Opintojen keskeyttäminen

hukasssa

Olen viime kevään ylioppilas ja hain opiskelemaan yliopistoon, mutta ovet eivät sinne avautuneet. Kesän lopussa tuli sitten ahdistus, että välivuosi on tiedossa ja ehkä vähän hätäisesti hain opiskelemaan Viroon jonne siis pääsin.

Nyt on alkanut ahdistaa koko opiskelu täällä koti-ikävä ja kaikenlaiset ajatukset pyörivät päässä, mm. että tämä ala ei ole yhtään sitä mitä odotin ja tuntuu, että kiinnostus on loppunut kokonaan. Keskeyttäminen on käynyt monesti mielessä. Ei huvittaisi jäädä tänne, kun opinnoistakin joutuu pulittamaan melkoisen summan per vuosi...

Nyt ahdistaa aivan älyttömästi ja on todella epäonnistunut olo! Tuntuu, että olen liian sitoutunut tänne Viroon ja opintolainakin on tullut otettua. Fiilikset on vähän sellaiset, että tekisi mieli vain vajota maan alle tai muuttaa erakoksi metsän keskelle... Ahdistaa mitä ystävät ja perhe ajattelee tällaisesta luovuttajasta. Apua....

Onko muita kohtalontovereita tai samankaltaisia fiiliksiä "väärästä" opiskelupaikasta? Mites tuon opintotuen ja opintolainan käy nyt jos haluaisinkin hakea uudelleen opiskelemaan esim. kevään tai ensi syksyn haussa?

10

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyypillisiä_tunnelmia

      Sinä sitä vasta olet ihmetyyppi, kun pystyt ensimmäisen opiskeluvuoden syyslukukaudella toteamaan, ettei opiskeluala ollut "mun juttu". Tämä vielä tapauksessa, että olet aivan yleisopintojenkin alussa sekä ammatti- ja syventävät opinnot eivät ole näköpiirissäkään. Lisäksi on syytä huomata, että alan, jota ihminen tekee työkseen, ei tarvitse olla sama kuin mitä hän on opiskellut kuin joillakin auktorisoiduilla aloilla.

      Toisaalta ei ole mitään takeita siitä, etteivät samat fiilikset iskisi päälle, vaikka vaihtaisit opintoalaa kerran, kahdesti tai kolmesti. Riittämättömyysangsti vaivaa hyvin suurta osaa fukseista, kun pitää tottua uuteen opiskelupaikkaan ja -tyyliin, vieraaseen paikkakuntaan ja sinun tapauksessasi vielä vieraaseen maahankin.

      Mutta älä luovuta, kyllä se siitä iloksi muuttuu.

      • hukasssa

        Tottahan tuo on, opinnot ovat vasta alkuvaiheessa, mutta syy miksi epäilen opiskelualan sopivuutta on se, että en ole kiinnostunut/seuraa tämän alan uutisia ja olen myös aikailla matemaattisesti lahjaton. Kiitos kuitenkin mielenkiintoisesta kommentista!


      • Tyypillisiä_tunnelmia
        hukasssa kirjoitti:

        Tottahan tuo on, opinnot ovat vasta alkuvaiheessa, mutta syy miksi epäilen opiskelualan sopivuutta on se, että en ole kiinnostunut/seuraa tämän alan uutisia ja olen myös aikailla matemaattisesti lahjaton. Kiitos kuitenkin mielenkiintoisesta kommentista!

        Hyvin harva opinnot aloittanut tietää tosissaan, mitä hän "isona" oikeasti tekee. Ainoat poikkeukset ovat ne, joiden lähisuvussa on saman uran valinneita. Siksi on vaikea olla kiinnostunut alasta, joita ei aidosti tunne.

        Matematiikka on opinnoissa alue, jossa tärkein ominaisuus on "matikkaperse" eli sinni istua ja tehdä harjoitustehtäviä. Tämä ominaisuus puuttuu yleensä niiltä, jotka eivät matematiikassa menesty. Tämä pätee ainakin yliopiston perusopintoihin lukuunottamatta aivan matemaattisia aloja, kuten esimerkiksi puhdasta matematiikkaa, teoreettista fysiikkaa tai joitakin kuvan- tai signaalinkäsittelyn alueita. Tavallisia tallukoita yliopistossakin on13 opiskelijoiden pääosa, ja opinnot on heille mitoitettu, ei siellä mitään ylimaallista vaadita.


    • basrew1234

      Muista vain, että koti-ikäväkin katoaa vielä. Saattaa sen vuoden-kaksi kestää, mutta kun vähän totut ympäristöön niin ei pitäisi olla enää ongelmaa.

    • onhanniit

      Melkein kaikilla on noita fiiliksiä jossain vaiheessa. Et ole voinut erehtyä alan suhteen täydellisesti. Itse teet alastasi unelmiesi alan viimeistään sitten, kun pääset kiinni työhön. Silti se on niin, että unelmienkin alalla on myös kitkerät päivänsä.

      • Nähty_on

        Ruoho on aina vihreämpää aidan takana...


    • Onneksi_vaihdoin

      Jos nyt jo huomaat, että ala ei todellakaan kiinnosta, ja olet siitä aivan varma, lopeta ihmeessä! Parempi vaihtaa aiemmin kuin myöhemmin. Välivuosi ei myöskään ole huono juttu, jos saat esimerkiksi töitä, vaikka lukiolaisista kovin moni sitä pelkääkin.

      Ennen vaihtamistasi mieti kuitenkin tarkasti, jottet joudu katumaan myöhemmin. Kuvittele itsesi alan töissä. Keksitkö jonkin työn, jota voisit koulutuksellasi tehdä ja josta pitäisit? Tämä on ehkä tärkein kysymys, kyllä vähän vähemmänkin kiinnostavat kurssit kestää, jos tähtäimessä on kiinnostava ammatti. Muistele miksi halusit alalle. Listaa plussat ja miinukset. Tiedätkö, mitä muuta haluaisit opiskella? Kiire työelämään ei ole. Mieti rauhassa.

      • Onneksi_vaihdoin

        Niin ja opintotukea riittää vielä jos nyt lopetat ja peruutat sen. Lainasta en osaa sanoa, riippuu paljonko olet jo ottanut. Itse siis vaihdoin puolen vuoden jälkeen (elämäni parhaita päätöksiä) eikä ole mitään rahaongelmia siitä tullut. Töissähän voi käydä jos pakko on.


      • hukasssa

        Kiitos kommentista, ihana kuulla jotain "omakohtaisia" kokemuksiakin! :) Täytyy tosiaan miettiä tarkkaan, vaikka tällä hetkellä keskytys tuntuu olevan se ainoa ratkaisu.

        Hävettää myöntää, että olen löytänyt itseni pohtimasta esimerkiksi sellaista, että jos nyt vaikka sairastuisin pahasti tai olisin osallisena onnettomuudessa, ei tarvitsisi mennä kouluun ja asia olisi sillä selvä... Tämä taitaa jo kertoa aika paljon, että mitkä on fiilikset kyseisten opintojen suhteen.


    • Nähty_on

      Tähän opiskelualaan ja -paikkaan taitaa päteä entisen piian mietelmä: "Siellä hyvä, missä en minä!"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      94
      4182
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      27
      2285
    3. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2136
    4. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      101
      1952
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      394
      1744
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      143
      1337
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      100
      1249
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      32
      1045
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      956
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      78
      815
    Aihe