Kummitus tv-ruudussa

Luin joskus jostain paranormaali -sivulta, että jossain oli ilmestynyt kasvot kiinni olevan tv:n ruutuun, ja sille ei selitystä löytynyt, eli kyseessä saattoi olla aito kummitus. Myös muitakin juttuja olen kuullut, että kiinni olevaan tv-ruutuun olisi ilmestynyt kasvot, jotka ovat näkyneet esim valokuvassa.
Onko siis mahdollista, että kummittelevat kuolleet ihmiset voisivat näyttäytyä tv-ruudussakin, ja onkohan tällaista tapahtunut paljonkin? Jossain on väitetty niinkin, että televisio olisi tehty alunperin viestintään henkimaailman kanssa, jota en kyllä ihsn usko.
2102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen homokummitus

Äänestä

Nettikummitus on monasti ilmestynyt Sahlbergien Pöytyän- sukukartanon
ullakkohuoneen TV-ruutuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


khummitus kirjoitti:

Luin joskus jostain paranormaali -sivulta, että jossain oli ilmestynyt kasvot kiinni olevan tv:n ruutuun, ja sille ei selitystä löytynyt, eli kyseessä saattoi olla aito kummitus. Myös muitakin juttuja olen kuullut, että kiinni olevaan tv-ruutuun olisi ilmestynyt kasvot, jotka ovat näkyneet esim valokuvassa.
Onko siis mahdollista, että kummittelevat kuolleet ihmiset voisivat näyttäytyä tv-ruudussakin, ja onkohan tällaista tapahtunut paljonkin? Jossain on väitetty niinkin, että televisio olisi tehty alunperin viestintään henkimaailman kanssa, jota en kyllä ihsn usko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu