Suomessa ei ole kotiäitiyttä

vihaistettulintunen

Kotiäitiys kestää lapsuuden, nuoruuden.
Suomessa kotiäitiys kestää kotihoidontuen verran, 3 vuotta.
Toisilla naisilla on tarvetta täydelliseen kotiäitiyteen.
Toiset jättävät vauvoja tarhaan.

Kun perhe tahtoo itse kasvattaa lapsia,
niin voi käydä niin, että sossu puuttuu asiaan.
Kriisin myötä sossu puuttuu ihan varmasti.

Ne määräävät kuka sinun pitää olla.

Kotihoidontukiraha on karkkiraha.
Sen tilalla pitää olla oikea palkkaa.
Toisten ammatti on KOTIÄITI.
Luonnostaan.

4

269

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vihaistettulintunen

      yksi vanhempi töissä ei elätä perhettä
      Suomen verojen ja laskujen viidakossa
      Kaksi vanhempaa töissä ei ole kotivanhemmuutta.
      Ja valtio kiristää

      USA:n tarjoama liberaali malli ei päde Suomessa
      koska on pieni maahanmuuttaja luku
      ja valta suomalaisten käsissä.

      Ison valtion ongelmat ovat sosiaaliongelmat
      Suomi on pieni maa.
      USA on jäljessä.
      Lapset kuolevat

      • vihaistettulintunen

        Suomen maahanmuuttajan elinikä on 30 vuotta.
        Englanin noin 200 vuotta
        Amerikan noin 400 vuotta.

        Usa on kuin Juutalaiset, jotka saapuivat
        "luvattuun maahan" ja alkoivat tappaa arabeja.
        Israel on erittäin erittäin myrkyllinen.
        Kun USA haluaa tulla TAKAISIN maailmaan
        josta sen väestö on peräisin - maahanmuutosta,
        niin on vaarana, että USA käyttäytyy kuin Israel.
        Tulee konflikti. Jo nyt USA on paha ja töykeä
        kuin alkuperäinen EU:lainen olisi roskaväkeä heidän rinnallaan.

        Kaukaa tulleella on kaukonäköä (ja he tykkäävät lentokoneista).
        Lähellä maata elävällä on lyhytnäköä, joka auttaa
        yksityiskohtien hiomisessa, huomaamisessa.
        Esimerkiksi lasten asioissa Suomi voisi olla suunnan näyttäjä,
        koska lapset tarvitsevat lyhytnäköistä ymmärrystä,
        että heitä huomattaisiin ja ymmärrettäisiin.

        Mitä USA:ssa tapahtuu lasten hoidon rintamalla?
        Se mitä kuulin on:
        Keisarileikkauksia, nopeutettuja synnytyksiä, kolmen viikon tai kuukauden (eroavat mielipiteet) pituinen kotihoitovapaa vastasynnyttäneellä, tyhmät naisia riivaamat laihdutus ym terveysihanteet, jotka haittavat lasten saantia ja hoitoa jopa terveyden uhalla,
        ei hoitopakkoa jos ei ole sairaalavakuutusta,
        lasten koulumurhia, kodittomuutta, lääkekemian
        liikakäyttöä. turvattomuutta, ekan synnytysiän nousua.....

        USA on tiedettä, järkeä, innovaatiota, teknologiaa
        Venäjä on rakkautta, naista ja taidetta
        Afrikka on synnytystä, fyysisyyttä.

        Vertailkaa afrikkalaisten synnytysvoimia
        ja valkoihoisen naisen. On eroja.
        Afrikassa elää nuorta enemmistöä.
        EU:ssa ollaan vanhenemassa tuotapikaa.
        Pitäiskö valita aviokumppanikseen afrikkalaisen kauneuden?
        Synnytysguru Ina May Gaskin kertoo,
        että naiset kärsivät kyvyttömyydestä synnyttää.


        Kun USA syystä tai toisesta saapuu Maailmalle,
        niin heillä "uusilla tulokkailla" on lyöntietua.
        Todennäköisesti he onnistuvat valloittamaan asemia itselleen.
        Kuinka kauan he pysyvät asemissaan -
        ja tulihan Suomeen USA:n armeijatukikohta -
        se nähdään, sillä arabeilla elintaso on ollut kehnompaa
        ja se pitää juutalaisia asemissaan, vaikka heitä
        on paljon pienempi lukumäärä.
        Jos USA käyttäytyy pahasti, niin sen pitää tarkistaa arvojaan.
        Raha ei ratkaisee kaikkea.
        Rahalla ei Rakkautta osta, mutta aiheuttaa sotia
        ja siinä USA on hyvää.
        USA:n on myönnettävä heikkoutensa alkuun
        ja hyväksyttävä eurooppalaiset ehdot.
        USA ei voi tulla johtajaksi,
        vaan kaikkien Maailman maiden
        pitää ratkaista Maapallon asioita
        demokraattisesti eli istua yhdessä parlamentissa.
        EU:lla on tarjota inhimmillistä puolta,
        josta kannattaa pitää kiinni.
        Suomessa se on sosiaalitukijärjestelmä ja kotihoidontuki.
        Suomen on kehitettävä lisää lasten kotihoitoa ja
        vähennettävä puuttumista perheeseen ja sen rikkomista.
        Tilien penkominen viranomaisten taholta,
        ottamalla rahaa sieltä sillon kun huvittaa
        ja leikkaamalla tukia perheiltä on rikollista.
        Globaalissa maailmassa on puolensa, että
        voi valittaa oman maan toiminnasta kun se pettää.
        Globaalin Maailman on kuitenkin hyväksyttävä
        inhimmillisyyden tarpeita yhtä lailla kuin
        muut elämän osa alueet.
        Paljon töitä.
        Obama kuulemma tekee sosiaaliuudistuksia, jos tekee.
        Mutta ainakin USA:n tyhmäpäiväinen optimistisen sadistinen
        liberalismi ei menesty Venäjällä ja kuinka venäläinen
        ymmärtää perhehoitoa.
        Kun EU voi luistaa perheen tarpeista oman egonsa pönkittämiseen
        niin Venäjän ihminen ei siitä luistaa.


