En ymmärrä miksi herään

vatsakomurisee

aina kolmelta yöllä kovaan murinaan? Varmaan unta tai jotain, mut aina samaan aikaan, outoa.

4

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Inhoan itsekin öisiä heräämisiä. Olen herännyt itse aika monta kertaa johonkin yöllä ja kaikki kerrat ovat olleet tavalla tai toisella karmivia. Mutta jotenkin inhottavin oli silloin, kun nukahdin vasen korva tyynyä vasten. Säpsähdin siihen, että kuulin tyynyni alta koputusta. Häiritsevää siinä tietenkin on se, ettei tyyny ole tietenkään materiaali, jota vasten koputella.

      • KummaLieköRajatapaus

        Itsekin kuulin pienenä alle 5v:nä tyynyn sisältä junan puksuttavan menemään. Näin myös silmät sulkiessa punaisten pilkkujen virran, jonka voin nähdä vieläkin halutessani. Sitten oli painajainen missä jättisuuri ja jättipieni voima taistelivat, mutta koko ja voima olivat päinvastoin kuin todellisuudessa. Siihen liittyi myös se että kuulo tuli yliherkäksi, ja mm. vessapaperin repäisyn ääni oli kammottava. Kerran näin mummomme naaman nurkkaan rutatussa päiväpeitossa hiuksineen kaikkineen. Kerran sukulaismies muuttui suohirviöksi silmien edessä kun oli sylivauva. Niin ja onhan sitä ihan hitosti muutakin tapahtunut. Voisin listata tähän vaikka 20 samantapaista juttua. Aika kummallista eikö?

        Voin kertoa lisää vastaavia jos kiinnostaa :D


    • höpsismihommia

      Tuttu ilmiö. Kuorsaat ja henki ei kulje kunnolla. Itelle tuli tämä ilmiö tänä syksynä. Näin monesti untakin missä tapahtui jotain häiritsevää ja joku murisi tai oli jotain muuta mörinää. Uni oli monesti tosi ahdistava ja kummallinen, koska henki ei kulkenut kunnolla ja kehon tunne viestittyi unikuviin. Sitten aina heräsin. Tajusin jossain vaiheessa että heräsin kuorsaukseení. Siihen auttaa minun tapauksessani vähän eri asennossa nukkuminen ja kurkun kostutus. Myös liikunta auttaa kuorsaukseen. Kaikilla ei auta. Monenlaisia apuja on tarjolla siihen.

    • KokemustaOn

      Jos pelottaa niin pyydä Jeesusta Kristusta apuun eli Hänen nimessään pystyt ajamaan pois pahat henget.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      202
      6943
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4602
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      35
      4085
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      70
      3199
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1945
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1676
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1660
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1563
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1439
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1217
    Aihe