Pelottaa 24/7

Eivät pelota maahanmuuttajat. Näen ketä he ovat. Osaan väistää heitä jos haluan. Ymmärrän, että porukassa on hyviä ja pahoja. Sen mukaan suhteutan käytökseni. Varon ja tarvittaessa varoitan muitakin. Sillä tavalla ihmiset elävät keskenään kaikissa maailman kaupungeissa, missä on paljon erilaisia ja eri taustaisia ihmisiä. Turvapaikanhakijat lähtevät täältä aikanaan kun vastaanottokeskukset suljetaan. Keuruu ja keuruulaiset jäävät. Se pelottaa, mitä tästä väestä on tullut. Keskustelupalstojen perusteella näyttäisi siltä että seassa on pelottavia ihmisiä. Mihin sitten syydetään kaikki viha, kun turvapaikanhakijat ovat menneet? Varmasti turha kysyä. Sitten vihataan"suvakkeja" ja "hyysäreitä", saastaisia vajakki-idiootteja. Hyvät roturealistit. Leimaava kielenkäyttönne on vihan lietsontaa ihmisryhmää kohtaan. Vihanne pilaa elinympäristömme. Vain sellainen maa ja paikkakunta on hyvä paikka asua, missä ei vihata, ahdisteta eikä leimata ihmisiä ihonvärin, sukupuolen, iän tai minkään muunkaan perusteella. Joudun käyttämään teistä valitettavasti leimaavaa sanaa "roturealistit". Käyttäisin nimiänne, jos vain tietäisin ne. Jos olette ylpeitä teoistanne ja puheistanne, niin kertokaa toki, keitä olette!
35224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Heil! Mein name ist Peter, ich bin 47 jahre alt , rasse realist und Ich liebe mein vaterland! Alles gute fur Dich, sehen sie.

Äänestä

Joo. ongelma on vain se että Suomalaiset raiskaa makkarissa humalaisia täysi-ikäisiä naisia tai vaikka miehiä. mamut raiskaa puskissa ja alaikäisiä lapsia. On siinä ihan vi.tun iso ero!!! Nämä lapset eivät ole voineet edes tehdä sitä valintaa kenen mukaansa he lähtevät, heidät otetaan väkisin!!!!

Äänestä
  • URPO!! Suomipoika raiskaa kaikenikäisiä myös.
    Onko sillä välii missä tapahtuu?
    Teko on aina sama. Väkisinmakaaminen!

    Äänestä

  • SuomiRapes kirjoitti:

    URPO!! Suomipoika raiskaa kaikenikäisiä myös.
    Onko sillä välii missä tapahtuu?
    Teko on aina sama. Väkisinmakaaminen!

    Kuyllähän kulttuurin rikas taja aikuinen mies saa ottaa mukaansa 14v. tytön ja oikeutetusti pahoinpidellä ja raiskata tämän, tyttöhän on voinut vaikka katsoa silmiin. Koska Suomipoika raiskaa kans ja kaikenikäisiä. Ja yks Putkonenkin 1990 tuomittiin ja laitettiin korvaamaan 10tonni.

    No, tämä oli "sarkasmia", mutta.

    - Vakaviin Rikoksiin syyllistyneet pitää karkottaa lähtömaahansa. Putkonenkin on ollut 25 v tapahtuman jälkeen lähtömaassaan.

    - K a i k k i e n, varsinkin alaikäisten raiskaajien tuomioita on kovennettava. Oli raiskaaja sitten minkävärinen, matu,lesta,lebsu,persu,kasu, isis, naapurin setäs, suvakki, äidin uus avokki, suvakki, punaviherekki, kannipali, tai vaikka pettre folk.

    - Valistusta on lisättävä vokeissa, kodeissa ja kouluissa.

    Eipä tuo ikä kaikkia haittaa ...14. Monen yläkoulun kulmilla pörrää joku Eetu teinibemarilla,tyttöjä vikittelemässä. Teiniraskauksia odotellessa. Suomityttö 14 v Eetu 19 v "olen parisuhteessa", molempien vanhemmat kavereina... Ai miten niin ei vois ihastua siihen suklaasilmäiseen Abuun.

