Lienevät laatumajoitus/ruokapaikkoja. Inglesin puolelle en mene enää ikinä. Maspalomas voisi joiltakin osin lomakohteeksi soveltua.
Onko kokemuksia Riu-hotelleista ?
Ajattelin ottaa meidän perheelle Allinclusive-paketin, niin ei tarvitse monokansan seassa ostareilla iltaisin pyöriä, saavat Toro-ravintolat jäädä muovisine astioineen muille.
Riu-hotellit Melonerasissa
9
824
Vastaukset
- jalmarzonni
Juuri palattiin Inglesistä, seitsemättä kertaa samassa hotellissa: RIU PALACE Maspalomas. Olemme ottaneet aina vain aamupalan, joka on kyllä kaksi kertaa ruotsinlaivatasoa. Yksi ohjelmanumero on sitten iltaisin käydä laadukkaissa ruokapaikoissa, joita varmasti löytyy runsaastikin. Toki k.o. hotellissakin on loistavat kaksi ruokaravintolaa.
Palvelu ja huoneet ym faciliteetit ovat huipputasoa - toki se hieman maksaakin, mutta eihän se voi olla yllätys, jos kerran haetaan tasokkaampaa paikkaa. Lapsiperheitä eikä suomalaista tai muunkaan maalaista rupusakkia ei myöskään ole.
Riu Meloneeaskaan ei varmaan huono ole, mutta tuo Maspalomaksen Riu on saaren paras.
All inclusiveä emme ole milloinkaan kokeilleet, koska ei alueella muutenkaan rahaa käytetä vaan lasku maksetaan pois lähtiessä. Normaalisti se on ollut viikon matkalla sellaiset satasen tai pari.
Suosittelemme lämpimästi.Lisäksi RIU-hotelleista kannattaa ensimmäisen vierailun päätteeksi hankkia RIU-kortti, jota voi anoa uloskirjautuessaan. Jokaisesta visiitistä, myös siis siitä ensimmäisestä jää ostoksista, ruokajuomat, drinksut ja muu pisteitä tilillesi, jotka voit sitten käyttää seuraavalla vierailullasi. Esim viime talven Riu Garoe, (väärä hotelli ja saari, mutta sama RIU ketju), kaikki ruokajuomat ja tallelokeron maksoimme edellisen vierailun pisteillä. Kannattaa siis kysellä tota korttia respasta. Se kun ei maksa mitään ja käy kaikissa RIU- ketjun hotelleissa.
Kun kerran käyt RIUssa, niin sinne myös uudestaan halajat.
- Inglesiiiin
Kyllä Inglésistäkin hienoja ruokapaikkoja löytyy, mutta kannattaa jättää jotkut Kuparipannut ja vastaavat väliin jos hyviä paikkoja etsii. Torot eivät tosin ole niitä hienoja ja hyviä paikkoja. Itsekin olen kunnostautunut juuri monokansan, eli tuulipukujen välttelyssä.
- Hahahahahaaa
BUAHAHAHAHAA! Kuparipannut, Ryysyrannat ja Mummolat sopii suomalaisille junteille just hyvin. Saa vetää kaalikäärylettä ja muusia naamariin muiden junttien seurassa. Me maailmankansalaiset syömme fiinisti omissa paikoissamme ilman sandaalikansaa.
- tyytyväinen015
Olen ollut Riu-ketjun hotelleissa Kap Verdellä sekä Salilla että Boa Vistalla ja voin sanoa että hienoja, hyviä hotelleja. Varsinkin ruoka oli tosi hyvää.
RIU-hotellit ovat järjestään melko tasokkaita. Muitakin hyviä on ,joten oudoksun hieman TUI:n(Finnmatkojen)tapaa suosia RIU-ketjua.Jos haluaa tiettynä päivänä lähteä matkalle,niin esim. syksyn matka piti varata RIU-hotellista ja myöhemmin vaihtaa sitten siihen, mihin tahdoimme mennä.Vaihto oli toki ilmainen ,mutta outoa politiikkaa.Vaihdon syynä oli se,että haluamamme hotelli tuli myyntiin vasta sitten kun lentopaikat olivat jo myyty ,sille ajalle joka meille sopi.
Meillä taas toisinpäin. Oltaisiin haluttu RIU Garoehen, muttei päästy, kun on kuunlemma karnevaalien takia myyntikielto päällä. Jouduttiin sitten Valle Maariin, joka lienee tasoltaan samakaltainen. Jättivät kuitenkin asian pöydälle, josko saatais vaihdettua. Kaksi ketaa kun tuolla Riu Garoessa olen ollut. Tämä siis Puerto de la Cruzissa.
- kuinkas
Onko tuo aloittajan matkanteko edes matkailua? Melkein kuin lasaretissa olisi päivät pitkät. Vähemmälläkin kärsimyksellä luulisi taskuja polttelevista valtavista rahamääristä pääsevän eroon?
- hotel
Kannattaa katsoa niitä Riu hotelleja täältä sivulta www.zyntravel.com ja promokoodi 5333 voi olla että löydy halvemmalla kun missään mualla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad911487- 541033
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että384877- 156859
- 56733
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 51668
- 57641
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76632