Mutut kaupassa

Ostoslistalla oli : Sipsiä, karkkia, kaljaa ja kartonki tupakkia. Kaivoi esiin ison nipun seteleitä, meidän verorahaa ja maksoi pois. Ketutti katsoa, mut kai nuo ostokset kuului niihin välttämättömiin...
28209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Tuttu asuu siis Oulussa ja on eräässä nimeltämainitsemattomassa elektroniikka-kaupassa töissä. Viime viikolla oli kaksi matua tulleet tiskille sossun maksulapun kanssa, joka oikeutti kahden television hakemiseen. Lappu oli virallisesti ok ja heille tuotiin kaksi 32" televisiota.. Sitten nousi mekkala: "nou nou big one big one" Heille selitettiin että lappu oikeutti kahteen 32" televisioon, ei isompiin" Ukot lähtivät naristen menemään ilman töllöjä.. Tästä kaksi tuntia eteenpäin niin samat herrat tulivat uuden sossun allekirjottaman lapun kanssa joka oikeutti kahteen 50" televisioon... Ei jumalauta että pistää veret kiehumaan.. Kantasuomalainen sossun asiakas kun menisi tuollasia kyselemään niin nehän naurais pihalle.. Mutta tottakai kun matu kysyy niin kirjotetaan millanen lappu tahansa, kieltäytyminenhän olisi rasismia !!!
noin oulussa ja ostaahan SPR 20kpl i phonee keralla veikolta
lienee niille varattomille? ostaak sossu suomi köyhälle???

Äänestä
  • Mistä kopioit tämän tekstin? Nähnyt jo monta kertaa tämän. Ettei vaan nyt olis ihan keksimällä keksittyä propagandaa.

    Äänestä

  • Kulliw kirjoitti:

    Mistä kopioit tämän tekstin? Nähnyt jo monta kertaa tämän. Ettei vaan nyt olis ihan keksimällä keksittyä propagandaa.

    Kiertokirje ja agitaatiota vailla mitään totuuspohjaa.
    Eli ns.Urbaanilegenda.

    Äänestä

kelalainen

3.12.2015 16:54


Otteita Sosiaalivakuutus-lehdestä 4/2015 (ilmestyi tällä viikolla). Haastateltu Turun toimistoa.

Kysymys: Mitkä hakemukset voi jättää ensimmäisellä asiointikerralla?

Vastaus: Ensiksi täytetään Muutto Suomeen –hakemus (Y77), jolla haetaan kuulumista Suomen sosiaaliturvaan. Samalla käymme läpi turvapaikanhakijan kanssa hänen elämäntilanteensa Onko hänellä jo asunto? Onko hän ollut yhteydessä TE-toimistoon? Jos asuntoasiat ovat jo kunnossa, voidaan samaan aikaan täyttää asumistukihakemus. Jos hakijalla on alle 17-vuotiaita lapsia, käsitellään saman tien myös lapsilisähakemukset.

Kysymys: Miten hyvin turvapaikanhakijan ovat selvillä Kelan etuuksista?

Vastaus: Turvapaikanhakijat tulevat harvoin yksin Kelan toimistoon. Heillä on usein mukana sukulainen tai ystävä, joka toimii tulkkina ja on osannut neuvoa perusasiat. Turvapaikanhakijat ovat melko hyvin selvillä asioista ja saattavat saada tietoja myös muuta kautta.

Kysymys: Miten tuette turvapaikanhakijoiden asiointia Kelassa?

Vastaus: Asiakaspalvelijamme puhuvat suomen ja ruotsin lisäksi englantia. Apunamme on Turun seudun tulkkikeskus, joka tarjoaa palveluja 60:llä kielellä. Jaamme tietoa myös muiden viranomaisten palveluista, joita turvapaikanhakija tarvitsee. Pyrimme myös selittämään, miten hänen kannattaa toimia jatkossa. Kerromme asiat mahdollisimman selkeästi ja ymmärrettävästi välttäen kapulakieltä.

Että siis tällaista täällä Suomen palveluyhteiskunnassa, ettei yksikään pieni turvapaikanhakija joutuisi hukkaan …


lisäksi tämmöinen hieno opas
http://www.movingtofinland.fi/fi/matka_suomeen

Äänestä
  • Epäilempä et jos sinun tuttusi on kaupassa töissä niin ei ole kauan . Oli sitten asiakas ostamassa mitä hyvänsä ja vaikka sossun lapulla niin onko ko myyjällä oikeus levitellä kenekään ostamisista ympäri kyliä. Oletan et jos menee työnantajan korviin niin on entinen myyjä. Näin toimin minä jos kuulen että minun työntekijäni levittelevät mitään juttuja asiakkaistani.

    Äänestä

  • Epäilempä että sinä et ole työnantaja!

