filosofia

Kiitos vastineesta. En tarkoittanut ihan noin mustavalkoisesti tarkastella aihetta, koska siinä juuri mielestäni menetetään sitten pointti tehdä taidetta ja saavutetaan dekoratiivista kitschiä.

Mutta mietin niitä äärilaidan tyyppejä, jotka diplomaattisesti sanoen käyttävät ruumiineritteitä teoksissaan tai em. kissantappovideota, että mikä on se kuningasajatus joka vaatii tämäntyyppisen ilmaisun? Miksi taitelija haluaa sanoa sen juuri noin ? Kun en itse ymmärrä, niin ajattelin, että olisiko joku paremmin vihkiytynyt asiaan. Oppia ikä kaikki. Kauan multa meni yhteisötaiteilijoidenkin työn sisäistäminen. Kiinnostaa vaan uuden oivaltaminen.

filosofiaa kirjoitti:

Kiitos vastineesta. En tarkoittanut ihan noin mustavalkoisesti tarkastella aihetta, koska siinä juuri mielestäni menetetään sitten pointti tehdä taidetta ja saavutetaan dekoratiivista kitschiä.

Mutta mietin niitä äärilaidan tyyppejä, jotka diplomaattisesti sanoen käyttävät ruumiineritteitä teoksissaan tai em. kissantappovideota, että mikä on se kuningasajatus joka vaatii tämäntyyppisen ilmaisun? Miksi taitelija haluaa sanoa sen juuri noin ? Kun en itse ymmärrä, niin ajattelin, että olisiko joku paremmin vihkiytynyt asiaan. Oppia ikä kaikki. Kauan multa meni yhteisötaiteilijoidenkin työn sisäistäminen. Kiinnostaa vaan uuden oivaltaminen.

Lue lisää

aina nykytaide saa arvostelua.olisi aika yllättävää,jos ei joku kokisi taiteena jotakin ihan mielestämme epänormaalia.onhan sitä nk. taidetta esitetty esim.flyygelin kannella.minua puhutteli kovasti aikoinaan picasson näytteky tukholmassa.ei koulussa,eikä missään kirjoissa ollut kerrottu sitä seksuaalisuuden voimaa,joka hänen töistään huokui.mielestäni oli mielenkiintoista tutkia ihmisten ilmeitä,kun he tutustuivat töihim.sinne sekaan olisi kyllä varmaan sopinut vaikka muutama virtsaaminenkin,taiteilijahan oli jo pois nukkunut.valitettavaa on,että monet hyvät taiteilijat suomessa saavat töilleen arvostuksen vasta kuoltuaan.mielestäni taide ei synny kuitenkaan tukemalla,vaan antamalla esim.verotuksella taiteilijalle ja kaupalle vapauksia,siellä asiakkaat kyllä sitten erottelisivat pissat ja kakat.

filosofiaa kirjoitti:

Kiitos vastineesta. En tarkoittanut ihan noin mustavalkoisesti tarkastella aihetta, koska siinä juuri mielestäni menetetään sitten pointti tehdä taidetta ja saavutetaan dekoratiivista kitschiä.

Mutta mietin niitä äärilaidan tyyppejä, jotka diplomaattisesti sanoen käyttävät ruumiineritteitä teoksissaan tai em. kissantappovideota, että mikä on se kuningasajatus joka vaatii tämäntyyppisen ilmaisun? Miksi taitelija haluaa sanoa sen juuri noin ? Kun en itse ymmärrä, niin ajattelin, että olisiko joku paremmin vihkiytynyt asiaan. Oppia ikä kaikki. Kauan multa meni yhteisötaiteilijoidenkin työn sisäistäminen. Kiinnostaa vaan uuden oivaltaminen.

Lue lisää

En voi sille mitään, mutta jotenkin kirjoituksestasi tuli tunne, että näet taiteilijan moraalisesti velvollisena tekemään taidetta, joka ei loukkaa tai aiheuta mielipahaa kenellekään. Mutta kun sellaista taidetta ei oikeassa elämässä ole olemassakaan. Eikä sellaisena taiteilija kovin moni halua olla. Sillä aina jokaiselle taideteokselle löytyy mielipiteitä laidasta laitaan: kaikille ei koskaan voi olla mieliksi. Eikä kannatakaan. Jokaisesta työstä joku aina pitää, jokaista työtä joku ymmärtää, myös Teemu Mäen kuuluisaa kissantappovideota.

