Mistä aidon gootin tunnistaa?
Gooteista
Gootin alku
251871
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Lyhyesti: Ulkoisesti ei mistään.
Eikä kovin moni henkisestikään ole ns. "aito gootti" vaan ns. teinigootti jonka käsityksen mukaan pukeutuminen on tärkein osa goottilaista tyyliä.
Pari neuvoa: Gootit eivät palvo saatanaa. Lisäksi kaikenlaisten sarjamurhaajien tai erityisen julmien murhaajien palvominen/ihailu on vain typerää ja jonkun ääliön keksimä juttu josta tuli muotia joidenkin keskuudessa.
Tärkein osa goottilaista tyyliä on olla oma itsensä, ilmaista itseään(runoilla, valokuvilla, etc.) ja hyväksyä erilaiset ihmiset(punkkarit, pissikset, lihavat, laihat, homot, ja niin edelleen) sellaisenaan.
mä ainakin olen gootti/saatananpalvoja.
käytän vain mustia hameita/mekkoja, korsetteja, mustaa,punaista...paljon koruja... meikkaan tummasti ja rakastan kauhuelokuvia. kuuntelen goottimusaa ja blakmetallia. olen satanisti. käytän pentakrammeja ja ristejä väärinpäin (mulle ne on oikeinpäin). Mulla on musta pitkä tukka ja yleensä valkoseks puuteroitu naama, mustat/punaset huulet, mustat silmät jne.. luulen kyllä olevani ihan aito gootti, enkä mikää teini wannabe.
Luulla saa aina.
Teinigootti olet ikäsikin puolesta.
Mutta kyseessä täytyy olla kuitenkin trolli, et voi olla tosissasi.
niin mikä oikein olet? eka sanot olevas gootti, sitten saatananpalvoja ja lopuksi satanisti? näitä kaikkia ei voi olla yhtäaikaa mielestäni.
Siis .. oon mykistyny. Todellakin meitä kaikkia vaivaa käsitys et Goottiudessa tärkeintä on toi mustaan pukeutuminen. Mut toi et "..ja hyväksyä erilaiset ihmiset.." en oo tienny ollenkaan... Kunnioitan gootteja tästä lähtien, jos he todella ovat tuollaisia. :)
Läheskään kaikki gootit eivät tiedä puoliakaan tuosta vaan luulevat, että angstailu ja mustiin pukeutuminen ovat tärkeintä.
Valitettavasti..
Käy vaikka netistä etsimässä tai kirjastosta jonkinnäköistä materiaalia ja faktaasiitä mitä mikin on. Sinusta ei tule satanistia eikä saatananpalvojaa kantamalla pentagrammia tai ristiä väärinpäin..siihen liittyy muutakin..ja joo se naama valkosena ja mustaa ja punaista vaatteissa ei auta kumpaankaan asiaan noin niinkuin vakaumuksellisesti.
eli..siis kaikki avoimet ihmiset ovat gootteja.. avoimet siis: avarakatseiset, hyväksyvät ihmiset.. Hassua ..
Mutta hienoa. Tuntuu vaan että noin annetaan goottilaisuudelle hiiiieman liian iso näkökulma.
Miten ihmeessä sä voit olla SEKÄ gootti ETTÄ saatanpalvoja. Ne on käytännössä toistensa vastakohtia. Toi sun kuvauksesi itsestäsi viittaa enemmänkin saatananpalvontaan, kun goottiuteen.
Mä olen aina luullu, että kristitty on saatananpalvojan vastakohta. Mutta miten vain haluat.
En mä kyllä ymmärrä muutenkaan, miten uskonto liittyy johonkin nuorten tyylisuuntaan? Vähän hölmöä sanoa, että "et ole gootti jos palvot sitä ja tätä". Samalla vaivalla voitte varmaan sanoa, että "et ole oikea hevimies jos et palvo Saatanaa"?
Työntäkää jätkät oikeasti umpimielisyytenne perseeseen.
Siintä, että se ei ole 14 vuotias 69eyes fani.
ne on just mustiin pukeutuvia! sellasia spookyn näkösiä..kyllä sä sit gootin tunnistat ku tulee vastaan! ei oo mikään teit vastaan,olen kyllä nähny gootteja.itseasissa,ootte muute aik kiinnostavan näkösiä! en halveksi,EHKÄ ihailen..mut en sitä mitä teette.JOS teette..Näin painajaist yx yö! piru et pelotti!*
joo. tota minusta tuntuu siltä että alkuperäinen viestinkirjoittaja.. yrittää muuttua epätoivoisesti gootiksi.. siihe ei paljo neuvoa tarvitse.. öö, meidän porukassamme olemme joka ikinen gootteja.. olemme no jos ulkokuorta katsotaan, pidämme korsetteja, mustia hameita.. valkeat kasvot ja mustat meikit. me olemme taiteellisia kirjoitamme runoja, pidämme valokuvauksesta ja kaikesta taiteesta. no kuuntelemme raskasta musiikkia.. no olemme sitä mitä oikeasti olemme emme esitä toista ja ilmaisemme asiamme hyvinkin suoraan.. jne. hyvä jos helpotti.. mutta se että netistä kysellään mikä on aito gootti.. hmm, on jotenkin aika huvittaa. ainiin tottakai palvomme saatanaa jne. no ei tuo lause voi jäädä pois kuvaan vain erästä joka luulee tällä tavalla gootti olevansa.. eli aatteet tekee sen gootin, ei pelkästään vaatteet ja se "pelottava" olemus.. mutta enpä jaksa enenpää kirjoittaa :) hyvät uudet vuodet kaikille!
Sellaisia true- gootteja, jotka pukeutuvat kuin goottien "pitäisi pukeutua" eli miten goottien luullaan pukeutuvan, näkyy harvoin. Enkä halua sitten vihaisia kommentteja tuosta "pitäisi pukeutua".
Sillä tavalla pukeutuvien enemmistö on joko hevareita, jotka pitävät goottityylistä niin paljon, että itsekin haluavat pukeutua niin, tai wannabee gootteja.
Jos näet tyypin kaupungilla, tai missä näetkään, joka näyttää gootilta, en suosittele laskemaan ulkonäön varaan. Saatta olla, että kyseinen henkilö on vaan joku pikku-teinix (en laita ikää, ettei tule negatiivista palautetta), joka haluaa olla erilainen, ja joka kuuntelee jotain Uniklubia ja Antti Tuiskua.
Mollaaqxää uniklupii?
...eipä Uniklubi kauheesti goottimusiikkia ole...
Aika mielenkiintosta lukee noit kommenttei... Ihminen voi olla synkkä, pukeutua tummaan, ehkä vähän sellaiseksi mikä mielletään goottimaisesti, mutta olisi kuitenkin pinnallisempi ajatuksissaan, ja hänet luokiteltaisiin gootiksi. Tyhmää. Miksi ihmisiä ees luokitellaan vaikka gooteiksi? Sehän on ihan tyhmää. Mä ihailen sitä kun voi olla millainen haluaa, ja toivon et joku päivä mullakin on tarpeeks itseluottamusta siihen. Siihen asti, mä olen vaan synkkä ihminen, joka edelleen hakee ,parempien paikkojen puutteessa, vaatteita
näistä "Pissis-paikoista", kuten H&M:stä...
"Miksi ihmisiä ees luokitellaan vaikka gooteiksi?" Tuosta oon samaa mieltä.
Ihmisiä ei itse asiassa saisi luokitella mitenkään.
Olisi vaan, että heviä/metallia kuuntelevat ovat heviä/metallia kuuntelevia, räppiä kuuntelevat ovat räppiä kuuntelevia, goottimusiikkia kuuntelevat ovat goottimusiikkia kuuntelevia jne.
Miksi edes pitää olla niin, että toi on hevari ja toi on gootti ja toi on purkkapoppari ja toi on räppäri ja toi on... jne. jne.
Jokainen kuuntelee musiikkia, josta pitää ja ehkä pukeutuu musiikin mukaisesti ja jos vaikka minä pidän sekä metallista että goottimusiikista ja pukeudun kuin gootti, se ei tarkoita että olen gootti, voinhan olla vaikka räppäri omasta mielestäni (se oli vain esimerkki, en pidä itseäni räppärinä)...
Ja mieltä jäi painamaan, että mitähän perkelettä meinaa "tranch-metal"? Meinaan, että olen metallin kehitystä seurannut jo tuolta 80-luvun lopulta lähtien (tosin enemmänkin perinteisen heavyn ja thrashin linjalta), enkä ole tuollaiseen aiemmin törmännyt. Onko kyse siitä, ettet osaa kirjoittaa thrashia oikein, vai onko joku keksinyt uuden genren?
Tekstistäsi päätellen et vaikuta itsekään yli 15-vuotiaalta, joten jätähän suosiolla ne "pikku-teinix" -kommentit pois. Kaikki alle 20-vuotiaat on pikkuteinejä. :)
Enpä näköjään osaa kirjottaakkaan enää.
Voihan minut luokitella mihin haluaa. Riippuu ihmisestä. Yhdelle olen saatananpalvoja, toiselle satanisti, jollekulle gootti, joillekkin hevari jne. Mutta asiasta enemmän tietävät (wtf????????????????? ???? ?) luokittelevat minut tEiNiXeXi tai PiSsIkSeX jA nIiN eDeLlEeN (NäIn On VaIkEa KiRjOtTaA), mutta kaikki alle 20 vuotiaat????? hUlLuX nÄ oOt? o_O jne. jne. jne. jne. jne...
Kyllähän kaikki alle 20-vuotiaat ovat teinejä. Thirteen, fourteen, fifteen ja niin edelleen. Äläkä ala marttyyriksi; itsehän sä luokittelet ihmisiä ihan samalla lailla.
...home! Juu, juu, luokittelenhan minä, mutta tuo "ikäraja" on hieman alhaisempi. Mitäs sitten 40-vuotiaat on? Juuri aikuis iän saavuttaneita? Mikäs ikä sitten alkaa olla jo vanha?
Aito gootti on sellainen wannabe teinix, joka jostain syystä on syrjäytynyt, ja haluaa omaa itsetuntoaan kohottaakseen pukeutua "raskaasti" ja pelottavaksi, jotta muutkin kammoksuisivat häntä. Aito gootti on löytänyt mustat vaatteet lähimmästä halpamarketista, ei puhu, harrastaa epäilyttäviä rituaaleja huoneessaan, ja on muutenkin perehtynyt hyvin vähän oikeaan goottilaisuuteen ja olisi oikeasti häpeäksi alkuperäisille gooteille, jotka ei menneisyydessä olleet lainkaan sellaisia kuin nykyajan teinit luulee. Tsemppiä, ehkä joskus löydät elämän...
Goottius on vain yksi nuorison tyylisuunta; ei gootit ole sen mystisempiä kuin hopparit, hevi-ihmiset, punkkarit tai muutkaan. En tietenkään sano, ettei se voisi olla myös elämäntyyli; kyllähän monille myös punk, hiphop ja metalli ovat elämäntyylejä!
Gootit hakevat tietoisesti itselleen mystisempää mainetta kuin ansaitsevat. Jos kysyt, mistä gootin tunnistaa, kuulet kuvailuja, jotka voivat päteä keneen tahansa, mutta perässä on aina "mutta pukeutuminen ei sitten liity goottiuteen!" Sen huomaat jo tästä threadista.
Itse ymmärrän kyllä niitä hölmöjä, jotka suhtautuvat goottiuteen kuin se olisi maailmaa isompi juttu; samantapaisia elitistirunkkareita löytyy ihan jokaisesta nuorisosuunnasta. Eikä kukaan voi sanoa, mikä kuuluu ja mikä ei kuulu goottiuteen, koska ei sitä mihinkään kirjaan ole koskaan vahvistettu. Yrittävät vain hölmöt päteä.