Kaverillani oli aika aikoinaan reippaasti pienempi kalu kuin minulla. Saunaillassa viitisen vuotta sitten tuli puhetta kalun koosta ja naisista. Hän uhosi uhoamistaan , että aikoo kasvattaa kalunsa uusiin mittoihin.
Koko juttu meni kännin piikkiin. Itsellä on aika pitkä 14cm jäykkänä ja kelvannut vaimolleni hyvin. Nyt kaveri on naimisissa ex-vaimoni kanssa, vei nenäni edestä kasvattamallaan kalulla. En tiedä tarkkoja mittoja, mutta voi olla jopa 15-16. Tällaista vaimoni on pitänyt unelmakaluna, mutta sanonut minunkin kalua kyllä megakaluksi ja pormestarin paloletkuksi., En tiedä oikein, onnistuiko hän todella kasvattamaan kalunsa. Hänellä oli varmaan 10-11cm jäykkänä. En kai voi kuin myöntää tappioni, luulin sitä kasvatushommaa vitsiksi. Tietysti saan varmaan uuden naisen kun minulla on näin iso noin 1.5cm isompi kuin keskiverto kalu. Kaveri ei ole saunaan lähtenyt, mutta pikkareissa olen nähnyt squash-pelin jälkeen ja todellaiso siellä pullotti, näkyi oikein kumpu siinä kalun kohdalla kun ennen hänellä ei ollut oikein mitään siinä.
Huonosti kävi
MitenEteenpäin
7
334
Vastaukset
- Cmeselle
Oliko hän ostanut E mallin ? vai peräti S mallin ? Tokihan tiedät mitä yhteistä on mesellä ja sulttaanilla ? Nooooh molempiin menee m...... sisään vai olikos se jotennii muuten?????????????
- joojoojoutsa
Voi v miten voi olla joku typerä!
- lisääpituutta
joojoo ? Voisitko tarkentaa oletko merkkiuskollinen ?
- Kikulinvenyttäjätär
oliko sillä iso kikkeli?
- ISOmulkkunen
mahti kikuli roikku haaroista polviin ja takaisin!
- AikuinenNainenMäOon
Tykkään mulkun hajusta!
- NormaaliIhminen
AikuinenNainenMäOon kirjoitti:
Tykkään mulkun hajusta!
Mielisairasta puhetta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2252960Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1842606Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1101227Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1351144- 701078
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2901060Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831055Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka3481022Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20959Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22808