Auttaisikö tämä ymmärtämään taideteoksia, joita sinä et ymmärrä tai jotka ehkä ärsyttävät: Taideteos on aina myös tekijänsä kuva, eli taiteilijan persoona välittyy tavalla tai toisella teokseen. Ymmärtääksesi taidetta sinun on myös ymmärrettävä sen tekijää, mieluiten jälkimmäistä. Tutustuminen lähemmin taiteilijaan, hänen ajatuksiinsa, maalimankuvaansa ym. avaa yllättäen myös aivan uusia näkökulmia hänen teoksiinsa. Itse taiteilijana en pystyisi ymmmärtämään kovinkaan monen taiteilijan tuotantoa, ellen tuntisi hänen ajatusmaailmaansa muuten.

Mielestäni taideteoksen hyväksyminen sellaisena kuin se on, on sama asia, kuin sen tekijän hyväksymistä sellaisena kuin hän on: kaikkine puutteineen, vikoineen, inhimillisine ominaisuuksineen. Ei meillä lopulta ole täällä muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä tai sitten olla hyväksymättä. Kaikesta ei toki tarvitse pitää, emmehän pidä kaikista ihmisistäkään. Vapaus on oltava yhtälailla myös katsojalla, niinkuin taiteilijallakin. Tämän tosiasian jos hyväksyy, voi rauhassa elää myös sellaisten taideteosten kanssa, joista ei ehkä kauheasti pidä. Eiväthän kaikki ihmiset pidä sinustakaan, eihän?

Taiteilijat, joiden teokset ärsyttävät suurta osaa ihmisiä ja kriitikoita oikein kunnolla, ovat mielestäni niitä kaikkein mielenkiintoisimpia ihmisiä taiteen kentällä.
Juuri ne, jotka jakavat mielipiteet laidasta laitaan, joiden työt herättävät keskustelua, ristiriitoja, ym. Tällainen taide on paljon elävämpää kuin sellainen, joka yrittää miellyttää kaikkia eikä jälkimmäinen onnistu siinä kuitenkaan koskaan, sillä kaikille ei voi olla mieliksi.

Oletko muuten huomannut, että taiteilijaa/taideteosta kohtaan tuleva kova kritiikki voikin olla polttoainetta, joka tuo taiteilijan ihmisten tietoisuuteen paljon paremmin kuin jos teos ei herättäisi keskustelua? On nimittäin niin, että huonoa kritiikkiä ei ole olemassakaan. Kaikki arvostelu ja kritiikki lopulta hyödyttää taiteilijaa. Pahinta on, jos sitä ei ole lainkaan. Teemu Mäki teki viisaammin kuin moni tietääkään, hänen kissantappovideonsa nosti hänet kaikkien huulille. Ja kun aika kuluu, nimi säilyy ihmisten muistissa, negatiiviset asiat unohtuvat. Jos et usko, tutustu taidehistoriaan. Lue, kuinka vaikkapa Edward Munchin teoksia riepoteltiin julkisessa keskustelussa aikoinaan aivan kauheasti, Vincent Van Goghista, Francis Baconista, Rolling Stonesista tai Sex Pistolsista puhumattakaan jos musiikin saralle myös mennään. Eihän Mozartillakaan elämässään helppoa ollut, kun hänen musiikkinsa ärsytti aikalaisia. Lopulta taiteilija on aina voittanut, jos ei muuten niin ainakin kuolemansa jälkeen. Viidenkymmenen vuoden päästä Teemu Mäen tuotanto nähdään aivan toisessa valossa kuin nyt, samoin muut nyt ristiriitoja aiheuttavat taiteilijat. Nämä riitoja herättävät taiteilijat kyllä tietävät varsin hyvin tämän vanhan asian: He tiedostavat aivan tarkkaan mitä ja miksi tekevät. Vaikka moni ihmetteleekin sitä. Eräät taiteilijat valitsevat kuuluisaksi tulemisen vapaaehtoisesti postuumisti. Viimeksimainitun ajattelutavan omaavista ensimmäisenä tulee mieleen Marcel Duchamp, joka elinaikanaan tiesi tämän kaiken ja valitsi taiteilijan tien, joka tuotti valtavaa kuuluisuutta vasta myöhään hänen jo kuoltuaan. Hän kirjoitti asiasta ja valinnastaan elinaikanaan. Tänä päivänä hänen kuuluisimpia teoksiaan käyvät ihmiset päivittäin ihailemassa MoMa:ssa tai muissa johtavissa taidemuseoissa. Sitä pisuaaria varsinkin, jonka hän osti kaupasta, signeerasi tussilla ja laittoi vuosikymmeniä sitten "taideteoksena" esille. Nyt vain naureskellaan niille kriitikoille, jotka aikoinaan eivät ymmärtäneet hänen teoksiaan. Niin vain aika teki tehtävänsä ja kusilaarista tuli kuin tulikin taideteos. Postuumisti tosin, mutta juuri niin kuin taiteilija tarkoittikin. Duchamp jäi taidehistoriaan koska oli erittäin viisas ja ymmärsi, miten ihmismieli toimii suhteessa taiteeseen.

Taiteilija kirjoitti:

En voi sille mitään, mutta jotenkin kirjoituksestasi tuli tunne, että näet taiteilijan moraalisesti velvollisena tekemään taidetta, joka ei loukkaa tai aiheuta mielipahaa kenellekään. Mutta kun sellaista taidetta ei oikeassa elämässä ole olemassakaan. Eikä sellaisena taiteilija kovin moni halua olla. Sillä aina jokaiselle taideteokselle löytyy mielipiteitä laidasta laitaan: kaikille ei koskaan voi olla mieliksi. Eikä kannatakaan. Jokaisesta työstä joku aina pitää, jokaista työtä joku ymmärtää, myös Teemu Mäen kuuluisaa kissantappovideota.

Auttaisikö tämä ymmärtämään taideteoksia, joita sinä et ymmärrä tai jotka ehkä ärsyttävät: Taideteos on aina myös tekijänsä kuva, eli taiteilijan persoona välittyy tavalla tai toisella teokseen. Ymmärtääksesi taidetta sinun on myös ymmärrettävä sen tekijää, mieluiten jälkimmäistä. Tutustuminen lähemmin taiteilijaan, hänen ajatuksiinsa, maalimankuvaansa ym. avaa yllättäen myös aivan uusia näkökulmia hänen teoksiinsa. Itse taiteilijana en pystyisi ymmmärtämään kovinkaan monen taiteilijan tuotantoa, ellen tuntisi hänen ajatusmaailmaansa muuten.

Mielestäni taideteoksen hyväksyminen sellaisena kuin se on, on sama asia, kuin sen tekijän hyväksymistä sellaisena kuin hän on: kaikkine puutteineen, vikoineen, inhimillisine ominaisuuksineen. Ei meillä lopulta ole täällä muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä tai sitten olla hyväksymättä. Kaikesta ei toki tarvitse pitää, emmehän pidä kaikista ihmisistäkään. Vapaus on oltava yhtälailla myös katsojalla, niinkuin taiteilijallakin. Tämän tosiasian jos hyväksyy, voi rauhassa elää myös sellaisten taideteosten kanssa, joista ei ehkä kauheasti pidä. Eiväthän kaikki ihmiset pidä sinustakaan, eihän?

Taiteilijat, joiden teokset ärsyttävät suurta osaa ihmisiä ja kriitikoita oikein kunnolla, ovat mielestäni niitä kaikkein mielenkiintoisimpia ihmisiä taiteen kentällä.
Juuri ne, jotka jakavat mielipiteet laidasta laitaan, joiden työt herättävät keskustelua, ristiriitoja, ym. Tällainen taide on paljon elävämpää kuin sellainen, joka yrittää miellyttää kaikkia eikä jälkimmäinen onnistu siinä kuitenkaan koskaan, sillä kaikille ei voi olla mieliksi.

