Justica.
3.2.2012 16:34
300 000 euroa on Iisakille pikku raha, varsinkin kun se ei ole häneltä itseltään pois.
Mitä järkeä on panna kaupungin rahoja huu-haa hankeeseen, jonka totetuttamisesta ei ole mitään takeita?
Ensin kaupungin lahjattomille idiooteille uskoteltiin korkeaa ja komeaa maamerkkiä, jopa Euroopan suurinta autotaloa, mutta lopulta luvattiin totetuttaa 2-kerroksinen pytinki ja nyt senkin kanssa on suuria ogelmia.
Puheet ja lupaukset olivat suuria ja mm. Iisakki uskoi kaiken. Hessten on toinen toope, joka siihen uskoi ja uskoo vieläkin.
Iisakki uskoo vieläkin hankeeseen ja on mennyt tyhmyyttään, jopa yrityksen hallitukseen! Kun lupamaksua ei "muotovirheen" takia maksettu, niin lasku pantiin uudelleen ja näin saatiin vempuloitua lisää maksuaikaa.
Jos maksua ei tule, niin Iisakki lupasi erota yhtiön hallituksesta. Hän ei kuitenkaan luvannut erota omasta virastaan, jos hanke ei onnistu ja kaupungin 300 000 euroa katoavat kuin kusi lumeen, kuten yleisesti aavistellaan.
Toisaalta yhtiö maksaa laskun kaupungin omilla rahoilla, ei omillaan!!
Koska yhdelläkään kaupungin päättäjällä ei taidollisia- tai älyllisiä edellytyksiä pärjätä näiden taitavien liikemiesten kanssa, niin olisi parasta pitää näpit visusti erossa tämän kaltaista hankkeista.
Vasta kun bisneksen aloittajalla on esittää hankkeeseen riittävästi OMAA rahaa ja myös pankkitakuu, niin asian ymmärtää veronmaksajien kannalta.

Vastaukset 41
Vanhimmat
Miten liikemies Kari lähtikin tukemaan liikemies Ritskun autotalohanketta.
Valeliikemies Perttu vilkkaasti hyppeli balettia hankemies Riden automaattina.
Miten liikemies Kiemura lähtikin tukemaan liikemies Ritskun autotalohanketta.
Mutta että talousnero Kari!
Mutta että talousnero Kiemura!
Iisakkiahan tuollainen varoittelu ei pysäytä. Pikemminkin päinvastoin.
Kun viisammat Iisakkia varoittavat, niin se on sama kuin puhuisivat seinille. Sama on Sarin kanssa.
Olli se vaan jaksaa jauhaa fiksaatioaan täällä. Koita nyt hyvä mies jatkaa elämääsi ihan vaan lungisti, äläkä murehdi turhista.
Kuka tää Olli on?
Oliskos pikkumunaOlli
Oletko nähnyt edes omaa piliäsi läskimahasi takaa?
Liikemies Kari varoitti itseään jo 2012 ja silti tuki SCC-projektille päättyi hänen osaltaan vasta elokuussa 2014. Olisi todella mielenkiintoista tietää miksi se niin meni!
Liikemies Kiemura varoitti itseään jo 2012 ja silti tuki SCC-projektille päättyi hänen osaltaan vasta elokuussa 2014. Olisi todella mielenkiintoista tietää miksi se niin meni!
No koska liikemies Ritaluoma uunotti liikemies Kiemunkia ja liikemies kiemunki höpisi, että liikemies Ritaluoma olisi muka käyttänyt useita omia miljooniaan hakkeeseen. vaikka oli ainoastaan siirtänyt ne turvaan, myös aiemman yhtiönsä rahat. Nytpä ei sitten saadakaan kukaan oikein mitään velkoja.
eihän hämeessä tyhmiä tuomita jututkin vanhenee
Kiusallista ajatellakin vastuita.
Liikemies Kari ei tunnu vastuuta tuntevan scc hankkeen suhteen. Key West veljekset.
Sinä olet sairaalloinen harhainen paskaläjä. Kari Ilkkala ei ole liittynyt millään tapaa SCC hallituksen toimintaan, kuten rakas ihanteesi Iisakki Kiemunki oli tehnyt. Osoita siis kaikki kysymyksesi ja kommenttisi Iisakille ja hänen masterilleen Ritskulle.
Liikemies Kari tuki liikemies Ritskun scc hanketta elokuun 2014 asti. Kiitos Karifani että löysi PK;n.
Kari meni SCC_kuoppaan.
Liikemies Kiemura tuki liikemies Ritskun scc hanketta elokuun 2014 asti. Kiitos Kiemurafani että löysi PK;n.
Kiemura meni SCC_kuoppaan.
No niin niin, mut voitolle jäätiin!
Meillä on jo tyhmiä eli syyntakeettomia kaupunginyhtiöiden toimitusjohtajina asti. Eihän enää suotta kiusata ihmisiä, joita on todella helppo pahojen ihmisten houkutella väärillä lupauksilla.
Kari konttaa.
Kiemura konttaa.
Persut oli todella mukana SCC:ssä Karin johdolla. Minä ihmettelin eikä koskaan selvinnyt miksi tukivat.
Kokoomus-sekoomus-koaliitio oli todella mukana SCC:ssä Kiemuran johdolla. Minä ihmettelin eikä koskaan selvinnyt miksi tukivat.
Totta ja koaliitiossa oli myöskin liikemies Kari loppuun asti.
toinen on amerikassa ja toinen käy siellä aika usein. Mitä siitä pitää päätellä? Vois sanoa että ne Gay Westin veljet.
Totta ja koaliitiossa oli myöskin liikemies Kiemura loppuun asti.
toinen asuu nykyään paossa amerikassa ja toinen on siellä Karjalankadulla kortteeramassa aika usein milloin kähminnältään ehtii.
Mitä siitä pitää päätellä? Vois sanoa että ne Gay Westin veljet.
Päivää perziikki Heini.
Imartelet itseäsi perttuli.
Sellainen on perzuikki Heini.
Key Westin veljekset.
Garjalankadun cannabiksenkasvattajat.
Key Westin veljekset, Ritsku ja Kiemura
Mitä se liittyy liikemies Kari tuki liikemies Ritakuonan scc hanketta.
Mitä se liittyy liikemies Kiemura tuki liikemies Ritakuonan scc hanketta.
Päivää perziikki Heini. Professorin neuvoilla jatkat.