    Äänestä

  • Asiakassa kirjoitti:

    Epäilempä että sinä et ole työnantaja!

    Ei minkäännäköistä äidinkielen tietämystä:
    Tiedämpä ei kirjoiteta M:llä vaan N.llä!
    T I E D Ä N P Ä .

    Äänestä

  • Asiakassa kirjoitti:

    Epäilempä että sinä et ole työnantaja!

    Suahan sitä tokkiisa eppäillä olenko työnantaja vai enkö ole.Kuitenkin näin et asikkaiden asioita ei levitellä pitkin kyliä . Ne tulevat hyvin nopeasti tietoon kuka on puhunut ja kenkää tulee. Työvoimaa on valittavaksi asti tänä päivänä. Voi valita ns. rusinat pullasta

    Äänestä

Sinähän varmaan selvitit heti kassalla et on kyseessä sossusta saadut rahat millä osti kaljaa tupakkaa ja sipsiä ,kun sen tänne kirjoitit meille tiedokosi . 312 euroahan he jotka asuvat pakolaiskeskuksissa saavat rahaa ja siitä ostavat oman ruokansa. He joilla on omaa rahaa ja monella on käyttävät rahaansa ja ostavat niitä ruokia ja tuotteita mitä haluavat .

Äänestä

on niillä joillain 32 000 oli yks lappu kun paiskas meneen
jos kaljaa viinaa juovat saa kelvata sian lihakin

Äänestä

Tuhansia euroja saavat kuussa käyttörahaa, joten hilloa riittää hyvin.

Äänestä
  • AIka huono vitsi Mustat Amexit vai uskotko tuohon ite.

    Äänestä

Olen nähnyt nuoren matun ostavan kirjoitustarvikkeita ja halvinta sätkä tupakkaa. Rahaa näkyi olevan vähän,pikkuseteleitä. Vaatetus tavanomaista,ei kallista. Mieleen tuli vain että mikä on ollut hänenkin syy tulla Suomeen. Joillakin on kalliimpia vaatteita ja puhelimia.

Äänestä
  • Ehkä se nuori on ihan oikea tuevapaikanhakija.

    Äänestä

Lumipyry. Kyllä kun nämä matut vokottelevat ja kaupanpäälle raiskaavat sun tai sukulaisesi alaikäisen tyttären näillä meidän kustantamilla virvokkeilla, niin eikö sinunki mielipide pian muutu... vai muuttuuko?

Äänestä

tuossa loistava linkki katsokaa varsinkin sen idiootti vanhapiiaka
suvakin puhe suomalaisten geeniperimästä sdp "lurppa" Jutta kuumana
natsi.ri vain nauraa ote on SPR Annalan "muslimi teatterin" kokkolan näytös


https://www.youtube.com/watch?v=_an9Y_xqCVU

Äänestä
  • Olutta lisää sinulle nämä turvapaikanhakijat joista kirjoitettiin et oli sossun lappu mukana ovat sitten jo saaneet sen turvapaikan. Koska minkään kaupungin kunnan sossu ei maksa euroakaan ennen kuin on saatu turvapaikka. Sen jälkeen mihin sitten asetunevatkaan ovat samojen sosiaalietujen saajia kuin suomalaisetkin. Tämä on faktaa . Raiskauksista saa ja pitää olla huolissaan , mutta muistakaa olla myöskin suomalaisten tekemistä raiskauksista. Maahanmuuttajien raiskauksista kyllä puhutaan montako raiskausjuttua oli esim viime viikolla lehdessä ja suomalaisten tekemiä. Alkoholiongelmat samoin ovat aika isoja suomessa sitten kirjoitetaan et maahanmuuttaja osti kaljaa. Kun minä käyn viikonloppuisin kaupassa voisin sanoa et joka toinen asiakas ostaa kaljaa. Itse en alkoholia käytä, kun en ole vielä keksinyt mihin sitä tarvitsisin

    Äänestä

  • lumipyry kirjoitti:

    Olutta lisää sinulle nämä turvapaikanhakijat joista kirjoitettiin et oli sossun lappu mukana ovat sitten jo saaneet sen turvapaikan. Koska minkään kaupungin kunnan sossu ei maksa euroakaan ennen kuin on saatu turvapaikka. Sen jälkeen mihin sitten asetunevatkaan ovat samojen sosiaalietujen saajia kuin suomalaisetkin. Tämä on faktaa . Raiskauksista saa ja pitää olla huolissaan , mutta muistakaa olla myöskin suomalaisten tekemistä raiskauksista. Maahanmuuttajien raiskauksista kyllä puhutaan montako raiskausjuttua oli esim viime viikolla lehdessä ja suomalaisten tekemiä. Alkoholiongelmat samoin ovat aika isoja suomessa sitten kirjoitetaan et maahanmuuttaja osti kaljaa. Kun minä käyn viikonloppuisin kaupassa voisin sanoa et joka toinen asiakas ostaa kaljaa. Itse en alkoholia käytä, kun en ole vielä keksinyt mihin sitä tarvitsisin