Oletko muuten huomannut, että taiteilijaa/taideteosta kohtaan tuleva kova kritiikki voikin olla polttoainetta, joka tuo taiteilijan ihmisten tietoisuuteen paljon paremmin kuin jos teos ei herättäisi keskustelua? On nimittäin niin, että huonoa kritiikkiä ei ole olemassakaan. Kaikki arvostelu ja kritiikki lopulta hyödyttää taiteilijaa. Pahinta on, jos sitä ei ole lainkaan. Teemu Mäki teki viisaammin kuin moni tietääkään, hänen kissantappovideonsa nosti hänet kaikkien huulille. Ja kun aika kuluu, nimi säilyy ihmisten muistissa, negatiiviset asiat unohtuvat. Jos et usko, tutustu taidehistoriaan. Lue, kuinka vaikkapa Edward Munchin teoksia riepoteltiin julkisessa keskustelussa aikoinaan aivan kauheasti, Vincent Van Goghista, Francis Baconista, Rolling Stonesista tai Sex Pistolsista puhumattakaan jos musiikin saralle myös mennään. Eihän Mozartillakaan elämässään helppoa ollut, kun hänen musiikkinsa ärsytti aikalaisia. Lopulta taiteilija on aina voittanut, jos ei muuten niin ainakin kuolemansa jälkeen. Viidenkymmenen vuoden päästä Teemu Mäen tuotanto nähdään aivan toisessa valossa kuin nyt, samoin muut nyt ristiriitoja aiheuttavat taiteilijat. Nämä riitoja herättävät taiteilijat kyllä tietävät varsin hyvin tämän vanhan asian: He tiedostavat aivan tarkkaan mitä ja miksi tekevät. Vaikka moni ihmetteleekin sitä. Eräät taiteilijat valitsevat kuuluisaksi tulemisen vapaaehtoisesti postuumisti. Viimeksimainitun ajattelutavan omaavista ensimmäisenä tulee mieleen Marcel Duchamp, joka elinaikanaan tiesi tämän kaiken ja valitsi taiteilijan tien, joka tuotti valtavaa kuuluisuutta vasta myöhään hänen jo kuoltuaan. Hän kirjoitti asiasta ja valinnastaan elinaikanaan. Tänä päivänä hänen kuuluisimpia teoksiaan käyvät ihmiset päivittäin ihailemassa MoMa:ssa tai muissa johtavissa taidemuseoissa. Sitä pisuaaria varsinkin, jonka hän osti kaupasta, signeerasi tussilla ja laittoi vuosikymmeniä sitten "taideteoksena" esille. Nyt vain naureskellaan niille kriitikoille, jotka aikoinaan eivät ymmärtäneet hänen teoksiaan. Niin vain aika teki tehtävänsä ja kusilaarista tuli kuin tulikin taideteos. Postuumisti tosin, mutta juuri niin kuin taiteilija tarkoittikin. Duchamp jäi taidehistoriaan koska oli erittäin viisas ja ymmärsi, miten ihmismieli toimii suhteessa taiteeseen.

Lue lisää

Oikein hyvä palaute !

En tosin ole sitä mieltä, että ketään ei saa loukata, mutta mielestäni taide nykyään voi olla sellaista oman egon hivelyä, ettei pieni irtiotto omasta arvomaailmasta olisi pahaksi taiteen kentälle. Jos ei taiteilijalla ole muuta sanottavaa kuin kalkkisten kauhistuttaminen omalla anarkistisella uskalluksella, ei mielestäni olla vielä kovin korkeatsoisten ammattilaisten kanssa tekemisissä.

Silti olen sitä mieltä, että Duchamp pisuaareineen ensimmäisenä konventionaalisten taidekäsitysten kriitikkona ansaitsee paikkansa. Hänen työnsä on myös huomattavasti käsitteellisesti rohkemapaa kuin nykyajan ravistelijoiden työt. Se, että yhä ollaan samalla linjalla on vain puuduttavaa, eikä mielestäni aiheuta kovinkaan kiinnostavaa debattia.

Ehkä vapaampi yhteiskuntamme, jossa ei ole samalla tavalla kuin viime vuosisadan alkupuolella täysin kiellettyjä aiheita, muuttaa taiteen roolia. Ihmisille tulisi ehkä näyttää jotakin muuta kuin "kiellettyjä aiheita". En oikeastaan hämmästele taideteosten julkeutta vaan mielestäni niiden merkityksettömyyttä.

Olet aivan oikeassa siinä, että taiteilijaan tutustuminen epäilemättä avaa teoksia. Mutta itse olen vahvasti sitä mieltä että hyvä taide, musiikki, arkkitehtuuri puhuu itse puolestaan. Ei ehkä aina ensimmäisellä kerralla, mutta työstä pitäisi jäädä jotakin mielenpohjalle.
Kaikkia ei tietenkään voi saavuttaa, mutta jonkilainen laadun käsitys olisi taiteellekin eduksi.
Mielestäni esim. pissa-kakka akseli tekee taiteesta typerää, ei kantaaottavaa.