      • Näin_täällä

        Mahdollisuus kotiäityiteen edellyttää, että miehellä on HYVÄ palkka. On jotenkin kestämätöntä vaatia samalla kaikille samaa palkkaa ja sitä, että yhden palkalla voisi elättää koko perheen.

        Kyllä minä kannatan tasa-arvoista palkkaa, mutta siitä tulee helposti tällaisia ongelmia: Kun toisella on aivan ylihyvä palkka, naiset vaatii samaa. Jos molemmat siihen pääsee, niin lapsista tulee uravanhempien lapsia.
        Ei hyvä se ainakaan.

        Lisäksi liian hyvä palkka tarkoittaa taas toista ääripäätä: kaikille ei voi sellaista maksaa, joten lopulta molempien vanhempien täytyy tehdä kahta tai kolmea huonostipalkattua työtä että sais itsensä ja lapsensa edes elätettyä. Ja taas jää lapset ilman vanhempia. Tähän tämä on tällä hetkellä menossa.


      • vihaistettulintunen

        On olemassa ihmisiä jotka ovat parempia fyysisissä töissä.
        Toiset ovat ajattelijoita.
        Kolmannet sosiaalisia.
        Asia on luonnollinen.
        Yhteiskunta antaa liikaa arvoa älykkäille ja liian vähän praktisille toimijoille.
        Luonnollinen järjestys on todettavissa horoskooppisesti.
        Se perustuu aurinkokunnan planeettojen liikkeisiin, eikä ole muutettavissa.

        Jokainen on oikeutettu onneen.
        Pitää kuunnella itseään.

        Kun puhumme lasten hoidosta,
        niin on olemassa sellainen luonnon järjestämä ominaisuus
        kuin kotihoito, kotiäiti, lasten hoito.

        Siitä voi tehdä ammattia,
        siitä voi tehdä filosofiaa
        siitä voi tehdä vaikka mitä.
        Mutta se on olemassa.

        Nykytieteen ei kannata yrittää kieltää sitä ja yrittää poista sitä.
        Silloin kipeytyy ihmisyyden peruskivijalka - lapset, äidit ja perhe.

        Horoskoopissa kodin merkki on Rapu.

        Ken Rapua lyö, tajuaa kodin arvon.

        Yhteiskunnan on järjestettävä uudelleen
        entistä voimakkaammin vanhemman oikeutta hoitaa
        perheensä, lapsensa aivan itse.

        Nykyvalvotussa yhteiskunnassa on paljon kieltoja.
        Kukaan tyhmä osaa seurata kaikkia lakeja, edes tuomari itse.
        Lait ovat ristiriidassa toistensa kanssa.

        Kukin ihminen valitsee itselleen sopivia teitä elää.
        Ei kannata elää toisten tahdon mukaan
        kun tuntee, että itsellään on tarvetta toiselle asialle.
        Mielestäni yhteiskunalakien on suvaittava ihmisen liikkumisen
        ja tekemisen vapautta.

        Se, että sossu ajaa perheet avioeroon
        tai työpaikka ajaa lapset sairaiksi (epäsuorasti)
        niin siinä on jotakin vastenmielistä, väärää.

        Palkoista puhuttaessa, johtaja joka johtaa
        jolla on sanapainoa, niin hänelle kertyy
        helposti intoa nostaa palkkaa itselleen.
        Tuskin ihminen on niin älykäs, että osaa
        ottaa riittävästi toisia ihmisiä huomioon.
        Köyhän velvollisuus on vaatia tasaarvoa.

        Tuntuuko vain minusta sellaiselta tai
        joku muu tuntee samaa, että
        yhteiskunta on mennyt suuntaan
        että kun antaa jollekin ihmiselle huomiota,
        rahaa, asioita, niin se on merkki
        jostakin häviöstä, että joku menee pieleen,
        että firma kärsii konkurssia, että vaimo eroaa,
        että onni jättää.....
        Tämä on jokin aivoegoloukku.
        Ihmiset eivät osaa rakastaa.
        He pelkäävät, puolustautuvat.
        Yhteiskunta kärsii itsekkyydestä.
        Mikään ei edisty mielestäni vasta silloin,
        kun ihmisiltä puuttuu sympatiaa toisia kohtaan.
        Köyhä on elämä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1383
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      868
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      693
    5. 64
      676
    6. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      579
    7. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      199
      565
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe