San Bernardinon joukkomurhassa kuoli 14 ihmistä. Joukkomurhan suoritti Saudi-Arabia -taustainen pariskunta. Kotietsinnöissä löydettiin valtava asearsenaali, joka olisi riittänyt murhaamaan ainakin kymmenkertaisen määrän kristittyjä ja muita vääräuskoisia..
Ei siis kovin tehokasta ja optimaalista tappamista. Tämän tapauksen kohdalla voi todeta, ettei Allah ollut kovin suuri. Korkeintaan keskisuuri.
Entä sitten Pariisin terrori-iskut? Siellähän oli liikkeellä useampi porukka. Esim. kolme itsemurhapommittajaa, joiden onnistui tappaa vain itsensä ja yksi ohikulkija.
Näitten kohdalla Allah oli pieni tai suorastaan olematon.
Mutta Tukholman terrori-iskussa vuonna 2010 Allah oli vielä heitäkin surkeampi. Onneton tunari laittoi ensin autonsa palamaan ja sisällä ollut pommi ei räjähtänyt. Sen jälkeen tyyppi ramppasi edestakaisin ihmisvilinässä ja päätyi sitten jollekin sivukujalle, jossa ei ollut ketään ja räjäytti vain itsensä.
Tukholman tapauksessa Allah oli suorastaan naurettavan pieni.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.