Tiedän, että pystyn kunnioittamaan hänen näkemyksiään mutta vahvasti epäilen, ettei hän kykenisi kunnioittamaan minun näkemyksiäni. Hän varmaankin haluaisi rinnalleen ihmisen, jolla on täysin samanlainen uskomusjärjestelmä. En pidä häntä muita tuomitsevana ihmisenä mutta jotenkin vain vaistoan, että juuri tämä voisi olla se yhteentörmäyksen aiheuttava kohta hänessä. Uskoni ei näy minusta mitenkään ulospäin, en liiku uskovaisissa piireissä, en rukoile ääneen, kirkossa käyn harvakseltaan. En häpeä vakaumustani mutta toisaalta en myöskään tuputa ajatuksiani muille. Silti ajattelen, että hän tuskin voisi rakastaa ihmistä, jonka näkisi negatiivisessa valossa. Hän saattaisi ajatella minun olevan tyhmä, omaan pohdintaan kykenemätön pelkuri, esimerkiksi.
Tämän aukikirjoittaminen saa minut jälleen sanoinkuvaamattoman surulliseksi...meistä tuskin voi koskaan tulla mitään.
Tämän aukikirjoittaminen saa minut jälleen sanoinkuvaamattoman surulliseksi...meistä tuskin voi koskaan tulla mitään.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Eipäs kaapata toisten ajatuksia. Luepa kuitenkin myös se viimeisin kommenttini sieltä.
Jos vain unohdettais kaikki periaatteemme ja pelkomme hiiteen ja annettais palaa. Uskonnolliset, poliittiset, syntyperäiset, kokemukselliset...Kaikki! Ei tosin kanssasi; pelkäänpä sinun olevan vain muita matkiva provo.
En nyt kyllä tiedä mihin viittaat toisten ajatusten kaappaamisella. Mikä kommentti pitäisi lukea ja mistä?
Surullista tekstiä aloittajalta. Rakkaus tarkoittaa minun mielestäni sitä, että hyväksyy toisen kokonaan. Oletteko puhuneet asiasta irl vai mietitkö vain täällä?
Emme ole puhuneet tästä, itsekseni vain pohdin täällä. Niin, voihan sitä toisen kokonaan hyväksymistä jonkinlaisena rakkauden "mittarina " ehkä pitää.
Raamatussa lukee muistaakseni että ei uskovainen ja uskovainen voivat olla yhdessä, mutta silloin uskovaisen pitää pysyä uskossaa ja js. pyhittää ei uskovainen tai jotain :D mutta siis ei tarvitse käännyttää..
No siis todellakaan en alkaisi ketään käännyttämään. Pois se minusta :-D
Voi tulla vaikeaa. Rukoile vain, löydät kyllä hyvän ratkaisun.
Eihän tuohon osaa mitään sanoa. Sun ja hänen asiahan tuo on. Puhu hänelle, se on ainoa neuvoni.
Miksi koet sen sille toiselle olevan niin vaikeaa? Miksi epäilet, ettei hän pystyisi kunnioittamaan sinua?
Itse taidan olla aika lailla kaltaisesi, kuvailu sopii hyvin. Minulla on ystäviä, jotka ovat sittemmin paljastuneet ateisteiksi. Se ei ole vaikuttanut ystävyyteemme. Ehkä heillä on pienoinen "sääli" minu akohtaan :D. Itse taas ajattelen, että "tulettte vielä yllättymään" (kuoleman jälkeen). Kunnioitus kumpaankin suuntaan kuitenkin on, ja "ystävänrakkaus".
Minulla on myös ystävä, joka on "uskovaisempi" kuin minä. Hänellekään minun "vähäisempi" uskovaisuuteni ei ole ongelma.
Kiitos vastauksestasi. Minullakin on ystäviä laidasta laitaan, eriävät näkemykset ovat olleet ystävyyssuhteissa rikkaus, eivät ongelma.
Korostan, ettei kirjoitukseni perustu faktaan vaan oletukseen, emmehän ole asiasta edes keskustelleet. Vakaumukseni on oma valintani, pitkän pohdinnan tulos. Samoin oletan, että hänen ateisiminsa on tietoinen valinta. Ajattelen, että pysymme tahoillamme jokseenkin järjissämme pitäytymällä omissa näkemyksissämme, sillä niiden kautta hahmotamme tätä maailmaa ja itseämme osana sitä.
Tunnen ihmisiä, jotka ovat henkeen ja vereen ateisteja. Vaikutelmaksi keskusteluistani heidän kanssaan on jäänyt aikalailla "armoton" suhtautuminen uskovaisia kohtaan. Loogisesti tästä seuraa, että hänkin voisi kuulua tähän kategoriaan.
Vilkaiskaahan ketjua jossa Rakkauden Käsi runoilee, jotain Mene pois jne oli otsikko ;D Yksi vastaus kysymykseesi siellä.
Otsikko oli "olet lähellä"
Kuinka vastaus kysymykseeni voisi olla jostain aninyymiketjusta kaivettavissa?
Itse asiassa vastasin nimmarille Älä-ole-skeptinen. Luitko ketjun? Pohdin siellä samaa kuin sinä nyt mutta toisen näkökulmasta (ateistin hypoteettinen näkökulma samaan kysymykseen). Ymmärrän siis murheesi. Katso nyt vaan sieltä jos yhtään kiinnostaa...
Joo, kävin lukemassa. Karmaisevan samankaltaista pohdintaa. Oli kiehtovaa päästä hetkeksi ateistin "pään sisälle" tässä asiassa. Vaikutelmaksi jäi nollatoleranssi, kyvyttömyys/haluttomuus rakastaa "toisinajattelijaa". Olisi kohtalon ivaa, jos sattuisit olemaan hän. Mikäli olet hän, niin tiedoksesi, että smurffeihin en usko.
Et ymmärtänyt mitä luit. Ei se mitään, tuskin moni muukaan... Ei ole halusta kiinni jos pelkää ettei pysty vaikka haluaisi. Että huonoina hetkinä ymmärrys ja suvaitsevuus ei riitäkään. Se on realismia ja itsensä kyvyttömyyden myöntämistä, se aiheuttaa pelkoa etukäteen. Kerran sen kokenut pelkää uutta tilannetta väkisinkin. Vaikka haluaisi olla parempi ihminen. Kuinka suvaitsevainen olet itse ellet edes pelkojeni todellisuutta hyväksy?
Aloittaja kysyi, minä tietämättä aloittajan kysymyksestä vastasin. Kyllä kohtalon ivaa olisi. Mutta eihän sitä tiedä, onko kohtalo muovannut minutkin muuttumaan paremmaksi jos tilanne tulisi kohdalleni.
Selvennyksesi osoitti, etten sitten ollutkaan ymmärtänyt lukemaani siten kuin olit tarkoittanut. Aihe tulee minua "lähelle", ja se varmaan hämärsi objektiivisuuttani. Ei olisi pitänyt alkaa tulkitsemaan, ja pahoitteluni jos loukkasin sinua jotenkin! Toivon, ettet vastaavasti väärintulkitsisi minua suvaitsemattomaksi ihmiseksi. Kokemuksesta tiedän oman rajallisuuden äärelle pysähtymisen olevan kivulias - joskin myös tervehdyttävä kokemus. Hyväksyn pelkosi olemassaolon. Itsekin pelkään.
Kohtalon muokkaamiskykyä koskeva kommenttisi osoitti, että tuskin olet kaipaamani henkilö. Hän kun ei "usko" kohtalon olemassaoloon. Kaikkea hyvää sinulle, oli mielenkiintoinen keskustelu tämäkin. Kiitos siitä.
Kiitos itsellesi. Jotkut aiheet tulee liian lähelle, mullekin.
Sinäpä sen sanoit - kirjoituksesi ei perustu faktaan, vaan oletukseen. Hyvä, että tiedostat sen. Nyt voitkin lähteä avoimin mielin matkaan, ottamaan selvää, pitääkö oletuksesi paikkansa vai ei :). Toivon, ettei se pidä paikkaansa.
Itselläni on aika avoin suhtautuminen ihmisiin ylipäätään. Vaikka kuulen juttuja ihmisistä etukäteen, en silti muodosta niiden perusteella mielipidettäni, vaan tutustun avoimin mielin. Ihan parasta on nimenomaan se itse mielipiteensä muodostaminen, sen perusteella, mitä oikeasti paljastuu toisesta, omista oletuksisat ja luuloista viis.
