Seurasin valtuuston kokouksen. Valtuutetut höpisevät ja kettuilevat toisilleen, eipä muuta vastinetta verorahoille. Kysymyksiä heitellään, mutta virkamiehet istuvat hiljaa.
Pysäköinnin tunnekuohussa kukaan ei ole valtuustossa huomannut, että Onnibus jätti Hämeenlinnan pois kartalta. Eli hyvästit euron bussimatkoille Tampereelle, Helsinkiin, Turkuun ja Lahteen.
VR arvotti Hämeenlinnan Hyvinkäätä vähäpätöisemmäksi asemaksi.
Julkinen liikenne tällä seutukunnalla kallistuu/loppuu ja omalla autolla liikkuvia rokotetaan p-maksuilla, mutta täällä puuhastellaan ja joristaan. Kai sitä pitää siirtyä kulkemaan härillä?
Valtuuston väki vaihtoon.
Pysäköinnin tunnekuohussa kukaan ei ole valtuustossa huomannut, että Onnibus jätti Hämeenlinnan pois kartalta. Eli hyvästit euron bussimatkoille Tampereelle, Helsinkiin, Turkuun ja Lahteen.
VR arvotti Hämeenlinnan Hyvinkäätä vähäpätöisemmäksi asemaksi.
Julkinen liikenne tällä seutukunnalla kallistuu/loppuu ja omalla autolla liikkuvia rokotetaan p-maksuilla, mutta täällä puuhastellaan ja joristaan. Kai sitä pitää siirtyä kulkemaan härillä?
Valtuuston väki vaihtoon.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Minä henkilökohtaisesti katson myös että Valtuuston tulisi päättää että junat ja onnibussi pysähtyy hamptonissa.
Niin että mitä se valtuustolle kuuluu, mitä VR tai bussifirmat tekevät? Miksette käytä niitten palveluja tarpeeksi?
Valtuuston käytäväkeskusteluissa kiellettiin puhumasta ääneen mistään negatiivisesta joten HILJAA!!!!!!
Typerys, etkö tiedä miksi Onnibus vetäytyi Hämeenlinnan reiteistä? Virkamiehet eivät antaneet Onnibussille pysähtymismahdollisuutta Kaivo- ja Eureninkadun varsilla, vaan olisivat pakottaneet ajamaan edelleen linja-autoasemalle. Onnibus haluaa pitää reitit nopeina ja tehokkaina ja aivan ydinkeskustan pysäkki nähtiin reitin hidasteena. Mikään ei saa Suomessa muuttua koskaan, ainakaan kilpailu lisääntyä!!
Nykyinen Expressbussi-klikki ynnä muut kieroilijat malliin Vekka-liikenne lyövät kapuloita rattaisiin niin paljon kuin poliittisilla suhteillaan ikinä pystyvät, jotta vahva ja osaava kilpailija Onnibus ei pääsisi markkinoille sisään. Onnibus on tehnyt saman kuin Lidl teki vähittäiskaupassa K- ja S-ketjulle eli pakotti muitakin toimijoita pudottamaan hintojaan.
Meillä Suomessa viranomaiset ja päättäjät on voideltu niin hyvin, että he estävät vielä pitkään terveen kilpailun muodostumisen myös linja-autoliikenteeseessä.
En ole tiennyt että Liikenne Vekka ajaa Tampere Helsinkiä väliä mutta nyt tiedän.
Typerys. Etkö tiedä että kyse ei kuitenkaan ole Hämeenlinnan kaupungin virkamiehistä. Typerys, etkö myöskään tiedä että Vekka ei aja pikavuoro liikennettä?
Koska Vekka on vuoron Helsinkiin tehnyt?
Vitun vr! Kyllä täällä nautitaan pendelöinnistä!
Kari ota VR ja onnibussi esille valtuustossa ja vaadi pysäyspäätöstä. Kuka vastustaa se nähdään.
Ei asia ole aivan pelkästään vr:n tai onnibussin. Jos keskikokoisen kaupungin valtuusto puoltaa, toivoo ja suosittelee onnibussin tai vr:n pysähtymistä tai lipunmyyntiä, niin tottahan se vaikuttaa firmojen päätöksentekoon välillisesti. Yhteiskunnallisten vaikuttajien asenteet ovat joko myönteisiä tai kielteisiä ja firmat ne huomaavat.
