PERSUJEN KANNATUS SULAA MUUTOKSEEN

SULATEJUUSTOA

Hallituspolitiikkaan kyllästyneisyys näkyy Muutospuolueen vahvana kasvuna

Syksyn aikana on Muutospuolueeseen tullut ennätysmäärä jäseniä. Syyskuun aikana perustettiin kaksi uutta piiriyhdistystä Lappiin sekä Savo-Karjalaan. Lokakuun alussa perustettiin kunnallisyhdistys Karkkilaan sekä Luumäellä aloitti Muutos 2011 –niminen valtuustoryhmä toimintansa.

Jäsenmäärän vahvan kasvun vuoksi puolueen organisaatiorakennetta on vahvistettu. Puolueeseen on valittu 5 järjestösihteeriä läänikohtaisesti lukuun ottamatta Ahvenanmaan lääniä. Myös 10 henkilön muodostama viestintä/tiedotusryhmä on kasattu joka aloittaa toimintansa heti. Nimitykset vahvistetaan 14.11.2015 puolueen syyskokouksessa Riihimäellä.

Muutospuolue on ollut vahvasti mukana Rajat kiinni–mielenilmaisuissa. Hallituksen ajama maahanmuuttopolitiikka on edesvastuutonta ja kansalaisten turvallisuuden riskeeraavaa toimintaa, jonka suuntaa pitää muuttaa välittömästi rajan sulkemisella.

Hallituksen leväperäinen suhtautuminen rajavalvontaan on aiheuttanut sen, että Suomessa on satoja ellei jopa tuhansia laittomia maahantunkeutujia joiden olinpaikasta viranomaisilla ei ole mitään tietoa. Sen johdosta rajavalvontaan on saatava huomattavasti tarkempi tarkkailu. Tämän hetkinen valvonta on nimellistä eikä estä luvatonta maahansaapumista.

Sananvapaus

Sananvapaus on demokratian kulmakivi; jos vallassa olevan järjestelmän puutteita ei saa kritisoida niitä ei myöskään voida korjata.

Pyrkimykset rajoittaa sananvapautta luovat itsesensuurin ilmapiirin, jossa kansa on liian peloissaan huutaakseen, että keisarilla ei ole vaatteita.

Suora demokratia

Suora demokratia antaa kansalaisille välineet käyttää itse sille kuuluvaa valtaa poliitikkojen ja byrokratian yli ja ohi.

Kansa voi suoralla demokratialla tuoda poliittisesti päätettäväksi minkä tahansa sellaisen asian, jonka se kokee tärkeäksi.

Suomalaisten etu

Muutoksen mielestä Suomi on suomalaisten maa ja Suomen valtion on oltava ennen kaikkea suomalaisten edunvalvonta-organisaatio.

Muutospuolue pitää erittäin tärkeänä, että Suomi aloittaa valmistautumisen euroalueesta eroamiseen ja oman kansallisen valuutan käyttöönottoon.

http://muutospuolue.fi

0

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        56
        1144
      2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        56
        1071
      3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        114
        1032
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        7
        930
      5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

        Jos joskus kohtaatte?
        Ikävä
        93
        884
      6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        5
        745
      7. Sinulle jota kaipaan!

        Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
        Ikävä
        27
        691
      8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        191
        662
      9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        70
        641
      10. Ehkä taidat

        Luovuttaa.
        Ikävä
        73
        617
      Aihe