Ei tullutkaan suoraan kommentti sinulle mutta ei se haittaa.
Haluan sanoa vielä tästä omasta uskostani tai elämänkatsomuksestani, että jotenkin koen kokevani elämäni helpompana (myös vaikeuksissa) kuin nuo ateistit. Minulla kun on olo, että minusta pidetään huolta ja elämä kantaa kuitenkin. Joskus olen toivonut, että nuo ateistiystävänikin pystyisivät uskomaan johonkin suurempaan ja korkeampaan voimaan. Joskus tuntuu myös pahalta se, mitä he opettavat omille lapsilleen. Itse haluaisin opettaa toisin. Tuo muuten saattaakin olla haastava tilanne, jos siis uskova ja ateisti päätyvät yhteen ja saavat lapsia. Miten heidän elämässään näitä asioita käsitellään?
Ehkä voisit käydä kyselemässä tuolla uskovien ja ateistien palstalla, onko vastaavia pareja?
Miten viettää vaikka joulua ateistin kanssa jos Jouluevankeljumin lukeminen joulupöydässä tai kirkossa käynti on typerää. Nyt vietetään Adventtia. Voiko ateistin kanssa mennä laulamaan hoosiannaa? Virsikirja on nykyään hieman pehmentynyt. Jopa Morning has broken on päässyt mukaan lisävihkoseen.
Joulu on perhejuhla, lasten juhla. Ateistina vietän joulua juhlana juhlien joukossa. Evankeliumi ei minua tapa, mutten sitä itse lukisi omassa pöydässäni. En myöskään rukoile vaikka muut niin tekisivät, sillä kokisin sen valehteluna, mikä on arvojeni vastaista. Tämä voi loukata muita jos käyn kirkollisissa juhlissa mutten minäkään pakota ketään olemaan rukoilematta.
Pidän laulamisesta, laulan hoosiannaa ja joululauluja siinä missä muitakin lauluja. Ei sanoma ole aina lauluissa tärkeintä. Osaan virsiä ulkoa, lapsuuden peruja, pidän monista. En silti usko niihin.
Miksi pitää olla niin tiukkarajainen?
Samaa kysyn minä, vaikka uskovainen olenkin. Miksi tosiaan pitää olla niin tiukkarajainen? Mainio tuo kommenttisi "Evankeliumi ei minua tapa..."
No, ei se minuakaan tapa, joskin ehkä vahvistaa :-)
Oletko siis kristitty vai joku muu uskovainen? Yksi lause paljastaa sen, että et taida olla oikeasti itsekään uskossa Jeesukseen. Vai olenko väärässä. Jos olen väärässä niin aion vastustaa "liittoanne". Mutta en tuhlaa sanoja jos tämä on trolli.
Olet väärässä eikä ole mitään "liittoa". Kommenttisi paljastaa sinusta jotakin, mitä en nyt tähän taida kirjoittaa.
Kirjoita vaan jos siltä tuntuu tai miten vaan. En tarkoittanut millään pahalla edellistä kunhan kysyin miten asia on.
Ei kai tuollainen todellista rakkautta erota. Onhan niitä aviopareja, jotka poliittiselta vakaumukseltaankin ovat ihan eri suunnan ihmisiä. Jopa kansanedustajista löytyy näitä. En toitota uskoa, mutta sisimmissäni ole sellainen, mutta hyväksyn muullakin lailla ajattelevat.
Et ole ainoa uskovainen joka rakastaa ateistia ja rakkaus voitaa nuo pelkosi jos vain uskot. Ei mikään uskonto kiellä rakastamasta lähimmäistä oli hän sitten uskovainen tai ei. Voit aina rukoilla myös rakkaittesi puolesta. Tärkeintä on että rakastatte toisianne, viihdytte toisten seurassa ja kunnioitatte toisianne.
Turhaa pelkoa ja liiallista analysointia sanon ma.
Hyviä öitä
Olipa mielenkiintoinen näkökulma, että tuo olisi kuilu välillänne. Itse en näe tuossa mitään ongelmaa.
Minulla on monia hyvinkin uskovaisia ystäviä ja tuttuja. He eivät ole vain kristittyjä vaan muistakin uskonnoista. Heidän uskonsa ei ole minulta pois eikä mitenkään väärin. Kunnioitan heidän näkemystään vaikka se eroaa omastani.
Voin käydä juhlissa ja käyttäytyä kuten muutkin. Rukoilun jätän pois, koska ei ole ketään kenelle sen osoittaisin. Joulu on perhejuhla uskoon katsomatta ja vaikka kaste- tai rippijuhlassa voin käydä, jos minut on kutsuttu. Ihan niin kuin kuka tahansa muukin kutsuvieras.
Käännytystä en siedä eikä sitä ole paria kertaa enempää yritetty. Ihmisinä minulla ei ole vastaan mitään. En siis näe uskontoa kuiluna. Asioista voi keskustella eikä olla täysin mustavalkoinen.
Ystävyyssuhteissa tuo ei ole ongelma, eikä sukulaissuhteissa, mutta puolisoiden välillä. Juuri se miten pitäisi pystyä hyväksymään toinen itsenään kokonaisuudessaan. Vaikka maailmankatsomus ja mahdollisesti elämänvalinnat ovat niin eri pohjalta tehtyjä.
Ei se ole ongelma suhteessakaan, jos siitä ei tee ongelmaa. Ei ainakaan minun kokemukseni perusteella.
Minun suhteessani se oli ongelma, vaikkei uskonnollisuus edes hallitsevaa ollut. Toisaalta, siinä suhteessa ei ollut rakkauttakaan ylittämään tuota ongelmaa joka oli vain pisara meressä...
Eli toisille on, toisille ei. Niinhän asiat aina on.
Jumalan avulla, hänen viisaudessa pysyessäsi sinulla on asioille ja ilmiöille totuudelliset selitykset jotka pitää paikkansa. Aina kun mies tuo omia ajatuksia esille, tuo sinä omasi. Olet Jumalan kirje hänelle. Jumalan viisaus on suurempi kuin yhdenkään ateistin. Näytä se hänelle. He käsittää että elät vain opituissa kuolleissa opeissa. Näytä että Jumala on elävä Jumala ja hän toimii maailmassa juuri tässä hetkessä ja tässä päivässä.
Jos ette ole keskustelleet asiasta, niin mistä tiedät hänen olevan ateisti?
Olen joskus nähnyt palstalla jonkun "tiedottavan" olevansa ateisti, mutta oletan että olet sarjassamme järkevä, joka ei ota mitään palstan kautta saamaansa "tietoa" todesta.
Hän on kertonut minulle olevansa ateisti.
Kerroitko itse olevasi uskova?
Tuossahan olisi ollut mainio tilaisuus keskustella aiheesta laajenmminkin.
Kyllä kerroin, mutta tilaisuus laajempaan keskusteluun valitettavasti meni ohi. Ehkä joku toinen kerta sitten.
Ateismia ei oikeasti ole olemassakaan... Otapa käteen ateismin määritelmä, ja ala tutkia sitä. Ateisti on ehkä jonkun toisen uskonnon vastauskova, mahdollisesti iSlamin? Kristillinen ateismi ei tarkoita muuta kuin sitä että ei usko kristinuskoon.
Ateisteja on monenlaisa. Osa on niitä, jotka kieltävät jumalan olemassaolon ja perustelevat että ei ole näyttöä sen puolesta. Sitten on niitä joille koko Jumalakäsitys on vieras. Moni ateistiksi itseään kutsuva on agnostikko. Minusta ateistit voisivat olla joulunä töissä ja jättää kirkolliset juhlat väliin. Ei ammattiliittoon kuulumatonkaan voi vaatia itselleen liiton etuja kuulumatta liittoon. Joku moraalinen pohja ihmisellä kuitenkin pitää olla. Minusta esim kymmentä käskyä on hyvä noudattaa. Jos jonkun mielestä se on typerää en ymmärrä sitä.
Kävele puiston halki seitsemänä päivänä kuun noustua ja aamulla peiliin katsoen sano: minä rakastan sinua.