    Kaikki raiskaukset on liikaa, mutta luulisi niiden, jotka ovat "hätää" paenneet osaavan käyttäytyä vielä paremmin kuin kantaväestön tai sitten eivät ole oikeaa hätää koskaan nähneetkään! Ja kun nuo "Mokkakullit" on prosentuaalisesti suurin raiskaajaryhmä, siis jos verrataan suhdetta kantaväestöön, niin sitä enemmän ihmiset on huolissaan noiden tulosta tänne....
    Eikös koraani kiellä alkoholin käytön joten sen valossa noiden ählämien ei pitäisi sitä alkoholia käyttää täälläkään, eikös vaan? Tai sitten jos eivät jotain koraanin sääntöä noudata, ovat myös varmasti halukkaita syömään sianlihaa ja myös rikkomaan kaikkia muitakin länsimaissa outona pidettyjä asioita vastaan?

    Äänestä

  • Minäkin olen evankelisluterilainen eli niin sanotusti tapauskovainen. Miksi sitten ei voi muslimikin olla tapauskovainen ei elä koraanin mukaan. Kuinka moni meistä luterilaisita elää raamatun oppien mukaan. Näitäkään kirjoituksia ei taitas olla jos elettäs raamatun oppien mukaan. Joka ainoassa kansassa on hyviä ihmisiä ja pahoja ihmisiä. Tarkoittaako sitten sitä et jos esim meidän pitäjässä joku raiskaa tytön niin kaikki tämän pitäjän pojat ovat raiskaajia.Jotkut kun antavat ymmärtää et kaikki pakolaiset ovat raiskaajia

    Äänestä

Voi kauheeta...kukaan saa sun sönkötyksestä mitään selvää

Äänestä
  • oletko niin kännissä?
    vai joko arabian koukero kirjaimet "jykytetty"
    niin ettei ummarra ennee selekeetä suomee

    Äänestä

Mimä odatan teidänkin kylään moskeejoita 2 kappalein mölinä kuuluis toisesta toiseen päähän
Alkais 5 ja mielellään sunnuntaina
Ja kaikille naisille itämaiseen kulttuuriin peittävä vaatetus vaan silmät näkyy..
Raiskaukset vähenisivät ja kuinka paljon säästyis rahaa ku naiset ei
Tuhlais muotiin..

Äänestä
  • Ei huono idea ollenkaan mahmat kannatan sun ideaasi.Tai pitäskö meille suomalaisille tehdä laki et on pakko käydä kirkossa joka sunnuntai siinä olis kans ideaa.

    Äänestä

Voi että senkään,kuinka viellä nyky aikanakin pitää uskontoa sotkea joka paikkaan.
Varmaan kyllä kaikki jo tietävät ja tuntevat evoluution,raamatun kertomukset,joista varmasti on osa tottakin,mutta ehkä hieman matkan varrella muuttunut sisältö.No kyllä itsekin kuulun viellä kirkkoon iham käytännöllisyyden takia,eri asia sitten uskonko mihinkään,no oikeastaansa en satuihin.
Ihminen on joko hyvä tai paha,mieluusti jotain siltä väliltä.
On se uskonto tai ei ja mikä vain.

Kalja ja tupakka ovat kuuluneet ihmisten arkeen ja juhlaan
jo paljon kauemmin kuin raamattu on ollut edes olemassa.

Äänestä
  • Eikä tarvitte olla uskovainen jos ei viinaa juo. Olen se ns. tapauskovainen enkä ole vielä ikinä viinaa juonu,kun en tiedä minkä takia minun pitäs sitä juua . Voi kait vielä tulla tilanne et hoksaan mihin sitä tarvitsen.

    Äänestä

Kantakeuruulainen osti eilen sukat ja perunoita, ja hävisi sitten epäilyttävästi Alkon kautta nurkan taakse. Maksoi meidän verorahoilla.

Äänestä
  • Miä jos se ite on tienannu rahat työssäkäymällä?

    Äänestä

eikös nuo hiekan aktiivi suivareet käytä hurgaadaa peittään
ruttusen nuamansa ja tarjoaa sääli "sitä" sotakarkureille
kimppa kotoutusta hienoa
hyvää itsenäisyyspäivää T: riistan hoito yhdistyksen
kamera kerho (nyky tekniikka hienoa)
saldo on enemmän kuin loistava

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KylläMeMaksamme kirjoitti:

Ostoslistalla oli : Sipsiä, karkkia, kaljaa ja kartonki tupakkia. Kaivoi esiin ison nipun seteleitä, meidän verorahaa ja maksoi pois. Ketutti katsoa, mut kai nuo ostokset kuului niihin välttämättömiin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu