Tv ssä mamu-äillä 7 lasta ja Suomi-äidillä 1 tai

2 ja mamuäiti oli yksinhuoltaja
joten nuorella isällä oli monta tälläistä perhettä ja raiskauksia tietysti päälle vielä-
voi kuinka kauheaksi Suomi on muuttunut.
26125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

1. Turhia olettamuksia on väärin levitellä julkisessa mediassa!

2. Jos ei itse tajua, että on asiatonta syyttää kenenkään julkisuudessa esiintyneen.
maahanmuuttajan miestä raiskauksista! Suomessa ei moniavioisuus ole edes sallittua.

3. Olisi syytä jo hillitä mielikuvitus - ja panetteluhaluaan !

Äänestä
  • Suomessa ei moniavioisuus ole sallittua, siksi on paljon ns. yksinhuoltaja mamumammoja suuren lapsikatraan kanssa.

    Äänestä

  • tuetvaanrapisee kirjoitti:

    Suomessa ei moniavioisuus ole sallittua, siksi on paljon ns. yksinhuoltaja mamumammoja suuren lapsikatraan kanssa.

    Olettamus tuokin. Voihan myös olettaa mamuäidin saaneen vaikutteita feministeiltä, ja potkaisseen perheenisän mäkeen itsetietoisuudessaan!

    ps.
    Yleensä ei ole oikein meidän tehdä turhia johtopäätöksiä, tietämättä mitään perheen ongelmista.

    Äänestä

Tarkoituksella tuotu esille 7 lapsen yksinhuoltaja, voi vaan arvailla
taustoja. Tietysti ihmiset arvailee, minäkin. Miten on ehkäisyn laita?

Äänestä
  • Miten on musliimeilla, onko ehkäisy sallittu? Perheen isähän siellä on vaikuttanut lasten syntymiseen-

    Äänestä

  • Kyllä ne sossun edut painaa eniten. Mitä isompi lapsilauma, sen enemmän tukia ja isompi asunto. Myös islamin leviäminen länsimaihin hoituu suurella syntyvyydellä. Koulutustaso on alhainen tukien avulla voi lapsia tehtailla. Jokainen pääsee ilmaiseen päivähoitoon, niin ei oleliian rasittavaa isälle ja äidille.

    Äänestä

  • Neko täällä sytyneet nuoret haluaisivat täysikäisinä alistua naisten alistamisuskontoon, höpsis. Onhan jo vuosia luettu Ruotsin tilanteesta, jolloin tyttären on karattava omaan elämäänsä, ettei tapeta. Siihen ei nuoret enää länsimaiden koulutuksen jälkeen suostu, ja hyvä niin.
    Musliimiäidillä tv:ssä on saattanut olla täällä omaksuttua oikeudentajua asioista, ja niinpä on monia lapsia tökkinyt ukko lentänyt mäkkeen,,,,,.Harvalla naisella musliimimaissa on ammatti, miehensä armoilla ovat.
    Meillä nyt on toisin, ja hyvä onkin kannustaa naisia rajoittamaan lapsilukua ja kurssituttamaan/hakeutumaan vaikka palvelualalle ensalkuun. Seuraavat sukupolvet ovatkin jo integroituneet.

    Äänestä

On niillä monta muijaa. Kaikki yksinhuoltajatatuksella ja vetää maksimituet!

Äänestä
  • Nämä yh äidit synnyttää joka vuosi, ja yhteiskunta elättää täysin, mitä yksinhuoltajuutta sellainen muka on ?

    Äänestä

Mitäs siinä itkeä tihrustat, yhen seitsenlapsisen esimerkin tv stäs löytäissäs!
Lestaateilla Suomessa on moninkerroin enemmän lapsii, että se siitä itkun naurettavuudesta. Nuokii lapsens on täällä syntyneit, ja nopeemmin sopeutuvii pakolaisii verraten.

Äänestä
  • Lapsia voi tehdä senverran kun pystyy itse elättämään. Missä vaiheessa on asia lipsahtanut väärille raiteille.

    Äänestä

  • Viatonsivullinen kirjoitti:

    Lapsia voi tehdä senverran kun pystyy itse elättämään. Missä vaiheessa on asia lipsahtanut väärille raiteille.

    Uskonasioista irroitettuna saattaa vastaus kysymyksesi olla äitien koulutuksen ja ammatinpuute työmarkkinoilla. Vaatimukset on nykyään vaikea täyttää, muutamakin vuosi kotona lasten ehdoilla ruostuttaa heikomman, taidot nopeasti kehittyvässä yhteiskunnassa.
    Kuka onnistuu työn saamaan, ei jää yhtä helposti lapsilisien ja toimeentulotukien varassa keplottelijaksi

    Koulutus on mennyt ylimittoihin tavallaan, siitäkö nykyään kaikki kunnia ja autuus löytyy, valtava kilpailu työmarkkinoilla sukupuolten välillä ,...myöhäinen synnytysikä, jos ollenkaan, työttömyys suurella määrällä akateemisesti koulutetuilla,..mutta osa tosin kykenee sopeutumaan alempiinkin virkoihin tarvittaessa, jotkut pitkin hampain.

    Äänestä

  • Viatonsivullinen kirjoitti:

    Lapsia voi tehdä senverran kun pystyy itse elättämään. Missä vaiheessa on asia lipsahtanut väärille raiteille.

    Maahanmuuttajamies sanoi, että kun tekee 5 lasta
    niin ei tarvi enää ikinä mennä työhön.

    7 lapsen jälkeen voi elää herroiksi, Eihän ne naimisiin mene,
    yksinhuoltajastatus antaa maksimiavustukset jokaisen perheen elatukseen.