    Äänestä

  • Mitä nyt muutama vie kadulta pensaikkoon tai omaan kotiinsa ja raiskaa siellä olikos se vanhin raiskaaja siis suomipoika peräti71 vuotias joka tässä äskettäin sai tuomion. Miksi vanhemmat eivät pidä silmällä näitä teinityttöjään. Seurasin tilannetta kaupassa ja siltä näytti et nämä teinityöt hakemalla hakevat huomiota näiltä komeilta tummilta pojilta.Kyllä on tytöilläkin peiliinkatsomisen paikka jos ihan tietoisesti sitä huomiota haetaan

    Äänestä

Roturealismi ei sitten kuitenkaan halunnut itseään esitellä, vaikka yrittää sitä toisilta vaatia???
Pelkäätkö että taustoissasi on jotain hämärää joka tulisi julki kuitenkin?

Äänestä
  • Joo olipa nolo tapaus.

    Äänestä

Sinä osaat väistää, entä naivit teinitytöt...

Äänestä

Koskaan en ole törmännyt Keuruulla niin vihamieliseen ryhmään kuin nämä suvakit nyt. Haukkuvat suut ja silmät täyteen. Ei saa olle erimieltä mistään. Siinä vasta pelottava porukka.

Äänestä
  • Koskaan en ole törmännyt Keuruulla niin vihamieliseen ryhmään kuin nämä telistirasistit nyt. Haukkuvat suut ja silmät täyteen.
    Pitävät itseään parempina valkoisen ihonvärinsä vuoksi , sortaa ja vihaa muita ihmisiä. Siinä vasta pelottava porukka.

    Äänestä

  • HuolestunutKERJÄLÄINEN kirjoitti:

    Koskaan en ole törmännyt Keuruulla niin vihamieliseen ryhmään kuin nämä telistirasistit nyt. Haukkuvat suut ja silmät täyteen.
    Pitävät itseään parempina valkoisen ihonvärinsä vuoksi , sortaa ja vihaa muita ihmisiä. Siinä vasta pelottava porukka.

    Mitä tai ketä ovat "telistirasistit"?

    Äänestä

  • Kerjuulaiset ovat keksineet mielestänsä hyvän ja lievemmän nimityksen itselleen.
    realistiRASISTI !

    Äänestä

en väistä vaikka turpaan tulisi
tuleepa paluu kyyti terroristin alulle

Äänestä

Aasilehti

Äänestä

Arbeit macht frei!

Äänestä
  • Typerä rasistikersa joka elävästä elämästä tiedä hevonvittuakaan.
    Keskitysleirit olivat Hulluhitlerhomon aikaansaannoksia joissa murhattiin satoja tuhansia ihmisiä. Pidä perkele mölyt mahassas ennen kun rupeat yleisesti kirjoittelemaan tänne aasi!

    Äänestä

tarhian talon parturi liikkeessä töissä? joku
saddami? työluvat?

Äänestä

Minua pelottaa eniten pakolaisissa se,että joudun itse heidän takiaan vankilaan,koska on enemmän,kun varmaa,että tapan sellaisen mamun,joka tekisi jotain pahaa itselleni tai läheisilleni!

Äänestä
  • Voisithan sen jotenkin kääntää jonkun muun tekemäksi rikokseksi tai jätä uhoamatta. Eikös miehinen mies tekonsa vastaa vaikka sit ois 14 vuotta linnaa Kaikihan sinua ihailis oli se vain niin kova jätkä taikka sit kaikki haluais unohtaa ede kuulleensa sinusta. Tämä sinulle nimimerkki varoituksensana

    Äänestä

  • muutikki1 kirjoitti:

    Voisithan sen jotenkin kääntää jonkun muun tekemäksi rikokseksi tai jätä uhoamatta. Eikös miehinen mies tekonsa vastaa vaikka sit ois 14 vuotta linnaa Kaikihan sinua ihailis oli se vain niin kova jätkä taikka sit kaikki haluais unohtaa ede kuulleensa sinusta. Tämä sinulle nimimerkki varoituksensana

    Oulun Rajakylän raiskauksesta kahdelle suomipojalle 5 vuoden tuomio törkeästä raiskauksesta ja törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Nimet löytyvät iltalehden sivulta. Kymmenen vuotta olis voinut ihan hyvin antaa. Ei ole alaikäisen raiskaajilla helpot oltavat linnassa. Ovat alinta kastia muiden vankien silmissä

    Äänestä

  • Jos nuo tekijät olisivat olleet ulkosuomalaisia olisi tuomio ollut lievempi,ellei jopa ehdollinen.

    Äänestä

  • ihmeestisevaanmenee kirjoitti:

    Jos nuo tekijät olisivat olleet ulkosuomalaisia olisi tuomio ollut lievempi,ellei jopa ehdollinen.

    Jaa se käänty sitten noin päin tämä homma . Saivat siis sinun mielestäsi liian kovan tuomion.

    Äänestä

  • Siinä taas suomimies näytti osaamistaan.

    Äänestä

  • muutikki1 kirjoitti:

    Jaa se käänty sitten noin päin tämä homma . Saivat siis sinun mielestäsi liian kovan tuomion.

    Etkö ymmärrä lukemaasi,vai mikä mättää?Tarkotin,että sitä mitä kirjoitin!En käsittääkseni puhunut mitään kyseisestä tuomiosta,tarkotin,että mamut saavat yleensä paljon lievempiä tuomioita,kun kantasuomalaiset,jos et nytkään ymmärtänyt mitä tarkotan niin sitten en voi auttaa sinua.

    Äänestä

  • No mites tuon muuten voi ymmärtää jos mamut kerran olis saanut pienemmän tuomion ,niin suomipojat sai sitten liian iso. Se on kumma kun tulee ilmi et suomipoika on raiskannut niin ollaanhiljaa, mutta maahanmuuttajien tekemät raiskaukset ovat heti tapetilla . Sitten vielä levitellään perättömiäkin juttuja . Niin oli näistäkin Oulun Rajakylän raiskauksista et maahanmuuttajat tehny . Karu totuus vain kertoo et et omat suomipojat asialla ja vielä oikein puukon kanssa 15 tytön kimppuun .Mietin vain mihin puukkoa on käytetty. Laita sitten jonkinlaista tilastoa jos kerran tiedät eron tuomioista .

    Äänestä

  • Sinneppä joutuis mammanpoika venkuloiden porattavaks!
    Oikein toivoisin että pääsisit maistamaan lepohotellin autuutta.

    Äänestä

  • ihmeestisevaanmenee kirjoitti:

    Jos nuo tekijät olisivat olleet ulkosuomalaisia olisi tuomio ollut lievempi,ellei jopa ehdollinen.

    Miksi? Ulkosuomalainen on vakituisesti Suomen ulkopuolella asuva suomalainen, joka on joko Suomen kansalainen tai suomalaista syntyperää.

    Äänestä

Ja mihin nämä VOKit tyhjenee, älä unta näe. Kyllä rikastus on tullut jäädäkseen, väki vain vaihtuu. Miten aloittaja kuvittelee tämän olevan ohimenevä ilmiö? Yhtään sellaista seikkaa en löydä, mitä hyvää tässä asiassa on. Ymmärtäisin, jos tulisi muutama perhe tai muutama muuttaja, mutta satoja paperittomia ihmisiä täysihoitoon. Ajan kanssa nähdään miten Suomen käy.

Äänestä

tässä tulevaisuus katso pelasta suomi.fi
karu totuus

Äänestä

Olen jo hissuksiin ruvennut pakkailemaan laukkujani kun alkaa olla täällä niin pelottavaa. Mutta mihinkähän sitä voisi muuttaa, missä ei olisi ketään muualta tulleita?

Äänestä
  • Etelämanner on aika rauhallinen, ellei sitten pingviinit ala pelottamaan kun ne saattaisivat pitää sinua mamuna.

    Äänestä

Missä ihan oikeasti uskaltaa asua, jos pelkää samoilla perusteilla sekä maahanmuuttajia että suomalaisia?

Äänestä
  • Pitää jättää kotimaa suomalaisen vihan vuoksi. ADIOS rasistimieliset!

    Äänestä

  • foreverGoodbye kirjoitti:

    Pitää jättää kotimaa suomalaisen vihan vuoksi. ADIOS rasistimieliset!

    Hei hei ja hyvää matkaa. Kirjoita kortti kun oot perillä.

    Äänestä

Aloittaja tutustu kuvamateriaalin Kesän ja Syksyn Etelä -ja Keskieuroopasta,osaatko googlata ja käyttää YT? Katso sitä sekasortoa ja mellakoita,roskia,paskaa ja raivopäisiä islamisteja kehittymättömien raakalaisten hävitystä ja huutoa,sotkemista,viljelyksien tallomista.ym. Mistä luulet muslimien ongelmien johtuvan ts kykenemättömyyteen elää omassa maassaan työtä tehden,joukko hulluuden, järjettömän käytöksen,heikkolahjaisuuden? Luku ja kirjoitustaidottomia omallakin kielellään. Eivät ymmärrä länsimaisia kirjaimia ja kulttuuria.Ovat eläneet ja lisääntyneet pysähtyneessä kulttuurissa pienissä piirissä,suvun,kylän kesken vuosisatoja,tuhansia vuosia. Ja se vaikuttaa etteivät tule pärjäämään eikä sopeutumaan länsimaiseen kristittyjen maiden tapoihin koskaan. Islami on väkivaltaisen vihan aate.
Muslimimiehittäjät pyrkivät islamilaistamaan Euroopan maat lisääntymällä ja ottamalla vallan hölmöiltä kristittyiltä jotka aivopesty kouluissa monikulttuurisuuteen harha ja uskomusoppiin. Ja ketkä nämä opettajat ovat?Jotka haluaa maailman sekaisin tuhoamalla kansallisvaltiot ja ryöstämällä pohjavedetkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Roturealismi kirjoitti:

Eivät pelota maahanmuuttajat. Näen ketä he ovat. Osaan väistää heitä jos haluan. Ymmärrän, että porukassa on hyviä ja pahoja. Sen mukaan suhteutan käytökseni. Varon ja tarvittaessa varoitan muitakin. Sillä tavalla ihmiset elävät keskenään kaikissa maailman kaupungeissa, missä on paljon erilaisia ja eri taustaisia ihmisiä. Turvapaikanhakijat lähtevät täältä aikanaan kun vastaanottokeskukset suljetaan. Keuruu ja keuruulaiset jäävät. Se pelottaa, mitä tästä väestä on tullut. Keskustelupalstojen perusteella näyttäisi siltä että seassa on pelottavia ihmisiä. Mihin sitten syydetään kaikki viha, kun turvapaikanhakijat ovat menneet? Varmasti turha kysyä. Sitten vihataan"suvakkeja" ja "hyysäreitä", saastaisia vajakki-idiootteja. Hyvät roturealistit. Leimaava kielenkäyttönne on vihan lietsontaa ihmisryhmää kohtaan. Vihanne pilaa elinympäristömme. Vain sellainen maa ja paikkakunta on hyvä paikka asua, missä ei vihata, ahdisteta eikä leimata ihmisiä ihonvärin, sukupuolen, iän tai minkään muunkaan perusteella. Joudun käyttämään teistä valitettavasti leimaavaa sanaa "roturealistit". Käyttäisin nimiänne, jos vain tietäisin ne. Jos olette ylpeitä teoistanne ja puheistanne, niin kertokaa toki, keitä olette!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu