Koira-asiamies

Eläinten oikeudet ja hyvinvointi ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Voimme varmasti kaikki olla yhtä mieltä, että niiden osalta tässä yhteiskunnassa on vielä paljon tehtävää. Tuotantoeläimiä koskien on kyllä olemassa monenlaista lakia, sääntöä ja ohjetta. Lisäksi niiden hyvinvointia on vahtimassa monenkirjava joukko järjestöjä ja aktivisteja. Minun huoleni koskee lähinnä lemmikkieläinten hyvinvointia ja oikeuksia. Lemmikkiä voi kotiseiniensä sisäpuolella kohdella kuka tahansa ihan miten hyvänsä.

En aio enkä halua lähteä kylille meuhkaamaan eläinten oikeuksista vaan puolustaa niitä yksittäistapauksissa konkreettisesti. Minusta lemmikit tulisi myös huomioida pikemminkin henkilöinä kuin eläiminä. Tämän vuoksi haluan solmia henkilökohtaisen suhteen jokaisen lemmikin kanssa ennen kuin alan sen hyvinvointietuja ajamaan.

Päätin toimintani aluksi kartoittaa kotikerrostaloni lemmikkieläintilanteen. Huomasin talossamme asuvan eri isäntäperheissä pari koiraa ja kissa. Seuraavaksi tarkkailin ikkunasta koiranulkoiluttajia ja laadin melko tarkan aikataulun heidän liikkeistään. Huomasin toisen koiran saavan muutamana päivänä viikossa vähemmän liikuntaa kuin olisi suositeltavaa. Periaatteeni mukaisesti päätin solmia suhteen koiran kanssa ennen kuin esittäisin mitään asiaan liittyvää sen isännälle.

Siirryin aikataulun perusteella otolliseen aikaan ulos porraskäytävän eteen ja otin koiraan, kutsuttakoon sitä tästä eteenpäin nimellä Moppe, varovaisen katsekontaktin. Moppe oli selkeästi halukas kohtaamaan minut ja ehdotukseni. Kyykistyin Mopen eteen ja kysyin siltä "haluatko minut edunvalvojaksesi ja oikeuksiesi puolustajaksi". Moppe katseli minua, läähätti ja mielestäni se nyökäytti päätään. Eläinten tahdonilmauksiin on aina suhtauduttava varauksellisesti, joten esitin asian varmuuden vuoksi toisella tavalla ja sanoin "kättä päälle jos otat minut valvomaan etujasi ja puolustamaan oikeuksiasi". Välittömästi kun ojensin käteni Moppea kohti, kohotti se etutassunsa ja paiskasi sen kouraani. Ensimmäinen toimeksiantosopimukseni oli syntynyt. Seuraavana päivänä laadin sopimuksen kirjalliseen muotoon ja vein sen Mopen tarkastettavaksi. Hän tutustui siihen aikansa ja vahvisti sen sitten kuraisella tassunjäljellään.

Toimeksiantoni oikeutuksella laadin Mopelle terveyttä ja hyvinvointia edistävän ulkoilutusaikataulun ja pudotin sen Mopen isännän postiluukusta. Mitään välittömiä tuloksia toimillani ei ollut, joten pyysin Mopen isäntää useampaan otteeseen neuvottelupöytään keskustelemaan Mopen asioista. Sinnikkäällä ovikellon rämpytyksellä sain aikaiseksi syytteet kotirauhan rikkomisestä ja vainoamisesta. Kuulusteluissa poliisit kuitenkin suhtautuivat minuun hyvin ymmärtäväisesti kun esitin Mopen kanssa tekemääni toimeksiantosopimusta. Tuomioistuin olisi langettanut minulle lähestymiskiellon, mutta he totesivat ongelman "psykopatologisen luonteen vuoksi sen olevan toimena riittämätön". Jostain syystä minut ohjattiin mielenterveyspalvelujen asiakkaaksi.

Yllä mainittujen palvelujen vuoksi jouduin olemaan jonkun aikaa poissa kotoa ja sillä aikaa Mopen isäntä oli muuttanut tuntomattomaan osoitteeseen Moppe mukanaan. Talossamme kuitenkin asui Mopen lisäksi toinenkin koira ja solmin senkin kanssa samanlaisen sopimuksen kuin olimme Mopen kanssa tehneet. "Mustia" kohdeltiin kaikin puolin suositusten mukaisesti. Kävin jopa tutustumassa sekä Mustin ruokailuaikoihin että sille tarjottuihin ruokiin ja totesin ne tyydyttäväksi.

Ei mitään hyvää jos ei huonoakin. Kaupunkimme ei tarjonnut riittäviä alueita koirien vapaaseen ulkoiluun, joten aloin ajamaan kaavamuutosta Mustin nimissä. Saimme aikaiseksi pienen kansanliikkeen nimellä "Musti tahtoo maata ja liikkua", ja otimme asiakseksemme esittää mielipiteitämme huutamalla niitä lehtereiltä valtuustokokousten aikana. Eipä aikaakaan kun minut vietiin taas lepäämään. Päästyäni takaisin kansalaisten joukkoon, menin oitis tapaamaan päämiestäni, mutta tämä oli kuollut pari kuukautta aiemmin.

Saimme mellakoinnillamme kuitenkin aikaiseksi uuden koirapuiston perustamisen alueellemme. Ikävä kyllä sillä ei ollut yhtään käyttäjää, koska Musti oli lähialueen viimeinen koira. Muilta alueilta koirapuistoomme ei uskallettu tuoda koiria syystä, että siellä joku hullu vainosi niiden omistajia. En tiedä kuka tämä hullu oli, mutta jos saisin kiinni niin voisin muutaman valitun sanan sanoa.

0

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        113
        2341
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        31
        1192
      3. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        106
        963
      4. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        942
      5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        614
        916
      6. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        855
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        85
        790
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        680
      9. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        70
        676
      10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        31
        666
      Aihe