Tukirinki muista yksinhuoltajaäideistä?

Hei!
Onko tämän palstan lukijoilla kokemusta, miten voisi paikallisesti (Hki/Espoo) tutustua muihin yksinhuoltajaäiteihin? Puolison kanssa ei ole saatu lasten huoltoasioita selviksi ja siksi ei omia menoja voi suunnitella ollenkaan, kun koskaan ei tiedä milloin lapset ovat hoidossani ja milloin eivät. Ja nyt jo kiitän siitä, että ne joiden mielestä yh-äideillä ei omia menoja kuulu ollakaan, eivät ollenkaan ala kommentoida tätä viestiä.
Siis, tiedättekö että joku jossain olisi saanut hoitoringin toimimaan? En nyt puhu päivähoidosta vaan siitä, että voisi tutustua esim. johonkin toiseen perheeseen ja lapset voisivat vuorotellen toisinaan yökyläillä toistensa luona, jotta yh-vanhemmalle jäisi omaa aikaa.
11188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Oletko ihan sekaisin; lapsi mielummin muualla kuin omalla isällään ollessasi itse estynyt hoitamaan teidän yhteistä lastanne. Lapsella kuuluu olla kaksi vanhempaa ja huoltajaa molempien vanhempien ollessa elossa ja tasavertai nen oikeus asua kummankin vanhempansa kanssa eli vuoroasuminen. Et ole
itse lastanne hankkinut; yhdessä tehään, yhdessä huolletaan ja hoidetaan.. Varmasti saatte lastenne asiat selväksi sopiessanne lastenne yhteishuollos-
ta, vuoroasumisesta ja ettei elatusta suoriteta, lapsen kulut tasan. Menikö
tämä nyt varmasti jakeluun.

Äänestä

Mihin ihmeeseen äiti tarvitsee ajoittaisia yölomia? En minä ainakaan ole tarvinnut. Enkä kyllä ottaisi toisten lapsia "yökylään". Eiköhän tälläisten yökylien jälkeen olis taas enemmän irtolaislapsia, ties kelle iseille. Kova on polte saada haaraväliin uutta. Vaikkei edellisenkään isää osannut valita.

Äänestä
  • mietin vaan miten tämä yhteiskunta jaksaa paapoa näitä ns. "äitejä, yhruikkuja" vuodesta toiseen viedessään "viranomaisten" sairaalloisen
    valehtelun vuoksi lapselta hyvän isän, joka oikeasti haluaisi olla lasten-
    sa elämässä ja lapset isänsä kanssa.. äitimyytti näyttää vain jatkuvan ja
    loppua ei näy.

    Äänestä

  • En ole koskaan väkivaltainen, hakannut lapsia - muistathan, virheellisen tiedon julkinen levitys on rikos. Ei lähestymiskieltoa- viite: perätön lausuma 27.5.2008 tuomioistuimessa lapsen olosuhteista Raision kaupungin perusteettomassa menettelyssä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole koskaan väkivaltainen, hakannut lapsia - muistathan, virheellisen tiedon julkinen levitys on rikos. Ei lähestymiskieltoa- viite: perätön lausuma 27.5.2008 tuomioistuimessa lapsen olosuhteista Raision kaupungin perusteettomassa menettelyssä.

    Et varmastikaan halua ymmärtää asiaa, olet selvästi melko tietämätön lakiasioista. Tuomioistuimen päätös on aina
    totuudenmukainen eli lausuma lapsen olosuhteista 27.5.2008 ei todellakaan ole
    totuudenvastainen eli perätön, niinkuin luulet Oikeuskaaressakin todetaan, että käräjäoikeuden ja muidenkin tuomioistuimien päätökset perustuvat totuudenmukaisiin asioihin eli tuomioistuin ei ole syyyllistynyt omassa menettelyssään rikokseen. Väitteesi käräjäoikeuden päätöksen totuudenvastaisuudesta on valehtelemista eli perätön. MuIstathan, että lapsen lyöminen on rikos. Oikeuskaaressa on siihen määritelty rangaistus. Muistathan, että virheellisen tiedon julkinen levitys on rikos- oikeuskaaressa on myös siihen määritelty rangaistus.
    Siksi väitteesi käräjäoikeuden päätöksen laittosuudesta- lausuma lapsen olosuhteista 27.5.2008 on valehtelemista ja syyllistyt virheellisen tiedon julkiseen levittämiseen eli rikokseen. Olet sekaisin kuin seinäkello- olet lapanen.