Myös Mäen video on mielestäni vain asiaton, ilmaisu on sivistymätöntä enkä ymmärrä miksi mikään ilmaistava asia on kissan henkeä arvokkaampi. En usko että edes 50 vuoden kuluttua (mikäli elän) tulen arvostamaan moista teosta.
Jos pointti on irvailla valkoisen miehen ns sivistystä, ei siinä juuri muuta tehty kuin vahvistettu brutaalien leiriä.

Mitä moraaliin tulee, mielestäni taiteilijallakin voisi olla jonkinlainen moraali. Työtä se on vain taiteilijankin työ. Ei moraalittomuuskaan mielestäni kovin herooista ole ja taiteilija kai pyrkii tunnetuksi ja arvostetuksi -jollain tasolla sankariksi.

ajatuksesta kirjoitti:

Oikein hyvä palaute !

En tosin ole sitä mieltä, että ketään ei saa loukata, mutta mielestäni taide nykyään voi olla sellaista oman egon hivelyä, ettei pieni irtiotto omasta arvomaailmasta olisi pahaksi taiteen kentälle. Jos ei taiteilijalla ole muuta sanottavaa kuin kalkkisten kauhistuttaminen omalla anarkistisella uskalluksella, ei mielestäni olla vielä kovin korkeatsoisten ammattilaisten kanssa tekemisissä.

Silti olen sitä mieltä, että Duchamp pisuaareineen ensimmäisenä konventionaalisten taidekäsitysten kriitikkona ansaitsee paikkansa. Hänen työnsä on myös huomattavasti käsitteellisesti rohkemapaa kuin nykyajan ravistelijoiden työt. Se, että yhä ollaan samalla linjalla on vain puuduttavaa, eikä mielestäni aiheuta kovinkaan kiinnostavaa debattia.

Ehkä vapaampi yhteiskuntamme, jossa ei ole samalla tavalla kuin viime vuosisadan alkupuolella täysin kiellettyjä aiheita, muuttaa taiteen roolia. Ihmisille tulisi ehkä näyttää jotakin muuta kuin "kiellettyjä aiheita". En oikeastaan hämmästele taideteosten julkeutta vaan mielestäni niiden merkityksettömyyttä.

Olet aivan oikeassa siinä, että taiteilijaan tutustuminen epäilemättä avaa teoksia. Mutta itse olen vahvasti sitä mieltä että hyvä taide, musiikki, arkkitehtuuri puhuu itse puolestaan. Ei ehkä aina ensimmäisellä kerralla, mutta työstä pitäisi jäädä jotakin mielenpohjalle.
Kaikkia ei tietenkään voi saavuttaa, mutta jonkilainen laadun käsitys olisi taiteellekin eduksi.
Mielestäni esim. pissa-kakka akseli tekee taiteesta typerää, ei kantaaottavaa.

Myös Mäen video on mielestäni vain asiaton, ilmaisu on sivistymätöntä enkä ymmärrä miksi mikään ilmaistava asia on kissan henkeä arvokkaampi. En usko että edes 50 vuoden kuluttua (mikäli elän) tulen arvostamaan moista teosta.
Jos pointti on irvailla valkoisen miehen ns sivistystä, ei siinä juuri muuta tehty kuin vahvistettu brutaalien leiriä.

Mitä moraaliin tulee, mielestäni taiteilijallakin voisi olla jonkinlainen moraali. Työtä se on vain taiteilijankin työ. Ei moraalittomuuskaan mielestäni kovin herooista ole ja taiteilija kai pyrkii tunnetuksi ja arvostetuksi -jollain tasolla sankariksi.

Lue lisää

..itsellesi hyvin asiallisesta kritiikistä.

Kirjoituksessani viittasin usein taidehistoriaan ja sen tapahtumiin, kuinka ajattelematon kritiikki aikoinaan on kostautunut myöhemmin ja saanut menneen ajan kriitikot näyttämään nykypäivänä vähintäänkin typeriltä. Tuntuu kurjalta olla jälkiviisas, mutta näin taidehistoriassa on liiankin usein tapahtunut. Minusta tuntuu, että tänä päivänä hyvin monet taiteilijat ja muutkin tietävät tämän ja tekevät taidetta ja antavat mielipiteitään suunnilleen näin: "Kriitikot eivät kuitenkaan ymmärrä taidettani - vielä kerran minä näytän heille kaikille!"