Aloittaja on oikeassa siinä, että vain epäolennainen on nyt tärkeää.
Suomen Äärioikeisto (kansallinen rintama)
Miten sitten edes kehdataan väittää, että kaupankäynti heikkenee, vaikka kaikki mahdollinen tehdään? Ulkomaan kauppojen kanssa on sama linja. Asenteen oikaisemista tarvitaan ja kovasti! Hämeenlinnassa sotketaan bisnekset ennen niiden syntymistä. Surkeat neuvottelutaidot ja "epäsosiaalisuus" tekevät hallaa kaupankäynnille.
Hei, Hämeenlinnan työläiset menettivät tärkeimmän asiakkaansa Neuvostoliiton kaatuessa vuonna 1992. Kaikki täällä valmistettu lastulevy ja pukutehtaan asusteet on neuvostonaapurille voitu myydä hyvällä hinnalla.
Mikä on tuotekehityksen tilanne kaupungissa tänään? Eihän vaan jääty surkuttelemaan kauppakumppanin ja tehtaiden katoamista maailmankartalta?
Kun katsoo wanhoja valokuvia, niin Hämtown on ollut kahden kerroksen väkeä - ruotsinkieliset kauppiaat ja virkailijat (Skogster ym.) ja tehtaiden työläiset, sekä heidän paljasjalkainen jälkikasvunsa.
Jos kauppaakäyvä eliitti päättää nostaa kytkintä (Pedersen, Wetterhoff, ym.), niin jäljellejäävästä alaluokasta pitäisi tilalle nousta osaavimmat. Heidän pitäisi alkaa pyörittää asioita. Mikäli tätä perinnettä ei ole, se täytyy perustaa. Onkohan paikkakunnalla jääty hieman omahyväisesti ihailemaan keskinkertaisuuden ja rahvaan voittoa hienommasta väestä?
Maailman junasta on helppo jäädä, mutta sitä ei kovin helposti voi juosta kiinni.
Terv.: Suomen Äärioikeisto (kansallinen rintama)
Täällä on ollut myös Wanajan autotehdas, joka on tehnyt ihan hyviä hyötyajoneuvoja. Yhtään kappaletta ei myyty ulkomaille. Wikipedian mukaan Turkkiin olisi mennyt autoja, mutta Suomen pankki ei suostunut vaihtamaan Turkin rahaa Suomen rahaksi.
Vaikuttaa hieman siltä kuin autotehdasta ei "joku" olisi halunnut paikkakunnalla pyöritettävän.
Jos ei osata oikein myydä ja sitten vielä jokin poliittinen myyrä jossain laittaa kapuloita rattaisiin, niin eihän sellaisesta mitään voi tulla.
Aaltosen kenkätehdaskin olisi aikoinaan tullut kaupunkiin, mutta silloiset porvarit eivät tahtoneet moista määrää vasemmistolaisia työläisiä kaupunkia pilaamaan.
Mikä itun salosen kenkätehdas? Jätä jo.
Suomen suurin, Tampere.
> mutta silloiset porvarit eivät tahtoneet moista määrää vasemmistolaisia työläisiä
> kaupunkia pilaamaan.
Jos ei ole vielä selvää mitä peliä täällä pelataan ja on pelattu vuosikymmeniä, niin täällä toimii sekä hyvien (kokoomus) että pahojen (sosiokraatit) veljien yhteinen hiekkalaatikko.
Jos näet kolikosta vain toisen puolen mutta jätät huomioitta toisen joko tietoisesti tai tiedostamatta, et voi saada tilanteesta kunnollista käsitystä. Sitten sopivassa tilanteessa napsahtaa.
Ja riittävän monille on jo napsahtanut.
> 1800-lukua
Mehän ollaan 1800-luvun jälkeläisiä. Seistään juuri niillä hartioilla.
Nykyisyyttä ei voi ymmärtää ymmärtämättä menneisyyttä. Tulevaisuutta puolestaan ei voi ymmärtää ymmärtämättä nykyisyyttä.
Kuullostan jälleen kuin joltain kirjan ikoniselta hahmolta, mutta sitä ei taaskaan voi välttää.