Monelle pariskunnalle lapsettomuus on ensimmäinen todellisen kriisin paikka. Nykyihminen pyrkii hallitsemaan ja kontrolloimaan elämää liikaa: laaditaan aikataulut viimeisen päälle, suunnitellaan tunnin tarkkuudella kihlajaiset, häät, asuntolainan lyhennys ja lapsen hankinta.
Sitten kun eteen tuleekin asia jota ei voi hallita ja jolle ei yksinkertaisesti mahda mitään edes isolla rahalla niin sitten onkin maailma päälaellaan ja aviokriisi valmis.
Suhtautukaa asioihin luonnollisesti ja katsokaa miten elämä kuljettaa, älkää luoko turhia aikatauluja ja pakkomielteitä, kaikille asioille ei yksinkertaisesti mahda mitään.
Jos työpaikan piirtoheitinsulkeisissa ihmetellään suut ammollaan pylväsdiagrammeja, asetetaan ehdottomia tavotteita ja aikataulutetaan jokainen asia, älkää nyt sitä touhua parisuhteeseen ja perhe-elämään siirtäkö.
Ottakaa rennosti ja ELÄKÄÄ, lapsia tulee jos on tullakseen. Jos ei tule, elämä jatkuu siitä huolimatta.
Sitten kun eteen tuleekin asia jota ei voi hallita ja jolle ei yksinkertaisesti mahda mitään edes isolla rahalla niin sitten onkin maailma päälaellaan ja aviokriisi valmis.
Suhtautukaa asioihin luonnollisesti ja katsokaa miten elämä kuljettaa, älkää luoko turhia aikatauluja ja pakkomielteitä, kaikille asioille ei yksinkertaisesti mahda mitään.
Jos työpaikan piirtoheitinsulkeisissa ihmetellään suut ammollaan pylväsdiagrammeja, asetetaan ehdottomia tavotteita ja aikataulutetaan jokainen asia, älkää nyt sitä touhua parisuhteeseen ja perhe-elämään siirtäkö.
Ottakaa rennosti ja ELÄKÄÄ, lapsia tulee jos on tullakseen. Jos ei tule, elämä jatkuu siitä huolimatta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Kyllä niitä tulee, jos on tullakseen, ottakaa ihan rauhallisesti..." - ja nunnukkanukkukka.
Jos minä olisin saanut euron jokaisesta tuollaisesta "neuvosta" niin olisin aika hyvissä varoissa. Jos välttämättä haluat neuvoja antaa, niin keksi edes jotain uutta.
Tässä on huudettu sydämen sivistyksen ja uusien neuvojen perään kuorossa, mutta ei teilläkään näytä olevan parempia ratkaisuja tarjolla. Kiitos ja näkemiin!
Ei sitä niin vaan pysty sellaiseen asiaan luonnollisesti suhtautumaan, jota on halunnut koko ikänsä.
Olin vain reilu 10 v. ikäinen tyttö, kun jo tiesin, mitä elämältä haluan: olla äiti.
En toivo lottovoittoja, työurat ei todellakaan kiinnosta, en ole mitenkään urheilullinen, vaan tavallinen ihminen.
Ei sitä oikein pysty luonnollisesti olemaan, kun saa kuulla, että sori, todennäköisesti et koskaan voi ilman lääketieteellista apua saada lapsia.
Pitäisikö siinä sitten alkaa yht äkkiä muuttamaan omaa luonnettaan että alanpa toivomaan lottovoittoa, tai alan uranaiseksi tai urheilijaksi; EVVK
En halua elämältä muuta kuin lapsia.
Mielestäni alkuperäisen kommentti oli ihan asiallinen ja todellakin järkevä. Itse olen toivonut tulevani äidiksi jo muutaman vuoden ja kun ikääkin on jo yli 35v, niin tietenkin on ollut hätä, että miten tässä käy. Hoitotoimenpiteetkään eivät ole ainakaan tähän mennessä tuottaneet toivottua tulosta, valitettavasti. Monet itkut on itketty ja asiasta puhuminen voi nostaa kyyneleet helposti silmiin.
Silti en ajattele, ettenkö olisi ihan kokonainen ihminen vaikka en koskaan synnyttäisi lasta. Jos en tule äidiksi, niin ok, elämässä todennäköisesti avautuu joku toinen ovi. Mutta jos tulen, niin vielä parempi. Ehkä voisi olla niille lapsillekin parempi, että odottaa elämältä jotakin muutakin kuin vain niitä lapsia. Hirveet paineet lapsille muuten, äiti elää vain lapsia varten.
Me ollaan nyt yritetty nykyisen miehen(jossa ei vikaa) neljä vuotta ja käyty läpi keskenmeno sekä 3 inseminaatiota niin alkaa kielttämättä tuntua et ehkä niin ei ole tarkoitettukaan...
moi,
musta tuo Jorman kommentti oli varsin realistinen, ja ei ainakaan ryppyotsainen. Niinhän se on, joko niitä lapsia saa tai ei. Samaa mieltä olen nimimerkin Kaisa kanssa. Olen ollut lapseton (=yrittänyt kovasti lapselliseksi) jo noin 10 vuotta ilman tulosta. vikaa ei edelleenkään ole löytynyt, tosin ihan koko aikaa emme ole hoidoissa olleet. Kyllä on jo käynyt mielessä sekin vaihtoehto, että lasta emme koskaan saa. Eikä maailmamme siihen kaatuisi. Ehkä synkistyisi hetkeksi, mutta elämässä on muutakin.
Voisi vaikka heittäytyä vapaaksi taiteilijaksi, kun ei olisi elatusvelvollisuutta ja ostaa miehen kanssa jonkin mummonmökin jostain kaukaa... No, ehkä en kuitenkaan, sen verran materialisti olen luonteeltani, kuitenkin! Kieltämättä, Jorma, tuo sinun henkilöesittelysi on 'hieman' provosoiva... mutta kommenttisi tähän juttuun kuitenkin mielestäni asiallinen.
suvaitsevaisuutta toivon maailmaan.