Olisi kiinnostava kuulla kertomuksia jo edesmenneistä lemmikeistänne. Siis koirasta/koirista, joita ette voi koskaan unohtaa. Millainen se oli, miten se muutti elämäsi, miksi se oli juuri paras koira koko maailmassa? Ikävöitkö sitä vielä, oletko hankkinut sen jälkeen toisen koiran? Yms yms..
Utelee Tepec
Utelee Tepec
Vastaukset 6
Vanhimmat
tää viesti tuli pahaan paikkaan... just kaks viikko sit mun koira kuoli... enkä oikein osannu olla vastaamatta tähän, tuntu jotenki silt etten ois muka halunnu puhuu siit mun koirasta muille... omistin sellasen ihanan hovawartti nartun... sen nimi oli neri, ja se oli ollu mull jo kymmenen vuotta. se tosiaanki oli maailman ihanin koira, kukapa nyt ei omasta koirastaan niin sanois =) se oli oikee riiviö pennusta aslkaen, mut just siks se oli ihan oikee persoona mulle... se oli ainoo jolle mä kerroin kaikki huolet ja ilot, en mä täst mitään hirveet kyyneldraamaa vedä, mut totta kai se sattuu viel ku ajattelen sitä. se kuoli aivokasvaimeen... se oli saanu sellasii kohtauksii jo monen kuukauden ajan, se menetti tasapainon ja sillee, ja sitä oli tutkittu ja otettu näytteitä ja kaikkee mahdollista, mut ei siit mitään ollu löytyny! se oli jotenki niin masentavaa kattoo kuinka mun paras kavei päivä päivältä joutu huononpaan kuntoon ja kattoo ku se kärsi! no yhtenä iltana mä sit näin siit et se ei kestä enää... se oli niin väsyny ettei se jaksanu ees nousta ylös ilman apua =( siin vaihees en enää kestäny, ku olin koko viikon keksiny ittelleni syitä miks sitä ei viel pitäs lopettaa, kuinka se aina välillä oli ihan hyvässäki kunnossa, mut sillon en enää kestäny! kutsuin sit paikalle lääkärin joka sattumoisin on mun kaveri, ja se sano et sil menis joku tunti... ennen ku se tuli, neri oli alkanu huutaa! siis se ei ollu sellasta kimeetä huutoo ku ne vinkasee jos sattuu, vaan se euli aina mahasta asti, sellasta mouruamista! siihen neri sit kuoli, meiän takan eteen... olin sen vieressä loppuun saakka vaikka se vaikeeta oliki
=( ei sitä koskaan ehitty lopettaa, ja oon ihan tyytyväinen niin... en ois saanu rauhaa itteltäni jos oisin sen joutunu lopettaa! siinä mun tarinani... ei neri mikään maailman pelastaja ollu, mut mulle se oli ihan yhtä tärkee!
Meillä oli cockeripoika Jedi, joka oli pakko lopettaa joulukuun 27. päivä. Jedi tuli liian suojelevaksi minua kohtaan ja kävi useasti avopuolisoni kimppuun, se puri myös ystäväämme, isääni ja puolisoni äitiä. Me kokeilimme koiraterapeuttia ja teimme aivan terapeutin ohjeiden mukaan, mutta Jedi ei enää parantunut. Loppuvaiheessa Jedi ei enää "päästänyt" puolisoani viereeni ja hänen ei välillä tarvinnut kuin kävellä Jedin ohi kun se kävi kiinni. Silti me muistelemme rakastamme lämmöllä joka päivä ja ajattelemme kuinka ihana se oli kun sillä oli hyvä päivä. Jedi rakasti kun se sai peuhata ja leikkiä kanssamme ja se rakasti matkustaa autossa.
Kun lähdimme viemään Jediä viimeisen kerran lääkärin luokse se istui autossa sylissäni ja kun itkin isoja kyyneleitäni se nuoli ne pois naamaltani. Menimme jedin kanssa lääkärin huoneeseen ja istuuduimme lattialle, kun Jedi oli saanut rauhoittavan piikin se tuli jalkojeni väliin ja alkoi nukkua rauhallista unta. Lääkäri tuli vähän myöhemmin ja antoi sille viimeisen piikin ja niin Jedi pääsi kirmaamaan vihreille niityille koirien taivaaseen ja me molemmat uskomme että se istuu tähden reunalla ja vahtii siellä ettei meille tapahdu mitään. Mutta päivääkään ei ole ettemme me muistaisi Jediä.
Minkä värinen Jedi oli? Ihan mielenkiinosta olisi kiva tietää, kun sanotaan, että joillain punaisilla cockereilla on tuollaista käytöstä.
Myös meidän punainen cockeri uros käyttäytyi noin ja oli hyvin salakavala. Myöhempien koirien kanssa ei ole ollut mitään ongelmia.
Joo Jedi todella oli punainen ja olen itekkin kuullut et sen väriset cockerit on kaikkein "äksyimpiä".
meitin koiran kuolema oli ikävä tapaus... se tuli meille jo aika vanhana ja oli meillä 7 ja ½ vuotta... se oli ihana koira... se oli otettu entisiltä omistajilta pois... ja me otettiin se meille asuun... se oli meidän lasten kaveri ja suojeli vauvaa ja kun vauva itki yöllä, se tuli herättämään, että nyt pitäis mennä katsoon vauvaa...
meidän naapurin koira kävi sen kimppuun... sille tuli pahat jäljet mut se parani... kaulaan vain jäi jotain ja se alkoi haiseen mädältä... lääkkeitä ei suostunut syömään vaikka kuinka piilotti ne sen ruokaan...
naapurin koira tuli taas ja repi miedän koiran...
siitä ei koiraraukka enää selvinnyt... viimeisen kerran se vielä haukahti, ilmeisesti kiitokseski kun 4 vuotias lapsi ajoi kärpäsiä pois sen kimpusta...
koira oli meille hyvin rakas... olihan se siitä asti kun olimme pieniä, huolehtinut meistä ja otti toisen koiramme pennut hoidettavakseen kun pentujen emää ei kiinnostanut...
tuon koiran josta kerroin, niin sen kuolemasta on kohta 5 vuotta... nyt meillä oleva koira on kohta 10 v. ja näyttää siltä, että jos se ei itse kuole, niin kumminkin se joudutaan lopettamaan... alkaa oleen aika huonossa kunnossa...
mutta kyllä se aina surullista on kun joutuu luopuun pitkäaikaisesta ystävästä...
Sain kohta kuusivuotta sitten maailman suloisimman koiran!Se oli Papillon ja nimeltään Tessa.Meillä oli aina hauskaa kunnes se oli puolivuotta huomasimme perheeni kanssa, että se oli kuuro toisesta korvasta!Käytimme sitä eläinlääkärissä, mutta he sanoivat vain, että paiskokaa kattiloita mehän paiskoimme ja paiskoimme, mutta turhaan...Tessa oli kuuro.Kuuroudesta viis ajattelin se on silti maailman ihanin koira silti!Vietimme neljä ihanaa vuotta kunnes Tessa alkoi tulla äkäiseksi koska se oli kuuro toisesta korvasta.Äiti sanoi, että se on lopetettava, mutta minä en antanut!Kun menin kouluun niin koulun jälkeen äiti haki minut koulusta kotona äiti sanoi, että Tessaa ei ole enään..Se on nyt lopetettu...Kyyneleet valuivat silmistäni itkin itseni ihan loppuun...Mutisin itsekseni vain, että se oli vasta neljä vuotta!
Se koira teki elämästäni ihanan!
-Tosi kertomus-