa et ole rakkaasi kanssa: joulu, synttärit, juhannus vilahtavat ilman häntä. Uuden vuoden keskiyön suudelman lähetät taivaalle. Kodissa tai facebookissa ei voi olla yhteisiä valokuvia. Kaupungilla et voi kävellä käsikädessä, jos joku tuttu tulee vastaan. Tuntui kuin hän olisi hävennyt minua ja toki naiseuttani ja suuntautumistamme häpesikin. En enää ikinä palaisi suhteeseen, jossa joudun varomaan jokaista sanaani ja tekoani ihmisten ilmoilla.

Kovin on kärjistettyjä näkökulmia taas tänään täällä. Ei voi kuin ihmetellä?