Olenko koskaan joutunut riivaajien hyökkäyksen kohteeksi? Vuosien 1960-73 aikana olen vaimoni kanssa toiminut sananjulistajana Brasiliassa. Siellä yli kolmekymmentä miljoonaa ihmistä harjoittaa spiritistisiä menoja, jotka usein johtavat pahan hengen valtaan joutumiseen. Spiritismi lupaa, että siihen kokosydämisesti antautuva saa suuren voiman ja tiedon. Hän kykenee 76 vaikuttamaan ympäristöönsä ja toisiin ihmisiin. Ihmisiä petetään puhumalla "hyvistä" ja "pahoista" hengistä, jotka he oppivat tuntemaan nimeltä. He eivät tiedä, että kaikki nämä henget ovat riivaajia, ja alistuvat vapaaehtoisesti niiden valtaan. Lopulta he kutsuvat niin sanottuja "hyviä" henkiä tulemaan itseensä saadakseen mahdollisimman suuren voiman ja tiedon. Tätä minä tarkoitan vapaaehtoisella riivatuksi tulemisella. Olemme voittaneet tuhansia näistä spiritisteistä Herralle. Tämä tietysti raivostutti heidän entisiä spiritistikumppaneitaan. Myöemmin olen saanut tietää,että he olivat usein toimeenpanneet mitä hurjimpia ja saatanallisimpia menoja sen henkilön pään menoksi, joka tämän kiusan sai aikaan. Niinpä olen joutunut kaikkein pahimmanlaatuisten kirousten ja manausten kohteeksi. Ylistän Jumalaa siitä, etten koskaan ole huomannut jääneeni vaille suojaa näiden kirousten suhteen. Lukuun ottamatta normaaleja masennuksen, yksinäisyyden ja kaikille ihmisille yhteisten kiusausten aikoja en voi sanoa, että elämäni olisi ollut sen vaikeampaa kuin kenenkään muunkaan. Uskon, että kaikki elämääni kohdistuneet hyökkäykset ovat tulleet saatanan eikä niinkään pahojen henkien taholta. Ja kun vastustan häntä, hän pakenee luotani. Mitä yhtäläisyyksiä on Pyhän Hengen täyteyden ja pahan hengen vaikutusten välillä? Ei yhtään mitään. Hengellä täyttynyt ihminen on Jumalaa täynnä oleva ihminen. Pyhä Henki tulee uskovaan kutsuttaessa ja ilmaisee itseään tuon ihmisen kautta hänen uskonsa ja kuuliaisuutensa mukaan. 77 Pahan hengen vallassa oleminen on joka suhteessa erilaista. Pahat henget ovat arvossa saatanaa alempana. Niiden käskyvalta ja toiminta vastaa enkelien käskyvaltaa ja toimintaa. Ne menevät pelastumattomaan ihmiseen kutsumatta ja kiusaavat häntä armotta ja lupaa kysymättä. 78 5 Pahat henget ja noituus Mistä johtuu nykyinen mielenkiinnon lisääntyminen noituutta, astrologiaa, parapsykologiaa jne. kohtaan? Herran toinen tulemus on hyvin lähellä. Sen lähestyessä toiminta hengen maailmassa vilkastuu. Toisaalta olemme keskellä sellaisten hengellisten totuuksien uudelleen löytämisen aikaa, jotka ovat vuosisatoja olleet perinteiden ja kirkon oppien peitossa. Tapahtuu maailmanlaajuista Hengen vuodatusta. Profetioista ja näyistä on tulossa jokapäiväistä uskonelämää. Toisaalta myös saatana tietää, että hänen aikansa on lyhyt, eikä hän pysyttele toimettomana. Amerikan jokaisessa kaupungissa toimeenpannaan spiritistisiä istuntoja kodeissa ja kouluissa. Lehtikioskit ovat täynnä okkulttista kirjallisuutta. Noidat, henkiolennot ja meediot ovat televisiosarjojemme perheohjelmistoa. Kaikki tämä kuuluu siihen laittomuuden salaisuuten, joka on ominaista ajalle ennen Herramme paluuta (2 Tess 2: 7). Voimme odottaa tämän noituuden tulvan lisääntyvän, kun Herramme tulo lähestyy. Saatana tehostaa hyökkäyksiään ihmisen mieltä ja ruumista vastaan. 79 Pahat henget tulevat toimimaan yhä aktiivisemmin vangiten suojattomien ihmisten ruumiita. Meidän vihollisemme ei aio hävitä ilman katkeraa taistelua, ja taistelukenttänä on ihmiskunnan sydän, sielu, mieli ja ruumis. Mitä kristillinen kirkko tekee noituuden leviämisen suhteen? Amerikan kristillinen kirkko on osittain itse vastuussa noituutta kohtaan tunnetun kiinnostuksen kasvusta. Syyt ovat selvät. Useimmissa kristillisissä seurakunnissa vallitsee täysi tietämättömyys Pyhän Hengen voimasta parantaa ihmisen ruumista, sielua ja henkeä. Kristinuskon julistus ei yksinkertaisesti kohtaa seurakunnan jäsenten tarpeita. Okkultismia käsittelevässä kirjassaan Demons, Demons, Demons John P. Newport sanoo: "Kirkot näyttävät olevan liian rationaalisia, kylmiä, persoonattomia ja pidättyviä. Tämä on osaltaan valmistanut tiet okkultismille ja mustalle magialle." Jos seurakunnan paimenet eivät joko tietämättömyydestä tai pelosta palvele seurakuntalaisiaan tehokkaasti, heidän on turha moittia näitä siitä, että he etsivät apua muualta. Monet kirkon jäsenet etsivät magiasta ja noituudesta apua kipeisiin ongelmiinsa ja joutuvat näin saatanan verkkoon kiedotuiksi. Ainoa ratkaisu on hylätä kylmä järkeisoppi ja ottaa vastaan nykyinen Jumalan Pyhän Hengen vuodatus
joopa joo!
...
0111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.