Taidehistoriassa siis on paljon valmiita malleja taiteijakohtaloista, joiden osana oli aikalaisten väärinymmärrys ja kriitikoiden pilkka. Kun näin on aikoinaan tapahtunut, on nykytaiteilijoilla tässä mielessä vahva ote kriitikoihin: Arvostelija ovat aina olleet väärässä. Mielestäni sanomalehtien taidearvostelut ovat jo pitkään olleet hämmästyttävän neutraaleja ja sovittelevia, kun on kyse esim. taidenäyttelyn arvostelusta. Voimakasta kritiikkiä ei hevillä löydy. Myös kriitikot pelkäävät leimautuvansa eivätkä halua joutua menneiden aikojen tapaan naurunalaisiksi ehkä 50 vuoden päästä, niinkuin tähän asti on tapahtunut. Vilkaisu vaikkapa Helsingin Sanomien kulttuurisivuille viimeisten 10-15 vuoden aikana vahvistaa tämän, jos vertaa sitä aikaisempien vuosikymmenien taidearvosteluihin. Taidearvostelijat ovat tänä päivänä arvosteluissaan aivan mielettömän varovaisia, siperia opettaa..

Kun taidekritiikki on nykyään varovaista (paitsi nettisivuilla..:) olisiko mahdollista, että maailma on muuttunut ja taiteilijat sen mukana?
Olen epäillyt, että monilla taiteen aloilla ulkoisen kontrollin puute nostaa pintaan itsekeskeisyyttä ja oman egon liiallista korostamista taiteessa. Tämän ajan henki lisäksi kannustaa tällaiseen käyttäytymiseen, miksi taiteilijat eivät siis toimisi ajan hengen tavoin: Itsekeskeisesti, omaa etua tavoitellen, muista vähät välittämättä, yhteinen etu vähintäänkin naurettavaa, "kaunis" taide on nykypäivänä vähintäänkin halveksittavaa. Taideyhteisö pitää viimeistään huolen siitä, että "vääränlaista" taidetta tekevä taiteilija joutuu yhteisönsä ulkopuolelle.

En kuitenkaan syytä taiteilijoita siitä, millaista taidetta tänä päivänä tehdään. En muuten itsekään pidä lähimainkaan kaikesta "taiteesta", jota taidenäyttelyissä eteeni tarjotaan, päinvastoin. Olen kuitenkin varovainen kritiikissäni, sillä mielestäni ainoastaan tuleva aika lopulta näyttää, kuka oli oikeassa. Vaikka nykytaide on mitä on voisiko olla niin, että nykyinen taide vain kuvastaa yhteiskuntaamme ja koko maailmaa sellaisena, missä juuri nyt elämme? Ehkei taide itsessään ole sairas. Entä jos maailmamme ja oma ajattelutapamme on sairas? Itse uskon siihen, että kissantappo-, pissa-, kakka- ym. taiteessa sinänsä ei ole vikaa vaan jos taiteessa on "vikaa", on vika meissä kaikissä, sinä ja minä mukaanlukien. Mehän tämän maailman luomme. Entäpä, jos taide onkin vain meidän kaikkien peilikuva? Ihminenhän ei pelkää mitään muuta niin paljon, kuin omaa itseään. Taiteilija on meidän kaikkien kasvopeili.

Taiteilija kirjoitti:

..itsellesi hyvin asiallisesta kritiikistä.

Kirjoituksessani viittasin usein taidehistoriaan ja sen tapahtumiin, kuinka ajattelematon kritiikki aikoinaan on kostautunut myöhemmin ja saanut menneen ajan kriitikot näyttämään nykypäivänä vähintäänkin typeriltä. Tuntuu kurjalta olla jälkiviisas, mutta näin taidehistoriassa on liiankin usein tapahtunut. Minusta tuntuu, että tänä päivänä hyvin monet taiteilijat ja muutkin tietävät tämän ja tekevät taidetta ja antavat mielipiteitään suunnilleen näin: "Kriitikot eivät kuitenkaan ymmärrä taidettani - vielä kerran minä näytän heille kaikille!"

Taidehistoriassa siis on paljon valmiita malleja taiteijakohtaloista, joiden osana oli aikalaisten väärinymmärrys ja kriitikoiden pilkka. Kun näin on aikoinaan tapahtunut, on nykytaiteilijoilla tässä mielessä vahva ote kriitikoihin: Arvostelija ovat aina olleet väärässä. Mielestäni sanomalehtien taidearvostelut ovat jo pitkään olleet hämmästyttävän neutraaleja ja sovittelevia, kun on kyse esim. taidenäyttelyn arvostelusta. Voimakasta kritiikkiä ei hevillä löydy. Myös kriitikot pelkäävät leimautuvansa eivätkä halua joutua menneiden aikojen tapaan naurunalaisiksi ehkä 50 vuoden päästä, niinkuin tähän asti on tapahtunut. Vilkaisu vaikkapa Helsingin Sanomien kulttuurisivuille viimeisten 10-15 vuoden aikana vahvistaa tämän, jos vertaa sitä aikaisempien vuosikymmenien taidearvosteluihin. Taidearvostelijat ovat tänä päivänä arvosteluissaan aivan mielettömän varovaisia, siperia opettaa..

Kun taidekritiikki on nykyään varovaista (paitsi nettisivuilla..:) olisiko mahdollista, että maailma on muuttunut ja taiteilijat sen mukana?
Olen epäillyt, että monilla taiteen aloilla ulkoisen kontrollin puute nostaa pintaan itsekeskeisyyttä ja oman egon liiallista korostamista taiteessa. Tämän ajan henki lisäksi kannustaa tällaiseen käyttäytymiseen, miksi taiteilijat eivät siis toimisi ajan hengen tavoin: Itsekeskeisesti, omaa etua tavoitellen, muista vähät välittämättä, yhteinen etu vähintäänkin naurettavaa, "kaunis" taide on nykypäivänä vähintäänkin halveksittavaa. Taideyhteisö pitää viimeistään huolen siitä, että "vääränlaista" taidetta tekevä taiteilija joutuu yhteisönsä ulkopuolelle.

En kuitenkaan syytä taiteilijoita siitä, millaista taidetta tänä päivänä tehdään. En muuten itsekään pidä lähimainkaan kaikesta "taiteesta", jota taidenäyttelyissä eteeni tarjotaan, päinvastoin. Olen kuitenkin varovainen kritiikissäni, sillä mielestäni ainoastaan tuleva aika lopulta näyttää, kuka oli oikeassa. Vaikka nykytaide on mitä on voisiko olla niin, että nykyinen taide vain kuvastaa yhteiskuntaamme ja koko maailmaa sellaisena, missä juuri nyt elämme? Ehkei taide itsessään ole sairas. Entä jos maailmamme ja oma ajattelutapamme on sairas? Itse uskon siihen, että kissantappo-, pissa-, kakka- ym. taiteessa sinänsä ei ole vikaa vaan jos taiteessa on "vikaa", on vika meissä kaikissä, sinä ja minä mukaanlukien. Mehän tämän maailman luomme. Entäpä, jos taide onkin vain meidän kaikkien peilikuva? Ihminenhän ei pelkää mitään muuta niin paljon, kuin omaa itseään. Taiteilija on meidän kaikkien kasvopeili.

Lue lisää

Siis vielä kerran kiitos, Taiteilija. Nettikeskustelu on niin usein räksytystä, että tuntuu kivalta lukea oikein kaunistakin kieltä :)

Olin hyvin samoilla linjoilla monista kommentoimistasi asioista. Taidekriitikissä hämmästyttää, että eri alan ihmiset (kriitikot) kritisoivat taiteilijoiden työtä. Tieteessä tieteentekijät yleensä kommentoivat oman alansa työtä eli tuottajan ja kriitikon roolit vuorottelevat. Olen aina vähän ihmetellyt miten kriitiikki voi ymmärtää taiteen 'oikein' kun taiteilija ei mitenkään välttämättä ole samalla aaltopituudella kriitikon kanssa ja päinvastoin.

Olen ehkä ollut hämmentynyt taiteen nykytilasta laajemminkin nykyajan ihmistä koskevassa ominaisuudessa: Mielestäni niin moni saadessaan vapauden (tai vallan) toimia niinkuin parhaaksi näkee, valitsee moraalittoman ja ruman tavan. Mielestäni kauneuden kokemus alkaa olla harvinaista herkkua käytöksenä, arvomaailmana ja jopa taiteessa.
Ehkä tämä on yltiöidealistinen ja romantosoitu käsitys arvoista, mutta mielestäni moni taideteos on yltiöidealistisen ajatuksen muuttamisesta osaksi konkereettista maailmaa -edes hetkeksi.

ja vielä Hyvää vuotta 2005!

filosofiaa kirjoitti:

Kiitos vastineesta. En tarkoittanut ihan noin mustavalkoisesti tarkastella aihetta, koska siinä juuri mielestäni menetetään sitten pointti tehdä taidetta ja saavutetaan dekoratiivista kitschiä.

Mutta mietin niitä äärilaidan tyyppejä, jotka diplomaattisesti sanoen käyttävät ruumiineritteitä teoksissaan tai em. kissantappovideota, että mikä on se kuningasajatus joka vaatii tämäntyyppisen ilmaisun? Miksi taitelija haluaa sanoa sen juuri noin ? Kun en itse ymmärrä, niin ajattelin, että olisiko joku paremmin vihkiytynyt asiaan. Oppia ikä kaikki. Kauan multa meni yhteisötaiteilijoidenkin työn sisäistäminen. Kiinnostaa vaan uuden oivaltaminen.

Lue lisää

teemu ainakin vastaa tuohon kissantappoon täällä aika perusteellisesti
http://www.teemumaki.com/essayskissa.html

janne kirjoitti:

teemu ainakin vastaa tuohon kissantappoon täällä aika perusteellisesti
http://www.teemumaki.com/essayskissa.html

Lue lisää

Mutta ei riitä mun mielestä aiheen käsittelyn perusteluksi. Jos ei T.M. siis itse nauttinut duunistaan, niin hänellä olisi kaikki vapaus muuttaa se nautittavaksi. Ei tämä paha maailma tuohon velvoita, ei ketään.
Se ajatus että tässä yhteiskunnassa turrutaan väkivallan määrään, ei ole mitenkään perusteltu syy lisätä turhaa väkivaltaa.

filososfiat kirjoitti:

Mutta ei riitä mun mielestä aiheen käsittelyn perusteluksi. Jos ei T.M. siis itse nauttinut duunistaan, niin hänellä olisi kaikki vapaus muuttaa se nautittavaksi. Ei tämä paha maailma tuohon velvoita, ei ketään.
Se ajatus että tässä yhteiskunnassa turrutaan väkivallan määrään, ei ole mitenkään perusteltu syy lisätä turhaa väkivaltaa.

Lue lisää

Mäen kirjoituksesta ilmenee, että hän yritti kiinnittää huomiomme siihen onko eläimen tappaminen taiteen vuoksi paheksuttavampaa kuin muunlainen tappaminen (esim. ruuaksi). Jos joku tähän osaa vastata, lukisin mieluusti.

Pokis kirjoitti:

Mäen kirjoituksesta ilmenee, että hän yritti kiinnittää huomiomme siihen onko eläimen tappaminen taiteen vuoksi paheksuttavampaa kuin muunlainen tappaminen (esim. ruuaksi). Jos joku tähän osaa vastata, lukisin mieluusti.

Lue lisää

Yleensä tappaminen itsepuolustukseksi tai ravinnoksi on ollut moraalisesti suvaittavaa, koska se liittyy elämässä selviämiseen. On siis ok säilyä hengissä.

Ihminen vallanhaluineen on sitten venyttänyt hengissäsäilymistä siten että "jos en pidä pyrkimyksistäsi ja haittaat elämääni , tapan sinut" mutta tällaista ei moraali taas hyväksy.

Ihmettelen kovasti miten tämä taiteeksi kutsuttu teos on ollut välttämätön suorittaa tappamalla viaton yksilö. Ei siinä ole taiteellista arvoa tappamisen vuoksi piiruakaan enmpää.
On todella köyhän ajattelukyvyn osoitus, ettei tätä aihetta voi muka käsitteellisemmin selvittää. On myöskin erittäin sairaan narsismin osoitus olettaa, että on luvallista toteuttaa oma päähänpisto toisen hengen riistämisellä, erityisesti silloin kun on valehdellut kesäkissayhdistykselle pitävänsä jo muutenkin kovia kokeneesta kissasta huolta. Mistään näistä aineksista ei synny mitään, mitä mielestäni tulisi kutsua taiteeksi.

Teos on varmaankin räväkämpi, mutta niin ovat lehdistössä lööpitkin eivätkä ne juuri ilmaisukyvyllä tai taitellisilla arvoilla ratsasta.