    Kun lapset ovat kaikki eri-ikäisiä ja kun aina nuoemman naisen kaa tekee lisää niin avustuksia saa aina.

    Äänestä

  • Jokainen tietää ettei tämä peli vetele. Näitä asioita kun seuraa niin
    turhautuu.
    Nuoremmat hoitakoon maan asiat kuntoon, miten parhaaksi näkevät.

    Äänestä

Kaikki samalla täikammalla kampaavat nämä saivartelijat.

Äänestä
  • Jopa on monenlaista avioliittosääntöä, miehen asema varmistettu. Kyllä olisi suomalaisten pistettävä selvät säännöt mamujen avioliittolakeihin ja määräyksiin. Stoppi moniavioisuudelle ei kantasuomalaisellakaan saa olla kuin yksi vaimo.

    Äänestä

  • ruotuunkaikki kirjoitti:

    Jopa on monenlaista avioliittosääntöä, miehen asema varmistettu. Kyllä olisi suomalaisten pistettävä selvät säännöt mamujen avioliittolakeihin ja määräyksiin. Stoppi moniavioisuudelle ei kantasuomalaisellakaan saa olla kuin yksi vaimo.

    Voi hyvä ihme tätä tietämättömyyttä olettamuksineen.
    Koraanilaki ei anna ottaa montaa vaimoa, JOS ET KYKENE TODISTETTAVASTI ELÄTTÄÄMÄÄN MONIA PERHEITÄSI. Ainakin omassa maassaan, tiedä sitten onko niissäkin maissa uskonnon valta jo hajalla. Koraanin on katsottu tutkijoiden mukaan olevan lähes ideaalisin yhteiskuntamuoto, mutta nykytilan kaaoksesta en tiedä kuin valtaosan seuraavan Koraanin ohjeita sielläkin.

    Se on laki ja asetus heillä, joten muista sieltä lähteineistä yhteiskuntaa hyväksi käyttäjistä, niin maahanmuutajat, kuin lestaatit ja muut vastuuttomat lapsia tehtailevat,,,,olkoon oma pieni vähemmistönsä.
    Joka maan lait kuitenkin säätelee asukkaidensa käyttäytymisen.

    Äänestä

Ei maan valtaamisessa sotaa tarvita.

Äänestä
  • nuo mustat ovat mukavamman keinon keksinnee.

    Äänestä

  • Ongelmia tuottaa myös lapsivaimot. Tällä viikolla uutisoitiin, että Norjaan oli tullut perhe, jonka äiti oli 14-vuotias raskaana oleva tyttö ja hänellä oli 18 kuukauden ikäinen lapsi ennestään. Ehtii koululuokallisen synnyttää . Nämähän ovat lastensuojeluasioita, Suomeenkin näitä nyt tullut. Aika paljon on tullut näitä kohdussa matkustaneita ja sikiävyys on taattu, saa varmasti isomman asunnon sillä konstilla.

    Äänestä

Ja paskan yksihuoltajat ? Kyllähän se on niin, että se on suomen valtio joka nuiden yksinhuoltaja on myös nuo akat mukaan luettuna.

Äänestä
  • Valtio, turvallinen ja vakaa isä kaikenmaailman lapsille ja luotettava
    partneri naisille.

    Äänestä

antaa mennä vaan

Äänestä

Kiinassa laitetaan lait syntyvyydellekin, kauan on ollut, että yksi lapsi joka perheelle.

Nyt sallitaan kaksi ja ne on itse pystyttävä elättämään.

On se väärin, ett mamut tekee lapsia muiden elätettäväksi!
Lapsilisiä ei saisi enää kolmannelle lapselle maksaa, ehkä se hiukan hillitsisi!

Äänestä

Kivitettäväksi tuomittu kotiapulainen saa uuden oikeudenkäynnin
Tiistai 8.12.2015 klo 12.45 (päivitetty klo 12.48)
Saudi-Arabiassa kuolemaan tuomittu kotiapulainen saa uuden oikeudenkäynnin.

Srilankalaiset ihmisoikeusaktivistit protestoivat kivtystuomiota vastaan joulukuun alussa YK:n toimiston edustalla Colombossa.
Srilankalaiset ihmisoikeusaktivistit protestoivat kivtystuomiota vastaan joulukuun alussa YK:n toimiston edustalla Colombossa. (EPA/AOP)
Srilankalainen nainen tuomittiin elokuussa kivitettäväksi aviorikoksesta.

Sri Lankan hallitus kertoi tiistaina, että Saudi-Arabia on suostunut avaamaan tapauksen uudelleen.

- Tätä voidaan pitää suurena voittona. Annamme hänelle oikeusapua, kertoi varaulkoministeri Harsha de Silva parlamentille.

Sri Lankan lähetystön edustajat pääsivät käymään naisen luona vankilassa viikonloppuna.

Srilankalaiset poliitikot ovat vedonneet hallitukseen yli puoluerajojen, jotta diplomaatit tekisivät kaikkensa naisen puolesta. Myös naisen rinnalla tuomitulle srilankalaiselle miehelle on vaadittu armahdusta. Naimattomalle miehelle langetettiin sata raipaniskua.

BBC:n mukaan srilankalaiset ovat osoittaneet mieltään tapauksen takia Saudi-Arabian suurlähetystön luona.

STT-AFP
T

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itken kirjoitti:

2 ja mamuäiti oli yksinhuoltaja
joten nuorella isällä oli monta tälläistä perhettä ja raiskauksia tietysti päälle vielä-
voi kuinka kauheaksi Suomi on muuttunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu