Sarjassa "ufot ja paranormaalit ilmiöt", joka on siis JAG:in tekele, ja joka esitettiin suomen televisiossa vuonna 1994, oli yksi jakso jossa se muija ennusti että kymmenen vuoden sisällä PK-seudulle tipahtaa meteoriitti. Ajattelin tuolloin että pidän tuon ennustuksen mielessä ja katsotaan tipahtaako suomeen PK-seudulle meteoriitti.
Noh, nyt siis on 10-vuotta täyttymässä, joten eipä sen akan ennustukset toteutunut...tosin se akka olikin minusta lähinnä mielenterveyspotilas, eikä mikään ennustaja...mikä lie skitsofreenikko oli ja luuli olevansa ennustaja ja ennusti näköjää päin honkia.
Ennustus ei käynyt toteen
4
857
Vastaukset
Onhan tässä vielä muutama päivä. Jonain kauniina aamuna katot ikkunasta ja katot kun taivaalta on tulossa iso kivi taloasi kohti.
- Nimetön
Useimmat ennustajat ovatkin henkisesti häiriintyineitä/huijareita varsinkin jos ilta-sanomiin on uskominen.
Tämä kyseinen arvio tehtiin joku aika taaksepäin kun joku ennustaja huijasi miehiltä rahaa ja taisipa jotenkin kiristää tai huijata jonkun palvelijaksi omaan taloonsa.
Uskon tosin, että on olemassa todellinen selvänäön lahja, mutta se on harvinaisuus. Myöskin henkimaailma voi sekaantua näkemiseen ja sitä kautta välittää väärää tietoa näkijälle.
Täytyy myöskin ottaa huomioon multiversumi, että ennustaako tämän universumin asioita vai jonkin toisen.
Jossain on varmasti todellisuus, missä kyseinen ennustaja oli oikeassa.
Mutta en usko, että erehtymättömiä ennustajia olisi olemassa. Itse olen saanut hyviä tuloksia ennustuspelini kautta niin hölmöltä kuin se kuulostaakin.
Mutta todellinen selvänäkö kuten todettu on harvinaisuus.
Lifefeeder. - Särmä
Kyllä muija oikeassa oli ennustuksessaan. 31.12.1998 kello 23.58 tulla tömähti puolentoista gramman meteoriitti keskelle Nuuksiota. Ei vaan ilotulituspaukkeelta huomattu mitään.
- naurajainen
Joo, kiva oli katsoa "profetiaa" vuodelta 1998 jossa väitettiin, että tulevaisuudessa
AASIA ON AINOA MANNER joka säästyy suurilta luonnonmullistuskatastrofeilta....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5201608- 641176
- 61872
- 62871
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18847Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101776- 76751
- 30707
- 63695
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691