Sieluton
Katson kuin ventovieraan kuvaa. Tunnistan siinä olevan itseni, lattialla selällään. Jalkani ovat levällään, vitussani hieromasauva, jota kuvaaja liikuttaa edestakaisin. Milloin muutuin tuollaiseksi riettaaksi, seksin orjattareksi.
Kaipasin kadotettua viattomuuttani, kipeämmin kuin milloinkaan. Olin kadottanut sieluni tässä kiireessä johonkin, jäljellä vain kuori, joka eli eteenpäin. Sillä kuorella oli oudot ajatukset ja päämäärät, jotka eivät millään tavoin kuuluneet aikaisempaan elämääni. Ehkä jos minulla olisi ollut aikaa, olisin voinut estää sitä tapahtumasta. Miettiä, mihin suuntaan olisin elämäni halunnut menevän. Nyt kaikki oli tapahtunut kuin itsestään, vieden minua mukanaan kuin lumivyöryssä.
Tutut kasvot kuvassa, mutta vieraat silmät. Minua pelotti miettiä mitä kaikkea noiden silmien takana olikaan. Silmien ilme oli alistunut, kiimainen, pyytävä.
Olin tehnyt pelottavia asioita viime aikoina, pysähtymättä ajattelemaan seurauksia. Sellaisesta ei seurannut koskaan mitään hyvää. Vaistonikin tuntui vaienneen sieluni mukana. En tavoittanut sitäkään enää.
Surullisena katsoin kiihottavia kuvia itsestäni, joita rakastajani oli ottanut. Hän nautti niiden katselemisesta, ja otti aina vain lisää. Halusi alistaa, piiskata ja raiskata. Mietin, miksi pystyin nauttimaan siitä, haluten lisää, pyytäen lisää. Halusinko rankaista itseäni, koska kurjana ihmisenä en muuta ansainnut. Jossain sisimmässäni halusin kuitenkin myös sitä että minua pidettäisiin ihmisenä. Rakastettavana, haluttavana minuna itsenäni. Ei vain alistettavana seksiobjektina, jolle saattoi tehdä mitä halusi.
Vapisin ajatusta että kohtaisin hänet taas. Hän veisi minut nautintoon, ja halusin sitä, mutta samalla veisi tahtoni, ihmisyyteni. Kapinoin sitä vastaan, edelleen. Halusin alistua, mutta samalla se oli täysin luonteeni vastaista, vaikeaa. Tämä ristiriita raastoi minua, saaden minut välillä kahden ollessamme outojen tunteiden valtaan. Kuuma hekuma sulatti ne kuitenkin hekuman virtaan, ja taas huomasin olevani piiskattuna ja sidottuna, anoen lisää nöyryytystä.
Alistajani oli kouluttanut minua kovalla kädellä, tuntien minun luonteeni läpikotaisin. Hän tahtoi minut nöyränä, omaisuutenaan. En ollut koskaan oikein ymmärtänyt millaista nautintoa se tuottikaan hänelle. Omalta kohdaltanikaan en sitä pystynyt selittämään. Tiesin vain että molemmat nautimme toisistamme eniten juuri tällä tavoin. Kaikki muu oli jotenkin väljähtänyttä, ennen koettua, saman toistoa. Se ei ollut pelkästään uutuuden tavoittelua, uusien kokemusten hankintaa, vaan jotain joka oli rakennettu jo sinä päivänä kun synnyimme, aivojemme mekanismeihin. Hänelle päinvastoin kuin minulle, täydentäen toisiamme.
Kaikki oli likipitäen täydellistä, tunteita vaille. Välitin hänestä liikaa loukatakseni. Hän taas piti minua, toisen omaa, pienenä lainanarttunaan. Käyttäen, omistaen mutta luovuttaen pois. Omien sanojensa mukaan hän ei uskaltanut kiintyä minuun liikaa. Olimmehan sopineet niin. Alistumiseni hänelle oli kuitenkin täydellinen, ja vain hänelle. En kyennyt olemaan kahden sydämen palvoja.
Itkin etukäteen joka kerran kun tiesin tapaavani hänet eroamisen tuskaa. Kohdatessamme hymyilin suloisesti ja samoin erotessamme. Kun pääsin yksin, annoin sydämeni purkaa latauksen häneen, kyynelien virratessa silmistäni. Ihmisyyteni oli antanut minun rakastua, vaikka olin koittanut sen estää. Ainoa toivoni oli saada alistua hänelle niin hyvin, ettei hän kyllästyisi minuun. Lainaisi minua loppuikänsä. Realistinen toive se ei ollut, sen tiesin. Jonain päivänä hän löytäisi jonkun erityisen, ja saisin mennä hänen elämästään yhtä nopeasti kuin olin tullutkin.
Muu elämäni oli tarkoitusta vailla. Kävin töissä, laitoin perheelleni ruokaa, harrastin. Elin vain noita hetkiä varten jolloin sain olla kanssasi, odottaen niitä koko muun ajan. Aivan kuin kaikki muu olisi merkityksetöntä, elämän sivuvirtaa ja välillä pääsin sille oikealle uomalle, väkevän elämisen virralle, luoksesi.
Mielessäni oli käynyt monesti irrottautua muusta, antaa virran viedä todelliseen ja haluamaani. Rohkeus ei riittänyt, ja niin jäin pelkurimaisesti kiinni omiin arkisiin hämähäkinseitteihini, jotka oli omin käsin kutonut, kykenemättä päästämään irti.
Katson kuin ventovieraan kuvaa. Tunnistan siinä olevan itseni, lattialla selällään. Jalkani ovat levällään, vitussani hieromasauva, jota kuvaaja liikuttaa edestakaisin. Milloin muutuin tuollaiseksi riettaaksi, seksin orjattareksi.
Kaipasin kadotettua viattomuuttani, kipeämmin kuin milloinkaan. Olin kadottanut sieluni tässä kiireessä johonkin, jäljellä vain kuori, joka eli eteenpäin. Sillä kuorella oli oudot ajatukset ja päämäärät, jotka eivät millään tavoin kuuluneet aikaisempaan elämääni. Ehkä jos minulla olisi ollut aikaa, olisin voinut estää sitä tapahtumasta. Miettiä, mihin suuntaan olisin elämäni halunnut menevän. Nyt kaikki oli tapahtunut kuin itsestään, vieden minua mukanaan kuin lumivyöryssä.
Tutut kasvot kuvassa, mutta vieraat silmät. Minua pelotti miettiä mitä kaikkea noiden silmien takana olikaan. Silmien ilme oli alistunut, kiimainen, pyytävä.
Olin tehnyt pelottavia asioita viime aikoina, pysähtymättä ajattelemaan seurauksia. Sellaisesta ei seurannut koskaan mitään hyvää. Vaistonikin tuntui vaienneen sieluni mukana. En tavoittanut sitäkään enää.
Surullisena katsoin kiihottavia kuvia itsestäni, joita rakastajani oli ottanut. Hän nautti niiden katselemisesta, ja otti aina vain lisää. Halusi alistaa, piiskata ja raiskata. Mietin, miksi pystyin nauttimaan siitä, haluten lisää, pyytäen lisää. Halusinko rankaista itseäni, koska kurjana ihmisenä en muuta ansainnut. Jossain sisimmässäni halusin kuitenkin myös sitä että minua pidettäisiin ihmisenä. Rakastettavana, haluttavana minuna itsenäni. Ei vain alistettavana seksiobjektina, jolle saattoi tehdä mitä halusi.
Vapisin ajatusta että kohtaisin hänet taas. Hän veisi minut nautintoon, ja halusin sitä, mutta samalla veisi tahtoni, ihmisyyteni. Kapinoin sitä vastaan, edelleen. Halusin alistua, mutta samalla se oli täysin luonteeni vastaista, vaikeaa. Tämä ristiriita raastoi minua, saaden minut välillä kahden ollessamme outojen tunteiden valtaan. Kuuma hekuma sulatti ne kuitenkin hekuman virtaan, ja taas huomasin olevani piiskattuna ja sidottuna, anoen lisää nöyryytystä.
Alistajani oli kouluttanut minua kovalla kädellä, tuntien minun luonteeni läpikotaisin. Hän tahtoi minut nöyränä, omaisuutenaan. En ollut koskaan oikein ymmärtänyt millaista nautintoa se tuottikaan hänelle. Omalta kohdaltanikaan en sitä pystynyt selittämään. Tiesin vain että molemmat nautimme toisistamme eniten juuri tällä tavoin. Kaikki muu oli jotenkin väljähtänyttä, ennen koettua, saman toistoa. Se ei ollut pelkästään uutuuden tavoittelua, uusien kokemusten hankintaa, vaan jotain joka oli rakennettu jo sinä päivänä kun synnyimme, aivojemme mekanismeihin. Hänelle päinvastoin kuin minulle, täydentäen toisiamme.
Kaikki oli likipitäen täydellistä, tunteita vaille. Välitin hänestä liikaa loukatakseni. Hän taas piti minua, toisen omaa, pienenä lainanarttunaan. Käyttäen, omistaen mutta luovuttaen pois. Omien sanojensa mukaan hän ei uskaltanut kiintyä minuun liikaa. Olimmehan sopineet niin. Alistumiseni hänelle oli kuitenkin täydellinen, ja vain hänelle. En kyennyt olemaan kahden sydämen palvoja.
Itkin etukäteen joka kerran kun tiesin tapaavani hänet eroamisen tuskaa. Kohdatessamme hymyilin suloisesti ja samoin erotessamme. Kun pääsin yksin, annoin sydämeni purkaa latauksen häneen, kyynelien virratessa silmistäni. Ihmisyyteni oli antanut minun rakastua, vaikka olin koittanut sen estää. Ainoa toivoni oli saada alistua hänelle niin hyvin, ettei hän kyllästyisi minuun. Lainaisi minua loppuikänsä. Realistinen toive se ei ollut, sen tiesin. Jonain päivänä hän löytäisi jonkun erityisen, ja saisin mennä hänen elämästään yhtä nopeasti kuin olin tullutkin.
Muu elämäni oli tarkoitusta vailla. Kävin töissä, laitoin perheelleni ruokaa, harrastin. Elin vain noita hetkiä varten jolloin sain olla kanssasi, odottaen niitä koko muun ajan. Aivan kuin kaikki muu olisi merkityksetöntä, elämän sivuvirtaa ja välillä pääsin sille oikealle uomalle, väkevän elämisen virralle, luoksesi.
Mielessäni oli käynyt monesti irrottautua muusta, antaa virran viedä todelliseen ja haluamaani. Rohkeus ei riittänyt, ja niin jäin pelkurimaisesti kiinni omiin arkisiin hämähäkinseitteihini, jotka oli omin käsin kutonut, kykenemättä päästämään irti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sinänsä mielenkiintoinen, päiväkirjamainen pohdinta, jossa saattaisi olla ideaa laajemmaksikin tekstiksi.
Tekstihän sivuaa nykyajan henkeä, jossa mikään ei ole tarpeeksi - mikään ei riitä. Kirjoittaja on ilmeisestikin nuori aikuinen. Olisi kiinnostavaa lukea, miten nuori aikuinen päätyy siihen tilaan, ettei mikään ole mitään eikä millään tunnu olevan mittaa eikä määrää.
Äärimmäisyyskuvauksia meillä kyllä on elokuvia myöten, mutta äärimmäisyyksiin johtavien tapahtumien ja ennen kaikkea ajatuskulkujen kuvauksista on pulaa.
Kirjoitustyylisi on sujuva ja miellyttävä.
Toinen amatöörikirjoittajan tekele, sepostetaan fiksusti hirveesti tunteista pläääh. Kertokaa saatana tarina, misstä haluttu tunne syntyy lukijalle, ei pidä tuputtaa kuin lusikalla vauvalle.
Tarinan kerronta se onkin vaikeaa, tollasta latelee kuka vaan.
Amatööri kompastuu omaan näennäiseen nokkeluuteensa ja saa tekstistä tylsää ja raskaslukuista.
Minä en ottaisi ihan noin rankkaa linjaa. Mielestäni tämä ei ollut raskaslukuista, eikä ihan tylsääkään. Mutta kovin abstraktiksi tämä jää, eikä siksi kosketa. Aika osuva tuo kustantajan aatos siitä, että äärimmäisyyskuvauksia kyllä löytyy, mutta taustoihin ja kehityskulkuihin saisi tosiaankin joku uppoutua hieman enemmänkin.
Minusta tarinan alku oli hyvä. Se shokkiherätti lukijan, pakotti kiinnostumaan. Tarinan olisi voinut tiivistää, se on totta, mutta aivan noin rajua kantaa kuin edelliset kommentoijat en kuitenkaan ottaisi. Tarinan synnyttämä tunnelma on tärkein ja kenties tämäkin elää kasvuaikaa vain yhtenä versiona monesta. Kenties.
Kirjoita lisää. Minun kiinnostukseni ainakin herätit. Minun tunteitani sinä ainakin kosketit.
Toivottavasti saan jatkossa lukea lisää tekstejäsi. =)