    Äänestä

Neuvoakaipaavalle: Olen itse ajatellut samaa jo pidemmän aikaa. Vain yksinhuoltaja tietää miltä toisesta yksinhuoltajista tuntuu. Ja pääsääntöisesti kaikki yksinhuoltajat ovat ERITTÄIN vastuullisia ja pärjäävät. Skippaa nuo kusipäiden kommentit.

Äänestä
  • KUSIPÄÄ!!! YHÄRIRUIKKU SAATANA PASKAROSKA SAKKIA SOSIAA LITOIMEN, LASTENSUOJELUN JA LASTENVALVOJIEN KANSSA. YKSIN-HUOLTAJUUS ON SAIRAUS PAHIMMASTA PÄÄSTÄ EIKÄ SITÄ TULE YHTEISKUNNASSA MISSÄÄN OLOSUHTEISSA HYVÄKSYÄ.

    YHÄRIRUIKUILLE EI ARMOA: Oletko ihan sekaisin; lapsi mielummin muualla kuin omalla isällään ollessasi itse estynyt hoitamaan teidän yhteistä lastanne. Lapsella kuuluu olla kaksi vanhempaa ja huoltajaa molempien vanhempien ollessa elossa ja tasavertainen oikeus asua kummankin vanhempansa kanssa eli vuoroasuminen. Et ole itse las-
    tanne hankkinut; yhdessä tehään, yhdessä huolletaan ja hoidetaan.. Varmasti saatte lastenne asiat selväksi sopiessanne lastenne yhteis-huollosta, vuoroasumisesta ja ettei elatusta suoriteta, lapsen kulut
    tasan. Menikö tämä nyt varmasti jakeluun.

    Äänestä

  • kukahanonyhruikkuna kirjoitti:

    KUSIPÄÄ!!! YHÄRIRUIKKU SAATANA PASKAROSKA SAKKIA SOSIAA LITOIMEN, LASTENSUOJELUN JA LASTENVALVOJIEN KANSSA. YKSIN-HUOLTAJUUS ON SAIRAUS PAHIMMASTA PÄÄSTÄ EIKÄ SITÄ TULE YHTEISKUNNASSA MISSÄÄN OLOSUHTEISSA HYVÄKSYÄ.

    YHÄRIRUIKUILLE EI ARMOA: Oletko ihan sekaisin; lapsi mielummin muualla kuin omalla isällään ollessasi itse estynyt hoitamaan teidän yhteistä lastanne. Lapsella kuuluu olla kaksi vanhempaa ja huoltajaa molempien vanhempien ollessa elossa ja tasavertainen oikeus asua kummankin vanhempansa kanssa eli vuoroasuminen. Et ole itse las-
    tanne hankkinut; yhdessä tehään, yhdessä huolletaan ja hoidetaan.. Varmasti saatte lastenne asiat selväksi sopiessanne lastenne yhteis-huollosta, vuoroasumisesta ja ettei elatusta suoriteta, lapsen kulut
    tasan. Menikö tämä nyt varmasti jakeluun.

    Hanki jo se sterilisaatio, mutta sitä ennen sinun pitäisi hakeutua psykiatriseen hoitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hanki jo se sterilisaatio, mutta sitä ennen sinun pitäisi hakeutua psykiatriseen hoitoon.

    Kunnianloukkauksesi on rikollista, tuomio!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kunnianloukkauksesi on rikollista, tuomio!

    Muistathan, että lapsen hakkaaminen on rikollista, tuomio!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muistathan, että lapsen hakkaaminen on rikollista, tuomio!

    En ole hakannut lapsia.- muistathan, virheellisen tiedon julkinrn levitys on rikos! Tuomio.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


neuvoakaipaava kirjoitti:

Hei!
Onko tämän palstan lukijoilla kokemusta, miten voisi paikallisesti (Hki/Espoo) tutustua muihin yksinhuoltajaäiteihin? Puolison kanssa ei ole saatu lasten huoltoasioita selviksi ja siksi ei omia menoja voi suunnitella ollenkaan, kun koskaan ei tiedä milloin lapset ovat hoidossani ja milloin eivät. Ja nyt jo kiitän siitä, että ne joiden mielestä yh-äideillä ei omia menoja kuulu ollakaan, eivät ollenkaan ala kommentoida tätä viestiä.
Siis, tiedättekö että joku jossain olisi saanut hoitoringin toimimaan? En nyt puhu päivähoidosta vaan siitä, että voisi tutustua esim. johonkin toiseen perheeseen ja lapset voisivat vuorotellen toisinaan yökyläillä toistensa luona, jotta yh-vanhemmalle jäisi omaa aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu