Tositapahtuma lääkärillä

petteriku

Olin jo kerran käynyt hänen vastaanotolla ja nyt odotin tuloksia käytävässä. Ennen minua huoneeseen koitti mennä nuori nainen, jolle lääkäri sanoi ottavansa minut ensin, koska meillä ei kuulemma mene kauan, vai tulokset. Siinä kohtaa ajattelin, että turha haaveilla mistään.

Lääkäri kertoi, että tulokset olivat puhtaat ja minulla kaikki kunnossa. Hän haluaisi vielä kuitenkin tunnustella vatsani. Nousi lääkärin pöydälle ja nostin hieman paitaani. Lääkäri laski housujani hieman alas, jotta saa tunnusteltua kunnolla. Mulla on molemmat kädet pääni alla kyynärvarret kohti kattoa, ettei ne ole teillä. Hän laski housujani taas vähän alemmas ja paineli vatsaani sieltä täältä koko ajan myös alempaa. Silloin rohkenin laskea käteni vartaloni viereen. Matkalla vedin housuja niin, että kyrpäni alkoi jo näkymään. Lääkäri otti housuistani kiinni ja veti kunnolla alas jolloin kiimasta seisovani kyrpä pääsi vapauteen. Lääkäri painoi itseään mua vasten ja tunsin hänen pullotuksen kättäni vasten. Hän irrottautui minusta ja sanoi laittavansa verhoja kiinni.

Hän palasi takaisin viereeni repäisi lääkärin takin napit auki ja avasi vyön soljen. Hän silitteli kulliani ja hän hänen etumustaa farkkujen välitse. Hetken ajan päästä lääkäri avasi farkut ja tuli enemmän minua kohden. Kiimassa repäisin kalsarit häneltä ja alas hain paksun kyrvän suuhuni. Samaan aikaan lääkäri hakeutui kyrpääni kohden ja otti sen suuhun. Luulin laukeavani jo siinä vaiheessa.

Hetken keräsin itseäni ja nautin tuosta kiimaa valuttavasta kyrvästä suussani. Lääkäri nousi ylös jotta näki työskentelyni omalla kyrvällään ja jatkoi minun runkkaamista. Minä imin hänen kullinsa päätä ja samalla runkaten. En kestänyt enää ja niin minulta lähti lasti aika vauhdilla, minulta kyllä tulee spermaa jonkin verran muttei niin kovalla paineella, mutta nyt lähti ja lastit lensi mahalleni. Jatkoin lääkärin kyrvän kimpussa ja hänen hengitys alkoi kiihtyä joten jatkoin vaan. Hetken päästä hän karjaisin niin hiljaa kuin osasi ja sama heitti lasitit kasvoilleni ja niitä kyllä meni tyynylle sekä lattialle.

Hän pyysi minua odottamaan ja putsasi minut ja itsensä. Nousi vuoteelta pukemaan, matkalla hän otti minua pepusta kiinni ja sanoi vähän innostuneen. Minua tämä ei toki haitannut vaan sain nauttia kaikella tapaa käynnistäni. Kamalinta tässä on miettiä, että voi kun joku paikka tulisi kipeäksi, että pääse uudelleen.

8

5654

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Urologisi

      Hei Petteri. Olisi kivaaolla sun lääkärisi, olisin tutkinut vielä sua mun omalla sauvallani :-)

      • Urologisi

        Joskus pitäisi tutkia suulla potilaan kiimaista sauvaa, että saa otettua näytteet kaikki talteen. Seuraava lääkäri käyntiä odotellen, urologisi.


    • Lääkärillä

      Olin ajanut karvoitukseni pois enkä muistanut että mulla on käynti urologilla. Hieman olin nolona kun laskin housununi alas ja lääkäri tuli luokseni, Hän sanoi, että täällähän on siistiä ja samalla tarttui paljaaseen kaluuni, veti esinahkaani muutaman kerran ja eikös kaluni kiihoittunut siitä. Tohtori työnsi sormensa peppuuni ja kaluni seisoi terhakkaana, tunsin kuinka tohtorin sormi tunnusteli rauhastani pepun kautta. Kullini kiihoittui lisää ja tunsin kuinka se kostui. Tohtori otti uudestaan kalustani kiinni ja samalla sormi hieroi rauhastani,,, ja sitten se tapahtui, purkauduin hänen käsille spermaani lensi myös hänen vaatteille ja tohtori tumasi, etä täälähän on kaikki kunnossa... Punaisena vetelin housujani ylös ja sopertelin kiitoksia tutkimksesta.

      • Sattuuhansitäeiksjuu

        Näinhän meille kaikille aina välillä käy...


      • Ihanaa2

        Kävikö sulle myös?


      • Punastuttaa

        Oliko urologisi nainen vai mies? Kiinnotaisi tietää, kun tiistaina on mullakin urologin aika :-)


    • Ensikerta

      Kävin tänään naisurologilla ensikerran, en tiennyt mitä tutkimuksessa tehdään. Keskustelujen jälkeen lääkäri pyysi tietenkin laskemaan housut alas ja käymään kyljelleen tutkimuspöydälle. Hän sanoi, että tämä voi tuntua himan epämiellyttävältä ja kohta työnsi liukkaan sormensa sisääni tunnustellen rauhastani... kullini jäykistyi siitä ja hän huomasi tietenkin sen. Tunsin kuinka hän työnteli sormeaan sisääni ja kullini kiihoitui ja kostui... sitten hän otti sormensa pois pepustani ja pyysi kääntymään vielä selälleni... siinä kostea kullini seisoi kovana hänen edessään.. hän tarttui kädellään kalustani kiinni ja liikutti kosteaa esinahkaani edestakaisin... en voinut pidätellä enää ja kohta spermani lensi ihanasti kullistani.... Lääkäri sanoi ihanasti, että täällähän on kaikki kunnossa!

      • Lämmitti

        Mulle kävi tässä taanoin näin, kun pakkasella tykkään käyttää sukkahousuja jotka lämmittää mukavasti. Aamulla olin laittanut ne tietys jalkaani ja iltapäivällä oli varattu tutkimus lääkärille. Lääkärin aika koitti ja oli mun vuoroni. Urologi pyysi laskemaan housujani alemmas, että voi tutkia potilaansa. Siinä vaiheessa kun lakin housujani niin muistin, että mullahan on mustat sukkahousut jalassani... nyt siinä tutkimuspöydällä olin sitten sukkahousut jalassani kun tohtori setä työnteli sormeaan peppuuni... olin hieman punaposkinen, mutta tutkimus tehtiin sukkiksista
        huolimatta perusteellisesti...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      811
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      716
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe